Hiekkarannalla on kuumaa

No, ei sielta Camagueysta sitten tullutkaan kirjoitettua, kun ainoa Lonely
Planetin tuntema nettikahvila oli sulkenut ovensa. Kuuban kolmanneksi
suurin kaupunki oli muuten kuitenkin erinomainen kokemus, mika ei johtunut
valttamatta pelkastaan itse kaupungista. Meidan casa particularimme oli
lahinna neljan tahden hotellin tasoa, ja isantaperheen taikomat ateriat
olivat taivaallisen hyvia ja valtavan runsaita. Saatila myos helli meita:
sina yhtena paivana, kun kiersimme kaupungilla, oli pilvista ja sateista
eli viileaa kuubalaisten standardien mukaan.

Ilma on ylipaansa ollut aika outo taalla. Rannikolla on melko puhdas
paivailmasto, eli joka paiva on samanlainen saa. Se tarkoittaa aurinkoa
koko paivan, kunnes loppuiltapaivasta ryhtyy satamaan ja salamoimaan.
Cienfuegosissa nahtiinkin komeimmat salamat, jotka kuulemma olivat
Yhdysvaltoja runnelleen Katrinan heijastuksia. Koko taivas olikin
tuntikausien ajan kuin strobovaloilla koristeltu disko.

Se Rita-myrskykin on kuulemma yltynyt hurrikaaniksi asti, ja Havannassa
evakuoitiin ihmisia. Meita se ei enaa taalla saaren itapaassa liikuttanut,
mika on ehka ihan hyva. Vaikka olisihan se ollut kiva nahda oikea
trooppinen myrsky.

Camagueyn jalkeen jatkoimme Holguiniin, jossa olimme vain yhden yon.
Tanaan matka nimittain suuntautui kohti Playa Guardalavacaa, pohjoisrannan
turistihelvettia. Taalla onkin paljon oykkaroivia brittituristeja ja
kalliita hotelleja.

Meidan oli tarkoitus seikkailla tanne Lonely Planetin ohjeiden mukaan:
loikata kuorma-auton lavalle Holguinista, ajaa silla Santa Luciaan ja
liftata loppumatka. Tanne rannalle paasy kun on turisteille melko vaikeaa:
paikalliset eivat saa antaa turisteille kyytia tanne, eika busseihin myyda
turisteille lippuja. Ainoa laillinen vaihtoehto olisi siis mittarilla
toimiva taksi, mika ei todellakaan ole halpaa.

Meidan seikkailumme vain osoittautui hieman liian helpoksi: kielloista
huolimatta nousimme paikalliseen bussiin, joka osoittautuikin
ilmastoiduksi ja pehmustetuksi unelmalaitokseksi ja toi meidat vajaan
kymmenen kilometrin paahan kohteestamme. Siina nostimme peukalon pystyyn,
ja noin kahden minuutin kuluttua meidat poimi kyytiin toinen bussi: aivan
tyhja ilmastoitu turistibussi, joka oli matkalla rannalle hakemaan jotain
charter-seuruetta. Eli matka ei ollut kovinkaan epamiellyttava, saa nahda
miten taalta paastaan huomenna pois...

Poistumista ennen taytyy kuitenkin paasta sukeltamaan. Aika kallista
lystiahan se nain aloittelijalle on, 90 dollaria peruskurssista ja yhdesta
matalan veden sukelluksesta. Mutta onhan se lysti koettava, sen verran
upean nakoista tuo turkoosi vesi on. Enka mina ole koskaan ennen
sukeltanut, sen taytyy olla jotain todella hienoa.

Tama internet on osoittautunut kaikkia edellisia hitaammaksi, joten
taytynee taas lopetella talla eraa. Ehka joskus matkan jalkeen saan
paikattua kaikkia naita aukkoja, kun mieleen tulee hiljakseen kaikkia
yksityiskohtia ihanan laajakaistan aaressa.

Morjens.

Kuubasta kuuluu taas

Tauosta ei pitanyt tulla aivan nain pitkaa, mutta toimivan netin loytaminen
on yllattavan vaikeaa. Luvattuihin aukioloaikoihin ei kannata luottaa
silloinkaan, jos jonkin paikan sattuu bongaamaan... Mutta taalla sita
onnellisesti ollaan, viela edellistakin hitaamman nettiyhteyden aarella.

Viimeksi oltiin saavuttu hiljattain Cienfuegosiin, josta matka jatkui
sitten Trinidadiin ja lopulta tanne Sancti Spiritukseen. Trinidad oli kumma
paikka: taynna turisteja muttei sitten paljon muuta. Joka puolella nakyi
jostain syysta hollantilaisia, eika asiaan ehditty loytaa selitysta.
Cienfuegosissa oli paljon nuoria norjalaisia kielikurssimatkalla, mutta
Trinidadin hollantilaisissa oli kovin monenikaista porukkaa.

Turistikaupungin henki nakyi Trinidadissa heti turistibussin kaartaessa
kaupunkiin (Kuubassahan on kaksi bussiyhtiota: toinen kuubalaisille ja
toinen ulkomaalaisille). Bussiasemalla oli aidan takana kymmenittain
huoneita (casa particular) seka yksityisravintoloita (paladar) tarjoavia
pienyrittajia, kaduilla taas ei voinut valttya sinnikkailta
sikarikauppiailta.

Turistien ja naiden saalistajien parveilusta huolimatta Trinidadista oli
kuitenkin hyvin vaikea loytaa ravintolaa, ja parhaaksi vaihtoehdoksi
nousikin toistuvasti oman casa particularimme isantaperheen tarjoamat
sapuskat.

Trinidadin reissun kohokohta taisi olla vierailu kansallispuistossa, vaikka
minun kaltaiselleni liikuntaa harrastamattomalle laiskurille parin tunnin
kiipeaminen takaisin ylos laaksosta tuntui valilla jopa kohtalokkaalta.
Nakymat vuorilla olivat kuitenkin hienot, ja laakson pohjalla sai
polskutella ihanan viilean vesiputouksen alla. Oli se kaiken sen tuskan
arvoista! Lisaksi oli ihana paasta hetkeksi pois kaikesta ihmisen luomasta
saasteesta, vaikka turistit olivatkin valitettavasti onnistuneet roskaamaan
lahjakkaasti myos vesiputouksen ympariston.

Eilen saavuttiin sitten Sancti Spiritukseen, joka poikkeuksellisesti ei
sijaitse meren rannalla. Tama provinssin paakaupunki taas vaikuttaa
Trinidadin vastakohdalta: olemme lahes ainoat turistit kaupungissa, joka on
kuitenkin pullollaan laadukkaita ja tilavia ravintoloita. Eraan joenrannan
ravintolan tarjoilijatar kuitenkin kertoi, etta taalla alkaa turistisesonki
vasta lokakuun puolessavalissa ja kestaa toukokuuhun. Ilmeisesti kaupunki
tayttyy turisteista tuolloin, tosin on taalla nytkin paikallisten ansiosta
ihan vilkas yoelama (toisin kuin Trinidadissa). Paikallisilla ei kuitenkaan
ole varaa kaupungin ravintoloihin...

Tuo kahden kerroksen elama onkin taalla Kuubassa jotenkin alleviivattua.
Ainahan hieman koyhemmissa maissa on turisteille erilainen palvelu ja
tarjoilu kuin paikallisille, mutta taalla se kay lapi aivan kaikesta.
Ulkomaalaisille ja paikallisille on ne eri bussilinjat, eri hotellit, onpa
taalla jopa eri valuutta. Vaihdettavat pesot ovat dollarin arvoisia ja
kuubalaiset pesot 24-osa tasta, ja ravintoloissa ulkomaalaisille kannetaan
tietenkin eteen vain dollarimenu. En tieda, kuinka paljon paikalliset
maksavat ruuastaan, mutta saattaapa olla jopa sama hinta dollaripesoissa ja
kuubapesoissa. Se ainakin tukisi ajatusta kymmenen dollarin
kuukausipalkasta.

No, josko tama taas talla kertaa riittaisi. Seuraavaksi suuntaamme
Camaguayhin, maan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, josta varmaan loytyy
myos nettikahviloita.

Terveisia Cienfuegosista

Ensimmainen kerta netin aaressa Kuubassa, mitakohan kaikkea tahan nyt
pitaisi tunkea. Torstai-iltana saavuttiin Havannaan, ja nyt tanaan
maanantaina on tultu Cienfuegosiin.

Kulttuurishokki iski heti torstaina, kun ajettiin taksilla Havannan vanhaan
kaupunkiin. Enhan mina ole koskaan ollut Euroopan ulkopuolella, joten
paikallinen kulttuuri on todella uutta. Kaikki aistit saivat iskun: kuumuus
oli sietamatonta, hajut ihmeellisia (ja aika pahojakin), talot
ransistyneita ja ihmiset aanekkaita ja sosiaalisia. Kylla pienta tyttoa
kaukaa Suomesta hieman taisi jopa pelottaa.

Heti ensimmaisena kokonaisena paivana tutustuimme kuitenkin jo
paikallisiin, eihan taalla voi silta valttya. Huijarit tietenkin tulevat
juttusille ja yrittavat kaupata "aitoja" sikareita, mutta joukosta loytyy
myos vilpittomia ihmisia. No, kylla jokaisella tuntuu olevan oma lehma
ojassa, mutta se on ihan ymmarrettavaa.

Yksikin tapaamamme laaketieteen opiskelija ja reilun yksivuotiaan lapsen
isa kertoi paikallisten laakareiden ansaitsevan 10 dollaria kuussa (samalla
kun poliisit saavat 40 dollaria), kun taas valtio maksaa lapselle maidon
vain yksivuotiaaksi saakka. Keskustelun paatteeksi kavimmekin ostamassa
taman tyypin kanssa pussillisen maitojauhetta, joka kestaa kuukauden ajan.
Hinta: 5 dollaria.

Tavallisella palkalla taalla ei siis eleta herroiksi, ja suurimmalla osalla
tuntuukin olevan omia sivubisneksiaan. Toki valtio kustantaa kaikille
asunnon ja perusruuan, mutta vahankaan tarpeettomat tuotteet ovat jo
saavuttamattomissa.

Tai silta se tuntui ainakin Havannassa. Tanaan Cinfuegos on nayttanyt aivan
erilaiselta. Taalla ei haise pahalta, saastetta ei ole (no, eihan
ihmisiakaan ole kuin reilu 100 000 verrattuna Havannan kahteen miljoonaan)
ja talot ovat paremmassa kunnossa. Kavelykadulla on lansimaisen nakoisia
kauppoja eika sikarikauppiaita ja laittomia takseja pyori jokaisen turistin
ymparilla samaan tapaan kuin Havannassa.

Mutta kuumuus on taalla vielakin pahempaa kuin Havannassa, mista sitten
johtuu. Eihan bussimatka kestanyt kuin kolme tuntia, joten merkittavasti
etelampana tama kaupunki ei ole. Ehka kosteutta on enemman, tuulta
vahemman, en tieda. Aika tuskaahan tama on. Onneksi vuokraamassamme
asunnossa on kelvolliset ilmastointilaitteet ja jaakaapissa kylmia juomia...

No, olisikohan nyt aika paastaa Erik koneelle lukemaan sahkopostia.
Raportoin taas lisaa joskus ehtiessani, eli en ehka kovinkaan pian.

Kylmä syksy jääköön hetkeksi

No niin, reilun kuuden tunnin päästä pitäisi jo herätä, sillä kahdeksan tunnin päästä pitäisi jo istua lentokoneessa matkalla Amsterdamiin. Amsterdamissa taas voisi käydä syömässä, siellä kun pitää odottaa kuusi tuntia ennen Havannan-koneen lähtöä.

Otin töistä lomaa jo tänään, mikä olikin välttämätöntä. Tarkoitus oli tehdä kaikenlaista, mm. kerrata espanjan kielioppia ja käydä piipahtamassa kansantaloustieteen luennolla. Nämä jäivät kuitenkin väliin, kun puuhaa riitti muutenkin. Kaikenlaisten pikkuasioiden pakkaaminen vie ihan järkyttävän paljon aikaa, kun samalla pitää ajella säärikarvoja ja ajastaa dvd-tallentimeen kaikki suosikkisarjat tulevalta kolmelta viikolta. Ja tavata kavereita läksiäismerkeissä.

Ja hommata uusi vuokrakämppä! Kävimme tänään katsomassa kivaa kolmiota Lintulahdenaukiolta, ja pitihän se sitten samalla ottaa. Yksi huone lisää ja oma sauna oli jo houkuttelevaa, ja kun asunto ja koko talo olivat erinomaisessa kunnossa ja autonkin saa kellariin halliin turvaan, ei tarvinnut kovin pitkään miettiä. Nyt on sitten jotain mukavaa odottamassa, ettei ole kurja palata Kuubasta. No, onneksi ei tarvitse ihan heti paluun jälkeen muuttaa, vaan vasta parin viikon päästä.

Katsotaan nyt, kuinka paljon sieltä Kuubasta tulee blogattua. Toivottavasti ainakin silloin tällöin päästään koneen ääreen, mutta minä en ole kovin paha netti- tai sähköpostiaddikti. Eli en nyt ihan joka päivä yritä löytää nettikahvilaa.

Herrmannin perheen blogiedustus paranee

Herrmannin perheen Suomen-pesäkkeen blogiedustus tuplaantui kerralla, kun siippani Erik on viimein saanut aikaiseksi tuottaa sisältöä jo pidemmänkin aikaa mietintämyssyssä muhinoineeseen blogiinsa. Erik pitää Blackest Metal –bloginsa kuitenkin selkeällä asialinjalla, eikä lähde jutustelemaan mitään hölmöjä kuulumisia. Erik ei myöskään pidä julkisuudesta, ainakaan vääränlaisesta sellaisesta, joten ei sitten kerrota kenellekään.