Tunnereaktioista

En äänestänyt persuja. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei arvomaailmani juurikaan vastaa persujen arvomaailmaa. Tai, koska yhdenkään puolueen ääneen lausutut arvot nyt harvoin ovat sellaisia joita kukaan suoranaisesti vastustaa: persujen arvojen tärkeysjärjestys ei vastaa omaani. Ei siinä sen kummempaa tai dramaattisempaa ole.

Kuten moni muu, minäkin järkytyin eilen. En kuitenkaan järkyttynyt jytkystä, vaan älykkäinä, suvaitsevaisina ja monesti peräti hienovaraisina itseään pitävien ihmisten reaktiosta. Voi sitä tuhkan ripottelun ja ulkomaanmuutolla uhkailujen määrää naamakirjassa! Nyt sitten tiedän, että Suomessa ovat päässeet valtaan homofoobiset, rasistiset, sivistymättömät ja punaniskaiset ihmisvihaajat; sitä paitsi Timo Soini on tosi ruma.

Aikuiset ihmiset! Kyllä, teillä on täysi oikeus heittäytyä teatraalisesti keskelle tietä ja teeskennellä valtimoidenne viiltelyä. Teillä on täysi oikeus kutsua Timo Soinia tosi rumaksi ja valtavaa määrää suomalaisia äänestäjiä vähä-älyisiksi hirviöiksi. Kun käytätte tätä oikeuttanne, minä puolestani käytän oikeuttani pitää teitä hysteerisinä, epäkohteliaina ja suvaitsemattomina kiihkoilijoina.

Politiikka herättää tunteita; kai se on hyvä asia. Mutta sinunkin tuttavapiiriisi melko suurella todennäköisyydellä kuuluu joku, joka on äänestänyt persuja. Ihanko oikeasti mielestäsi itseään sivistyneenä, suvaitsevaisena ja epäitsekkäänä pitävän käytöstapoihin kuuluu tuollainen avoin ja ylemmyydentuntoinen solvaaminen?

Voisiko ehkä olla, että tuollainen perseily on peräti tasoittanut tietä eiliselle jytkylle?

Tässä vaiheessa pitäisi sitten varmaan todeta, että olen iloinen muuttaessani viikon päästä pois tästä suvaitsemattomasta ja ahdasmielisestä maasta. Mutta se olisi liioittelua, koska kyllä minä Suomea kaipaamaan jään.

Vielä kerran vihreiden väitetystä liberalismista

Jatkan vielä hieman teemasta vihreät ja (arvo-)liberalismi, sävynä tietenkin entisen kannattajan kitkeryys. Edellinen vastaava marinani ei ole kaukana historiassa, ja aiheesta on kirjoitettu mm. täällä; sivuaapa tämäkin samaa keskustelua.

Vihreiden retostelu omalla liberalismillaan on siis nostattanut vastareaktioita. Minulla on kuitenkin vankka mutuun perustuva käsitys siitä, minkä takia lähinnä asioita kieltävä vihreä puolue saa edelleen kierrellä maita ja mantuja julistaen liberalismin ilosanomaa, eikä kovinkaan moni moista väitettä kyseenalaista.

Jostain syystä liberaali ja konservatiivi eivät ainakaan minun tuntemissani piireissä ole pelkästään poliittista suuntausta kuvaavia termejä, vaan ne sisältävät oletuksen hyvyydestä tai pahuudesta. Aika monen mielessä liberaali on yhtä kuin hyvä, kun taas konservatiivit ovat pahoja, itsekkäitä, paikalleen jämähtäneitä ihmisiä. Vaikken minäkään itseäni kamalan konservatiivisena pidä, nostan kuitenkin hattua niille, jotka vielä näinä maailmanaikoina uskaltavat julistautua konservatiiveiksi - noiksi pimeyden voimiksi.

Todellisuudessa harva kuitenkin on erityisen liberaali, minkäälaisesta libertarismista nyt puhumattakaan. Eivät ihmiset halua sallia käsiaseita, ydinvoimaloita, prostituutiota, kannabista (eikä varsinkaan muita huumeita!), lääkkeiden marketkauppaa, geenejä, e-koodeja, nettilataamista tai muita ikäviä, rumia tai vain muita ihmisiä koskettavia asioita. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin pystyä olemaan liberaali.

Vihreiden siunauksella lukemattomia asioita vastustavatkin äänestäjät voivat tässä ristipaineessa kutsua itseään liberaaleiksi, koska juuri kenenkään etu ei ole rikkoa tätä illuusiota. Vihreät ovat turvallinen väylä leikkiä liberaalia ilman todellisen liberaaliuden ikäviä ja vaikeammin perusteltavia puolia.

Jotain rajaa

En ole viime aikoina jaksanut vetää herneitä nenään mistään poliittisesta; keskustelua on tullut seurattua lähinnä laimean kiinnostuneena. Mutta entinen ehdokkaani Jyrki Kasvi onnistui yllättäen sohaisemaan kipupisteeseen ylpeillessään Vihreiden olevan eduskunnan arvoliberaalein puolue, joka ei lankea moraalipaniikkiin. Ei lankea moraalipaniikkiin!!!?? Kuulkaas nyt, sanakirjassa "moraalipaniikin" kohdalla on juurikin yhteispotretti vihreistä nykyvaikuttajista.

Tätä ennen oli jo hieman ärsyttänyt tämä Tiedepuolue. Eräs tuttavani tiivisti asian ihan hyvin jokseenkin näin: onhan se kiva, että niitä korkeakoulutettuja on listoille päässyt, mutta samaan aikaan on jotenkin jännä, että siihen ns. tiedepuolueeseen on vain sattunut kasaantumaan poikkeuksellisen paljon näitä Iik! Atomeja!, Iik! Geenejä! ja Iik! Lisäaineita! -ihmisiä.

Tökätty kipupiste lienee se, että joskus minäkin tosissani uskoin, että Vihreät ovat arvoliberaaleja ja kovinkin sivistyneitä rationaalisia ajattelijoita. Tunnenhan minäkin yksittäisiä vihreitä ihmisiä, joita vastaan minulla ei ole mitään; kollektiivisesti puolue tuntuu kuitenkin olevan päätön kanalauma, joka säätää, huseeraa, moralisoi ja taivastelee niin kovaan ääneen, ettei kuule enää edes omia ajatuksiaan. Saati sitten muiden.

Autotta

Nyt olen autoton nainen: auto vaihtoi omistajaa tuokio sitten. Ei, en silti aio äänestää Vihreitä seuraavissa vaaleissa.

Kirkosta eroamisesta

Nyt on taas pienoinen homonstelu- ja kirkostaeroamisbuumi käynnissä. Sotkin lusikkani edelliseenkin soppaan, enkä saa jätettyä sitä väliin tälläkään kertaa. Kuitenkin yritän tapani mukaan pysyä metatasolla tässäkin keskustelussa.

Toistan hieman aiemmin sanomaani, mutta vain, koska en osannut mielestäni taannoin kiteyttää asiaani kunnolla. Nythän on olemassa useita ihmisiä, jotka voitonriemuisina kertovat eronneensa kirkosta sen tai tämän tai jonkin muun kohun vuoksi, vastalauseena. Minun mielestäni sellaisessa ei ole yhtään mitään kehuskeltavaa; kovinkin inhimillistä ja hyväksyttävää, muttei mitään, mitä pitäisi rinta rottingilla julistaa.

Kirkon paikoittain hyvinkin nuiva näkemys homonstelusta ei ole mikään uutinen, eikä sen pitäisi tulla yllätyksenä kirkon jäsenille nytkään. Jos joku ihan oikeasti nyt ensimmäisen kerran tajuaa, ettei kirkon maailmankuva sittenkään sovi yhteen omansa kanssa, en pitäisi sitä kamalan terävänä havaintona. Onneksi olkoon siitä, että olet saanut pääsi mediamyllytyksen vauhdittamana järjestykseen, muttet sinä siitä mitään aplodeja saa. Osa meistä pystyi siihen ihan yksin jo kauan sitten.

Jos taas eroaminen ei johtunut siitä, etteikö kirkon tarjoama kokonaisuus olisi oikea, vaan ainoastaan tämä yksi palanen ei osunut kohdalleen, on kyse vain laiskuudesta. Jos edelleen uskot kirkon ydinsanomaan, olisi sen säilymisen kannalta parempi yrittää muuttaa pytinkiä sisältä käsin. Se on kuitenkin raskas taistelu, eikä ketään yksilöä voi mielestäni sellaiseen velvoittaa. On lupa väsyä ja lopettaa. Mutta älä nyt herran jestas kierrä kehuskelemassa omalla laiskuudellasi! Osoita sen sijaan kunnioitusta niille, jotka vielä jaksavat yrittää muuttaa asioita.

Uusi alku

Uusi hiustyylini on äänestävän kansan mukaan ennen kaikkea myönnytys sujuvalle maastossa etenemiselle, joskin telaketjutkin saivat kannatusta. Avoimissa vastauksissa ehdotettiin lisäksi partakoneen heiluneen ihan vain hupimielessä, mutta arveltiin myös bloggaajan vain kaivanneen jotain uutta. Mikä ei ole yhtään pöllömpi vastaus, jos sallitaan tylsäksi heittäytyminen.

Vanhan värjätyn tukan ajaminen pois symbolisoi melko puhtaasti uutta alkua; enhän minä enää edes tiennyt, minkä väriset hiukseni oikeasti ovat! Ja kuinka siistiä olisi, jos siellä olisi oikeasti jo harmaita joukossa! No, en sellaisia ole ainakaan vielä sängestä bongannut, vaikka olenkin kyllä etsinyt.

Uusi alku on tietenkin parhaillaan laajempikin teema elämässäni, muutenkin kuin vuoden vaihtumisen ansiosta. Nyt kun joulu tuli hoidettua pois alta, on seuraava merkittävämpi tapahtuma sitten sellainen vähäpätöinen episodi kuin muutto Kiinaan.

Vaeltelen ympäri asuntoani ja hykertelen miettiessäni, kuinka tuostakin esineestä pääsee kohta eroon. Ja tuosta, ja tietenkin tuosta! Ajatelkaa, autokin menee kaupaksi! Tuo vanha televisio elektroniikkaromuksi! Nuo huonekalut huutonettiin! Kaikki tämä turha kuorrutus ympärillä, kaikki se leikataan pian irti!

Ja Kiinassa sen tilalle tulee jotain ihan uutta, josta en tiedä vielä mitään. Kiinalaisia huonekaluja. Kiinalaisia vaatteita. Kiinalaisia astioita. Kiinalaisia verhoja. Kiinalaisia mausteita. Syömäpuikkoja. Teekannuja. Ja mitä muuta siellä nyt onkaan.

Uusi alku on ajatuksena huumaava, mutta tietenkin se myös pelottaa. Ennen kaikkea sen vuoksi, ettei minun elämässäni ole tarvetta millekään uudelle alulle. Minulla on toimiva parisuhde, onnelliset lapset, hyviä ystäviä, kiva kotikaupunki ja kiinnostava työ. Mitä järkeä on sekoittaa pakkaa, kun kaikki on kerran niin hyvin?

Olen yrittänyt rauhoitella itseäni toteamalla, että muuttaminen kaukomaille vaikkapa tylsän parisuhteen pelastamiseksi olisi aika paljon huonompi ajatus. Että muutoksesta selviää ehkä täysjärkisenä juuri sen ansiosta, ettei ole pohjalla kyteviä ongelmia.

Sen näkee sitten.

Rahaa ilmaan

Ostin tänä vuonna elämäni ensimmäisen kerran raketteja. No okei, silloin yhtenä uutena vuotena Saksassa ostettiin pari paukkua porukalla, mutta se olikin ulkomailla (=eksoottisia kulttuureja, joita pitää suvaita) ja vieraskoreutta (=isäntä osti, pitihän meidän liittyä kohteliaisuudesta seuraan). Viime vuonna lapset katselivat niin innoissaan ikkunan takaa pauketta, että tänä vuonna päätimme sitten räiskytellä itse. Tiedättehän, for the children.

Mutta kyllä minä jo sieltä kaupasta paljastavan muovipussini kanssa hiippaillessani tajusin, että pieleen meni. Ei tällaista tee nykyaikainen valveutunut kansalainen. Bussissa kotimatkalla nolotti; täällä minä huitelen reilun metrin ostoksineni kuin mikäkin raggari, moisten turhakkeiden kanssa vien tilaa kunnon kansalaisilta.

Ja sitten se alkoi: hyvät ihmiset valuivat Facebook-ryhmiin, joissa luvataan olla ampumatta rahaa ilmaan ja antaa summa sen sijaan hyväntekeväisyyteen. Onhan se tuhlausta, ja saastuttaa, ja eläimetkin säikkyvät.

On turha todeta itselleen, että sen kerran vuodessa sijoitettavan kolmenkympin sijaan enemmän merkitystä olisi loppuvuoden teoilla. Koska enhän minä muulloinkaan tee mitään. Ei myöskään kannata viisastella ja kysyä kuinka paljon hyvät ihmiset käyttävät vuodessa vaikkapa alkoholiin, tuohon turhaan nautintoaineeseen, josta on vieläpä niin paljon harmia koko yhteiskunnalle (ja niille lapsille ja eläimille).

Sillä muutaman sekunnin mittaisen roskaavan ja äänekkään paketin lähettäminen taivaalle on mitä vahvin symboli kaikelle turhalle.

Lupaan ajatella tätä laukaistessani sitä viimeistä isoa paukkua. Tai, no, mitä minä tässä hurskastelen, paskat minä mitään lupaan.

Talvitukka

Toteutin viime viikonloppuna pitkäaikaisen haaveeni ja ajelin pääni kaljuksi. No, okei, sentin sängeksi, mutta kuitenkin. Miksi näin? En minä tiedä. Olen aina ihmetellyt naiseuteen liitettyä voimakasta tunnesidettä omaan päälakikarvoitukseen ja julistanut, että minun tukalleni saa tehdä ihan mitä vain identiteettini kärsimättä. Kuitenkaan en ollut koskaan ajellut päätäni, joten sanat kaikuivat onttouttaan.

Erikoisuudentavoittelu ja oman jääräpäisyytensä todistelu on kuitenkin pöhkö syy, ja psykoanalyyttisessä hengessä olenkin vakuuttunut talvitukalleni löytyvän susirumuuden lisäksi muitakin syitä. Rakas lukija, auta ja kerro, mikä on todellinen syy tummien kutrieni katoamiselle.

(Syötteenlukijaa käyttävät: Juu, tämä on taas näitä polleja, jotka eivät näy lukijoissa aina ollenkaan, tai ainakaan oikein. Koittakaa kestää, ja tulkaa vaikka taas pyörähtämään täällä varsinaisella sivulla. Täällä on oikeasti tosi kivaa, uskokaa pois.)

Kuinka kolonialisteja tehdään

Käytin taas hiljattain pienen tuokion selvittääkseni itselleni, mihin tällä hetkellä satunkaan uskomaan ja miksi. Lähinnä pallottelin mielessäni sellaisia detaljeja kuin ydinarvoja, kulttuurirelativismia ja valkoisen miehen taakkaa. Se ei ole ilta eikä mikään, jota pieni arvokeskustelu ei piristäisi. Joskin päädyin hieman kiusalliseen lopputulokseen, sillä kaikista maailman ismeistä olen näköjään päätynyt nykyään kolonialismiin.

Tämä käy ilmi näin:

1. Minulla on joitain tarkemmin listaamattomia ydinarvoja, joista tärkein yksilön vapaus päättää omasta elämästään (tietenkin niissä rajoissa, ettei se loukkaa muiden vastaavaa oikeutta). En ole itse asiassa varma, onko minulla tämän lisäksi muita ydinarvoja, joten riittäköön tämä yksi ainakin toistaiseksi.

2. Ydinarvo tarkoittaa minulle jotain sellaista, joka yhdistää kaikkia ihmisiä. Jos en luottaisi arvooni näin kovasti, en pitäisi sitä ydinarvona. Ydinarvo ei välttämättä kuitenkaan yhdistä kaikkia ihmisiä sillä tavalla, että kaikki olisivat asiasta samaa mieltä. Mutta ne, jotka eivät ole samaa mieltä, ovat väärässä.

3. Jos arvo ei läpäise tätä ketjua, ei kyse ole ydinarvosta vaan perifeerisemmästä kulttuurisidonnaisesta arvosta. Kulttuurisidonnaisia ovat esim. erilaiset preferenssit, tottumukset ja mielihyvää tuottavat asiat sekä käytännössä toimiviksi havaitut tavat.

4. Isänmaallisuuspohdintojani seuranneet ovat ehkä jo huomanneet, etten pidä (edes kansallis-)valtioita juuri minään, en ainakaan lähellekään niin merkityksellisinä yksikköinä kuin ihmisyksilöitä. Kansallisvaltioiden suvereniteettikin on arvona vain hyttysen ininää megafonista huudettujen yksilönoikeuksien rinnalla: en näe minkäänlaista moraalista ongelmaa kaukaistenkin valtioiden asioihin puuttumiseen, jos koen näiden yhteisöjen toimivan ydinarvojeni vastaisesti. Päinvastoin, koska koen ydinarvojeni koskevan koko ihmiskuntaa, pidän puuttumista velvollisuutena.

5. Tiedostan, että ydinarvoista eri mieltä olevat saattavat puolustaa omia vääriä arvojaan yhtä raivokkaasti kuin minä omiani. Se johtaa luonnollisesti konflikteihin. Olen kuitenkin optimisti ja evolutionisti, joten jos kerran uskon ydinarvojeni olevan parhaita, täytyy minun myös uskoa niiden päihittävän kilpailevat arvot ennemmin tai myöhemmin. Miten se käytännössä tapahtuu ja millä aikataululla, en tietenkään osaa edes arvata, koska olen lähinnä teoreettisesti suuntautunut.

6. Tiedostan myös, että ydinarvon "yksilön vapaus päättää omasta elämästään" väkisin istuttaminen sen kiistäviin yhteisöihin ja yksilöihin on jo lähtökohtaisesti ristiriitaista. Selitän tämän itselleni niin, että ne kyllä kiittävät minua, kunhan tajuavat, mitä ovat olleet vailla. Toinen tapa selittää tämä itselleen on viitata jonkinlaiseen ryhmähurmokseen, joka tukahduttaa jokaisessa ihmisessä sisällä piilossa olevan kaipuun vapauteen. Käytännössä nämä selitykset on kuitenkin tehty jo kohdassa 2, kun arvo on hyväksytty ydinarvoksi.

7. Tämä kai tekee minusta röyhkeän kolonialistin. Olkoon näin, sillä se säilyttää kuitenkin sädekehäni idealistina.

8. Tästä lähtökohdasta on erityksen kiinnostavaa ja hiukan pelottavaa muuttaa kommunistis-kapitalistiseen Kiinaan.

Libertarismista ja varovaisuusperiaatteesta

Tuoreen aselain tiimoilta löysin itseni pitkästä aikaa maailmankatsomuksellisten ajatusten ääreltä. Minun tulkintani mukaan kun koko asekiista tiivistyy kahteen erilaiseen lähtökohtaan: toisten mielestä aseet ovat erityisen luonteensa vuoksi poikkeus, jonka olemassaolo (hallussapito, käyttö jne.) pitää erikseen perustella. Toisten mielestä taas aseet ovat lähtökohtaisesti neutraaleja objekteja, joiden kieltäminen pitää erikseen perustella.

Itse olen parin viime vuoden aikana huomannut ajatusmaailmassani liukuman ensiksi mainitusta leiristä jälkimmäiseen. Samalla maailmankatsomukseni on muuttunut kautta linjan kohti sitä suuntaa, että kaikki on sallittua, ellei sen kiellolle löydy erityisen hyviä perusteita. Tästä syystä olenkin ollut jo sovittamassa libertaristin viittaa harteilleni.

Minun tulkintani libertarismista ei tietenkään tarkoita, että kaikki olisi sallittua - monellekin kiellolle löytyy kyllä hyviä perusteita. En silti tiedä, huolisivatko Oikeat Libertaristit minua leiriinsä, sillä jonkinlainen varovaisuusperiaate nimittäin tuntuu kategorisen suvaitsevaisuuden rinnalla aivan yhtä intuitiivisen oikealta. Kautta evoluution on lajimme tainnut säilyä hengissä osittain sen ansiosta, että olemme älynneet suhtautua penseästi kaikenlaiseen uuteen ja tuntemattomaan. Jos se haisee pahalta, jätetään se suosiolla syömättä.

Onko kenelläkään ideoita, miten yhdistää nämä kaksi periaatetta toimivaksi maailmankuvaksi?

Kirkosta ja homonstelusta

Kun kaikki muutkin sanovat jotain Ylen homoillasta, pitää minunkin varmaan seurata virran mukana ja tuottaa aiheesta oma lastuni. Yritän tehdä sen lyhyesti. Mielipiteeni homonstelusta lienee kuitenkin jo tiedossa.

Minua häiritsee keskustelussa sen omituinen lähtökohta: kovasti väitetään puhuttavan homoliittojen, -adoptioiden ja minkä tahansa homonstelun sallimisesta yhteiskunnassa ja lain tasolla, ja sitten keskitytään haukkumaan kirkon suvaitsemattomuutta.

1. Kirkko on oma pieni salakerhonsa, jolla on omat kirjallisiin lähteisiin ja vanhurskaisiin auktoriteetteihin perustuvat sääntönsä. Kirkolla on mielestäni täysi vapaus suhtautua niin nolla- tai kaksituhattalukulaisesti kuin kirkko vain haluaa. Jos kirkko ei tykkää homoista, olkoon niin. Minun ei tarvitse tykätä kirkosta, mutta en koe asiakseni mennä määräilemään kirkkoa tämän omien sisäisten asioiden hoidossa. Jos olet kirkon jäsen, tervemenoa muuttamaan puljun menoa sen omien vaikutuskanavien kautta. Älä huutele meidän pakanoiden keskellä.

2. Jotta edellinen voisi olla täysin totta, kirkon ja valtion suhteet pitäisi katkaista kokonaan. Jos kirkko ei saa vihkiä avioliittoon vaan ainoastaan siunata, en pidä ongelmana siunauksen kieltämistä vaikkapa kaikilta vasenkätisiltä. Kaivakoon kirkko oman hautansa.

Pelottavasta puheesta

Kuten kaikki nettiaktiivit jo tietävät, oikeusministeri haluaisi kiristää netin keskustelupalstojen valvontaa. Tuija Braxilla on selvä motivaatio suunnitelmilleen: "Tämä perustuu esiin tulleeseen eriarvoisuuteen ja siihen, että todella pelottavaa puhetta sisältävien viestien kirjoittajia ei saada aina kiinni." (Sitaatti Hesarin maksulliselta puolelta)

Minäkin olen huomannut, että netistä totisesti löytyy pelottavaa puhetta. Sydäntä kylmäsi mm. perjantaina, kun Suomen islamilaisen neuvoston edustajat vastasivat mielipidepalstalla (linkki maksulliselle puolelle) Heidi Hautalan ja Husein Muhammedin taannoiseen tekstiin siitä, kuinka islamiakin tulee saada kritisoida julkisesti. No eipäs saa, totesivat neuvoston edustajat. Heidän mielestään kristinusko esiintyy vain myönteisten tai neutraalien uutisten yhteydessä, kun taas islamia aina vain mollataan mainitsemalla uskontopoloinen ikävien uutisten yhteydessä. Pedofiilikohu, paaviuutiset, naispappeus, homoliitot, anyone?

Suurimman vilunväristyksen aiheutti tämä lausahdus: "Ei voi vain kirjoittaa tai uutisoida, vaan jutun mahdolliset seuraukset kuuluvat myös toimittajille." Se kalskahti erityisesti korvaan, kun sitä ennen oltiin viitattu Muhammed-pilapiirroskohuun ja todettu, että "episodi esiintyi mediassa usein kysymyksenä sananvapaudesta, jota pitää kunnioittaa, mutta joka ei ole eikä voikaan olla mikään absoluuttinen vapaus."

Pelkotiloja aiheuttavat myös tällaiset puheet: "Lausuntopalaute oli runsasta. Klassiset sananvapaustahot olivat suorastaan järkyttyneitä, että me edes kysyimme tällaista. Vastaavasti oli paljon tahoja, joiden mielestä tämä on aito ja suuri ongelma." (Tuija Brax, ks. aiempi linkkini maksulliseen Hesariin) Ikäviä nuo tuollaiset klassiset sananvapaustahot, jotka tulevat ja marisevat toisten lakiesityksistä. Maailma olisi niin paljon yksinkertaisempi ilman klassisia sananvapaustahoja.

Ilmeisesti minun pitäisi olla huojentunut, sillä näiden pelottavien puheiden lausujat ovat hyvinkin tiedossa. Mutta jäävätköhän he kiinni?

Gallup: Maahanmuuttokriitikot ja muut punaniskat roimassa johdossa

Tuoreimman gallupin perusteella ääneni on menossa ylivoimaisesti eniten persuille; muutospunaniskatkin päihittivät hilkulla vihreät. Nk. suurten puolueiden kannatus on lähinnä marginaalista. Vasemmiston kannatus on huomattavan pientä, sikäli kun kansan syviin riveihin ja tehtaan lattiaan vetoavia persuja ei tähän lokeroon lasketa. Kepu ei saanut edes sääliääniä.

Katsotaan, miten tilanne etenee vaalien lähestyessä.

Vaalilupauksista ja käsien sitomisesta

En osaa politiikkaa. Asiakokonaisuudet ovat liian suuria, termit ovat vieraita ja faktat karkailevat käsistä. Niinpä pyrinkin pitämään pääni kiinni tällaisista asioista, paitsi silloin kun en pyri.

Menemättä kovin yksityiskohtaisesti politiikan sisältöön aion nyt kuitenkin hieman puolustella demareita. Kyllä vain, demareita. Ja ennen puolusteluani tunnustan, että olen saattanut saada vaikutteita vakoilemiltani demareilta.

Demarithan asettivat tässä hiljattain muutamia kynnyskysymyksiä ja tavoitteita omalle mahdolliselle hallitustaipaleelleen ensi eduskuntavaalien jälkeen. Näistä tavoitteista ja niiden toimivuudesta voi kukin sitten olla mitä mieltä huvittaa, siitähän sitä poliittista keskustelua saadaan.

Mutta kun ei. Nyt on sitten kovasti harmittanut se, että joku menee asettamaan tällaisia tavoitteita ja vielä ennen vaaleja. Sitoi kätensä. Kävi konkreettiseksi. Tuollaisista lupauksistahan voi jäädä vielä kiinnikin! Hullun hommaa tuollainen lupaileminen.

Pohjanoteeraus oli mielestäni viimeisimmän Talouselämän pääkirjoitus "Keinot pyhittävät tarkoituksen":

Hämmentävä on vaatimus, että työllisyysmäärärahoja on nostettava. Voisi luulla, että puolueen tavoitteena on työllisyyden lisääminen tai työttömyyden vähentäminen. Sosiaalidemokraatit tekevät kuitenkin päämäärän siitä, mikä jollekin muulle on keino.
Naulitessaan tavoitteen työllisyysmäärärahoista demarit eivät siis piittaisi siitäkään, että työllisyys olennaisesti parantuisi.

Pikkaisen pirun raamatunluennan makua tuossa tulkinnassa. Toimittajakulta, kun ei niillä edustajilla ole sellaista nappulaa, jota myötäpäivään kääntämällä työllisyys lisääntyy ja vastapäivään kääntämällä vähenee. Ne ovat katsos juuri noita tuhmia pahoja keinoja, joilla sitä työllisyyttä yritetään lisätä.

Juu, voi olla, että demareiden keinot ovat syvältä. Mutta olisit sitten sanonut niin, etkä valittanut, että joku yrittää nyt ehdottaa keinoja. Ja itse asiassa toimittaja taitaa jopa myöntää, että osa demareiden keinoista saattaisikin olla peräti hyviä. Mutta kun ne on niitä keinoja!

Ja kun demarit julkeavat olla hetken aikaa sanomatta, että me tehdään tää lasten vuoksi työllisyyden parantamiseksi, niin sehän tarkoittaa sitä, etteivät demarit ajattele lainkaan lapsia työllisyyttä. Vaikka se olisi niin mainio erottautumiskeino.

Libertarismi, tuo uusi musta

Ajattelin ryhtyä libertaristiksi; niinpä perehdyin aiheeseen peräti lukemalla yhden Wikipedia-artikkelin.

Libertarismin hyviin puoliin kuuluu sen joustavuus: on näemmä sekä vasemmisto- että oikeistolibertaristeja, anarkokapitalisteja unohtamatta. Tämä mahdollistaa aika suuren heilunnan ja kuitenkin tilaisuuden irtisanoutua pölhöimmistä fundamentalisteista. Äärimmäisillään vasemmistolibertaristit kannattavat käytännössä kommunismia yksityisomaisuuden suhteen ja anarkokapitalistit jättäisivät lainsäädännän ja -valvonnan voittoa tavoittelevien yritysten haltuun.

Minun näkökulmastani molempien esiteltyjen ääripäiden ideologiat perustuvat virheelliseen ihmiskuvaan: minä kun satun uskomaan, että yksi inhimillisen toiminnan tärkeimpiä (en sanonut tärkein tai ainoa, antakaa niiden olkiukkojen vain maata) motiiveja on ahneus. Vasemmistolibertaristit tukahduttaisivat tämän puolen (erittäin epälibertaristista!), kun taas oikeistolibertaristit päästäisivät pedot liikkeelle vailla minkäänlaisia rajoitteita.

Niinpä onkin helppo todeta kummatkin hourupäiksi ja kertoa edustavansa libertarismin kultaista keskitietä. Minuun kolahti erityisen paljon se huomautus, että kyse on poliittisesta, ei moraalisesta ideologiasta: vaikka jokin on sallittua, sitä ei tarvitse välttämättä pitää hyväksyttävänä. Ja vaikka jokin ei olisi Oikein, ei sitä tule valtion tasolla lähteä silti aina kieltämään.

Luonnollisesti tämä uusi itsemääritelmäni ei oikeasti kerro kenellekään yhtään mitään. Paitsi ehkä sen, että yksilönvapaudet kunniaan. Mutta sen me taisimme jo kaikki tietääkin.

Isänmaallisuudesta ja eräästä poikkeuksesta

Joskus kerroin, etten ole oikein ikinä päässyt kiinni siihen tunteeseen, jota isänmaallisuudeksi kutsutaan. Nyt luulen, että olen saattanut kuitenkin hipaista jotain sen kaltaista; kuitenkin lähinnä tuohtumuksen kautta.

Se surullisenkuuluisa Newsweek-juttu nostatti ne tavanomaiset kommentit, ja huomasin ärsyyntyväni heti. Valivali marmar, voi että kun on tämä oikeasti niin kamala maa ja eivät ne mistään mitään tiedä. Ja sitten tietenkin se klassikko, että "jos tämä nyt on oikeasti maailman paras maa, niin onpas kyllä aika kamala maailma!"

Pitääkö sitä jukolauta aina olla valittamassa? Katsokaa nyt ihan oikeasti ympärillenne, onko tämä nyt oikeasti niin poskettoman kurjaa? Hesarin mielipidepalstalla joku sanoikin osuvasti, että yksilöinä suomalaiset vakuuttavat olevansa elämäänsä tyytyväisiä, mutta jotenkin kollektiivina maa on heidän mielestään murheen alhossa. Siis minullahan on itselläni aivan sattumalta kaikki hyvin, mutta noilla muilla on kyllä varmasti kurjaa. Meidän perheessä on kaikki hyvin, mutta naapurin kakarat voivat varmasti pahoin.

Kotimaa ja työpaikka lienevät ne kaksi asiaa, joista tykkääminen on jotenkin noloa. No, minä satun pitämään molemmista.

Tämän todettuani joudun kyllä myöntämään, että orastavassa isänmaallisuudessani on ainakin yksi särö: en voi sietää suomalaista pöytiintarjoilemattomuuskulttuuria. Minä haluan mennä kahvilaan perheeni kanssa, istua rauhassa alas ja antaa tilaukseni tarjoilijalle sen sijaan, että kuljettaisin jotain kiikkerää tarjotinta vapaata pöytää etsien ulkovaatteissaan hikoilevien mukuloiden kitistessä jaloissa. Minä haluan myös istua baarissa mukavasti pöydän äärellä ystävieni seurassa sen sijaan, että ilta tulisi vietettyä kukin omalla vuorollaan tiskille jonottaen.

Jos joku päivä muutamme Saksaan, se tapahtuu juuri edellä mainitusta syystä. Paitsi jos täkäläiset ravitsemusliikkeet oppivat paremmille tavoille.

Suuri Kannatuskysely

Joulu on ihan pian, olen nimittäin saanut jo ensimmäisen joululahjanikin. Ja jos joulu on kerran ovella, ovat kevään eduskuntavaalitkin aivan nurkan takana. Entä miten eduskuntavaaleihin tavataan valmistautua? No tietenkin mittauttamalla eri puolueiden kannatusta.

On siis aika käynnistää ensimmäinen Suuri Kannatuskysely ja tiedustella konsensuksen hengessä, mitä puoluetta minun tulisi ensi EK-vaaleissa äänestää. Odotamme varmasti kaikki suurella jännityksellä, millä tavalla oma äänestyskäyttäytymissuunnitelmani muuttuu matkan varrella!

(Edit: Juu, ei tämä äänestys vieläkään näytä toimivan kaikissa syötteenlukijoissa. Hophop, linkille.)

Osmo ja pyssyt

Loman vuoksi luin vasta tänään vanhan suosikkini Osmo Soininvaaran tekstin aseista. Minä olin jo oppinut pitämään Soininvaaraa vihreiden järjen valona, mutta ainakin tämän korttelin matkalta on lampuista näemmä päässyt polttimo palamaan. Kotifasistin mielestä Soininvaara on toki edelleen vihreiden järjen valo, minkä on tietenkin tarkoitus kuvata hänen vihreitä koskevia yleisiä mielipiteitään.

Seuraavassa tiivistelmä kirjoituksesta sekä etenkin sen kommenttiosiosta. Aihe on vanha, mutta oman blogimerkintäni oikeuttakoon valtaisa pettymykseni Soininvaaraan.


Osmo: Luvallisten käsiaseiden määrä Suomessa korreloi positiivisesti luvattomien käsiaseiden määrän kanssa Suomessa. Siispä käsiaseet tulisi kieltää Suomessa, tai ainakin niiden lukkoja tulisi säilyttää ampumaradoilla.

Kommentaattorit: [ne tavanomaisimmat argumentit]

- Moisesta korrelaatiosta ei ole näyttöä; sitä paitsi laittomia aseita tulee ulkomailta viimeistään kotimaisen virran tyrehtyessä.

- Kyseessä on rakas harrastus.

- Lukkojen säilytys ampumaradalla ei juuri ratkaise ongelmia, mutta synnyttää tukun uusia.

- täyskielto ei tuottanut toivottua lopputulosta UK:ssakaan.

Osmo: [hiljaisuutta]

Osmo: [avaa uuden näkökulman:] Mitä jollain revolverilla muka voi tehdä?

Kommentaattorit: No vaikka metsästää tai ampua erilaisissa kilpailuissa [lista linkkejä Wikipediaan ja lajijärjestöjen sivuille], omia lajeja revolvereillekin katsos riittää.

Osmo: [tarkentaa:] Mitä hyödyllistä jollain revolverilla muka voi tehdä? Sehän on suunniteltu vain ja ainoastaan ihmisten tappamiseen eikä sillä osu hyvin.

Kommentaattorit: No sitä samaa hyödyllistä kuin vaikkapa nopeilla autoilla, miekoilla, jousipyssyillä tai vanhoilla polkupyörillä... Ja mikä nyt kenenkin mielestä on hyödyllistä, kaikki muuko sitten kiellettäisiin?

Osmo: [hiljaisuutta]

Osmo: [avaa jälleen uuden näkökulman:] Melkein kaikki aseiden omistajat rikkovat lakia, kun eivät suostu säilyttämään pyssyjään lain edellyttämissä kaapeissa.

Kommentaattorit: Mistäs Osmo on tällaisen tilastotiedon aseharrastajien laittomuuksista omaksunut, kun ei ole itselle tullut vastaan? Ja kai Osmo tiesi, että kaappia edellytetään vasta yli viiden aseen kohdalla? [linkki Finlexiin]

Osmo: [hiljaisuutta]


Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että 95 lukemani kommentin ketjussa Osmo vastasi yhteen argumenttiin: siihen, jossa vaadittiin aseita kaikille ihmisille väkivallan ehkäisymielessä. Eli kyllä Osmo noita kommentteja selvästi luki läpi, mutta vastasi vain siihen yhteen helppoon.

Minua ei haittaa se, että Osmo on jostain eri mieltä kanssani. Mutta olen tottunut odottamaan argumentaatiota hiljaisuuden sijaan. Jos Osmolla on vastaukset kommenteissa esitettyihin väitteisiin, olisin erittäin kiinnostunut lukemaan niistä. Muistanette, että minut on helppo puhua ympäri.

Teemapäivä

Olen ilokseni huomannut, että kyllä minussa edelleen asuu pieni idealisti, joka ei pyri laskelmoimaan eikä rationalisoimaan valintojaan. En tiedä lainkaan, minkä laidan puoluetta seuraavissa vaaleissa äänestäisin, mutta yhden asian tiedän: en voisi äänestää ehdokasta, joka jollain tavalla vastustaa homoliittoja ja homoutta ylipäänsä. Näin kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä aiheesta onkin soveliasta kirjoittaa blogimerkintä.

Jos ihan vaikuttamisen logiikasta lähtee liikkeelle, ei homoystävällisyyden nostaminen ylimmäiseksi kriteeriksi tunnu ehkä ihan rationaaliselta. Todennäköisyys, että vaikkapa kaupunginvaltuutetun homomielipiteillä olisi valtuuston tyypillisimmissä päätöstilanteissa minkään maailman merkitystä, on hyvin pieni. Eduskunnassa sentään säädetään vähän enemmän ihmisten yksityiselämään laajasti liittyviä lakeja, mutta sielläkin enin aika menee aivan muiden aiheiden parissa.

Tässä yhdessä ainoassa selkeässä mielipiteessäni lieneekin kyse juuri sen yksinkertaisuudesta. Melkein mistä tahansa muusta voidaan kyllä väitellä, ja liberaali feministikin voi heikkoina hetkinään miettiä, että olisiko niiden lasten sittenkin parempi olla kotona äidin kanssa ja ehkä ne tiukkapipoiset alkoholipoliittiset linjaukset ovat sittenkin meidän omaksi parhaaksemme. Mutta samaa sukupuolta olevien keskinäisten parisuhteiden sorsiminen on niin yksiselitteisen käsittämätöntä, että minun ja homofoobikon ihmiskuvista täytyy löytyä jokin perustavaa laatua oleva ero, joka ei liene kurottavissa umpeen.

Ongelmana tässä yksinkertaisuudessa on se, että kuvittelemiani olkiukkoja on todellisuudessa hyvin harvassa. Suurin osa ihmisistä ja poliitikoistakin taitaa mennä siihen perussuvaitsevaiseen ja perusvarautuneeseen kategoriaan, jossa kaikkea uutta ja omituista vähän ihmetellään ja pikkaisen pilkataan muttei lopulta viitsitä sillä niin kamalasti vaivata päätään.

Luulen kuitenkin, että kristillisdemokraatit ovat automaattisesti poissa laskuista, ja perussuomalaisetkin ovat vähän turhan riskialtis seurue.

Missä on keltainen lehdistö kun sitä tarvitaan?

Olen ihan vilpittömästi hieman yllättynyt ja vähän pettynytkin, etten ole törmännyt vieläkään missään otsikkoon "Homo ja muslimi eivät kelvanneet, työnantaja valitsi epäpätevän - katso kuvat!". Olen kai lukenut vääriä lehtiä.