Ajattelin ryhtyä libertaristiksi; niinpä perehdyin aiheeseen peräti lukemalla yhden Wikipedia-artikkelin.
Libertarismin hyviin puoliin kuuluu sen joustavuus: on näemmä sekä vasemmisto- että oikeistolibertaristeja, anarkokapitalisteja unohtamatta. Tämä mahdollistaa aika suuren heilunnan ja kuitenkin tilaisuuden irtisanoutua pölhöimmistä fundamentalisteista. Äärimmäisillään vasemmistolibertaristit kannattavat käytännössä kommunismia yksityisomaisuuden suhteen ja anarkokapitalistit jättäisivät lainsäädännän ja -valvonnan voittoa tavoittelevien yritysten haltuun.
Minun näkökulmastani molempien esiteltyjen ääripäiden ideologiat perustuvat virheelliseen ihmiskuvaan: minä kun satun uskomaan, että yksi inhimillisen toiminnan tärkeimpiä (en sanonut tärkein tai ainoa, antakaa niiden olkiukkojen vain maata) motiiveja on ahneus. Vasemmistolibertaristit tukahduttaisivat tämän puolen (erittäin epälibertaristista!), kun taas oikeistolibertaristit päästäisivät pedot liikkeelle vailla minkäänlaisia rajoitteita.
Niinpä onkin helppo todeta kummatkin hourupäiksi ja kertoa edustavansa libertarismin kultaista keskitietä. Minuun kolahti erityisen paljon se huomautus, että kyse on poliittisesta, ei moraalisesta ideologiasta: vaikka jokin on sallittua, sitä ei tarvitse välttämättä pitää hyväksyttävänä. Ja vaikka jokin ei olisi Oikein, ei sitä tule valtion tasolla lähteä silti aina kieltämään.
Luonnollisesti tämä uusi itsemääritelmäni ei oikeasti kerro kenellekään yhtään mitään. Paitsi ehkä sen, että yksilönvapaudet kunniaan. Mutta sen me taisimme jo kaikki tietääkin.
Libertarismin hyviin puoliin kuuluu sen joustavuus: on näemmä sekä vasemmisto- että oikeistolibertaristeja, anarkokapitalisteja unohtamatta. Tämä mahdollistaa aika suuren heilunnan ja kuitenkin tilaisuuden irtisanoutua pölhöimmistä fundamentalisteista. Äärimmäisillään vasemmistolibertaristit kannattavat käytännössä kommunismia yksityisomaisuuden suhteen ja anarkokapitalistit jättäisivät lainsäädännän ja -valvonnan voittoa tavoittelevien yritysten haltuun.
Minun näkökulmastani molempien esiteltyjen ääripäiden ideologiat perustuvat virheelliseen ihmiskuvaan: minä kun satun uskomaan, että yksi inhimillisen toiminnan tärkeimpiä (en sanonut tärkein tai ainoa, antakaa niiden olkiukkojen vain maata) motiiveja on ahneus. Vasemmistolibertaristit tukahduttaisivat tämän puolen (erittäin epälibertaristista!), kun taas oikeistolibertaristit päästäisivät pedot liikkeelle vailla minkäänlaisia rajoitteita.
Niinpä onkin helppo todeta kummatkin hourupäiksi ja kertoa edustavansa libertarismin kultaista keskitietä. Minuun kolahti erityisen paljon se huomautus, että kyse on poliittisesta, ei moraalisesta ideologiasta: vaikka jokin on sallittua, sitä ei tarvitse välttämättä pitää hyväksyttävänä. Ja vaikka jokin ei olisi Oikein, ei sitä tule valtion tasolla lähteä silti aina kieltämään.
Luonnollisesti tämä uusi itsemääritelmäni ei oikeasti kerro kenellekään yhtään mitään. Paitsi ehkä sen, että yksilönvapaudet kunniaan. Mutta sen me taisimme jo kaikki tietääkin.
Elääkö joku kenties uutta murrosikää vai mitä?
VastaaPoistaHmm, olisiko se sitä? Meneekö se sillä tavalla sykleissä? Tuo kolmenkympin kriisihän tuli juuri hiljattain vasta koettua, joten olin ajatellut, että nyt olisi tilaisuus siirtyä keski-iän kriisiin.
VastaaPoistaSinänsähän nämä murroskaudet ovat aika samankaltaisia, joten nimitys on lähinnä makuasia. Murrosiässä on kyllä oma tenhonsa. Väittäisin kyllä, etten ole aivan yhtä sekaisin emotionaalisesti kuin silloin pienenä, mutta ehkä sekin vielä tulee.