Angina ja muita sairauksia

Uusi osoite

2011-05-14T20:54:00.010+03:00

Koska Blogger on pannassa Kiinassa ja proxyn kautta väkertäminen on turhauttavan hidasta, olen lähtenyt evakkoon WordPressin puolelle. En osaa sanoa, tapahtuuko täällä Bloggerin puolella jotain Kiinasta parin vuoden päästä (?) palattuani, mutta ainakin toistaiseksi kannattaa seurailla juttuja uudessa osoitteessa.

Blogin osoite: http://anginajamuitasairauksia.wordpress.com/
Tilaa blogin syöte.
Tilaa blogin kommenttisyöte.
Tule tapaamaan bloggaajaa.

Palvelua!

2011-05-10T18:15:00.000+03:00

Palvelua!

Lastenhoitajamme on nyt ollut meillä kahtena päivänä, ja huomisesta alkaen minä en enää aio roikkua mukana vaan jätän lapset tädin huomaan. Meidänhän piti hommata kotihoitaja, kun yliopiston päiväkoti aukeaa vasta syyskuussa. Jatkossakin aina kesäksi pitää kaiketi hankkia hoitaja, kun päiväkoti on aina yliopiston kesäkaudet suljettuna. Mikä on minusta vähintäänkin kummallista; tuskin siellä on hoidossa opiskelijoiden lapsia, kun taas kantahenkilökunnalla ei ole samanlaista reilun parin kuukauden lomaa kuin opiskelijoilla. Mutta en vaivaa päätäni sellaisella - tämä on Kiina, täällä kaikki on mahdollista!

Suomalaisesta tee-se-itse-yhteiskunnasta tulevalle on vaikea sopeutua kiinalaiseen palvelukulttuuriin, vaikka olenkin kovasti kaikenlaisten palveluiden kannattaja kotimaassanikin. Olenhan uskaltanut ostaa säännöllistä kotisiivousta; lisäksi suosin ruokaloita ja juottoloita, joissa on pöytiintarjoilua.

Silti tuntuu jotenkin omituiselta vain istuskella sohvalla (vaikka kuinka läppärin kanssa töitä tehden!), kun yksi täti luuttuaa lattioita ja toinen laittaa lounasta. Siivoojatädin sentään hommasimme vain yhdeksi päiväksi viikossa, ja lastenhoitajakin hoitaa vain neljä tuntia päivässä. Itse uskon kuitenkin sopeutuvani nopeasti: jo toisena päivänä jätin melko hyvällä omallatunnolla aamiaistiskit lastenhoitajan tehtäväksi.

Kotifasistille tämä jatkuva palveltavana oleminen on sen sijaan jo kovempi pala. Otetaan nyt esimerkiksi huonekalut: täällähän kaikki huonekaluliikkeistä ostetut tavarat tuodaan ilman muuta perille asti ja kootaan käyttökuntoon asti. Jopa tassut laitetaan paikoilleen tuolien jalkoihin.

Tämä ei kuitenkaan kotifasistille aina kelpaa, joten mies onkin saanut jo suututettua kiinalaisia setiä käskemällä heidän jättää sängyn pakettiin ja törkeästi kyljelleen; patjaa eivät sedät saaneet edes kantaa makuuhuoneeseen asti, saati ottaa ulos muovista.

Yksi lastensänkyä tuonut setä oli voimakastahtoisempi, ja sai kasata koko sängyn itse. Kotifasisti yritti kyllä jossain välissä tunkea omia tassujaan jalkojen alle ("katso nyt miten ohuita nuo ovat ja miten paljon parempia nämä meidän ovat!"), mutta sekin aie katkaistiin jo alkuunsa. (*jupinaa* "no minä vaihdan ne kyllä vielä myöhemmin...")

Olen jo alkanut miettiä, että pitäisikö se siivooja pyytää useampana päivänä paikalle. En kuitenkaan uskalla ehdottaa tätä vielä kotifasistille. Sehän petasi meidän sänkymmekin ihan omituisesti viimeksi.

Maassa maan tavalla

2011-05-06T16:04:00.002+03:00

Villi ostostelu on jatkunut tänäänkin, ja nyt olemme selkeästi lähempänä kiinalaista todellisuutta: omistamme nyt polkupyörät ja sisätohvelit. Huolimatta Ayin ahkerasta lattianpesusta kiinalaisasunnot ovat väistämättä hyvin pölyisiä, eikä sitä halua raahata mukaan sänkyynsä. Sitä paitsi useassa huoneessa lattiat on päällystetty tyylikkäällä mutta kovin kylmällä kaakelilla, eikä mattojakaan kannata sotkevien pikkulapsien ja pölynimurin puutteen vuoksi hommata. Niinpä on luontevaa oleskella tohveleissa. Tosin kotifasistilta jäi tohvelit ostamatta, kun koko 45 on kiinalaisille utopiaa.

Polkupyörien hankinta on venynyt yllättävän pitkälle, etenkin kun ottaa huomioon, kuinka ylivoimainen kulkuneuvo sellainen (tässäkin kaupungissa) on. Täällä on vieläpä melko vähän korkeusvaihteluita, joten helteelläkin voi näemmä polkea kohtuullisen leppoisasti. Ja pyöräilyllehän on valtavasti tilaa, leveät jalkakäytävästä ja ajotiestä selkeästi erotetut pyöräily- ja skootteriväylät menevät joka paikassa. Minkä lisäksi pyöräilijät tapaavat kyllä mennä ihan mistä vain haluavat.

Alamittaisten napinakin hiljeni kummasti, kun pitkähköt kävelyt metroasemilta määränpäihin vaihtuivat rattoisiksi kyydeiksi "turva"istuimissa.

Asettumassa

2011-05-05T18:02:00.006+03:00

Olemme olleet nyt Kiinassa reilun viikon, ja jonkinlaista asettumista on jo havaittavissa. Tämä(kin) aika on ollut varsin stressaavaa, kun koko valveillaoloaika on mennyt kaikenlaisissa virastoissa, asuntonäytöissä ja kaupoissa kiertäessä. Ei kyllä ole shoppailukaan mitään herkkua, kun sitä on pakko tehdä (ja jalkoihin sattuu ja lapsilla on univelkaa).

Edistystä on kuitenkin tapahtunut: meillä on sentään asunto. Keskellä ydinkaupunkia sijaitseva 35. kerroksen lukaali lienee juuri sitä urbaania sykettä, jota halusinkin. Toistaiseksi ei ole ollut valittamista. (Olen yrittänyt useaan kertaan ladata tämän merkinnän oheen kuvan makuuhuoneen ikkunasta avautuvasta näkymästä, mutta ainakaan vielä en ole onnistunut. Jos kuva jossain vaiheessa putkahtaa, tiedätte sitten, mikä se on.)

Byrokratiakaan ei ole ollut mitenkään vaivalloista, vaikkei läheskään kaikkea punaista nauhaa toki ole vielä kahlattu läpi. Kovasti apua on tietty ollut kotifasistin työnantajan eli yliopiston meille osoittamasta opiskelijaleegiosta, joka saapuu valkoisella ratsulla minne tahansa milloin tahansa, jos vain tarvitsemme neuvoja / opasta / tulkkia / kantajaa. Ja voi pojat, kyllä me olemme tarvinneetkin.

Työntekoa kumpikaan meistä ei ole vielä ehtinyt aloittaa, ja sitä on jo todella ikävä. Tai oikeammin rutiineja: ei kyllä yhtään innosta ajatus lomasta, jostain jännittävästä uudesta kaupungista, kiertelystä ja uusien ravintoloiden kokeilusta. Tylsää arkea, kiitos vain. Tietokoneen ääressä nysväämistä työpäivän ajan, sohvalla lojumista illalla. Ruuan laittamista ja syömistä kotona. (No, tänään sentään kokkasimme ensimmäisen kerran; tänään kun saapui ruokapöytä ja kaupasta mukaan tarttui wokkipannu.)

Elossa

2011-05-04T19:02:00.000+03:00

Tästä tulee hyvin lyhyt, sillä olen itsekin vielä kovin hämmentynyt. Kolmella läppärillä ja yhdellä multimediakännykällä on kokeiltu; on yritetty hotellin WLANia ja itse ostettua mokkulayhteyttä. Gmail on satunnaisesti saatu auki, Kiinan Suuren Palomuurin takaisia asioita eli Bloggeria ja Facebookia ei todellakaan. Ja käytössä on siis ollut proxypalvelinkin, joka ei kuitenkaan näytä tehoavan sensuuriin.

Mutta nyt tähtien asento lienee juuri oikein, sillä uusi proxy ja kotifasistin kone näyttävät tuottavan tulosta: Bloggerin sivu latautui, eikä sitä tarvinnut odottaa kuin pari sekuntia! Kiinassa!

Tästä järkytyksestä täytyy nyt toipua ainakin vuorokausi, ennen kuin voi alkaa raportoida mitään muuta. No, kerrottakoon, että kaikki on hyvin ja kaikki ovat kunnossa, joskin väsyneitä ja stressaantuneita. Mutta lämpötila on täydellinen (päivällä siinä 25 asteen pinnassa, illalla pikkuisen viileämpää - yöllä ei tarvitse vielä ilmastointia) ja Nanjing on virkistävän vihreä suureksi kaupungiksi.

Eikä kaupasta ole vielä löytynyt voita.

Väsy.

2011-04-21T16:09:00.000+03:00

Jos olisin poliitikko, voisin todeta takin olevan tyhjä; tavallisena kaduntallaajana tyydyn sanomaan olevani väsynyt. Viimeinen työpäivä Suomessa on nyt takana, ja varsinainen muuttomylläkkä edessä. Viikonlopun suururakkaan lähdetään haastavalta pohjalta: lauantaista asti joku perheestä on ollut mahataudissa (kertaakaan en tosin vielä minä itse - onkohan minun vuoroni sitten lentokoneessa?), eikä viime yönä tullut juuri nukuttua.

Muuton lähestyminen on myös yllättävän tunteellinen paikka: stressi on lyhentänyt hermoja ja pienetkin vastoinkäymiset nostattavat spontaaneja itkukohtauksia. Onneksi ne myös menevät yhtä nopeasti ohi. Lohtua saa myös siitä, ettei ole suinkaan yksin veneessä: on oikeastaan ihan kotoisaa tiuskia oman miehen kanssa tasapuolisen äkäisenä. Ei jää kummallekaan varaa murjottaa pitkään, kun molemmat ovat yhtä kamalia. Ja kun kummallakin on siihen yhtä hyvä ja anteeksiannettava syy.

Ajatella, kahden vuoden kuluttua sitten koko homma uusiksi. Apua!

Vankka takakeno, jalat pöydällä

2011-04-20T10:52:00.000+03:00

Jo ennen muuttoa huomaan muuttuneeni ihmisenä. Tänä aamuna kuulin, että kontaktimme Kiinan päässä onkin mokannut eikä meillä olekaan voimassa olevaa hotellivarausta. Ja tietenkin se edullinen mutta siisti hotelli on jo täynnä.

Tämän kuuleminen ei kuitenkaan aiheuttanut oikeastaan minkäänlaista tunneryöppyä; no, ehkä nostin toista kulmakarvaani hieman. Koska tässähän on vielä viikko aikaa, ja kyllä nyt sen kokoisesta kaupungista hotelleja löytyy. Eikä se ole edes minun ongelmani, kontakti etsii nyt sitten kiltisti toisen hotellin. Minä en turhaan vaivaa päätäni moisilla yksityiskohdilla.

Olen yhtäkkiä kuin viaton lapsukainen, joka pitää asioiden järjestymistä itsestäänselvyytenä. Kyllä ne siellä Kiinassa hoitavat, ja jos eivät hoida, me hoidamme kun ehdimme sinne.

Minä pidän uudesta itsestäni.

Tunnereaktioista

2011-04-18T10:17:00.000+03:00

En äänestänyt persuja. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei arvomaailmani juurikaan vastaa persujen arvomaailmaa. Tai, koska yhdenkään puolueen ääneen lausutut arvot nyt harvoin ovat sellaisia joita kukaan suoranaisesti vastustaa: persujen arvojen tärkeysjärjestys ei vastaa omaani. Ei siinä sen kummempaa tai dramaattisempaa ole.

Kuten moni muu, minäkin järkytyin eilen. En kuitenkaan järkyttynyt jytkystä, vaan älykkäinä, suvaitsevaisina ja monesti peräti hienovaraisina itseään pitävien ihmisten reaktiosta. Voi sitä tuhkan ripottelun ja ulkomaanmuutolla uhkailujen määrää naamakirjassa! Nyt sitten tiedän, että Suomessa ovat päässeet valtaan homofoobiset, rasistiset, sivistymättömät ja punaniskaiset ihmisvihaajat; sitä paitsi Timo Soini on tosi ruma.

Aikuiset ihmiset! Kyllä, teillä on täysi oikeus heittäytyä teatraalisesti keskelle tietä ja teeskennellä valtimoidenne viiltelyä. Teillä on täysi oikeus kutsua Timo Soinia tosi rumaksi ja valtavaa määrää suomalaisia äänestäjiä vähä-älyisiksi hirviöiksi. Kun käytätte tätä oikeuttanne, minä puolestani käytän oikeuttani pitää teitä hysteerisinä, epäkohteliaina ja suvaitsemattomina kiihkoilijoina.

Politiikka herättää tunteita; kai se on hyvä asia. Mutta sinunkin tuttavapiiriisi melko suurella todennäköisyydellä kuuluu joku, joka on äänestänyt persuja. Ihanko oikeasti mielestäsi itseään sivistyneenä, suvaitsevaisena ja epäitsekkäänä pitävän käytöstapoihin kuuluu tuollainen avoin ja ylemmyydentuntoinen solvaaminen?

Voisiko ehkä olla, että tuollainen perseily on peräti tasoittanut tietä eiliselle jytkylle?

Tässä vaiheessa pitäisi sitten varmaan todeta, että olen iloinen muuttaessani viikon päästä pois tästä suvaitsemattomasta ja ahdasmielisestä maasta. Mutta se olisi liioittelua, koska kyllä minä Suomea kaipaamaan jään.

Vielä kerran vihreiden väitetystä liberalismista

2011-04-13T18:03:00.000+03:00

Jatkan vielä hieman teemasta vihreät ja (arvo-)liberalismi, sävynä tietenkin entisen kannattajan kitkeryys. Edellinen vastaava marinani ei ole kaukana historiassa, ja aiheesta on kirjoitettu mm. täällä; sivuaapa tämäkin samaa keskustelua.

Vihreiden retostelu omalla liberalismillaan on siis nostattanut vastareaktioita. Minulla on kuitenkin vankka mutuun perustuva käsitys siitä, minkä takia lähinnä asioita kieltävä vihreä puolue saa edelleen kierrellä maita ja mantuja julistaen liberalismin ilosanomaa, eikä kovinkaan moni moista väitettä kyseenalaista.

Jostain syystä liberaali ja konservatiivi eivät ainakaan minun tuntemissani piireissä ole pelkästään poliittista suuntausta kuvaavia termejä, vaan ne sisältävät oletuksen hyvyydestä tai pahuudesta. Aika monen mielessä liberaali on yhtä kuin hyvä, kun taas konservatiivit ovat pahoja, itsekkäitä, paikalleen jämähtäneitä ihmisiä. Vaikken minäkään itseäni kamalan konservatiivisena pidä, nostan kuitenkin hattua niille, jotka vielä näinä maailmanaikoina uskaltavat julistautua konservatiiveiksi - noiksi pimeyden voimiksi.

Todellisuudessa harva kuitenkin on erityisen liberaali, minkäälaisesta libertarismista nyt puhumattakaan. Eivät ihmiset halua sallia käsiaseita, ydinvoimaloita, prostituutiota, kannabista (eikä varsinkaan muita huumeita!), lääkkeiden marketkauppaa, geenejä, e-koodeja, nettilataamista tai muita ikäviä, rumia tai vain muita ihmisiä koskettavia asioita. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin pystyä olemaan liberaali.

Vihreiden siunauksella lukemattomia asioita vastustavatkin äänestäjät voivat tässä ristipaineessa kutsua itseään liberaaleiksi, koska juuri kenenkään etu ei ole rikkoa tätä illuusiota. Vihreät ovat turvallinen väylä leikkiä liberaalia ilman todellisen liberaaliuden ikäviä ja vaikeammin perusteltavia puolia.

Edistystä

2011-04-13T14:08:00.000+03:00

Tämä viikko ei ole vielä puolivälissäkään, mutta silti juuri tämän viikon aikana on tapahtunut paljon hyviä asioita muuttoa ajatellen. Stressiä helpottaa kummasti se, että asiat vihdoin järjestyvät.

Muuttoa edeltävän viikonlopun aikataulut ovat viimein selvinneet ja pakettiauto on jo varattu. Pitää käydä viemässä jokunen huonekalu ja liinavaate mökille säilöön; lähinnä siis sellaiset tavarat, joista emme missään nimessä halua luopua mutta joita emme Kiinaan asti viitsi kuljettaa.

Hyvin edullinen mutta kuulemma riittävän siisti hotelli on löytynyt, ja kotifasistin kiinalainen opiskelijaorja on jo nakitettu varaamaan meille sieltä ensimajoitus.

Yrityspulmani on ratkennut: en saakaan perustaa suomalaista yritystä ja kiinalaisen perustaminen taas on valtava projekti (jos edes mahdollista), mutta voin tehdä hommia freelancerina ilman yritystä. (Kiitos kuitenkin nimiaivoriihestä, Jokivaris!)

Kierrätyskeskuksen auto tulee noukkimaan kaikki myymättä / lahjoittamatta jääneet mutta hyväkuntoiset tavarat juuri sopivasti muuttopäivän aamuna ja juuri ennen muuttofirman saapumista. Ihanteellisempaa aikataulua ei ole.

Ja mikä tärkeintä: ensi sunnuntain lastensynttäreiden viimeinenkin kakuntäyte on nyt päätetty.

Pelko

2011-04-09T22:02:00.000+03:00

Eilen illalla se iski ensimmäisen kerran: pelko ja ymmärrys siitä, että kohta mennään. Joskus pari kuukautta sitten sanoin kysyjille (niitä on nykyään päivä päivältä enemmän), että ei vielä jännitä; luultavasti jännitys iskee noin kahta viikkoa ennen lentoa. Niinhän siinä sitten kävi.

En tapaa jännittää asioita kovinkaan paljon etukäteen, ennemminkin uppoudun täysillä käytännön järjestelyihin ja stressaan niitä itse päämäärän sijaan. Niin olen nytkin tehnyt. Mutta kun jäljellä on enää reilut pari viikkoa Suomessa, alkaa muutto vihdoin tuntua todelliselta.

Vanhoista rutiineista on täytynyt alkaa hiljalleen luopua. Autottomana ei käydä automarketissa. Keittiön kuivakaapin tavaroita täytyy alkaa käyttää loppuun. Jääkaapissa on iso klöntti marsipaania, joka ei ole kulumassa edes ensi viikon lastenkekkereillä (se on väärän väristä). Sillekin pitäisi keksiä jotain.

Parvekkeella ei kai ehdi juoda kevään ensimmäistä ulkosiideriä. Pitää tehdä se Kiinassa.

Jopa esikoinen alkaa olla jyvällä: tyttö kertoi eilen luultavasti itkevänsä joutuessaan eroon vanhasta tutusta päiväkodista. Nyt tiedän, että lähes viisivuotiaskin taitaa ymmärtää muuton vakavuuden. Kolmivuotiaalla nyt ei tietty ole mitään hajua; kuopus kysyy joka päivä, mitä me siellä Kiinassa syömme kun me sinne "huomenna" menemme. Ja joka kerta kysymykseen täytyy vastata "kissoja ja koiria".

Toiminimi

2011-04-06T20:57:00.000+03:00

Koska vajaan kolmen viikon aikana ennen Kiinaan muuttoa ei ole tarpeeksi tekemistä, ajattelin perustaa yrityksen. Jatkan nimittäin uudessa kotimaassani nykyisiä töitäni vain puolipäiväisesti, joten tilaa on vapaaherrattaren elämän ja turisteilun lisäksikin ehkä vielä jonkinlaisille palkallisille iltapuhteille. Epämääräisistä kirjoituskeikoista onkin jo ollut puhetta, ja sellaisia varten pitäisi sitten olla oma yritys.

Toiminimi on helpoin, joten kai sitä on sellainen pyöräytettävä pystyyn joutessaan. Vielä ei kylläkään ole selvää, miten ETA-alueen ulkopuolella asuva saisi suomalaisella toiminimellä tehdä töitä, mutta kyllä siihenkin ratkaisut löydetään. Toimialatkin olen Tilastokeskuksen luokittelusta sekalaisille kynähommille valkannut: Taiteellinen luominen; Kääntäminen ja tulkkaus; Suhdetoiminta ja viestintä; Mainostoiminta ja markkinatutkimus; Tietopalvelutoiminta.

Mutta! Mistä ihmeestä keksiä firmalle hyvä nimi? Jokin hauska muttei kökkö? Ei tylsä muttei nolokaan? Joku kynäilyä hyvin kuvaava?

Sanapaja? Sen niminen pulju näemmä on jo. Anginan sana? Nyt kun kerran olen määrätietoisesti brändäämässä harvinaista etunimeäni? Kuulostaa aika raamatulliselta. Blogin nimi taas ei ole, hmm, kaupallisesti kovin houkutteleva. Sitä paitsi blogibrändiä ei pidä sotkea koko yrityksen brändiin.

Vuokrakynä? Typerää kikkailua, sitä paitsi se kuulostaa toimistotarvikeliisaukselta. Anginan kynä ja paperi? Luovu nyt hyvä nainen jo siitä kynäfiksaatiosta. Olipa kerran? Tuskin kukaan uskaltaisi ostaa asiatekstiä sen nimiseltä firmalta. Lorem ipsum? Eikö siitä kikkailusta nyt jo ollut puhetta.

Olisiko lukijoilla hyviä ideoita toiminimen, öh, nimeksi? Tulevalle yrittäjälle ja PRH:lle kelpaavan nimen keksijä saa tuoreelta firmalta lahjaksi yhden 500 sanan tekstin vapaavalintaisesta aiheesta.

Jotain rajaa

2011-04-02T19:45:00.001+03:00

En ole viime aikoina jaksanut vetää herneitä nenään mistään poliittisesta; keskustelua on tullut seurattua lähinnä laimean kiinnostuneena. Mutta entinen ehdokkaani Jyrki Kasvi onnistui yllättäen sohaisemaan kipupisteeseen ylpeillessään Vihreiden olevan eduskunnan arvoliberaalein puolue, joka ei lankea moraalipaniikkiin. Ei lankea moraalipaniikkiin!!!?? Kuulkaas nyt, sanakirjassa "moraalipaniikin" kohdalla on juurikin yhteispotretti vihreistä nykyvaikuttajista.

Tätä ennen oli jo hieman ärsyttänyt tämä Tiedepuolue. Eräs tuttavani tiivisti asian ihan hyvin jokseenkin näin: onhan se kiva, että niitä korkeakoulutettuja on listoille päässyt, mutta samaan aikaan on jotenkin jännä, että siihen ns. tiedepuolueeseen on vain sattunut kasaantumaan poikkeuksellisen paljon näitä Iik! Atomeja!, Iik! Geenejä! ja Iik! Lisäaineita! -ihmisiä.

Tökätty kipupiste lienee se, että joskus minäkin tosissani uskoin, että Vihreät ovat arvoliberaaleja ja kovinkin sivistyneitä rationaalisia ajattelijoita. Tunnenhan minäkin yksittäisiä vihreitä ihmisiä, joita vastaan minulla ei ole mitään; kollektiivisesti puolue tuntuu kuitenkin olevan päätön kanalauma, joka säätää, huseeraa, moralisoi ja taivastelee niin kovaan ääneen, ettei kuule enää edes omia ajatuksiaan. Saati sitten muiden.

Autotta

2011-03-31T16:32:00.001+03:00

Nyt olen autoton nainen: auto vaihtoi omistajaa tuokio sitten. Ei, en silti aio äänestää Vihreitä seuraavissa vaaleissa.

Rutto, lepra ja psykoosi

2011-03-30T20:20:00.001+03:00

Kävin tänään hämmentämässä Mehiläisen lääkäriä, kun oli aika suorittaa kiinalaisviranomaisten vaatima lääkärintarkastus. Kyllä siinä kokeneempikin lääkäri alkoi kakistella kun käskettiin todistamaan laboratorio- ja muilla peruskokeilla mm. potilaan rutottomuus, leprattomuus ja psykoosittomuus. Noin muutamia mainitakseni. Tulipa nyt sitten otettu EKG:kin, elämys tuokin.

Mikä mukavinta, moinen tarkastus oikeuttaa lähinnä viisumin saamiseen ja maahantuloon. Paikan päällä kiinalaislääkärit katsovat tulokset, tuhahtavat ja tekevät sen kaiken uudelleen, paremmin.

Vähemmistödiktatuurista

2011-03-27T20:35:00.000+03:00

Ne teistä, jotka käyttävät piilolinssejä tai katsovat vierestä juuserin elämää, tuntevat ne pienet puhdistusnestepullon mukana tulevat piilarikotelot. Aika monella merkillä ne kotelot ovat valkoisia; lisäksi toisen lokeron korkki on valkoinen ja toisen yleensä sininen, vihreä tai jokin vastaava hygieenisiä mielleyhtymiä herättävä väri. Korkkien erilaisen värityksen on tietenkin tarkoitus helpottaa vasemman ja oikean erottamista toisistaan; toki värikoodituksen lisäksi korkeissa on myös isot L- ja R-kirjaimet.

Se värillinen korkki on yleensä merkitty R-kirjaimella. Tämä on loogista: oikeakätisenä oikea linssikin on minulla jotenkin ensisijainen, ja otan sen aina silmästä pois ennen vasenta. Samaan tapaan on luontevaa tarttua ensimmäisenä siihen värilliseen korkkiin, joka erottuu helpommin taustaväristä.

Vaihdoin hiljattain piilolasinestettä, ja kakistelin kovasti ensimmäistä kertaa uutta piilarikoteloa käyttäessäni: siinä mintunvihreä korkki onkin merkitty L-kirjaimella! Lamaannuin hetkeksi. Noudatanko nyt jo selkärankaan syöpynyttä ja intuitiivista värikooditusta vai tottelenko sanallisia ohjeita? Verbaliikka vei voiton, ja asetin oikean linssini valkokorkkiseen lokeroon.

Voin vakuuttaa, että joku aamu törmäilen fillarilla päättömästi kanssakulkijoihini, kun olen unenpöpperössä laittanut piilarit vääriin silmiin. Ja kenen syy se sitten on, häh?

Kyllä minä tiedän, mistä tässä on kyse. Vähemmistön vastaiskusta, ellen sanoisi peräti terrori-iskusta. Vasenkätinen vähemmistö on kyllästynyt oikeakätisten valtaan ja on päättänyt ottaa omansa takaisin korkojen kera. Hämmentynyt enemmistö taas ei rasistifasistisyytösten keskellä uskalla huomauttaa vähemmistönkin turvallisuuden heikkenevän puolisokeiden pyöräilijöiden keskellä.

T-kk

2011-03-26T16:50:00.000+02:00

Tänään on tasan kuukausi muuttoon. Se on melko lyhyt aika, varsinkin, jos tapaa varautua asioihin hyvissä ajoin. Tajusin esimerkiksi isossa automarketissa käytyäni, että ostin liikaa WC-raikastimia: ajattelin, että ei tarvitse koko ajan olla varastoja täydentämässä. Mutta ei tuo varasto kyllä kuukaudessa ehdy.

Ja mitenköhän on noiden oliiviöljyputeloiden kanssa? Juuri ostettiin iso pullo sitäkin, vaikka vanhaakin on vielä vaikka kuinka paljon. Saippuaa tajusin olla ostamatta. Parin viikon takaisella Ruotsin-risteilyllä karkasi mopo käsistä: ostin litran pullot tequilaa ja cointreauta; margaritoja varten, tiedättehän. Pitää varmaan kyhätä läksiäisiin margaritabooli, koska vähän turhan monta maanantaimargaritaa pitäisi kumota pullojen tyhjentämiseksi omin voimin.

Lapset ovat kovaa vauhtia kasvaneet ulos vaatteistaan ja ne sopivan kokoisetkin alkavat jo kulua puhki. Mutta eihän täältä nyt kannata mitään lastenvaatteita ostaa! Hyvä vain, että on laukussa tilaa unileluille ja muulle sälälle. Mutta olisi kyllä kiva pukea välillä jotain muutakin päälle kuin ne parit paidat ja housut.

Näin viime yönä unta, että olimme jo Kiinassa ja meillä oli varsin miellyttävä asunto. Erityisesti mieltä kuitenkin unessani ilahdutti se, että Ayimme osasikin yllättäen puhua melko hyvää saksaa. Ja pari sanaa englantiakin. Vastapainoksi Ayi oli sentään nuori ja vastuuttoman oloinen tytönheitukka.

Siististi lokerossa

2011-03-24T17:59:00.001+02:00

Kärsin jonkinlaisesta blogikriisistä: yksi elämäni päätehtävistähän on ollut pakeneminen kaikenlaisilta määritelmiltä (tuo taisi olla anglismi, vai mitä?), mitä olen mielestäni saanut ihan hyvin toteutettuakin. Mutta nyt kun Kiinaan muuttoon on enää kuukausi, on vaikea saada näppäimistöltään ulos diversiteettiä. Kun siellä mielessä nyt vain pyörivät ne muuttoasiat.

Ehkä tässä nyt vain on otettava se riski, että minusta tulee vain yksi expat-bloggaaja muiden joukossa. Koska kai sekin on parempi kuin täydellinen olemattomuus.

Lentoon jäljellä kuukausi ja kaksi päivää; kahta päivää vajaat viisi viikkoa. Nyt on tiedossa jo se, ettei tiedossa ole juuri mitään.

-Meillä ei ole asuntoa, eikä sellaista hommatakaan täältä käsin. Valikoimaa kun ilmeisesti riittää paikan päältä, joten ensin menemme hotelliin ja käytämme kaiken liikenevän ajan asuntonäyttöihin.

-Sitä hotellia ei kuitenkaan ole vielä varattu, eikä hinnoistakaan ole vielä tietoa.

-Kuulin juuri eilen, ettei lapsilla ole päiväkotipaikkaakaan, vaikka piti olla. Yliopiston päiväkotiin kun pääsee uusia lapsia vain lukukausien alussa - seuraavan kerran siis syyskuussa. Sitä ennen pitäisi keksiä hoitaja jostain. Täytynee palkata se Ayi aiemmin kuin olimme suunnitelleet, ja ehkä joku saksalainen au pair.

-Viikon päästä pitäisi maksaa iso luottokorttilasku (koko perheen lentoliput ja rokotukset), eikä vielä ole tietoa, mistä siihen saataisiin rahaa. Erinäiset tuki- ja apurahahakemukset odottavat yhä ratkaisua. Ehkä auto saataisiin myytyä siihen mennessä.

-Nyt sentään on selvinnyt, että muutofirman laskun voi lähettää työnantajalle. Mutta haluamamme muuttofirma ei kyennytkään tarjoamaan kaikkia tarvitsemiamme palveluita, joten nyt pitäisi sitten lennossa vaihtaa toiseen.

-Irtisanottu tähän mennessä: asunnon vuokrasopimus, lehtitilaukset, netti. Ammattiliiton jäsenyydestäkin on otettu selvää - kyllä, ulkomailla jäsenmaksusta saa mojovan alennuksen. Verotusasiat kunnossa, Kela-asiat hoidettu. Uusi työsopimus pitäisi vielä saada allekirjoitettua, ja jos vaikka irtisanoisi sen autopaikankin. Kun jaksaisi.

-Hirveä määrä tavaraa on vielä myymättä, esimerkiksi se auto. Ja vuodesohva. Ja lamppuja. Ja parisänky. Ja laatikostoja. Tiedän, että pitäisi jo kiireellä alkaa laittaa niitä huutonettiin, mutta kun ei vain jaksaisi. Jos joku tekisi sen kaiken puolestani?

-Kiinaa en ole jaksanut opetella enää aikoihin. En tunnista enää kirjainmerkkejäkään, joskin ymmärrän ehkä yksinkertaisia lauseita kuunnellessani. En silti edes muista, mikä oli WC kiinaksi. Eikun hetkinen, muistanpas. Käsienpesuhuone. Tai siis käsi pestä huone. Mutta mikä ihme oli käsi kiinaksi? En millään muista. Xi? Ehkä? Joten olisikohan vessa sitten Xi Shou Tian? Mutta mitenköhän ne toonit menivät? Herranen aika sentään. Ei tuollaista voi muistaa.

---
Kyllä se tästä.

Kirkosta eroamisesta

2011-03-24T10:58:00.000+02:00

Nyt on taas pienoinen homonstelu- ja kirkostaeroamisbuumi käynnissä. Sotkin lusikkani edelliseenkin soppaan, enkä saa jätettyä sitä väliin tälläkään kertaa. Kuitenkin yritän tapani mukaan pysyä metatasolla tässäkin keskustelussa.

Toistan hieman aiemmin sanomaani, mutta vain, koska en osannut mielestäni taannoin kiteyttää asiaani kunnolla. Nythän on olemassa useita ihmisiä, jotka voitonriemuisina kertovat eronneensa kirkosta sen tai tämän tai jonkin muun kohun vuoksi, vastalauseena. Minun mielestäni sellaisessa ei ole yhtään mitään kehuskeltavaa; kovinkin inhimillistä ja hyväksyttävää, muttei mitään, mitä pitäisi rinta rottingilla julistaa.

Kirkon paikoittain hyvinkin nuiva näkemys homonstelusta ei ole mikään uutinen, eikä sen pitäisi tulla yllätyksenä kirkon jäsenille nytkään. Jos joku ihan oikeasti nyt ensimmäisen kerran tajuaa, ettei kirkon maailmankuva sittenkään sovi yhteen omansa kanssa, en pitäisi sitä kamalan terävänä havaintona. Onneksi olkoon siitä, että olet saanut pääsi mediamyllytyksen vauhdittamana järjestykseen, muttet sinä siitä mitään aplodeja saa. Osa meistä pystyi siihen ihan yksin jo kauan sitten.

Jos taas eroaminen ei johtunut siitä, etteikö kirkon tarjoama kokonaisuus olisi oikea, vaan ainoastaan tämä yksi palanen ei osunut kohdalleen, on kyse vain laiskuudesta. Jos edelleen uskot kirkon ydinsanomaan, olisi sen säilymisen kannalta parempi yrittää muuttaa pytinkiä sisältä käsin. Se on kuitenkin raskas taistelu, eikä ketään yksilöä voi mielestäni sellaiseen velvoittaa. On lupa väsyä ja lopettaa. Mutta älä nyt herran jestas kierrä kehuskelemassa omalla laiskuudellasi! Osoita sen sijaan kunnioitusta niille, jotka vielä jaksavat yrittää muuttaa asioita.

Kitkerä tekee katkeraksi

2011-03-02T20:40:00.000+02:00

Hesarin mukaan nyt on osoitettu, että kitkerän juoman lipitys tekee mielestäkin kitkerän. Tässä on nyt tietenkin toimittaja hieman oikonut raflaavaa juttua tehdäkseen; kitkerästä mielestä ei tutkimuksen abstraktissa sinänsä puhuta, vaan kyse on moraalisista arvostuksista. Toimittajan mukaan mieli siis on kitkerä, jos kovin jyrkästi tuomitsee toisten tekosia. Ei ehkä aivan tieteellinen tulkinta, mutta kelvatkoon tämän kerran.

Sekä Hesarin jutussa että tutkimuksen abstraktissa jäi häiritsemään kitkeryyden ja pahanmakuisuuden samaistaminen; tai oikeammin puhuttiin suorastaan vastenmielisyydestä. Mutta eihän kitkerä ole läheskään kaikkien mielestä pahaa! Olisikin siis kiinnostava tietää, todettiinko nimenomaan pahan maun tekevän ihmisistä pahantuulisempia (ylläripylläri), vai onko erityisesti kitkerillä mauilla, koehenkilön subjektiivisista mieltymyksistä riippumatta, mielipiteitä jyrkentävä vaikutus?

En olisi oma itseni, ellen alkaisi pohtia tämänkin tutkimustuloksen havaittavuutta omassa elämässäni. Onhan esimerkiksi olutmakuni siirtynyt viimeisten vuosien aikana Leffen kaltaisista sokeroiduista belgialaisista juurikin kitkerään vivahtavien olusien suuntaan. Samaan aikaan arvopohjani on tainnut nuivistua, joskin myös libertarisoitua. Olenko nyt kitkerämpi kuin Leffestä nauttiessani?

Ja millä tavalla arvovalintoihini vaikuttaa se tavaton mielihyvä, jonka juuri sopivan kipakasti potkaisevan ennestään tuntemattoman panimotuotteen ensihörppy nostattaa?

Kauppa verissä

2011-02-26T19:46:00.001+02:00

Kävin tänään elämäni ensimmäistä kertaa kirpputorilla myyjän ominaisuudessa; tähän mennessä maailmaa on tullut tarkkailtua yksinomaan pöydän ostavalta puolelta. Keikka oli alkamassa uhkaavasti: kaveri sairastui juuri parahultaisesti ja joutui jättämään koko päivän väliin, ja minä olin tietenkin nallina kalliolla täynnä pyhää vihaa kohti kohtuutonta maailmaa. Olin varma, että päivästä tulee hirvittävä, olihan se jo etukäteen stressannut niin paljon.

Mutta vaikka olin kuinka vakaasti etukäteen päättänyt vihaavani koko päivää, eihän sellaisesta mitään tullut. Siellä oli yksinkertaisesti vain niin kivaa, yksinkin. Ei siinä kovin montaa kertaa ehtinyt takalistoaan penkkiin painaa kun kauppa se vain kävi niin hyvin. Ihmiset kyllä ostavat mitä ihmeellisimpiä asioita, vieläpä ilosta säihkyvin silmin. Ja sitten toisaalta kovinkin kiinnostaviksi arvioimani tavarat eivät välttämättä liikkuneet yhtään.

Kun taktikoin viimeiselle tunnille valikoidun ilmaisjakolaatikon sekä kuljetin session päätteeksi yhden nyssäkän kaverille ja toisen hyväntekeväisyyslaatikkoon, ei kotiin jäänyt takaisin tuotavaksi kuin jokunen satunnainen esine. Rahapussi sen sijaan painoi jo kovastikin.

Hemmetti kun oli hauskaa.

Terveisiä ruotsalaispapoille

2011-02-23T20:15:00.003+02:00

He ovat tänään Korjaamolla, minä en. No, ei kai kaikkea voi saada. Silti, parasta juuri nyt, ainakin ruotsalaisten pappojen sarjassa.

Lähtölaskenta

2011-02-23T12:49:00.000+02:00

Lentoliput on nyt ostettu: sinivalkoiset siivet lähtevät heti ensimmäisenä arkena pääsiäisen jälkeen. Siinä on sitten pitkä viikonloppu aikaa tyhjentää kämppää, roudata kamoja ympäri Suomea uusiin koteihin ja ehkä viettää vaikkapa läksiäisiä.

Lisäksi Kelalta tuli myönteinen päätös sosiaaliturvahakemukseen: perheemme on Kiinan-vuosienkin aikana osallinen Suomen sosiaaliturvasta. Päätös on tietenkin taloudellisesti tärkeä; vaikkei työttömyyskorvausta tai kotihoidontukea ulkomailla saakaan, jatkuu lapsilisän maksu ja äitiyspäivärahatkin tulisivat, jos pyörtäisi kaikki aiemmat päätöksensä ja ryhtyisi vielä kerran lisääntymään. En ajatellut, mutta onhan se hyvä tietää.

Mutta taloudellisen turvan lisäksi päätös lämmitti mieltä ihan periaatteellisellakin tasolla. On mukavaa, että olemme vielä tavallaan osa Suomea; kotimaa ei ole hylännyt meitä, meidät muistetaan, meitä ajatellaan.

Yhdeksän viikkoa.

Paheksun

2011-02-16T12:29:00.000+02:00

Aika heikoissa kantimissa oli journalismi viime vuonna, kun katselee joitakin Suuren journalistipalkinnon saajaehdokkaita. Ylen homoilta? Ilta-Sanomien historialehdet? Siis se Ylen "täl puolel ois nää uskikset, tol puolel noi hipit ja muut homot, nonii eiksookin ihan kauheeta miten tyhmii mielipiteitä noilla muilla on" homoilta ja ne Ilta-Sanomien "Marski ei ollu homo mutsis oli", "kansan syvien rivien verellä ja hiellä on vapautesi lunastettu, senkin kiittämätön hippi" historialehdet?

Lehdessä nuo voisivat tietty olla ihan varteenotettavia ehdokkaita, kuuluivathan ne läpyskän viimevuotisiin ehdottomiin suosikkiaiheisiin.

To do -listan ääreltä

2011-02-14T19:08:00.000+02:00

Oikein pyöristettynä muuttoon on enää kaksi kuukautta, ja sehän on ihan järjettömän vähän, siis suorastaan huomenna. Lähestulkoon samana vuodenaikana nyt kuitenkin, tai ainakin nykyisen vuodenajan välittömässä läheisyydessä.

Myönnän, että hieman hirvittää virallisten vahvistusten puuttuminen: Kiinasta ei ole vieläkään tullut virallista kutsua, eikä työsopimusta ole vielä allekirjoitettu. Kokemustemme mukaan tällainen ei toki akateemisissa työsuhteissa ole mitenkään poikkeuksellista; harvinaisempaa olisi, jos työsopimus olisi allekirjoitettu peräti ennen työsuhteen alkamista. Mutta tämä nyt on kuitenkin Kiina eikä Helsinki, emmekä me tunne Kiinan akatemiaa niin kuin tunnemme Helsingin.

Siitä huolimatta asiat edistyvät. Olen saanut opiskeltua pikkaisen mandariiniakin, mikäli podcastingien kuuntelemista työmatkoilla voidaan kutsua opiskeluksi. Ja miksei voitaisi.

Eteinen taas täyttyi tänään suurista matkalaukuista, ja myöhemmin illalla pitää ehkä koetäyttää sellainen. Vielä kun saa matkalaukkuvaa'an ostettua, voi alkaa muodostaa jo jonkinlaista käsitystä siitä, miten paljon tavaraa laukuilla saa roudattua.

Auton myyminen tuntuu tällä hetkellä ylivoimaisimmalta: edes vempaimen vieminen pesulaan ei oikein irtoaisi tämän arjen keskellä, saati sitten jonkinlaiset myyntitoimenpiteet. Ostakaa hyvä auto, vähän ajettu auto? Pitäisi varmaan oikeasti aktivoitua sen suhteen.

Ja sitten pitäisi myydä hääpuku. Ei sitä oikein kirpparille viitsisi roudata. Ostakaa hyvä hääpuku, musta hääpuku?

Kelaan on sentään lähetetty hakemus Suomen sosiaaliturvaan jäämisestä; verovirastosta on selvitetty tuleva verotusmaa (Kiina) ja rukattu kevään verokorttia sen mukaisesti (hyvin alhainen prosentti). Rokotuksia on otettu käsivarret ja reidet täyteen (Lääkelaitoksen erityisluvalla), ja lapset ovat jo oppineet kirkumaan ja rimpuilemaan hysteerisesti nähdessään Postitalon matkailuklinikan. Ja juu, monen monta rokotusta on vielä jäljellä - eikä niitä kata mikään vakuutus. Auts, niin kovin monella tasolla.

Niin paljon työtä, niin vähän aikaa - ja silti niin kamalan pitkä odotus siihen varsinaiseen lähtöön.

Täyslikvidointi

2011-02-03T21:10:00.000+02:00

Tällä viikolla saimme jälleen yhden aivan liian kalliin muuttotarjouksen - ei ole kyllä halpaa kuljettaa maallista omaisuuttaan mantereelta toiselle. 6000 euroa? Kamoon! Sitä hetken aikaa surtuamme päätimme, että ei sitten, tana. Pitäkää tunkkinne.

Niin paljon kuin ajatus kaiken omaisuuden myymisestä / kierrätyksestä stressasikin, raja se on minunkin mukavuuteni hinnalla. Niinpä päätimme sitten haistattaa muuttofirmoille pitkät ja luopua kaikesta, mitä emme saa lentokoneella matkatavaroissa vietyä.

(No, myönnän kyllä, että olemme nyt lipsumassa yhden postitse tai kuriirin avulla lähetettävän kirjapaketin suuntaan - mutta siinä se!)

Nyt on sitten feisbukissa enemmän tai vähemmän alustavasti käyty jo omaisuudesta kauppaa. Toisaalta samoihin aikoihin saksalainen verkkokauppa menetti neljä tilavaa matkalaukkua ja sai tilalle tukun rahaa. Tavaroiden likvidointi alkoi siis uusien tavaroiden ostamisella. No, eiköhän se tästä ala vähenemäänkin.

Tämän kaiken jälkeen se iski ensimmäisen kerran: pakokauhu. Nuo viinilasit! Lempilasini! Tuo ihana kaappi! Lempikaappini! Tämä onkin siis totta. Ne eivät enää kuulu minulle, jotain on peruuttamattomasti muuttumassa.

Missä välissä minä oikein keksin jonnekin Kiinaan lähteä?! Ilman kaikkia tuttuja ja turvallisia tavaroitani?! Kenen idea tämä nyt oikein oli?!

Kuinka monta kieltä on liikaa?

2011-01-27T12:15:00.000+02:00

Hesari kirjoitti jokunen päivä sitten harvinaisen sopivaan aikaan lasten monikielisyydestä - aihe kun on juuri viime päivinä pohdituttanut kovasti. Aivan meidän ongelmaamme lehdestä ei valitettavasti ratkaisua löytynyt. Haluaisin nimittäin tietää, missä vaiheessa lasten kielten omaksumisessa tulee raja vastaan eli milloin se alkaa olla jo haitallista. Vai onko koskaan?

Mukelommehan ovat jo lähtökohtaisesti kaksikielisiä, kun isänsä on saksalainen ja minä, no, näettehän te. Nyt kun mennään Kiinaan, niin tietenkin kiinan kieli tulee osaksi repertuaaria. Tyttäret ovat näillä näkymin menossa umpikiinalaiseen päiväkotiin, ja kyllähän paikallinen kodinhoitajakaartikin puhuu pelkkää mandariinia. Kolme kieltä tulee siis olemaan välttämättömyys.

Kiinan-reissu on nykytiedon mukaan kaksivuotinen, muttemme ole sulkeneet pois ajatusta maahan jäämisestä tai jopa kiertolaiselämästä: postdoc-pestejä kun kotifasistille tulisi jatkossakin, jos vain ottaisi vastaan - ja maa voisi olla sitten jotain ihan muuta. Australia ja Kanada ovat jo aiemmin vilahtaneet listalla, ja onhan noita muitakin.

Saksalaisia kouluja löytyy hyvin monesta paikasta, Nanjingistakin, mutta englanninkielisiä sitäkin paremmin. Joten kannattaisikohan meidän laittaa riiviömme heti alusta lähtien suosiolla englanninkieliseen kouluun?

Esikoisen kohdalla se tarkoittaisi jo ensi syksyä, Kiinassa ja hyvin monessa muussakin maassa kun jonkinlainen koulutie alkaa jo viisivuotiaana. Kai se olisi hyvä työntää tuokin tuosta sinne opintoputkeen, jotta siirtymä mahdolliseen uuteen maahan olisi hieman helpompi eikä koulukieli enää vaihtuisi.

Mutta kaksi uutta kieltä kerralla, 3- ja 5-vuotiaille? Eikö se ole aika paljon jo silkan kulttuurishokin päälle?

Onko kenelläkään omakohtaisia kokemuksia tai linkkejä hyviin tarinoihin? Minä kun en ihan oikeasti tiedä.

Irtaimiston kohtalonhetkiä

2011-01-26T17:49:00.000+02:00

Tänään kävi paikalla muuttofirman mies tutkimassa irtaimistoamme Kiinan-muuttotarjousta varten. Hyvä, että tutkivat, saadaan sitten realistisempi käsitys tavaran volyymistä ja muuton kustannuksista. Kyllä se tutkinnan perusteellisuus kuitenkin hämmästytti.

Nyt on sitten avattu jokainen kaappi ja vetolaatikko ja arvottu, mitä kaikkea sieltä mukaan oltaisiin ottamassa. Tuo paperipino ei ole tärkeä, nämä sukat täällä laatikossa kyllä otetaan, ja juukyllänerintaliivitkinlaitatkojosenlaatikonkiinni. Mutta kyllä siinä koki jotain ihmeellistä vallan tunnetta jakaessaan tuomioita hetken mielijohteesta. Ai tuo kippo? Mukaan! Tuo maljakko? Pois! Tämä pöytä? Ei jatkoon! Tuo kaappi? No olkoon, mukaan vain.

Nyt kun on muuttosedälle luvattu, että tuota ja tuota ja tuota ei oteta mukaan, niin on pidettävä pää kylmänä jatkossakin. Yksi ruokapöytä menee mökille, mutta pienempi olisi tarjolla halukkaille. Yksi kirjahylly? Kaksi seinähyllyä? Muita sekalaisia hyllyviritelmiä? Yksi jatkettava lastensänky? Kehnot stereot? Pornonpunainen vuodesohva? Makuuhuoneen lipastoja? Vauvan hoitopöytä? Leluja? Pieneksi jääneitä lastenvaatteita?

Nyt olisi tavaraa, heh, vaikka muille jakaa.

Paikallisesta palvelukulttuurista

2011-01-25T18:48:00.000+02:00

Alakerrassamme on liikehuoneisto, jonka vuokralaiset ovat vaihtuneet tiheään tahtiin; paikassa on sijainnut mm. kampaamo, kauneushoitola ja suutari. Nyt siellä on koko perheeni suureksi riemuksi pyöräkorjaamo/pyöräkauppa. Ihan hirveästi ei ole puljun ovipumppu kuitenkaan laulanut, sillä kaveri on ohimennen vilkaistuna yleensä lähinnä istuskellut tiskin takana.

Jos asiakas kävelee sisään ja näyttää, että katso, on pyörä pipi, ei pyörä kulje, on osa katki, mitä yrittäjältä tavataan odottaa? Monen uskoisin sanovan, notta jätäs pyörä vain minulle, kyllä minä hoidan sen kuntoon. Sitten voitaisiin ehkä alkaa neuvotella työn hinnasta, jos asiakas on sillä tavalla tiedostava.

Mutta näköjään voi tehdä niinkin, että pyytää asiakasta viemään pyörän takaisin kotiinsa, purkamaan sen osiin ja tuomaan vain sen rikki menneen osan yrittäjälle tutkittavaksi. Siinä sitten asiakas kiroilee, ähisee ja lopulta kädet mustana saa rikkinäisen osan separoitua - kymmenen minuuttia puodin sulkeutumisen ja yrittäjän kotiutumisen jälkeen.

Tulee mieleen, että olisi tämän ehkä voinut hoitaa kaikkien osapuolten kannalta paremminkin.

Hiusongelma

2011-01-22T12:15:00.000+02:00

Minulla on hiusongelma. Taannoin ajelemani tukka on kasvamassa kovaa vauhtia takaisin, mikä ei kuitenkaan itsessään ole minkäänlainen ongelma; kivahan sitä lämmikettä on taas pään päälle saada. Ongelma on se, minkä muodon hiukset kasvaessaan ottavat: muutaman sentin mittainen pääkarvoitukseni asettuu luonnostaan siistiksi irokeesiksi keskelle päälakeani.

Ongelma ei missään nimessä ole se, ettenkö pitäisi irokeesista; päinvastoin, ihan hauskahan se on. Ongelma on se, että pääni näyttää laitetulta. Minusta saa vaikutelman, että olen aamulla huolellisesti vahannut hiukseni ja taivutellut ne suortuva suortuvalta siistiksi irokeesiksi - sen sijaan että olisin täysin huoleton, suorastaan vastuuntunnoton, mitä tulee pään ulkopuolisiin asioihin.

Tämä ei vetele.

Stressi 2.0

2011-01-15T15:46:00.000+02:00

Valitin näköjään stressistä viime marraskuussa, vähänpä silloin sellaisesta tiesin. No, hyvä on, kyllä silloin taisi olla enemmän akuuttia tekemistä kuin nyt. Mutta henkisesti taisin olla silloin vähän paremmin kartalla kuin nyt.

En ole oikeastaan koskaan kärsinyt varsinaisesta stressistä, en ainakaan koskaan ennen. Totta kai hermoja on kiristänyt, on ahdistanut ja väsyttänyt, sellaista tavanomaista. Mutta nyt en ole noin viikkoon saanut öisin nukuttua kuin satunnaisia pieniä pätkiä, ja päivisin on sitten veto poissa ja mieli maassa. Töistä tultuani vain makaan sohvalla lamaantuneena, kunnes on aika siirtyä sänkyyn makaamaan lamaantuneena.

Stressiin kyllä löytyy syitä töistä, mutta tilannetta ei ainakaan helpota lähestyvä muutto. Tähän asti Kiinaan lähtö on ollut se hauska kaukana tulevaisuudessa siintävä mullistus, josta on lähinnä voinut vain haaveilla. Nyt varsinainen muuttotapahtuma lienee noin kolmen kuukauden päästä, joten tässä vaiheessa täytyisi jo oikeasti alkaa tehdä jotain sen eteen. Pitäisi selvittää rokotusasiat, verotusasiat, kilpailuttaa muuttofirmoja, hankkia vakuutuksia, myydä auto ja muuta irtaimistoa, etsiä varastoa mahdollisesti Suomeen jääville tavaroille...

Tavallisesti minä hoidan meillä tällaiset käytännön asiat, mutta onnekseni kotifasisti on tunnistanut saamattoman olotilani ja ottanut jo johdon käsiinsä useissa edellä mainituissa tehtävissä.

Älkää käsittäkö väärin: olen edelleen pähkinöinä muutosta. Kun nyt vain saisi jossain vaiheessa vähän nukuttua.

Uusi alku

2011-01-08T21:56:00.000+02:00

Uusi hiustyylini on äänestävän kansan mukaan ennen kaikkea myönnytys sujuvalle maastossa etenemiselle, joskin telaketjutkin saivat kannatusta. Avoimissa vastauksissa ehdotettiin lisäksi partakoneen heiluneen ihan vain hupimielessä, mutta arveltiin myös bloggaajan vain kaivanneen jotain uutta. Mikä ei ole yhtään pöllömpi vastaus, jos sallitaan tylsäksi heittäytyminen.

Vanhan värjätyn tukan ajaminen pois symbolisoi melko puhtaasti uutta alkua; enhän minä enää edes tiennyt, minkä väriset hiukseni oikeasti ovat! Ja kuinka siistiä olisi, jos siellä olisi oikeasti jo harmaita joukossa! No, en sellaisia ole ainakaan vielä sängestä bongannut, vaikka olenkin kyllä etsinyt.

Uusi alku on tietenkin parhaillaan laajempikin teema elämässäni, muutenkin kuin vuoden vaihtumisen ansiosta. Nyt kun joulu tuli hoidettua pois alta, on seuraava merkittävämpi tapahtuma sitten sellainen vähäpätöinen episodi kuin muutto Kiinaan.

Vaeltelen ympäri asuntoani ja hykertelen miettiessäni, kuinka tuostakin esineestä pääsee kohta eroon. Ja tuosta, ja tietenkin tuosta! Ajatelkaa, autokin menee kaupaksi! Tuo vanha televisio elektroniikkaromuksi! Nuo huonekalut huutonettiin! Kaikki tämä turha kuorrutus ympärillä, kaikki se leikataan pian irti!

Ja Kiinassa sen tilalle tulee jotain ihan uutta, josta en tiedä vielä mitään. Kiinalaisia huonekaluja. Kiinalaisia vaatteita. Kiinalaisia astioita. Kiinalaisia verhoja. Kiinalaisia mausteita. Syömäpuikkoja. Teekannuja. Ja mitä muuta siellä nyt onkaan.

Uusi alku on ajatuksena huumaava, mutta tietenkin se myös pelottaa. Ennen kaikkea sen vuoksi, ettei minun elämässäni ole tarvetta millekään uudelle alulle. Minulla on toimiva parisuhde, onnelliset lapset, hyviä ystäviä, kiva kotikaupunki ja kiinnostava työ. Mitä järkeä on sekoittaa pakkaa, kun kaikki on kerran niin hyvin?

Olen yrittänyt rauhoitella itseäni toteamalla, että muuttaminen kaukomaille vaikkapa tylsän parisuhteen pelastamiseksi olisi aika paljon huonompi ajatus. Että muutoksesta selviää ehkä täysjärkisenä juuri sen ansiosta, ettei ole pohjalla kyteviä ongelmia.

Sen näkee sitten.

Rahaa ilmaan

2010-12-29T11:07:00.000+02:00

Ostin tänä vuonna elämäni ensimmäisen kerran raketteja. No okei, silloin yhtenä uutena vuotena Saksassa ostettiin pari paukkua porukalla, mutta se olikin ulkomailla (=eksoottisia kulttuureja, joita pitää suvaita) ja vieraskoreutta (=isäntä osti, pitihän meidän liittyä kohteliaisuudesta seuraan). Viime vuonna lapset katselivat niin innoissaan ikkunan takaa pauketta, että tänä vuonna päätimme sitten räiskytellä itse. Tiedättehän, for the children.

Mutta kyllä minä jo sieltä kaupasta paljastavan muovipussini kanssa hiippaillessani tajusin, että pieleen meni. Ei tällaista tee nykyaikainen valveutunut kansalainen. Bussissa kotimatkalla nolotti; täällä minä huitelen reilun metrin ostoksineni kuin mikäkin raggari, moisten turhakkeiden kanssa vien tilaa kunnon kansalaisilta.

Ja sitten se alkoi: hyvät ihmiset valuivat Facebook-ryhmiin, joissa luvataan olla ampumatta rahaa ilmaan ja antaa summa sen sijaan hyväntekeväisyyteen. Onhan se tuhlausta, ja saastuttaa, ja eläimetkin säikkyvät.

On turha todeta itselleen, että sen kerran vuodessa sijoitettavan kolmenkympin sijaan enemmän merkitystä olisi loppuvuoden teoilla. Koska enhän minä muulloinkaan tee mitään. Ei myöskään kannata viisastella ja kysyä kuinka paljon hyvät ihmiset käyttävät vuodessa vaikkapa alkoholiin, tuohon turhaan nautintoaineeseen, josta on vieläpä niin paljon harmia koko yhteiskunnalle (ja niille lapsille ja eläimille).

Sillä muutaman sekunnin mittaisen roskaavan ja äänekkään paketin lähettäminen taivaalle on mitä vahvin symboli kaikelle turhalle.

Lupaan ajatella tätä laukaistessani sitä viimeistä isoa paukkua. Tai, no, mitä minä tässä hurskastelen, paskat minä mitään lupaan.

Talvitukka

2010-12-19T13:24:00.003+02:00

Toteutin viime viikonloppuna pitkäaikaisen haaveeni ja ajelin pääni kaljuksi. No, okei, sentin sängeksi, mutta kuitenkin. Miksi näin? En minä tiedä. Olen aina ihmetellyt naiseuteen liitettyä voimakasta tunnesidettä omaan päälakikarvoitukseen ja julistanut, että minun tukalleni saa tehdä ihan mitä vain identiteettini kärsimättä. Kuitenkaan en ollut koskaan ajellut päätäni, joten sanat kaikuivat onttouttaan.

Erikoisuudentavoittelu ja oman jääräpäisyytensä todistelu on kuitenkin pöhkö syy, ja psykoanalyyttisessä hengessä olenkin vakuuttunut talvitukalleni löytyvän susirumuuden lisäksi muitakin syitä. Rakas lukija, auta ja kerro, mikä on todellinen syy tummien kutrieni katoamiselle.

(Syötteenlukijaa käyttävät: Juu, tämä on taas näitä polleja, jotka eivät näy lukijoissa aina ollenkaan, tai ainakaan oikein. Koittakaa kestää, ja tulkaa vaikka taas pyörähtämään täällä varsinaisella sivulla. Täällä on oikeasti tosi kivaa, uskokaa pois.)

Kuinka kolonialisteja tehdään

2010-12-04T00:12:00.000+02:00

Käytin taas hiljattain pienen tuokion selvittääkseni itselleni, mihin tällä hetkellä satunkaan uskomaan ja miksi. Lähinnä pallottelin mielessäni sellaisia detaljeja kuin ydinarvoja, kulttuurirelativismia ja valkoisen miehen taakkaa. Se ei ole ilta eikä mikään, jota pieni arvokeskustelu ei piristäisi. Joskin päädyin hieman kiusalliseen lopputulokseen, sillä kaikista maailman ismeistä olen näköjään päätynyt nykyään kolonialismiin.

Tämä käy ilmi näin:

1. Minulla on joitain tarkemmin listaamattomia ydinarvoja, joista tärkein yksilön vapaus päättää omasta elämästään (tietenkin niissä rajoissa, ettei se loukkaa muiden vastaavaa oikeutta). En ole itse asiassa varma, onko minulla tämän lisäksi muita ydinarvoja, joten riittäköön tämä yksi ainakin toistaiseksi.

2. Ydinarvo tarkoittaa minulle jotain sellaista, joka yhdistää kaikkia ihmisiä. Jos en luottaisi arvooni näin kovasti, en pitäisi sitä ydinarvona. Ydinarvo ei välttämättä kuitenkaan yhdistä kaikkia ihmisiä sillä tavalla, että kaikki olisivat asiasta samaa mieltä. Mutta ne, jotka eivät ole samaa mieltä, ovat väärässä.

3. Jos arvo ei läpäise tätä ketjua, ei kyse ole ydinarvosta vaan perifeerisemmästä kulttuurisidonnaisesta arvosta. Kulttuurisidonnaisia ovat esim. erilaiset preferenssit, tottumukset ja mielihyvää tuottavat asiat sekä käytännössä toimiviksi havaitut tavat.

4. Isänmaallisuuspohdintojani seuranneet ovat ehkä jo huomanneet, etten pidä (edes kansallis-)valtioita juuri minään, en ainakaan lähellekään niin merkityksellisinä yksikköinä kuin ihmisyksilöitä. Kansallisvaltioiden suvereniteettikin on arvona vain hyttysen ininää megafonista huudettujen yksilönoikeuksien rinnalla: en näe minkäänlaista moraalista ongelmaa kaukaistenkin valtioiden asioihin puuttumiseen, jos koen näiden yhteisöjen toimivan ydinarvojeni vastaisesti. Päinvastoin, koska koen ydinarvojeni koskevan koko ihmiskuntaa, pidän puuttumista velvollisuutena.

5. Tiedostan, että ydinarvoista eri mieltä olevat saattavat puolustaa omia vääriä arvojaan yhtä raivokkaasti kuin minä omiani. Se johtaa luonnollisesti konflikteihin. Olen kuitenkin optimisti ja evolutionisti, joten jos kerran uskon ydinarvojeni olevan parhaita, täytyy minun myös uskoa niiden päihittävän kilpailevat arvot ennemmin tai myöhemmin. Miten se käytännössä tapahtuu ja millä aikataululla, en tietenkään osaa edes arvata, koska olen lähinnä teoreettisesti suuntautunut.

6. Tiedostan myös, että ydinarvon "yksilön vapaus päättää omasta elämästään" väkisin istuttaminen sen kiistäviin yhteisöihin ja yksilöihin on jo lähtökohtaisesti ristiriitaista. Selitän tämän itselleni niin, että ne kyllä kiittävät minua, kunhan tajuavat, mitä ovat olleet vailla. Toinen tapa selittää tämä itselleen on viitata jonkinlaiseen ryhmähurmokseen, joka tukahduttaa jokaisessa ihmisessä sisällä piilossa olevan kaipuun vapauteen. Käytännössä nämä selitykset on kuitenkin tehty jo kohdassa 2, kun arvo on hyväksytty ydinarvoksi.

7. Tämä kai tekee minusta röyhkeän kolonialistin. Olkoon näin, sillä se säilyttää kuitenkin sädekehäni idealistina.

8. Tästä lähtökohdasta on erityksen kiinnostavaa ja hiukan pelottavaa muuttaa kommunistis-kapitalistiseen Kiinaan.

Mitä tapahtuu Kiinassa, ei jää Kiinaan

2010-11-25T22:40:00.001+02:00

Kotifasisti vietti kaksi viikkoa Kiinassa ja palaa sieltä huomenna perjantaina (vai joko se on tänään? Ai, ei vielä). Ei nyt lähdetä sille linjalle, että miksi ihmeessä se on kotifasisti joka sinne tutustumaan lähti enkä minä, joka sentään osaan jo vähän kiinaa ja tiedän teoriassa mistä Nanjingista löytyisi saksalainen leipomo. Kunhan nyt joku edes kävi, olkoon se nyt sitten vaikka se tyyppi joka sinne on menossa töihin.

Reissulta on jäänyt käteen jo jokunen käytännön yksityiskohtakin, niistä suurimpana muuttoaika. Ette arvaa. Toukokuussa. Juuri niin. Tou. Ko. Kuus. Sa. Mitä minä tässä turhaan ikeniäni louskuttelen, kun ei tässä nyt näköjään ollakaan minnekään lähdössä ennen kuin lapset ovat jo isoja ja ilmastonmuutoskin on jo tuhonnut kokonaisia mantereita. Hei ihan oikeasti, toukokuu, ei ihminen pysty ajattelemaan niin pitkälle.

No, nyt on sitten kai pakko. On vain aika julmetun painava aamukampa.

Tiedossa on nyt sekin, että saamme yliopistolta kämpän. Joka on liian pieni. Jonka lisäksi voi halutessaan vuokrata isomman omalla kustannuksella. Joten tervetuloa kylään, kaikki lukijani (vaikka kerralla), siellä olisi ihan vieraille ja pirtsakoille au paireille pyhitetty kolmio odottamassa Juuri Sinua. Mutta siis tietenkin vasta TOUKOKUUSTA alkaen.

Tiedossa on myös, että lapset pääsevät yliopiston päiväkotiin. Joka on kiinankielinen. Mikä on pidemmällä tähtäimellä erinomaista, koska haluamme toki jälkikasvumme oppivan paikallisen kielen ja valloittavan myöhemmin ilmastonmuutokselta jääneen maailman. Mutta aikamoinen kulttuurishokki se taitaa olla. Pitänee keksiä tapoja pehmentää laskua.

Minulle myös vakuuteltiin, että taannoisia kiinalaisia päiväkotipuukottajia ei tarvitse siellä pelätä: vaikka kotifasistilla oli paikallinen kiho mukanaan, ei päiväkotiin meinannut päästä tutustumaan ilman kumihanskojen paukuttelua. Pelkään silti; se on hormonaalista.

Huomenna tuliaisia. Kuulemma ainakin jotain pahaa syötävää.

Ensimmäinen vilahdus Kiinasta

2010-11-16T18:37:00.001+02:00

Tänään pääsimme ensimmäistä kertaa videojuttelemaan maailmalle karanneen perheenpään kanssa, sikäli kun nanjingilaisen kämäisen hotellihuoneen kivikautinen verkko suostui vuorotellen Skype- ja Gmail-chatteja pyörittämään. Välillä toimi pelkkä kuva, välillä pelkkä ääni, mutta tulipahan sanomiset sanottua.

Tosin siinä vaiheessa, kun tuli puhetta kiinalaisesta yhden lapsen politiikasta ja siitä, että joillakin niitä näemmä on kuitenkin enemmänkin, katkesivat yhtä aikaa ääni ja kuva. Tehokas koneisto.

Niin joo, yllä kuva Kiinasta.

Kaupankäynnistä

2010-11-15T18:57:00.003+02:00

Kuten tunnettua, uhkailu, kiristys ja lahjonta ovat lastenkasvatuksen tehokeinot. Kaupankäynti on myös olennainen osa, ja sitä harrastavat niin lapset kuin aikuisetkin.

Otetaan esimerkki. Uhmaikäinen eli n. nelivuotias on päättänyt, että tänään eivät kelpaa keitossa lilluvat perunat, vaan ainoastaan porkkanat. Uhmaikäisen äiti on päättänyt, että lapsi saa kovasti himoitsemansa piimälasillisen vasta, kun yksi perunapala on syöty. Siis sellainen kokonainen valmiiksi keitossa oleva, ei mitään itse nakerrettua.

Uhmaikäinen alkaa tinkiä. Yksi porkkana riittää! Ei riitä, sanoo äiti. Uhmaikäinen syö yhden porkkanapalan ja vaatii piimää. Ei tipu. Uhmaikäinen tinkii lisää: no miten olisi kaksi porkkanapalaa? Ei kelpaa, sanoo äiti, mutta uhmaikäinen syö ne kuitenkin ihan vain uhmatakseen.

Uhmaikäinen tinkii yhä: no miten olisi porkkanapala ja pieni perunapalan nurkasta lohkaistu murunen? Ehei, sanoo äiti, muttei se estä uhmaikäistä yrittämästä ja tunkemasta edellä mainittua kombinaatiota suuhunsa.

Tätä jatketaan, kunnes ihan kelvollinen määrä keittoa on kadonnut vastentahtoisen uhmaikäisen suuhun. Lopulta lapsi taipuu syömään sen yhden palan perunaa, ja saa palkkioksi lasillisen piimää.

Kaikki ovat tyytyväisiä.

YH

2010-11-14T20:24:00.003+02:00

Sitä luulisi, että tähän ikään ehdittyään ihminen osaisi jo suhtautua leppoisasti satunnaisiin erojaksoihin ja olla sinut ihan oman itsensä kanssa keskenään. Mutta onhan se jo tullut huomattua, etten minä ole sellaisessa kovinkaan hyvä.

Kotifasisti lähti tänään, isänpäivänä, kahdeksi viikoksi Kiinaan selvittelemään ja järjestelemään todennäköistä tulevaa muuttoa. Pieni kuolema. Kyyneliä pitäisi yrittää pidätellä etteivät lapsetkin ahdistuisi, mutta eihän se nyt aina onnistu. Nyt on vasta kuusi tuntia takana ja peräti 12 vuorokautta edessä. Sehän on kokonainen elämä ilman toista ihmistä siinä pöydän toisella puolella, siinä viereisellä tyynyllä.

Ajattelin, että tämä eroaika ei olisi niin kovin vaikea, kun minulla on kuitenkin nuo mukulat seurana. Mutten tajunnut ottaa huomioon empatiaani: iso osa surustani on sitä, että mitenköhän se poloinen osaa olla näistä lapsukaisista erossa niin pitkään, kyllä minua vain ahdistaisi moinen.

Lapseni taas ovat isättömiä. Tuleekohan niille nyt traumoja?

Näitä päiviä

2010-11-09T20:59:00.001+02:00

Typerä ilta. Maassa iljettävää harmaata moskaa ja kaikkialla sen yläpuolella vaakasuoraan silmiin ja poskiin lentäviä pistäviä neuloja. Kylmää, märkää, hidasta ja silti vaarallista liikenteessä.

Kävin ampumassakin. Pidemmän tauon jälkeen piti taas käydä kokeilemassa, kuinka kulmarauta taittuu. Ei olisi kannattanut, kaikki opittu oli jo unohtunut. Jäi harvinaisen paska maku suuhun.

Tiedän kyllä, mitä syyttää. Kiinaa. Ai miten niin? No siten, että se vie elämässäni kaiken tilan ja huomion.

Normaalistihan olisin tässä vaiheessa jo saanut pyörään nastat alle, jolloin sotkeminen olisi edes vähän tukevamman tuntuista. Mutta kun se edellinen kuukausi oli niin lämmin ja kohtahan me jo lähdetään sinne Kiinaan jossa ei mitään nastoja tarvita. Ai mikä lumimyrsky? Jaa tuoko?

Ja normaalistihan minä olen onnesta soikeana, kun syksyllä alkaa jossain näkyä vilauskin jostain valkoisesta lumenkaltaisesta. Melkein joulu! Mutta kun tässä on muutakin mietittävää kuin joku joulu. Ei siellä Kiinassa edes vietetä joulua, eikä Nanjingissa pahemmin luntakaan näy.

Ja olihan se tiedossa, ettei Kiinassa ampumaharrastus jatku. Tai ehkä, jos sattuisi pääsemään Puolueen suosioon? Piti se yksi kerta käydä kuitenkin katsomassa, että jos pitäisi yllä kaukosuhdetta ja jatkaisi sitten taas Suomeen palattua. Mutta ei. Ei tästä enää mitään tule. Suuri Mutkaprojekti on päättynyt.

En kuitenkaan jättänyt ruutijumalaa aivan uhritta: mukana oli ystävä, joka tarttui ensi kertaa mutkaan ja näytti olevan varsin kotonaan. Ampumapäiväkirjankin meni aloittamaan. Katson ostaneeni tieni ulos tällä neitseellisellä sielulla.

Väliaika, kahvia ja pullaa

2010-11-07T17:53:00.001+02:00

Tiedättekö, mikä on yksi suurimpia huolenaiheitani, kun nyt olen ilmeisesti katoamassa vieraaseen kulttuuriympäristöön? Huumori. Minä rakastan kulttuurisidonnaista huumoria; sen olen jo huomannut työskennellessäni suomalais-malesialais-brittiläis-kirgiisialaisessa työyhteisössä. Minä olen onnellinen, jos voin sanoa aina tasalta lähtee natsi ja tietää, että edes joku ymmärtää mistä puhun.

Tämä tarkoittanee vain sitä, että pienet keltaiset miehet ja naiset joutuvat keväällä katsomaan läjäpäin suomalaista tv-viihdettä.

Stressi

2010-11-06T23:17:00.001+02:00

Joskus tuntuu siltä, että kaikki asiat tapahtuvat samaan aikaan. Tämä syksy on ollut yksi näistä hetkistä, ja välillä itsensä on voinut diagnosoida suorastaan stressaantuneeksi. Tai sitten voi olla, että vanhemmiten sitä vain hidastuu niin, ettei enää osaa käsitellä muutoksia yhtä sutjakkaasti kuin nuorena plikkana.

Tätä syksyä on värittänyt esim. kotifasistin väitöskirjan valmistuminen ja väitöskaronkan järjestely. Väitöskirjasta ja -tapahtumasta stressasi lähinnä kotifasisti, mutta kyllähän se nyt muuhunkin perheeseen heijastuu. Karonkan huolehtiminen taas lankesi minulle, mutta kyllähän minä sen tuskan välitän loppuperheellekin.

Omakin työrintama on ollut kaikkea muuta kuin rutiinia: kesällähän tuli loikattua vakaasta suurkonsernista piskuiseen start-uppiin, joka nyt sitten syksyllä käynnisti toimintansa. Työmäärä ei ole ollut millään lailla epäinhimillinen, mutta kyllähän tässä ollaan henkisesti aika varpaillaan. Jännittäviä aikoja.

Koska kotifasisti meni kerran valmistumaan, piti keksiä uutta työtä. Ja se uusi työ on nyt sitten näköjään Kiinassa. Jonne muuttaminen ei ole aivan pikkujuttu. Niidenkin käytännön asioiden pohtiminen lohkaisee melko ison osan aivokapasiteetista. Ja entäs sitten se mandariinikiinan opiskelu? Sitäkin olen toistaiseksi jaksanut tehdä lähes päivittäin.

Jotta asiat eivät olisi liian helppoja, kuuluu syksyyn tietenkin sairastelu. Kuopuksella kolme korvatulehdusta, esikoisellakin yksi. Päälle vielä parit silmätulehdukset ja yksi keuhkoputken tulehdus. Nyt on sentään saatu pikkuisen korvat putkitettua, josko tulehduskierre siihen päättyisi.

Ilmeisesti silkkaa empaattisuuttani olen sitten itsekin syyskuun alusta sairastellut. Tiedättehän, sellaista nihkeää lämpöilyä, ettei oikeasti tarvitse sairaslomaa muttei oikein ole kunnossakaan. Ja pahinta lienee se, ettei syyskuun alusta lähtien ole tainnut tulla nukuttua yhtään kunnon yötä. Koska yskä. Karmeat kohtaukset joka yö. Vähän väliä. Eikä lääkäri keksi mitään vaan määrää antibioottia ja yskänlääkettä joista kumpikaan ei auta.

Nukkua ehtii kyllä sitten haudassakin!

Kaiken tämän narinan päätteeksi on kuitenkin todettava, että lopussa mainittuja sairasteluja lukuun ottamatta kaikki stressin aiheet ovat oikeasti kivoja. On mainiota, että kotifasisti valmistui, ja niissä juhlissa oli hurjan kivaa. On mielettömän hienoa olla töissä näin tuoreessa firmassa ja päästä luomaan asioita aivan alusta. On todella jännittävää muuttaa Kiinaan, ja on hauska päästä oppimaan ihan uudenlainen kieli. Muutto sopiikin juuri nyt erinomaisesti elämäntilanteeseemme.

Miten voikin olla yhtä aikaa niin raastavaa ja niin mahtavaa?

Luopumisen tuskasta

2010-10-30T22:48:00.001+03:00

Kolikolla on aina tietenkin myös kääntöpuolensa. On niin paljon asioita, joista en haluaisi luopua.

Asunto. Tämä nykyinen on niin kiva, oikeastaan täydellinen. Sijainti on jees, suuruus ja pohja ovat kohdallaan, joka puolelta tulee runsaasti valoa ja täysremontista on vain pari vuotta.

Lähiympäristö. Niin kiva piha, merikin tuossa kivenheiton päässä. Tuossa on esikoinen oppinut ajamaan pyörällä, tuon aidan yli kuopus laski viime talvena lumikasan päältä aivan liian lujaa pulkalla ja lensi pensaaseen. Ja entäs se iso puu, jonka alla on niin ihana järjestää piknikkejä kesäisin?

Lastenvaatekauppa. Tuossa alakerrassa on se sympaattinen ja edullinen käytettyjen lastenvaatteiden myymälä, jossa olisi voinut asioida enemmänkin mutta jossa ei nyt enää ehdi niin kovin monta kertaa käydä.

Suutari. Vasta keväällä tuohon alakertaan muutti suutari, ensimmäinen laatuaan lähikortteleissa. Sellaista kovasti kaivattiin, mutten ole ehtinyt sitäkään palvelua käyttää kuin pari kertaa.

Lasten päiväkoti. Muksut ovat olleet äitiyslomien päättymisestä asti aina samassa päiväkodissa; asuntokin valittiin aikoinaan sillä perusteella, ettei tarvinnut vaihtaa päiväkotia. Vasta eilen esikoinen oli päiväkotikaverinsa syntymäpäivillä - varmaankin viimeistä kertaa.

Toimisto. Olen jo niin kotiutunut Punavuoreen, etten oikein tajua, miten tehdä töitä jostain Kiinasta käsin. Se saksalainen leipomo, se pesula, se ompelimo, se vuohenjuustokana, se kebabbuffet, se polkupyörähuolto, se Alepa, jossa minulta kysyttiin papereita lonkero-ostoksilla.

Hesari. Miten minä selviän ilman niitä vakituisia kolumneja, mistä saan tietää mitä Suomeen kuuluu? Ei nettilehti vain ole sama kuin paperilehti. Ja mitä väliä, vaikken nytkään ehdi koskaan arkena lukea läpyskää - taittelen siitä sentään bioroskiksia.

Suomalainen televisio. Meillä ei ole digivastaanotinta, mutta netistä näkee kaikkea jännää. Yle Areenan jumitusta ei ilmeisesti pääse juuri ulkomaisista IP-osoitteista seuraamaan, mitenköhän on Maikkarin Diilin laita? Miten kestän, jos en pääsekään katsomaan Linnan juhlia ja Hjallista?

Ruisleipä. Täysjyvä ja täysruis.

Pissa- ja kakkajuttuja

2010-10-26T18:25:00.000+03:00

Pikkulasten vanhempia syytetään usein siitä, että he jakavat liian paljon iljettävää informaatiota kertoessaan anekdootteja jälkikasvunsa jätöksistä. Lapsettomat eivät ole tottuneet keskustelemaan kakan koostumuksesta tai pissan volyymistä, joten moiset luonnollisesti yököttävät varomatonta kuulijaa.

Äitinä minäkin kuulun yllätyksettömästi vanhempien kategorioaan. En muista, että olisin hätkähdyttänyt jotain sekaseuruetta jätösjutuilla, mutta outoa olisi, jos sellaista ei olisi koskaan huomaamattani tapahtunut.

Mutta jätöstoleranssini ei ole noussut huomaamattani, vaan olen sen korkeudesta hyvin tietoinen. Pidänpä tämän lisäksi jopa omituisena sitä, etteivät Muut Ihmiset siedä viittauksia ruuansulatuksen loppupäähän. Myöntäkää pois: kyllä sitä teistäkin tulee.

Ymmärrän, ettei vaipanvaihtoon ja avuttomien rääpäleiden vatsan toimintoihin perehtymättömillä ole ollut juuri tilaisuutta keskustella aiheista aikuisten kesken, jolloin tunnereaktio on luonnollinen. Mutta se on myös niin kovin viktoriaaninen: kakasta puhuminen on vähän kuin -tihih- puhuisi... no siis tiedättehän, siitä. Niinku sillai, sitten papin aamenen jälkeen tietenkin. Kyllähän nyt aikuisen pitäisi pystyä parempaan.

Sitä paitsi pieruhuumori yhdistää kansoja.

Merkkipaaluja

2010-10-25T18:08:00.000+03:00

Esikoinen pyysi lupaa päästä päiväkotikaverinsa luo yökylään. Ei herunut. Samainen esikoinen ilmoitti myös muuttavansa kotoa pois saavutettuaan kouluiän. Emme suostuneet, mutta tyttö jätti asian kuitenkin vielä auki odottamaan jatkoneuvotteluja.

Tämä on niitä hetkiä, kun naurun sekaan livahtaa pieni liikutuksen kyynel.

Libertarismista ja varovaisuusperiaatteesta

2010-10-22T21:17:00.000+03:00

Tuoreen aselain tiimoilta löysin itseni pitkästä aikaa maailmankatsomuksellisten ajatusten ääreltä. Minun tulkintani mukaan kun koko asekiista tiivistyy kahteen erilaiseen lähtökohtaan: toisten mielestä aseet ovat erityisen luonteensa vuoksi poikkeus, jonka olemassaolo (hallussapito, käyttö jne.) pitää erikseen perustella. Toisten mielestä taas aseet ovat lähtökohtaisesti neutraaleja objekteja, joiden kieltäminen pitää erikseen perustella.

Itse olen parin viime vuoden aikana huomannut ajatusmaailmassani liukuman ensiksi mainitusta leiristä jälkimmäiseen. Samalla maailmankatsomukseni on muuttunut kautta linjan kohti sitä suuntaa, että kaikki on sallittua, ellei sen kiellolle löydy erityisen hyviä perusteita. Tästä syystä olenkin ollut jo sovittamassa libertaristin viittaa harteilleni.

Minun tulkintani libertarismista ei tietenkään tarkoita, että kaikki olisi sallittua - monellekin kiellolle löytyy kyllä hyviä perusteita. En silti tiedä, huolisivatko Oikeat Libertaristit minua leiriinsä, sillä jonkinlainen varovaisuusperiaate nimittäin tuntuu kategorisen suvaitsevaisuuden rinnalla aivan yhtä intuitiivisen oikealta. Kautta evoluution on lajimme tainnut säilyä hengissä osittain sen ansiosta, että olemme älynneet suhtautua penseästi kaikenlaiseen uuteen ja tuntemattomaan. Jos se haisee pahalta, jätetään se suosiolla syömättä.

Onko kenelläkään ideoita, miten yhdistää nämä kaksi periaatetta toimivaksi maailmankuvaksi?

Niin helppoa, mutta niin vaikeaa

2010-10-22T19:32:00.000+03:00

Olen uppoutunut viime aikoina melko intensiivisesti mandariinikiinan opiskeluun iki-ihanan ChinesePodin avulla. Tähänastisella kokemuksellani voin vain suositella sitä kiinnostuneille: viikon ilmainen testijakso koukuttaa kyllä maksulliseksi tilaajaksi, jos on yhtään tarvetta oppia kieltä itsekseen.

Aluksi ajattelin, etten missään nimessä kykene opiskelemaan niitä karmeita kirjoitusmerkkejä - en ainakaan ennen kuin olen oppinut auttavasti puhumaan kieltä. Päätavoitteenani onkin ollut lähinnä selviäminen suullisista ravintola- ja kaupassakäyntitilanteista. Mutta jossain vaiheessa pelkkä pinyinin opettelu alkoi tuntua pöhköltä, ja päätin sitten kuitenkin yrittää oppia edes muutamia perusmerkkejä. Ja katso, ei niiden opettelu olekaan mahdotonta; se on vain hirvittävän tuskallista ja hidasta. Nyttemmin olen luopumassa kokonaan pinyinistä, ainakin toistaiseksi.

Traagista tässä on se, että jos kieltä kirjoitettaisiin niiden merkkien sijaan vain pinyinillä, olisi kyseessä ehkä helpoin ikinä oppimani kieli. Sanoja ei taivuteta persoona-, sija- tai aikamuodoissa, lisäksi pronomineja ja partikkeleja käytetään hyvin säästeliäästi (persoonapronomineja lukuun ottamatta, tietty). Tähän voisi tietenkin todeta, että juuri koska ne merkit ovat niin monimutkaisia, on kieliopin pakko olla hyvin yksinkertaista.

Teille kaikille, jotka odotatte tai pelkäätte Kiinan valloittavan koko maailman: jos Keskimaa jossain vaiheessa luopuu elämää vaikeuttavista kirjoitusmerkeistään ja siirtyy pinyiniin, ei keltaisen väen maailmanvalloituksen tiellä ole enää yhtään mitään. Ei niin yhtikäs mitään.

Vihreää valoa?

2010-10-18T19:45:00.001+03:00

Kun Kiinasta vastataan, että tervetuloa tänne post-doc-pestiin, niin kai se sitten tarkoittaa, että sinne ollaan menossa. Sieltä myös kovin ystävällisesti vakuutellaan, että ymmärretään miten iso päätös tämä on perheelliselle ja luvataan, että arvon tohtori voi venyttää lopullista päätöstä ihan hyvin yli ensi kuussa koittavan tutustumisreissun. Vaikka arvon tohtori on jo kertonut, että tulossa ollaan, jos vain huolivat.

Mutta pidetään nyt tästä näkemyksestä kiinni ja neuvotellaan hyvä palkkapaketti. Eivät kai ne osaa suomea ja lue blogiani? Älkää vain kertoko niille, että kyllä me tullaan joka tapauksessa.

Kirkosta ja homonstelusta

2010-10-15T14:09:00.000+03:00

Kun kaikki muutkin sanovat jotain Ylen homoillasta, pitää minunkin varmaan seurata virran mukana ja tuottaa aiheesta oma lastuni. Yritän tehdä sen lyhyesti. Mielipiteeni homonstelusta lienee kuitenkin jo tiedossa.

Minua häiritsee keskustelussa sen omituinen lähtökohta: kovasti väitetään puhuttavan homoliittojen, -adoptioiden ja minkä tahansa homonstelun sallimisesta yhteiskunnassa ja lain tasolla, ja sitten keskitytään haukkumaan kirkon suvaitsemattomuutta.

1. Kirkko on oma pieni salakerhonsa, jolla on omat kirjallisiin lähteisiin ja vanhurskaisiin auktoriteetteihin perustuvat sääntönsä. Kirkolla on mielestäni täysi vapaus suhtautua niin nolla- tai kaksituhattalukulaisesti kuin kirkko vain haluaa. Jos kirkko ei tykkää homoista, olkoon niin. Minun ei tarvitse tykätä kirkosta, mutta en koe asiakseni mennä määräilemään kirkkoa tämän omien sisäisten asioiden hoidossa. Jos olet kirkon jäsen, tervemenoa muuttamaan puljun menoa sen omien vaikutuskanavien kautta. Älä huutele meidän pakanoiden keskellä.

2. Jotta edellinen voisi olla täysin totta, kirkon ja valtion suhteet pitäisi katkaista kokonaan. Jos kirkko ei saa vihkiä avioliittoon vaan ainoastaan siunata, en pidä ongelmana siunauksen kieltämistä vaikkapa kaikilta vasenkätisiltä. Kaivakoon kirkko oman hautansa.

Lähtökohtana ennakkoluulot

2010-10-12T18:45:00.002+03:00

Ajatus Kiinaan muuttamisesta riemastuttaa, kauhistuttaa ja huolestuttaa. Koko muutto kun tuli vähän puskasta, enkä tunne kiinalaista kulttuuria lainkaan. Kaikista tuntemistani ihmisistä sinne olen nyt sitten kai muuttamassa minä, joka en ole koskaan osoittanut minkäänlaista kiinnostusta Aasian asioihin. Jokunen aasialainen leffa on toki tullut katsottua R&A-festareilla, mutta nekin ovat enemmän tuolta Japanin ja Korean suunnasta. Kiina - mitä ihmettä minä siitä muka tiedän?

Tiedon sijaan minulla onkin ennakkoluuloja. Nobel-palkinnon myötä nyt onkin kovasti tapetilla se ensisijainen: en erityisemmin pidä Kiinan ihmisoikeustilanteesta. Toinen on sitten työn kautta relevantimpi: en erityisemmin pidä Kiinan kopiointikulttuurista.

Koska olen kuitenkin naiivi, hyväntahtoinen ja mukavuudenhaluinen, uskon varsin palkitsevan ja miellyttävän elämän olevan kuitenkin mahdollista näistä olosuhteista huolimatta. Aion olla vakaasti sitä mieltä, että paikalliset ihmiset ovat miellyttäviä. Pakkohan niiden on olla, kun siellä nyt ollaan todennäköisesti pari vuotta viettämässä. Muutenhan siitä tulisi kurjaa, eikä minulla ole aikomusta tehdä kurjia asioita.

Saksalaisuudesta, suomalaisuudesta ja ruotsin kielestä

2010-10-05T19:22:00.002+03:00

-Isi, miks sä muutit Suomeen?
-Koska äiti asuu täällä.
-Mutta et sä kuulu Suomeen kun sä olet saksalainen.
-Aijaa, miten niin en kuulu?
-No kun sä et osaa yhtään ruotsia.
-Ethän säkään osaa ruotsia.
-Mä olenkin suomalainen.

Mä en nyt tiedä kasvatetaanko meillä persujen vai rkp:n äänestäjää.

Pelottavasta puheesta

2010-10-03T12:09:00.000+03:00

Kuten kaikki nettiaktiivit jo tietävät, oikeusministeri haluaisi kiristää netin keskustelupalstojen valvontaa. Tuija Braxilla on selvä motivaatio suunnitelmilleen: "Tämä perustuu esiin tulleeseen eriarvoisuuteen ja siihen, että todella pelottavaa puhetta sisältävien viestien kirjoittajia ei saada aina kiinni." (Sitaatti Hesarin maksulliselta puolelta)

Minäkin olen huomannut, että netistä totisesti löytyy pelottavaa puhetta. Sydäntä kylmäsi mm. perjantaina, kun Suomen islamilaisen neuvoston edustajat vastasivat mielipidepalstalla (linkki maksulliselle puolelle) Heidi Hautalan ja Husein Muhammedin taannoiseen tekstiin siitä, kuinka islamiakin tulee saada kritisoida julkisesti. No eipäs saa, totesivat neuvoston edustajat. Heidän mielestään kristinusko esiintyy vain myönteisten tai neutraalien uutisten yhteydessä, kun taas islamia aina vain mollataan mainitsemalla uskontopoloinen ikävien uutisten yhteydessä. Pedofiilikohu, paaviuutiset, naispappeus, homoliitot, anyone?

Suurimman vilunväristyksen aiheutti tämä lausahdus: "Ei voi vain kirjoittaa tai uutisoida, vaan jutun mahdolliset seuraukset kuuluvat myös toimittajille." Se kalskahti erityisesti korvaan, kun sitä ennen oltiin viitattu Muhammed-pilapiirroskohuun ja todettu, että "episodi esiintyi mediassa usein kysymyksenä sananvapaudesta, jota pitää kunnioittaa, mutta joka ei ole eikä voikaan olla mikään absoluuttinen vapaus."

Pelkotiloja aiheuttavat myös tällaiset puheet: "Lausuntopalaute oli runsasta. Klassiset sananvapaustahot olivat suorastaan järkyttyneitä, että me edes kysyimme tällaista. Vastaavasti oli paljon tahoja, joiden mielestä tämä on aito ja suuri ongelma." (Tuija Brax, ks. aiempi linkkini maksulliseen Hesariin) Ikäviä nuo tuollaiset klassiset sananvapaustahot, jotka tulevat ja marisevat toisten lakiesityksistä. Maailma olisi niin paljon yksinkertaisempi ilman klassisia sananvapaustahoja.

Ilmeisesti minun pitäisi olla huojentunut, sillä näiden pelottavien puheiden lausujat ovat hyvinkin tiedossa. Mutta jäävätköhän he kiinni?

Kärsivällisyydestä

2010-09-30T14:02:00.001+03:00

Minä en ole koskaan ollut kärsivällisyydellä pilattu. Suhtaudun vihamielisesti kaikenlaiseen byrokratiaan sekä ihmisten päättämättömyyteen, mikäli moiset ilmiöt millään tavalla hidastavat omaa kulkuani. Lisäksi inhoan maailmaa, kun yksinkertaiset luonnonlait, kuten ajan etenemisnopeus tai maantieteellinen etäisyys, estävät minua tekemästä mitä haluan juuri silloin kuin haluan.

Nythän on niin, että perheemme suunnittelee muuttoa Nanjingiin, Kiinaan. Asia putkahti tarjottimelle viime viikolla, kun pian väittelevä kotifasisti sai post-doc -työtarjouksen kyseisestä kaupungista. Pikaisesti minä sitten selvitin, että voisin jatkaa nykyisessä työssäni etänä Kiinasta käsin, joten ei kun vain nimeä sopimukseen!

Mutta kun ei. Ensinnäkään se tarjoukseksi tulkittu ei ollutkaan tarjous vaan silkkaa hyväntahtoista spekulaatiota; kukaan ei ole itse asiassa kysynyt kiinalaisten mielipidettä asiasta. Lisäksi kukaan ei ilmeisesti edes voi kysyä, koska näemmä sähköposti, Skype ja puhelinverkot eivät ole vielä levinneet Kiinaan, eikä kukaan edes tiedä kenen kanssa asiasta oikeastaan pitäisi puhua.

Nyt sitten näyttää siltä, että ainoa tapa edetä asiassa on lentää sinne Kiinaan. Kahdeksi viikoksi. Jos ei arvon Herr Doktor viivy niin kauan, pitää lennot maksaa omasta pussista. Ei huvittaisi. Eikä kyllä huvittaisi jäädä kahdeksi viikoksi yksinhuoltajaksi kotifasistin matkaillessa, mutta eipä ole toisaalta varaa lähteä koko perheen kesken palkattomalle lomalle jonnekin Kiinaan.

Katsokaas, kun minä olen jo ottanut selvää mm. muuttokuorman kuljetuksen kiemuroista, paikallisesta hintatasosta, polkupyörien saatavuudesta, Shanghai-Nanjing-junan aikatauluista, liikennekulttuurista, parhaista ulkoilureiteistä, asunnon minimivaatimuksista, länsimaisten ruokien parhaista shoppailupaikoista, verotuksesta ja alkuasukkaiden englanninkielentaidoista. Tällä välin toisessa päässä ketjua ei vielä edes muisteta, että mikä se nyt olikaan niistä lukuisista Nanjingin yliopistoista se jonka kanssa me sitä yhteistyötä tehtiin ja olikos meillä joku yhteyshenkilö. Kyllä ne varmasti tuollaisen reippaan nuoren miehen sinne töihin ottavat, mutta kattellaan ny vielä. Onhan tässä monta kuukautta aikaa.

Niin että voipi olla, että muutamme talvella Kiinaan, mutta voipi olla olemattakin. Pirustako sen tietää.

Gallup: Maahanmuuttokriitikot ja muut punaniskat roimassa johdossa

2010-09-02T18:25:00.000+03:00

Tuoreimman gallupin perusteella ääneni on menossa ylivoimaisesti eniten persuille; muutospunaniskatkin päihittivät hilkulla vihreät. Nk. suurten puolueiden kannatus on lähinnä marginaalista. Vasemmiston kannatus on huomattavan pientä, sikäli kun kansan syviin riveihin ja tehtaan lattiaan vetoavia persuja ei tähän lokeroon lasketa. Kepu ei saanut edes sääliääniä.

Katsotaan, miten tilanne etenee vaalien lähestyessä.

Vaalilupauksista ja käsien sitomisesta

2010-08-30T16:24:00.001+03:00

En osaa politiikkaa. Asiakokonaisuudet ovat liian suuria, termit ovat vieraita ja faktat karkailevat käsistä. Niinpä pyrinkin pitämään pääni kiinni tällaisista asioista, paitsi silloin kun en pyri.

Menemättä kovin yksityiskohtaisesti politiikan sisältöön aion nyt kuitenkin hieman puolustella demareita. Kyllä vain, demareita. Ja ennen puolusteluani tunnustan, että olen saattanut saada vaikutteita vakoilemiltani demareilta.

Demarithan asettivat tässä hiljattain muutamia kynnyskysymyksiä ja tavoitteita omalle mahdolliselle hallitustaipaleelleen ensi eduskuntavaalien jälkeen. Näistä tavoitteista ja niiden toimivuudesta voi kukin sitten olla mitä mieltä huvittaa, siitähän sitä poliittista keskustelua saadaan.

Mutta kun ei. Nyt on sitten kovasti harmittanut se, että joku menee asettamaan tällaisia tavoitteita ja vielä ennen vaaleja. Sitoi kätensä. Kävi konkreettiseksi. Tuollaisista lupauksistahan voi jäädä vielä kiinnikin! Hullun hommaa tuollainen lupaileminen.

Pohjanoteeraus oli mielestäni viimeisimmän Talouselämän pääkirjoitus "Keinot pyhittävät tarkoituksen":

Hämmentävä on vaatimus, että työllisyysmäärärahoja on nostettava. Voisi luulla, että puolueen tavoitteena on työllisyyden lisääminen tai työttömyyden vähentäminen. Sosiaalidemokraatit tekevät kuitenkin päämäärän siitä, mikä jollekin muulle on keino.
Naulitessaan tavoitteen työllisyysmäärärahoista demarit eivät siis piittaisi siitäkään, että työllisyys olennaisesti parantuisi.

Pikkaisen pirun raamatunluennan makua tuossa tulkinnassa. Toimittajakulta, kun ei niillä edustajilla ole sellaista nappulaa, jota myötäpäivään kääntämällä työllisyys lisääntyy ja vastapäivään kääntämällä vähenee. Ne ovat katsos juuri noita tuhmia pahoja keinoja, joilla sitä työllisyyttä yritetään lisätä.

Juu, voi olla, että demareiden keinot ovat syvältä. Mutta olisit sitten sanonut niin, etkä valittanut, että joku yrittää nyt ehdottaa keinoja. Ja itse asiassa toimittaja taitaa jopa myöntää, että osa demareiden keinoista saattaisikin olla peräti hyviä. Mutta kun ne on niitä keinoja!

Ja kun demarit julkeavat olla hetken aikaa sanomatta, että me tehdään tää ~~lasten vuoksi~~ työllisyyden parantamiseksi, niin sehän tarkoittaa sitä, etteivät demarit ajattele lainkaan ~~lapsia~~ työllisyyttä. Vaikka se olisi niin mainio erottautumiskeino.

Ajoituksen mestarit

2010-08-28T21:38:00.000+03:00

Tavataan puhua ruuhkavuosista, mutta joskus ne tuntuvat kiteytyvän suoranaisiksi ruuhkaviikoiksi. Sekä minulla että kotifasistilla on nyt jännät paikat.

Maanantaina nykyisen työnantajani useamman vuoden valmistelutyö on kulminoitumassa siihen, että varsinainen liiketoiminta käynnistyy ja rahankulutus alkaa muuttua rahanteoksi. Nyt alkaa se, mitä tässä itsekin on tullut treenattua ja odotettua keväästä asti.

Entäs sitten se kotifasisti? No miehellä alkoi jo tällä viikolla konferenssi, joka syö huomattavan ison osan ajasta ja etenkin illoista. Sitten olisi vielä sellainenkin pieni juttu kuin väitöskirja, joka menee ensi viikolla painoon. Pitäisi saada alkuviikosta koko roska luettua läpi ja viime hetken viilaukset viilattua. Sitten pitäisi ryhtyä organisoimaan sitä väitöskaronkkaakin.

Kokeneimmat ja kyynistyneimmät arvaavatkin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Jep, molemmat lapset paukauttivat tunti sitten kovan kuumeen päälle. Päiväkotiin ei ole mitään asiaa muutamaan päivään.

Valokuvaustilanteista

2010-08-26T19:34:00.000+03:00

Noissa valokuvissa minä olen yleensä se tyyppi, joka piileskelee muiden takana mutta näyttää fiiliksen ja tilanteen vaatiman korrektiuden mukaan joko keskisormea rystypuolelta tai etu- ja keskisormea kämmenpuolelta.

Naimisissa

2010-08-25T19:08:00.000+03:00

-Äiti, eikö poikamies tarkoitakin aikuista, joka ei ole nainen?
-Joo, ja sellaista, joka ei ole naimisissa.
-Missä on naimisissa?
-Se ei ole mikään paikka, vaan ennemminkin sellainen lupaus, jonka kaksi aikuista tekee toisilleen.
-Missä se naiminen on?
-No vaikka missä... mutta se ei siis ole oikeasti mikään paikka.
-Onko siellä talo?
-Se ei siis tosiaan ole mikään paikka, vaan lähinnä sopimus: sovitaan, että ollaan yhdessä.
-Pääsenkö mäkin naimisiin?
-Ei, lapset ei pääse naimisiin.
-Miksen mä IKINÄ pääse naimisiin?
-Kyllä sä aikuisena pääset, jos haluat. Mutta lapsena ei vielä voi mennä naimisiin, kun lapset ei ole tarpeeksi kypsiä sitoutumaan yhteen ihmiseen sillä tavalla eikä se ole niille hyväksi.
-Ai sillä tavalla niinku marjoja ei saa syödä, jos ne ei ole kypsiä?
-Joo, just sillä tavalla.

Libertarismi, tuo uusi musta

2010-08-24T20:33:00.000+03:00

Ajattelin ryhtyä libertaristiksi; niinpä perehdyin aiheeseen peräti lukemalla yhden Wikipedia-artikkelin.

Libertarismin hyviin puoliin kuuluu sen joustavuus: on näemmä sekä vasemmisto- että oikeistolibertaristeja, anarkokapitalisteja unohtamatta. Tämä mahdollistaa aika suuren heilunnan ja kuitenkin tilaisuuden irtisanoutua pölhöimmistä fundamentalisteista. Äärimmäisillään vasemmistolibertaristit kannattavat käytännössä kommunismia yksityisomaisuuden suhteen ja anarkokapitalistit jättäisivät lainsäädännän ja -valvonnan voittoa tavoittelevien yritysten haltuun.

Minun näkökulmastani molempien esiteltyjen ääripäiden ideologiat perustuvat virheelliseen ihmiskuvaan: minä kun satun uskomaan, että yksi inhimillisen toiminnan tärkeimpiä (en sanonut tärkein tai ainoa, antakaa niiden olkiukkojen vain maata) motiiveja on ahneus. Vasemmistolibertaristit tukahduttaisivat tämän puolen (erittäin epälibertaristista!), kun taas oikeistolibertaristit päästäisivät pedot liikkeelle vailla minkäänlaisia rajoitteita.

Niinpä onkin helppo todeta kummatkin hourupäiksi ja kertoa edustavansa libertarismin kultaista keskitietä. Minuun kolahti erityisen paljon se huomautus, että kyse on poliittisesta, ei moraalisesta ideologiasta: vaikka jokin on sallittua, sitä ei tarvitse välttämättä pitää hyväksyttävänä. Ja vaikka jokin ei olisi Oikein, ei sitä tule valtion tasolla lähteä silti aina kieltämään.

Luonnollisesti tämä uusi itsemääritelmäni ei oikeasti kerro kenellekään yhtään mitään. Paitsi ehkä sen, että yksilönvapaudet kunniaan. Mutta sen me taisimme jo kaikki tietääkin.

Valitusvirsi

2010-08-24T17:21:00.000+03:00

Valitan hieman vastatakseni paremmin minulle asetettuja odotuksia.

-Sadeviitasta ei ole sanottavaa hyötyä, jos sen pitää repussa kaatosateen ajan. Mutta kuka hölmö nyt kesken hyvän vauhdin pysähtyy tavallisen veden takia tienposkeen penkomaan reppuaan? Näin hyvä sadeviitta menee ihan hukkaan (ellei joku vastaantulija tarjoudu rakentamaan kanssani telttaa).

-Helikopterilla ei saa lentää tarpeeksi matalalla, jotta merikonttien lastaamisesta saisi riittävän hyvää kuvamateriaalia ilmasta käsin.

-Päiväkotimaksut nousivat sitten tämän kuun alusta.

-Aniharva on kiinnostunut opastamaan minua oikealle tielle, vaikka kaipaan yhä huomiota ja huolenpitoa.

-Jos saa olla töissä luova, ei osaa enää olla illalla kotona luova. Tai sitten minä en vain ole enää vanhemmiten kovin luova ihminen, mutta sellaiseen johtopäätökseen en haluaisi aivan vielä ajautua.

-Pikatukussa ei ole oikeasti merkittävästi halvempaa tavaraa kuin lähi-Alepassa.

-Internet on täynnä valkoista kohinaa, josta on hyvin vaikea poimia todellisia helmiä. Toisaalta tämä koskee suurelta osin myös ei-internetiä.

Isänmaallisuudesta ja eräästä poikkeuksesta

2010-08-20T21:09:00.000+03:00

Joskus kerroin, etten ole oikein ikinä päässyt kiinni siihen tunteeseen, jota isänmaallisuudeksi kutsutaan. Nyt luulen, että olen saattanut kuitenkin hipaista jotain sen kaltaista; kuitenkin lähinnä tuohtumuksen kautta.

Se surullisenkuuluisa Newsweek-juttu nostatti ne tavanomaiset kommentit, ja huomasin ärsyyntyväni heti. Valivali marmar, voi että kun on tämä oikeasti niin kamala maa ja eivät ne mistään mitään tiedä. Ja sitten tietenkin se klassikko, että "jos tämä nyt on oikeasti maailman paras maa, niin onpas kyllä aika kamala maailma!"

Pitääkö sitä jukolauta aina olla valittamassa? Katsokaa nyt ihan oikeasti ympärillenne, onko tämä nyt oikeasti niin poskettoman kurjaa? Hesarin mielipidepalstalla joku sanoikin osuvasti, että yksilöinä suomalaiset vakuuttavat olevansa elämäänsä tyytyväisiä, mutta jotenkin kollektiivina maa on heidän mielestään murheen alhossa. Siis minullahan on itselläni aivan sattumalta kaikki hyvin, mutta noilla muilla on kyllä varmasti kurjaa. Meidän perheessä on kaikki hyvin, mutta naapurin kakarat voivat varmasti pahoin.

Kotimaa ja työpaikka lienevät ne kaksi asiaa, joista tykkääminen on jotenkin noloa. No, minä satun pitämään molemmista.

Tämän todettuani joudun kyllä myöntämään, että orastavassa isänmaallisuudessani on ainakin yksi särö: en voi sietää suomalaista pöytiintarjoilemattomuuskulttuuria. Minä haluan mennä kahvilaan perheeni kanssa, istua rauhassa alas ja antaa tilaukseni tarjoilijalle sen sijaan, että kuljettaisin jotain kiikkerää tarjotinta vapaata pöytää etsien ulkovaatteissaan hikoilevien mukuloiden kitistessä jaloissa. Minä haluan myös istua baarissa mukavasti pöydän äärellä ystävieni seurassa sen sijaan, että ilta tulisi vietettyä kukin omalla vuorollaan tiskille jonottaen.

Jos joku päivä muutamme Saksaan, se tapahtuu juuri edellä mainitusta syystä. Paitsi jos täkäläiset ravitsemusliikkeet oppivat paremmille tavoille.

Houkutuksista

2010-08-19T20:56:00.000+03:00

Koska firmalla on Twitter-tili, olen joutunut viime aikoina tutustumaan aiempaa tarkemmin siihenkin pörinään. Se yököttävä, sisällöttömiä nasevia iskulauseita, itsekorostusta, mielenkiinnottomia statuspäivityksiä ja silkkaa spämmiä sisältävä so-last-season-hype. Juuri se.

Himottaisi jotenkin kamalasti ryhtyä tviittaamaan yksityishenkilönäkin.

Minulla on niin vähän sanottavaa, ihan hyvin sen voisi tiivistää 140 merkkiin.

Mikä siinä on, että karmeudet niin vetävät puoleensa? Miksi kaikkea tyhmää tuntuu olevan aina pakko kokeilla? Miksei tähän ikään ehtiessä osaisi jo käyttäytyä ihmisiksi ja pysyä poissa hömpötyksistä.

Nyt kyllä hillitsen itseni.

Nykynuorisosta

2010-08-19T19:46:00.000+03:00

Nykyään nuoriso (otos: kaikki perheen nelivuotiaat) ei enää osoita käytöstapoja ja kiitollisuuttaan isälleen sanomalla "kiitos" (esimerkiksi isänsä ojentaessa tikkarin). Ehei, nykyään kuuluu näemmä sanoa "hyvä poika".

Ei sillä, hyvähän se on että kehutaan, haukkumisen tai murrosikäisen murahtelun sijaan.

Suuri Kannatuskysely

2010-08-18T19:33:00.001+03:00

Joulu on ihan pian, olen nimittäin saanut jo ensimmäisen joululahjanikin. Ja jos joulu on kerran ovella, ovat kevään eduskuntavaalitkin aivan nurkan takana. Entä miten eduskuntavaaleihin tavataan valmistautua? No tietenkin mittauttamalla eri puolueiden kannatusta.

On siis aika käynnistää ensimmäinen Suuri Kannatuskysely ja tiedustella konsensuksen hengessä, mitä puoluetta minun tulisi ensi EK-vaaleissa äänestää. Odotamme varmasti kaikki suurella jännityksellä, millä tavalla oma äänestyskäyttäytymissuunnitelmani muuttuu matkan varrella!

(Edit: Juu, ei tämä äänestys vieläkään näytä toimivan kaikissa syötteenlukijoissa. Hophop, linkille.)

Veteen piirretty viiva

2010-08-16T19:17:00.001+03:00

Kuopus söi hyvillä mielin juustokakkua; olipa saanut jo melkein lautasensa tyhjäksi. Pysähtyipä sitten tuijottamaan lusikkaansa ja tajusi, että sehän on likainen. Hirvittävän likainen!

Koska lusikka oli yltä päältä juustokakussa eli liassa, ei tyttö suostunut enää syömään annostaan loppuun.

Sosiaalinen media, aargh

2010-08-12T19:08:00.001+03:00

Minulla on pitkä ja vaikea suhde sosiaaliseen mediaan, kuten joistain vanhoista teksteistä voi päätellä. Nyt sen parissa on töiden vuoksi tullut vietettyä entistä enemmän aikaa, eikä se kaikki ole kuulkaa herkkua ollut.

Tuoreena yritysbloggaajana (ei tämä blogi, vaan firman, höhlät) tietenkin lähden intoa puhkuen etsimään hyviä vertailublogeja. Onhan se vähän erilaista kirjoittaa B2B-blogia (se on sitten business-to-business teille korporaatiojargoniin perehtymättömille) kuin B2C-blogia (jep, se cee on kuin onkin consumer), mutta kyllähän nykyaikana sellaisiakin löytyy jo enemmän kuin napa vetää.

Arvatkaa, mistä ne kaikki, siis ihan kaikki, kirjoittavat? Siitä, miten kirjoittaa B2B-blogia. Kymmenen vinkkiä B2B-blogin aloittamiseen! Seitsemän tavallisinta sudenkuoppaa B2B-blogia kirjoitettaessa! Näin hyödyt tehokkaimmin B2B-blogistasi!

Liityin LinkedInissä noin miljoonaan sosiaalista mediaa, B2B-markkinointia ja muuta spindoktorointia käsittelevään ryhmään; vertaistuki se vasta on poikaa! No, fiksumpi olisi ehkä jo osannut odottaa, mistä niissä ryhmissä puhutaan. Näin perustat B2B-blogin (lue blogiani ja osta konsultointipalvelujani)! Näin saat markkinointieurot tehokkaaseen käyttöön B2B-blogissasi (lue blogiani ja osta konsultointipalvelujani)! Viisi syytä kirjoittaa B2B-blogia (lue blogiani ja osta konsultointipalvelujani)!

Yksi häiskä oli kirjoittanut lupaavalta vaikuttavan blogitekstin, jossa hän irvaili netin kaikenkarvaisille "sosiaalisen median asiantuntijoille", jotka yhden blogin perusteella pitävät itseään PR-ammattilaisina ja alkavat kaupata palvelujaan. Tuokion mollattuaan hän alkoi sitten kaupata omia, parempia palveluitaan.

Aloitin yhdessä ryhmässä keskustelun ja kysyin, osaisiko kukaan sanoa yhtään B2B-blogia, jossa kirjoitettaisiin varsinaisesta asiasta eikä B2B-blogien kirjoittamisesta. Kukaan ei vastannut.

Ne kaverit myyvät niitä palveluja vain ringissä toisilleen, veikkaan. No, minun ovelleni on ainakin turha tulla kolkuttelemaan.

Sivumelun totaalikielto!

2010-08-07T21:10:00.001+03:00

Perjantain Hesarin autosivujen kolumnissa (linkki maksulliselle puolelle) vapaa toimittaja Tuike Alitalo käsittelee melua. Ihan kiinnostava aihe, kyllähän sitä aina välillä kaiken maailman lehtipuhaltajat ja pärriään pärisyttävät ikiteinit ottavat aivoon yöunien katketessa. Kaupungissa aihe on tärkeä muttei millään muotoa yksinkertainen, joten on kiinnostavaa nähdä, mitä autosivuilla asiasta sanotaan.

Hupsu minä, oikeasti aihe onkin äärettömän simppeli ja ratkaisu suoraviivainen.

Kun tupakan terveyshaittoja ryhdyttiin torjumaan, kehitettiin käsite sivusavu. Se kuvaa, miten tupakoimaton henkilö altistuu savulle tahtomattaan. Kukaan ei kehitellyt tupakansavulle tiheysmittaria, vaan lähdettiin ykskantaan siitä, että kaikki savu on yhtä pahaa. Miksei meluun voida suhtautua samoin?
Seuraava askel pitäisi olla sääntelymalli, jossa jokainen saa meluta miten paljon haluaa, mutta sivumelua ei saa aiheuttaa eli altistaa toisia tahtomattaan melulle.

Kaikki melu on pahaa, joten kaikki muiden ihmisten korviin kantautuva melu tulee kieltää. Mutta tietenkään ei pidä kieltää ääniä, ainoastaan melu. Ääniä ovat kaikki objektiivisesti miellyttävät asiat, kuten vaikkapa minun suosikkibiisiäni soittava katuhanuristi, omien lasteni iloiset leikin äänet, minun uusin mp3-ostokseni, minun suosikkielokuvani takaa-ajokohtaus, minun asiallinen nalkutukseni sekä minun imaginäärisen pumppuhaulikkoni sykähdyttävä pauke.

Melua ovat sitten sinun skootterisi surina, sinun aipodisi kuulokkeista hyökkäävä räppi, sinun kovaääninen puhelinkeskustelusi, sinun rullalautasi kolina, sinun kotiovesi paukahdus sekä sinun kanta-astuntasi. Noin muutamia mainitakseni.

Syy ja seuraus

2010-08-07T15:03:00.000+03:00

Kotifasistilla on kaulassaan iso Thorin vasara, ja esikoinen omistaa siitä pienemmän version. Tämä kummisedältä lahjaksi saatu koru on ollut olemassa jo nimiäisistä lähtien, mutta jostain syystä juuri tänään esikoinen keksi ruveta leikkimään sillä.

Ensin tyttö halusi tietää tarkkaan, mikä esine hänen korunsa oikeastaan onkaan. Vastuullisina vanhempina kerroimme vasaran varsinaisesta käyttötarkoituksesta Neiti tiedusteli yksityiskohtaisesti, miten sitä taivaankantta oikein voi lyödä ja pääseekö sinne lentokoneella.

Teoriaosuuden päätyttyä tyttö ryhtyi töihin, ja alkoi hakata pienellä vasarallaan kaikkea vastaan tulevaa. Nyt on lommoja pöydässä, lattiassa ja keittiön laatikostossa (?!).

Tähtäyksessä on selvästi vielä treenattavaa, sillä Turussa on kuulemma tänään ollut julmettu pauke ja jylinä.

Pessimistin kliimaksi

2010-08-05T18:10:00.001+03:00

Kuten aika moni on saattanut jo väsyksiin asti kuulla, olen melko hiljattain aloittanut uudessa työpaikassa, ja olen muutoksesta yhä pähkinöinä. Keräämäni elämänkokemuksen perusteella uskallan väittää, että uuden yrityksen käynnistäminen on adrenaliiniasteikolla useita kertaluokkia ylempänä kuin vakiintuneen yrityksen toimintaan osallistuminen. Sanalla sanoen olen ammatillisen onneni kukkuloilla.

Mikä on aika huolestuttavaa. Kukkuloiltahan pääsee vain alas. Tarkoittaako tämä riemu nyt sitä, että elämäni on tästä lähtien vain kurjempaa?

Saamari.

Illalla

2010-08-03T19:07:00.000+03:00

Ilta-aurinko pilkottaa puiden välistä ja värjää kuivan, tomuisen ilman oranssiksi. Tuuli rapisee hiljaa heinänkorsissa yrittäen rikkoa rauhan ja hiljaisuuden, tuloksetta. Verannan lattia narahtaa hänen tuolinsa alla, kun hän nostaa verkkaisesti kättään kallistaakseen kymmenen gallonan stetsoniaan auringon eteen. Vanhoilla silmillä on turha tuijotella suoraan aurinkoon, laskevaankin.

Kaukaa kuuluu katkeilevaa hurinaa; naapurin chevrolet kyntää hiekkatietä kylän kuppilasta kotiin. Toivottavasti vanha romu ei tällä kertaa koukkaa minun ojani kautta, hän hymähtää mielessään. Hänen oma ford rangerinsa uinuu ladon takana auringonpaahteelta suojassa; eipä sen kopissa tule enää nykyään kovin usein istuttua. Vähäiset ruokaostokset kun saapuvat kotiin kauppapuksunkin kyydillä, joten miksi nähdä vaivaa tällä iällä.

On avolavalla toki kovaakin ajettu, hän muistelee ja hipaisee kyljellään lepäävään vanhan luotto-winchesterinsä piippua. Hän potkaisee tomuiset lännensaappaat jalastaan, kallistaa tuolin seinäänsä vasten ja alkaa kaivella tikulla hampaankolojaan.

Muistot tulvivat hänen mieleensä välittömästi silmäluomien sulkeutuessa. Fordin räminä, öljytyn winchesterin tuoksu ja adrenaliini ympäröivät häntä jälleen. Räminän vaiettua, kädet vakaana hän muistaa taas, miten aika tuntui pysähtyvän kauriin syöksyessä pusikon läpi - kunnes eläin oli maassa ja lumous vaihtui onnistumisen riemuksi. Hän siristää silmiään ja harkitsee hetken leikkimistä aidan nokassa odottavien peltipurkkien kustannuksella, mutta päättää hieman kaihoisasti valpastunutta olkapäätään pyöräyttäen jättää harjoitukset päivänvaloon.

Auringon laskettuakin ilma on yhä painostava, eikä hän harkitsekaan siirtymistä sisälle. Hieman kurottamalla hän ylettää tuolinjalan vieressä seisovaan bourboniinsa ja kaataa lasillisen - pullon suusta juovat vain ne raukat, jotka menettivät pelipöydässä kaiken talosta vyönsolkeen, hän toteaa itsekseen.

Ilman menetyksiä ei hänkään ole näihin vuosilukuihin päässyt, mutta sai silti elää hyvän elämän. Eikä se toki vieläkään ohi ole, vaikka muistot ovatkin kasautuneet ja ympäristö seestynyt. Veranta on oikein hyvä tavoite ihmiselle ja saavutuksista kuuluu nauttia, hän päättää hymyillen ja nukahtaa lasin tyhjennettyään.

Kahvakuula

2010-07-30T21:07:00.000+03:00

Tarpeeksi pitkään tehokkaalle ja yllättävän monesta suunnasta tulevalle indoktrinaatiolle altistuttuani lopulta menin ja ostin kahvakuulan. Jos se ei ole vielä tarpeeksi vaivaannuttavaa, mitäs tästä sanotte: kyse on Extreme Duudsonit -teematuotteesta, jossa lukee "Isäntä".

Sen verran pitää nyt kuitenkin selitellä, etten todellakaan vapaaehtoisesti valinnut Isäntä-versiota. Muunlaisia ei vain ollut kyseisessä kaupassa tarjolla, eikä huvittanut lähteä etsimään muualta. Nyt täytyy sitten varmaan vain kuulailla kieli koko ajan poskessa, paitsi että se voisi olla kielen kannalta vaarallista. Hmm.

Loma tuli, loma meni

2010-07-29T19:47:00.000+03:00

Onnistunut loma koostui kahdesta erinomaisen menestyksekkäästä ja iloisesta palasesta eli Saksan-reissusta ja mökkeilystä sekä niiden väliin osuneista ihastuttavista kesähäistä. Ei siitä sen enempää.

Lomaltapaluuahdistuksen aika. Kun eivät ilmeisesti kaikkien rahojen onnistunut tuhlaaminen, kotona odottanut laskupino ja parvekkeelle kuihtuneet kukkaset vielä korpea tarpeeksi, on joku räkänokka mennyt taas puhkomaan pyörästäni takakumin. Onhan tässä tietenkin muutama päivä aikaa korjata se ennen töihin palaamista, mutta kuka nyt jaksaisi tällaisessa helteessä vaihtaa pyöränkumeja. No, kai se kohta taas sataa räntää.

Ja samperin natiaisissakin on energiaa enemmän kuin koskaan ennen. Ihan kuin ne olisivat muka nukkuneet paljon, vaikka tiedän vanhoissa luissani paremmin.

Nyt ei jaksa edes potkia seinää.

Osmo ja pyssyt

2010-07-18T21:42:00.000+03:00

Loman vuoksi luin vasta tänään vanhan suosikkini Osmo Soininvaaran tekstin aseista. Minä olin jo oppinut pitämään Soininvaaraa vihreiden järjen valona, mutta ainakin tämän korttelin matkalta on lampuista näemmä päässyt polttimo palamaan. Kotifasistin mielestä Soininvaara on toki edelleen vihreiden järjen valo, minkä on tietenkin tarkoitus kuvata hänen vihreitä koskevia yleisiä mielipiteitään.

Seuraavassa tiivistelmä kirjoituksesta sekä etenkin sen kommenttiosiosta. Aihe on vanha, mutta oman blogimerkintäni oikeuttakoon valtaisa pettymykseni Soininvaaraan.

Osmo: Luvallisten käsiaseiden määrä Suomessa korreloi positiivisesti luvattomien käsiaseiden määrän kanssa Suomessa. Siispä käsiaseet tulisi kieltää Suomessa, tai ainakin niiden lukkoja tulisi säilyttää ampumaradoilla.

Kommentaattorit: [ne tavanomaisimmat argumentit]

- Moisesta korrelaatiosta ei ole näyttöä; sitä paitsi laittomia aseita tulee ulkomailta viimeistään kotimaisen virran tyrehtyessä.

- Kyseessä on rakas harrastus.

- Lukkojen säilytys ampumaradalla ei juuri ratkaise ongelmia, mutta synnyttää tukun uusia.

- täyskielto ei tuottanut toivottua lopputulosta UK:ssakaan.

Osmo: [hiljaisuutta]

Osmo: [avaa uuden näkökulman:] Mitä jollain revolverilla muka voi tehdä?

Kommentaattorit: No vaikka metsästää tai ampua erilaisissa kilpailuissa [lista linkkejä Wikipediaan ja lajijärjestöjen sivuille], omia lajeja revolvereillekin katsos riittää.

Osmo: [tarkentaa:] Mitä hyödyllistä jollain revolverilla muka voi tehdä? Sehän on suunniteltu vain ja ainoastaan ihmisten tappamiseen eikä sillä osu hyvin.

Kommentaattorit: No sitä samaa hyödyllistä kuin vaikkapa nopeilla autoilla, miekoilla, jousipyssyillä tai vanhoilla polkupyörillä... Ja mikä nyt kenenkin mielestä on hyödyllistä, kaikki muuko sitten kiellettäisiin?

Osmo: [hiljaisuutta]

Osmo: [avaa jälleen uuden näkökulman:] Melkein kaikki aseiden omistajat rikkovat lakia, kun eivät suostu säilyttämään pyssyjään lain edellyttämissä kaapeissa.

Kommentaattorit: Mistäs Osmo on tällaisen tilastotiedon aseharrastajien laittomuuksista omaksunut, kun ei ole itselle tullut vastaan? Ja kai Osmo tiesi, että kaappia edellytetään vasta yli viiden aseen kohdalla? [linkki Finlexiin]

Osmo: [hiljaisuutta]

Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että 95 lukemani kommentin ketjussa Osmo vastasi yhteen argumenttiin: siihen, jossa vaadittiin aseita kaikille ihmisille väkivallan ehkäisymielessä. Eli kyllä Osmo noita kommentteja selvästi luki läpi, mutta vastasi vain siihen yhteen helppoon.

Minua ei haittaa se, että Osmo on jostain eri mieltä kanssani. Mutta olen tottunut odottamaan argumentaatiota hiljaisuuden sijaan. Jos Osmolla on vastaukset kommenteissa esitettyihin väitteisiin, olisin erittäin kiinnostunut lukemaan niistä. Muistanette, että minut on helppo puhua ympäri.

Postikortti Euroopasta

2010-07-13T21:13:00.003+03:00

Ihan vain pienenä väliaikatietona kerrottakoon, että nyt on stetsoni täältä Berliinistä löytynyt. Joskin se on sellainen turisteille ja häthätää täysikäisille wanna-be-rockabillyille suunnattu mustaksi lakatusta oljesta tehty, mutta yrittäkääpä itse kulkea villahattu päässä keskellä kivikaupunkia, kun varjossa on +38C. Eikä siellä varjossa voi koko ajan olla. Seuraavalla reissulla sitten lämpimämpi myssy, okei?

Kerrottakoon myös, että vehnäolutta vihannut kotifasisti on täällä ollessaan alkanut pitää mokomasta juomasta, kuten myös allekirjoittanut. Mutta on se kieltämättä vähän neitien juomaa, sellaista situkkaa. Tämä mielenheilahdus johtuu yksinomaan vuvuzeloista: sellainen piti saada, mutten urheilun vihaajana voinut vain mennä ja ostaa. Niinpä piti ostaa kuusiopakkaus olutta, jonka kylkiäisenä nyt vain sattui tulemaan vuvuzela. Ja se olut oli vehnäolutta - siitä se sitten lähti.

Makeaa mahan täydeltä

2010-07-05T21:34:00.000+03:00

Lapset pitävät kaikenlaisista kivoista ja poikkeuksellisista asioista. Erityistä iloa saavat aikaan erilaiset ruuat, erilaiset kulkuvälineet, erilaiset ihmiset ja erilaiset kyläilypaikat. Kaikkia näitä onkin viime aikoina riittänyt, sillä pariin viime viikkoon sisältyvät mm.

-oma mökki

-isomummola

-mumman ja papan mökki

-lukuisat uimamahdollisuudet järvissä, puroissa ja saaveissa

Tänään pesue tuli pitkästä aikaa kotiin, ja runsaasti riemua tuottavia asioita ovat päivän aikana olleet mm.

-jälleennäkeminen

-juustokakku

-keinut, kiipeilyteline ja hiekkalaatikko

-esikoisen kummitädin tapaaminen

-esikoisen kummitädin vauvan paijaaminen

-Myyrä

Lapset tietävät jo odottaa seuraavan viikon sisällä seuraavia asioita:

-merenranta

-taksi

-lentokone

-U-Bahn

-S-Bahn

-Strassenbahn

-Saksan-pappa eli Opa

-Saksan-setä

Millä tavalla tähän kaikkeen hemmotteluun on sitten reagoitu? No, esimerkiksi näin:

-Mumman ja papan kyydillä kotiin saavuttuaan kuopus saa itkuraivarin. Kuopus haluaa päästä näkemään vauvan. Soitan kummitädille ja tuppaudun kylään, koska vauva olisi nyt nähtävä. Sillä välin esikoinen saa itkuraivarin, koska haluaa nähdä kummitädin. Kuullessaan näkevänsä kummitädin ihan pian saa esikoinen uuden itkuraivarin, koska olisikin oikeastaan mieluummin mennyt tänään uimarannalle ja vasta huomenna kummitädin luo.

-Vartin pyörämatkalla kuopus huutaa kurkku suorana koko ajan ja vaatii päästä näkemään esikoisen kummitädin. Tilannetta ei helpota tieto siitä, että matkalla ollaan ja jäljellä on enää muutama minuutti.

-Kummitädin luona molemmat kyllästyvät ja vaativat päästä kotiin. Pihalla saavat itkuraivarin, koska olisivat tietenkin halunneet jäädä kiipeilytelineeseen eivätkä lähteä kotiin. Saavat kiipeilytelineessä itkuraivarin, koska haluaisivat kiivetä samasta kohdasta yhtä aikaa. Saavat itkuraivarin joutuessaan pyörän kyytiin. Huutavat kotimatkan ajan.

-Esikoinen saa kotona itkuraivarin, sillä olisi halunnut pastan sijaan risottoa. Ei suostu syömään lautastaan tyhjäksi, mutta pitää itsepintaisesti kiinni jälkiruokaoikeudestaan. Ei saa tahtoaan läpi, joten jatkaa itkuraivariaan. Syö lopulta lautasensa tyhjäksi, koska jälkiruoka hupenee uhkaavasti.

-Esikoinen saa itkuraivarin, sillä maitolasi on tyhjä, eikä isi suostu täyttämään lasia. Isi täyttäisi, jos esikoinen pyytäisi, mutta esikoinen ei moiseen aio alentua. Puolen tunnin vääntämisen jälkeen esikoinen nöyrtyy pyytämään lasin vettä.

-Esikoinen saa ruuan jälkeen itkuraivarin, koska isi makaa sohvalla, vaikka hän olisi halunnut maata sohvalla.

-Esikoinen saa itkuraivarin kuullessaan, että lentokoneeseen pääsee vasta ylihuomenna, ei jo huomenna. Tyhmä lentokone!

-Esikoinen saa saumattomasti toisen itkuraivarin kuullessaan, että U-Bahniin, S-Bahniin ja Strassenbahniin pääsee vasta viikon kuluttua. Typerä pohjoissaksalainen maaseutu, jossa ei ole edes raideliikennettä.

Life is peaceful there

2010-07-01T08:48:00.000+03:00

Olen huomannut itsessäni hiljattain kolme toisistaan täysin irrallista mielihalua. Olen kuitenkin nyt havahtunut pohtimaan, etteivät ne ehkä olekaan niin irrallisia.

1. Haluan pumppuhaulikon. Tämä tuskin kaipaa selityksiä, tottahan jokainen pumppuhaulikolla edes kerran elämässään ampunut haluaa takaisin siihen olotilaan.

2. Haluan stetsonin, ison mustan stetsonin. Olen jo parin kesän ajan etsinyt täydellistä kesähattua, sillä olen hattuihminen. Hatuton hattuihminen. Viime viikolla tajusin, että iso musta stetsoni olisi juuri sitä, mitä nyt kaipaan. Ajattelin etsiä sellaisen ehkäpä Berliinistä reilun viikon päästä, ellei Helsingissä tule mitään kätevää vastaan.

3. Näin jossain amerikkalaisessa tv-sarjassa jonkun ajavan pickupilla, niin kuin amerikkalaisissa tv-sarjoissa taajaan tavataan tehdä. Tämän yhden kohtauksen aikana päässäni kuitenkin yhtäkkiä kilahti: aloin haluta avopakettiautoa, aivan silmittömästi. Sellaisen saadakseni voisin jopa opetella ajamaan autoa.

Prioriteetteja

2010-06-30T20:54:00.000+03:00

Kuten tunnettua, kaltaiseni sitoutunut perheenäiti ei pahemmin omasta rauhasta pääse kotona nauttimaan. Edelleen saattaa olla tunnettua, että tällä viikolla sitä rauhaa on ensimmäisen kerran neljään vuoteen sitten ollutkin, oikein monta päivää putkeen.

Kyllähän sitä on vuosien varrella kasannut itselleen kamalasti haaveita siitä, mitä sillä täydellisesti omaan käyttöön pyhitetyllä ajallaan tekisi. Maalaisi tietenkin tauluja, lukisi kaikki ne lukemattomat kirjat, sisäistäisi Hesarista myös ne tavallisesti vähemmälle huomiolle jäävät kuivat artikkelit, kävisi elokuvissa, tapaisi ystäviä, kävelisi rannalla ja istuisi puistoissa syömässä jäätelöä.

Arvaatteko, mitä olen tosiasiassa kaikella tällä ajallani tehnyt?

Tiesin, ettette arvaisi: katsonut America's Next Top Modelia.

Kahdeksan yötä ja kahdeksan päivää

2010-06-27T23:08:00.001+03:00

Kahdeksan vuorokautta. Niin kauan pitäisi osata olla ilman lapsiaan; pidempään kuin koskaan aiemmin. Itse palasin juhannuksenvietosta junalla Helsinkiin töihin, kun taas mukulat jäivät kotifasistin kanssa mökille.

Ja voitte uskoa, että pani itkuksi. Siis minä, eiväthän lapset nyt niin. Koko junamatka oli yhtä nyyhkimistä ja nikottelua, eikä se kuulkaa kotonakaan mitään herkkua ole näiden ensimmäisten tuntien aikana ollut.

Erityisen vaikeita tilanteita ovat olleet nämä:

Viikko ennen tiedossa olevaa eronhetkeä. Mitenköhän sen kestää? Itkettää eikä uni tulee illalla moneen tuntiin.

Edellisenä iltana ennen tiedossa olevaa eronhetkeä. Siitä tulee varmaan ihan kammottavaa. Itkettää eikä uni tule moneen tuntiin.

Eron hetki. Juoksen juna-aseman portaat alas ja vilkutan hätäisesti, jotta hetki menisi ohi nopeammin. Itkettää.

Junaan istuminen. En uskalla katsoa ikkunasta ulos, jos vaikka näkisin jälkikasvuni. Toisaalta itkettää ajatuskin siitä, että siellä lapseni saattaa yrittää vimmatusti vilkuttaa, eikä äiti edes katso. En katso. Itkettää.

Käytävällä kävelee lapsi. Itkettää. Suljen silmät ja täytän korvani nappikuulokkeilla.

Emämunaus: piti sitten valita taustamusiikiksi Tori Amos. Maailman kurjuutta valittava, hiljaista tuskaansa huokaileva naisääni. Itkettää.

Lähellä istuu lapsiperhe, jonka leppoisa jutustelu kuuluu läpi piristäväksi kuvittelemani Volbeatinkin. Itkettää.

Juna-asemalta kotiin kävellessäni joudun kulkemaan läpi lasteni päiväkodin pihan. Itkettää.

Käyn ostamassa ruokaa lähikaupasta. Ruokaa yhdelle hengelle, kun tavallisesti ostan koko pesueelle. Itkettää.

Keittiöstä huomaan, että lastenhuoneen lattia on palikoiden ja leikkijunien peitossa. Itkettää.

Olohuoneen hyllyssä lapset hymyilevät leveästi valokuvassa. Itkettää.

Soitan hyvänyönpuhelun mökkiväelle. Esikoinen sanoo ikävöivänsä äitiä, ja kuopuskin hänen mukaansa kuulemma ikävöi, vaikka onkin vähän tuhma. Purskahdan itkuun, jolloin kotifasisti päättää olevan parasta lopettaa puhelu pian ja lähettää minut tekemään jotain leppoisampaa.

Yksikään lapsi ei keskeytä suihkuani. Itkettää.

Voisiko joku vaihtaa nämä mitkäliehormonit johonkin ihanmihintahansa, sanotaan seuraavan kahdeksan vuorokauden ajaksi? Otan ne kyllä mielelläni takaisin sitten myöhemmin.

Kapasiteetin riittämättömyydestä

2010-06-15T21:34:00.001+03:00

Olen alkanut epäillä, että innostuksen summa on elämässä kutakuinkin vakio. Vai miten pitäisi tulkita se, että työ innostaa ihan täysillä (ja raastaa ja riemastuttaa ja turhauttaa ja - no kyllä te tiedätte), enemmän kuin mikään työnteko on hyvin pitkään aikaan (koskaan?) innostanut. Sen sijaan parina viimeisenä vuonna harrastuksista ehkä eniten riemua tuottaneet bloggaus ja ampuminen ovat nyt selvästi matalasuhdanteessa.

Bloggaamisesta en ole kuitenkaan huolissani; kyllä tässä on kaikenlaisia jaksoja tämänkin bloggausuran aikana ehtinyt tulla, ja kun aihepiiriä ei ole mitenkään rajattu, ei varsinaista loppuakaan ole näköpiirissä. Kyllä se juttu tulee kun on tullakseen, ei sitä tarvitse mitenkään pakottaa.

Mutta ampumisen takkuilu harmittaa oikeasti. Enää ei jaksa käydä HSC:llä takomassa niitä samoja reikiä niihin samoihin pahveihin niillä samoilla mutkilla, mutta harrastuksessa eteneminen vaatisi jotenkin liian paljon vaivaa. Pitäisi sitä SRA:ta varmaan nyt oikeasti alkaa treenata, mutta en ole saanut vieläkään itseäni raahattua yhdenkään kiväärin ääreen.

Kaikki on kiinni yksinkertaisesti siitä, ettei yhtään huvita lähteä sompailemaan ypöyksin jonnekin Santahaminaan. Nyt ei ole edes (pääasiassa) kyse siitä, että pelkäisin kaikkien nauravan minulle (nauravathan ne, mutta pellenä on ihan kivakin olla). Kyse on siitä, etten minä edes löydä perille! Eikä missään ole kivaa opaskirjasta, jossa näytetään satelliittihybridikartoin että tuossa on bussipysäkki, tuosta kävelet vasemmalle ja sitten vähän matkan päässä on sellainen koppi, jossa on joku tyyppi, jolle sanot koodisanan, ja sitten kaikki hoidetaan sinun puolestasi.

Olen siis törmännyt kynnykseen. Kynnys ei ole ylittämätön, mutta koska kaikki mukavuusalueeni ylittävä kapasiteetti on jo suunnattu huikeaan urakehitykseeni, ei vapaa-ajalle jää enää jäljelle aloitteellisuudesta kuin rippeitä. Ja nekin suuntautuvat lähinnä pohdintaan rantareittiä vai kaupunkireittiä, maitoa vai karpalovissyä, pitsaa vai possupataa.

Pitää varmaan taas lähteä jonnekin Turkuun.

Marssiraportti

2010-06-13T19:17:00.001+03:00

Perjantaina taivaalta pulppusi inhaa vettä, elohopea valahti alas ja tuulikin kävi aukomassa päätään, vaikkei toki aivan samassa mittakaavassa kuin eilen lauantaina. Ihanuudesta huolimatta pakkasimme muksut autoon ja lähdimme sille paljon puhutulle marssille. Tiedättehän, yötön yö, kesä ja kärpäset.

Ensimmäinen takaisku tuli jo kotitalomme alaovella: kuopus oli psyykannut itsensä jo hirmuiseen marssiflow'hun ja oli raivoissaan, kun joutuikin nousemaan auton kyytiin. Eihän nyt autolla voi mennä marssimaan! Autolla kuitenkin menimme. Haloo, joku Vantaa.

Esikoisen käämit taas paloivat ensimmäisen kerran vasta siinä vaiheessa, kun seisoskelimme parikymmentä minuuttia kylmästä hytisevän marssilauman hännillä odottamassa omaa lähtövuoroamme. Hyvin tyttö kuitenkin käyttäytyi, sillä hienoinen marina kyllä kalpeni sille, kun kuopus kiipeili aitojen yli, potki kanssaseisojiaan ja jankutti jatkuvasti, että milloin me äiti oikein mennään sinne marssimaan.

Tilanne olisi voinut olla sietämätön, ellei tytärten pieni ikä ja koko olisi ollut jokseenkin kaikkien muiden osanottajien mielestä tavattoman hellyttävää. Muita lapsia ei marssilla juuri näkynytkään, joten meidän perheemme sai kyllä enemmän kuin oman osansa huomiosta. Ylpeät pikkulapset pääsivätkin maaliviivan ylitettyään poseeraamaan useammallekin kameralle.

Kymmenen kilometrin marssilla oli puolivälissä taukopaikka, jossa lapsoset ensin täytettiin mehulla ja sitten tyhjennettiin bajamajassa. Taukopaikka oli kaikenlaisen karmeuden kliimaksi, kun kumpikin rääpäle kitisi, inisi ja ulisi niin märkää kuin väsymystä. Mutta kun päästiin taas matkaan, kitinä vaihtui riemunkiljahduksiin ja säihkyviin silmiin. Ja ikävä maanpinta rattaisiin sekä isin hartioihin.

Noista ei kyllä ota hullukaan selvää. Miten kymmenen kilometrin kävelymatkalle voikin mahtua koko pienen ihmisen tunneskaala? Miten nelivuotiaan mielestä voikin olla metsässä niin hirveää, mutta kuitenkin ihan parasta ikinä? Ja seuraavana päivänä tytöt olivat pettyneitä, kun tiedossa ei ollutkaan enää uutta marssia. Onneksi neideillä on sentään hienot diplomit ja mitalit esiteltävänään.

En minä kyllä enää sateessa tällä kokoonpanolla lähde marssimaan, mutta kauniilla ilmalla voisi harkita.

Keski-ikäinen heräteostos

2010-06-12T17:50:00.000+03:00

Keski-ikäistyminen tuntuu vain kiihtyvän, sen verran omituisia alkavat heräteostokseni olla. Jos joku olisi kymmenen tai vaikkapa vain viisi vuotta sitten väittänyt, että joku päivä vaihdan pelkistettyä skandinaavisuutta huokuvan, tummasta puusta tehdyn suorakulmaisen ruokapöytäni ja yksinkertaisen suoralinjaiset mustat tuolini vaaleapuiseen talonpoikaistyyliä henkivään pyöreäpöytäiseen ruokailuryhmään, olisi varmaan saanut kuonoonsa. No, muu sisustus taitaa nyt vaatia hienosäätöä.

Rakastuin kierrätyskeskuksessa pöytään ja tuoleihin ensisilmäyksellä, ja kovasti ne miellyttivät kotifasistinkin silmää. Vasta kaupat tehtyäni ymmärsin, mikä ruokaryhmässä niin ihastuttaa: tuon pöydän ääressä haluan ruokkia lastenlapseni.

Minähän olen aina halunnut eteläeurooppalaiseksi matriarkaksi, jonka ison pöydän ääreen koko suku kerääntyy aina sunnuntaisin syömään. No, nyt minulla on jo se pöytä.

Skeptikko

2010-06-08T21:15:00.001+03:00

Muistatteko, kun esikoinen alkoi epäillä puhallusta kaikkeen kipuun auttavana helpotuskeinona? Tätä tietä ei ole onneksi jatkettu sen pidemmälle, vaan perinteinen hoito on yhä tytölle kelvannut. Mutta skeptisismin siemen näkyy juurtuneen, sillä tänään hammaspesun jälkeen neiti ilmoitti, ettei ole koskaan onnistunut näkemään hammaspeikkoja peilistä. Tämä on luonnollisesti iso pettymys, kuvaileehan äiti aina hyvinkin graafisesti karkuun juoksevia ja viemäriin päätyviä hammaspenteleitä.

Toistaiseksi tytölle riitti selitykseksi se, että vain aikuiset näkevät hammaspeikot. Luulen kuitenkin, että asiaan tullaan vielä palaamaan.

Streptococcus mutantis ei Googlen kuvahaun perusteella näytä valitettavasti kovin painajaismaiselta tapaukselta. Miksei se voisi näyttää vaikkapa pölypunkilta? Huolellisesti laaditulle strategialle on nyt kuitenkin selvästi tarvetta.

Terveisiä kaupungista

2010-06-08T18:31:00.000+03:00

Ei voi aina keksiä mitään nokkelaa sanottavaa, jos kaikki luova energia on suunnattu työntekoon. Mutta ihan viitteellisesti voin kertoa teille, että elämä on ihmisen parasta aikaa. En mitenkään valita, että saan aamuisin (en liian aikaisin, vaan juuri sopivaan aikaan) polkea töihin pitkin merenrantaa ja katsella purjeveneitä sekä haistella vastaleikattua nurmikkoa. Valituksen aihetta ei löydy siitäkään, että kyllä tuolla Eiran-Ullanlinnan-Punavuoren tuntumassa näkyy olevan ihan kivoja lounaskuppiloitakin.

Elämänlaatua taitaa parantaa sekin, että voi ohi polkiessaan napata seuraavan aamun sämpylät tai illallisen jälkiruuat koko monikulttuuriselle perheelleen saksalaisesta leipomosta. Ja ihan mukavahan sitä on katsella auringossa hymyileviä ihmisiä fillaroidessaan leppoisasti ydinkeskustassa vailla minkäänlaista kiirettä. Tai jos haluaa kuitenkin vähän nostaa sykettä, voi suhauttaa taas sitä rantareittiä.

Sitä paitsi minulla on deadline. Tänä perjantaina. Ja minä pidän deadlineista.

Sijaistoimintoja

2010-05-30T22:13:00.001+03:00

Perjantaina oli viimeinen työpäivä vanhassa työpaikassa, huomenna on ensimmäinen työpäivä uudessa työpaikassa. Nyt kyllä jo jännittää. Sen verran feminiiniä itsestäni löysin, että suuntasin ajatukset pois liian pelottavasta uudesta alusta ostamalla korkokengät. Puhtaan tarpeeton heräteostos.

Kyllä se vähän helpottikin.

Miehistä, naisista ja aikuisista

2010-05-25T19:55:00.000+03:00

Tiesittekö, että

Miehet osaa laittaa ruokaa, naiset ei. Jos miehet ei käske, naiset ei saa laittaa ruokaa;
Naiset osaa leipoa miehiä paremmin;
Miehet osaa ajaa autoa naisia paremmin, paitsi mumma ajaa yhtä hyvin;
Naiset ui miehiä paremmin, paitsi miehet ui uimapatjalla naisia paremmin;
Miehet osaa korjata lamppuja, naiset ei;
Isi on aikuinen ja tietää kaikkea.

Mitään en tunnusta

2010-05-24T10:34:00.000+03:00

Lomailo

2010-05-23T18:29:00.000+03:00

Toukokuun hellejakso pehmensi pään niin, että koko ajan tuntuu ihan lomalta ja/tai juhlalta. Kevyenhilpeää sekavuutta lisää se, että jäljellä on enää yksi viikko vanhassa työpaikassa ja sen jälkeen siirtymä Uuteen ja Tuntemattomaan. Sellaiset asiat ovat kovin vaativia meidän keski-ikäistyvien jähmeille aivoillemme.

Työpaikan vaihdoksesta huolimatta minäkin pääsen nauttimaan kesälomasta, kaikkiaan neljä ihanaista viikkoa heinäkuussa. Lentoliput Saksaan onkin jo varattu ja vaikka moinen lähimatkailu ei trendikkäiden maailmankansalaisten aikoina olekaan mitenkään kova juttu, minä nautin matkan odotuksesta vanheneva sydän hypähdellen.

Lapset ovat nimittäin varmasti aivan pähkinöinä päästessään lentokoneeseen. Edellisestä kerrasta on kaksi vuotta, eivätkä ne esikoisen väitteistä huolimatta todellakaan muista siitä mitään. Sen sijaan lentokentällä mukulat ovat rampanneet useamminkin vieraita tuodakseen ja viedäkseen sekä lentäviä busseja bongaillakseen.

Keskenkasvuinen puujalka

2010-05-19T19:35:00.000+03:00

Mitä meteorologinimiin tulee, Asko Hutila on oikeasti vieläkin parempi kuin Pekka Pouta. Haluan nyt kovasti kuitenkin luottaa Askoon.

Värikkäitä miehiä

2010-05-18T20:46:00.000+03:00

Meinasi mennä maidot väärään kurkkuun esikoisen touhuja kuunnellessa: päiväkodissa on opetettu uusi jännä juoksuleikki "Kuka pelkää värikästä miestä".

Mitä tuohon nyt voisi sanoa. Eihän se kuulosta edes poliittisesti korrektilta, vaikka sellaista ilmeisesti tavoitteleekin. Tai ehkä päiväkodissa on tosi pelottavia sinisiä miehiä.

Teemapäivä

2010-05-17T14:39:00.000+03:00

Olen ilokseni huomannut, että kyllä minussa edelleen asuu pieni idealisti, joka ei pyri laskelmoimaan eikä rationalisoimaan valintojaan. En tiedä lainkaan, minkä laidan puoluetta seuraavissa vaaleissa äänestäisin, mutta yhden asian tiedän: en voisi äänestää ehdokasta, joka jollain tavalla vastustaa homoliittoja ja homoutta ylipäänsä. Näin kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä aiheesta onkin soveliasta kirjoittaa blogimerkintä.

Jos ihan vaikuttamisen logiikasta lähtee liikkeelle, ei homoystävällisyyden nostaminen ylimmäiseksi kriteeriksi tunnu ehkä ihan rationaaliselta. Todennäköisyys, että vaikkapa kaupunginvaltuutetun homomielipiteillä olisi valtuuston tyypillisimmissä päätöstilanteissa minkään maailman merkitystä, on hyvin pieni. Eduskunnassa sentään säädetään vähän enemmän ihmisten yksityiselämään laajasti liittyviä lakeja, mutta sielläkin enin aika menee aivan muiden aiheiden parissa.

Tässä yhdessä ainoassa selkeässä mielipiteessäni lieneekin kyse juuri sen yksinkertaisuudesta. Melkein mistä tahansa muusta voidaan kyllä väitellä, ja liberaali feministikin voi heikkoina hetkinään miettiä, että olisiko niiden lasten sittenkin parempi olla kotona äidin kanssa ja ehkä ne tiukkapipoiset alkoholipoliittiset linjaukset ovat sittenkin meidän omaksi parhaaksemme. Mutta samaa sukupuolta olevien keskinäisten parisuhteiden sorsiminen on niin yksiselitteisen käsittämätöntä, että minun ja homofoobikon ihmiskuvista täytyy löytyä jokin perustavaa laatua oleva ero, joka ei liene kurottavissa umpeen.

Ongelmana tässä yksinkertaisuudessa on se, että kuvittelemiani olkiukkoja on todellisuudessa hyvin harvassa. Suurin osa ihmisistä ja poliitikoistakin taitaa mennä siihen perussuvaitsevaiseen ja perusvarautuneeseen kategoriaan, jossa kaikkea uutta ja omituista vähän ihmetellään ja pikkaisen pilkataan muttei lopulta viitsitä sillä niin kamalasti vaivata päätään.

Luulen kuitenkin, että kristillisdemokraatit ovat automaattisesti poissa laskuista, ja perussuomalaisetkin ovat vähän turhan riskialtis seurue.

Säpinää kesäiltoihin

2010-05-16T20:58:00.001+03:00

Olen aina otettu, kun löydän itseni kohdistetun ja poikkeuksellisen osuvan markkinoinnin kohteena. Nytkin on oikein mukavaa, että maailman parhaan ruotsalaisbändin levy-yhtiö kertoo minulle sähköpostitse suosikkibändini uudesta singlestä ja videosta. Henkilökohtaisesti olisin kyllä toivonut uuden albumin ensimmäiseltä sinkkulohkaisulta hieman energisempää polkkapoljentoa voimaballadifiilistelyjen sijaan, mutta toisaalta video kuitenkin ilahduttaa.

Kerran sadassa vuodessa

2010-05-16T20:30:00.000+03:00

Mökkiviikonloppu oli kaikin puolin niin täydellinen, että kehuvat adjektiivit ja myönteiset superlatiivit uhkaavat loppua kesken. Muistan kyllä kevätsiivoushetkiä, jolloin järvi on vielä ollut jäässä ja mökki niin kohmeessa, ettei se ole vuorokauden lämmitykselläkään muuttunut kuin juuri ja juuri elinkelpoiseksi. Muistan myös hiirenpapanaläjiä, joita on saanut lapioida pois kuivakaapista ja aterinlaatikosta.

Vaikka hyvin vähähiirisiä vuosia on ollutkin, en muista, että koskaan aiemmin olisi selviydytty täysin papanoitta. Enkä takuulla muista elohopean kivunneen 29 celsiusastetta plussan puolelle varjossa. Ja vaikka hyvän kirjan ja viileän oluen kanssa laiturilla yliluonnollisen kuumassa auringonpaahteessa lojuminen olikin varsin herkullinen tovi (siivoamisen sijasta kun saikin viettää viikonlopun lähinnä lomaillen), sitäkin enemmän mieltä taisi lämmittää kahden alaikäisen nakupellen rantaleikkien seuraaminen. Kaupunkilaislapset olivat suorastaan humaltuneet siitä tiedosta, että kerrankin sai juosta ilman housuja, kirkua ja läträtä niin paljon kuin sielu sietää.

En olisi villeimmissä haaveissanikaan osannut toivoa, että keskellä toukokuuta mökkireissun suurin ongelma olisi suojautuminen auringolta. (Ja juu, kyllä niillä oli sentään t-paidat, hatut ja hillittömät määrät aurinkorasvaa.)

Mökki

2010-05-14T11:18:00.000+03:00

Ei ihan kehno keli sattunut kevään (kesän?) ensimmäiselle mökkiviikonlopulle. Kyllä sitä kelpaa hiirenpapanoita lakaista kun on ulkona yli 20 astetta lämpöä ja lapset kirmaavat iloisina pitkin metsiä. Tai tällainen on ainakin suunnitelma.

Heipähei kaupunki, olehan siivosti.

Strömsö

2010-05-13T15:55:00.000+03:00

-täytekakun marsipaani ei kestä kakun täytettä vaan sulaa silmissä
-juustokakun kiille ei ehdi jähmettyä ajoissa
-suklaamuffinssit lässähtivät
-suklaamuffinssien kuorrutteen ensimmäinen versio oli niin kovaa, että rikkoi vatkaimen; toinen versio jäi liian löysäksi ja valuu sotkien joka paikan
-porkkanamuffinsseista tuli pakastimessa tahmeita
-porkkanamuffinssien kuorrute maistuu kyseenalaiselta
-liljannuput eivät ehtineet yön aikana avautua, vaikka kukkakaupan täti lupasi; sen sijaan kukat kukoistanevat mökkiviikonloppumme aikana keskenään

Yritä tässä nyt sitten järjestää jotain synttärijuhlia, saamari.

Missä on keltainen lehdistö kun sitä tarvitaan?

2010-05-13T01:09:00.000+03:00

Olen ihan vilpittömästi hieman yllättynyt ja vähän pettynytkin, etten ole törmännyt vieläkään missään otsikkoon "Homo ja muslimi eivät kelvanneet, työnantaja valitsi epäpätevän - katso kuvat!". Olen kai lukenut vääriä lehtiä.

Neljä

2010-05-12T10:50:00.000+03:00

Pieni esikoiseni on jo aika iso, nimittäin tasan neljä vuotta. Äidin sydän pakahtuu ylpeyteen edelleen, onhan nelivuotias jo niin kovin taitava, itsenäinen ja silti vielä äidin oma pikkutyttö. Liikutuksen kyynel silmäkulmassani katselin esimerkiksi neidin ihastuttavaa valintaa juhlapäivänsä vaatetukseksi: vaaleanpunainen prinsessamekko, lyhyt musta nahkatakki ja selkään keijukaisen siivet. Sellaisessa univormussa ei voi mikään mennä pieleen ~~pienen~~ ison tytön elämässä.

Pää on mennä pyörälle siitäkin ajatuksesta, että jälkikasvuni vanhin on jo selvästi lähempänä koulun aloitusta kuin syntymäänsä. Ei sen kai pitäisi enää yllättää, osaahan pimu jo kirjoittaa nimensä niin oikein- kuin väärinpäinkin; lisäksi reipas lapsukaiseni polkee nykyään jo ihan itse omalla pyörällään kodin ja päiväkodin välisen 2,5 kilometrin matkan mennen tullen. Kerrossänkyynkään ei nykyään kiivetä pikkulasten tapaan tikapuita pitkin, vaan tyylikkäästi sängyn päädystä. Neiti osaa myös kaulita marsipaania pitkiä aikoja laittamatta yhtään palaa suuhun.

Ja mikä ihaninta, lapsi haaveilee pääsevänsä joku päivä ihan itse pesemään pikkusiskonsa vaipat pyykkikoneessa.

Painajainen

2010-05-10T11:53:00.000+03:00

Näin viime yönä ahdistavaa unta, että minulla oli ikioma nettistalkkeri. Tämän seurauksena ryhdyin unessani välittömästi operoimaan verkossa pelkällä nimimerkillä, mutta korjausliike tuli auttamatta myöhässä – hullu oli jo ikkunan alla.

Joku teistä lähettää nyt selvästikin pahoja viboja.

En koe silti oppineeni mitään.

Äitienpäivästä

2010-05-09T18:14:00.000+03:00

Olen nyt neljän vuoden kokemuksella huomannut, etten oikein osaa viettää äitienpäivää. Tai siis tottahan toki meilläkin vietetään äitienpäivää, mehän vietämme kaikkia mahdollisia kissanristiäisiä, sillä elämässä ei ole koskaan liikaa juhlia. Mutta en ole löytänyt itsestäni sitä varsinaista motiivia, sen juhlan sielua. Ehkä asiaan vaikuttaa sekin, että oma äiti on ollut haudassa jo toistakymmentä vuotta. Ei ole aikuisiältä kokemusta kenenkään muun kuin itsensä juhlistamisesta.

Perinteisen näkemyksen mukaan äitienpäivä lienee se yksi päivä vuodessa, kun äitien ei tarvitse puurtaa keittiössä miestä ja lapsia hyysätäkseen. Mikäli juhlapäivä on juuri näiden työjuhtien lepopäivä, ei minunlaisellani laiskurilla ja erinomaisella kotityödelegaattorilla ole tänään mitään asiaa heittäytyä pitkäkseen ja nostella maljoja.

Tietenkin voisi ylipäänsä juhlia äitiyttään ja riemuita lapsistaan, mutta miten ihmeessä se muka eroaisi tavallisesta päivästä? Ymmärrän juhlistamisen siinä tapauksessa, että lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja tulevat juhlistamaan vanhaa äitimuoriaan; silloin kaikki tilaisuudet kokoontua yhteen ovat tervetulleita. Kortit ja muut etämuistamiset ovat myös ihan ymmärrettäviä kauniita symboleja.

Mutta tässä elämäntilanteessa noita mukeloita tulee nähtyä joka päivä ja niiden ihanuus on mielessä koko ajan. On oikeasti aika mahdoton ajatus, että yhtenä päivänä vuodessa sitä miettisi ja rakastaisi lapsiaan vielä tavallista enemmän. Sellaisen esittäminen tuntuisi vain tekopyhältä teeskentelyltä.

Syntymäpäivät ovat helpompia; ne voi pyhittää yksinkertaisesti itsekkyydelle ja hemmottelulle. Jokainen on syntynyt joskus, jokainen viettäköön halutessaan oman egonsa pönkityspäivää. Se on kuitenkin tasapuolista, jokaisen vuorohan tulee tasan kerran vuodessa. Mutta mitä ihmettä äitiydestä voi irrottaa tavallisen arjen yläpuolelle sanomatta samalla, että tavallisessa arjessa on jotain vikaa? Mikä on se äitiyden suuri saavutus, joka pitää erikseen nostaa esiin?

Tämä kaikki saa minut kiusaantumaan.

Mitä te muut oikein äitienpäivänä juhlitte?

Sadeviitta

2010-05-05T16:27:00.001+03:00

Kun ottaa huomioon, että poljin koko viime kesän ja tänäkin vuonna jo kuukauden töihin niin paahteessa kuin myrskyssäkin, on aika yllättävää, että ostin vasta tänään sadeviitan.

Kyseisessä vermeessä on se erityisen kätevä puoli, että työmatkan uuvuttaessa siitä voi käden käänteessä väsätä makuupussin ja vetäytyä pusikkoon lepäämään. Ja jos matkan varrella sattuu tapaamaan muita saman sadeviitan omistajia, voi heidän kanssaan pystyttää vaikkapa yhteisen teltan.

Huutava vääryys

2010-05-05T13:44:00.000+03:00

Moni teistä saattaa tietää, että rakastan tositelevisiota; osan korviin on voinut kiiriä sekin trivia, että työelämäsuuntautuneena eräs suosikkirealityistäni on The Apprentice, suomeksi Diili.

Katsoin eilen kahdeksannen Trump-Diilin päätösjakson, joka oli samalla toisen julkkis-Diili-kauden päätösjakso. Ei nyt mennä yksityiskohtiin, mutta sanonpahan vain, että maailmassa ei ole enää oikeudenmukaisuutta.

Minulla ei ole ollut illuusioita siitä, että tämänkaltaisissa ohjelmissa millään tavalla esitettäisiin todellisuutta, edes todellisuutta kyseisen sarjan kuvauksissa sattuneista tapahtumista. Mutta minulla on ollut kohtalainen usko sarjan käsikirjoittajien haluun tuoda eteemme yksinkertainen ja helposti seurattavissa ja perusteltavissa oleva draaman kaari. Tosi-tv-sarjat seuraavat omia sääntöjään ja lainmukaisuuksiaan, jotka toki vaihtelevat eri sarjojen välillä.

Kun haluan palkita kisaajat katteettomista syytöksistä, lapsellisista raivokohtauksista, ilmiselvien totuuksien kieltämisestä ja kaksinaismoralismista, katson vaikkapa parinhakusarjoja, isoveljiä, stailausohjelmia, selviytymmisseikkailuja ja laulukilpailuja. Tuollaiset asiat ovat hyvinkin tervetulleita niihin tosi-tv-sarjoihin, joihin ne lähtökohtaisesti kuuluvat.

Diilissäkin näitä puuhia ja piirteitä on viihdyttävä katsella, mutta ensimmäistä kertaa voitto jaettiin näiden pohjalta. Hyvästi ammattitaito, organisointitaidot, tuloksentekokyky, aikuismainen käytös, rationaalisuus ja todelliset teot. Kisan säännöt muuttuivatkin kesken kauden.

Jumalauta.

Ja voitteko kuvitella, kotifasisti yritti vielä illalla puolustella tehtyjä ratkaisuja vetoamalla ihmisten "erilaisiin mielipiteisiin". Tottahan toki erilaisia mielipiteitä on, joidenkin mielestä esimerkiksi neljä plus seitsemän on kolmetoista (kymmenen ylitykset OVAT vaikeita). Minä kuitenkin varaan itselleni oikeuden kutsua sellaista ihmistä ihastuttavan Jesse Jamesin sanoin tyhmäksi.

Tarvinnut kotifasistillekaan sitten loppuillasta enää puhua.