Kerran sadassa vuodessa

Mökkiviikonloppu oli kaikin puolin niin täydellinen, että kehuvat adjektiivit ja myönteiset superlatiivit uhkaavat loppua kesken. Muistan kyllä kevätsiivoushetkiä, jolloin järvi on vielä ollut jäässä ja mökki niin kohmeessa, ettei se ole vuorokauden lämmitykselläkään muuttunut kuin juuri ja juuri elinkelpoiseksi. Muistan myös hiirenpapanaläjiä, joita on saanut lapioida pois kuivakaapista ja aterinlaatikosta.

Vaikka hyvin vähähiirisiä vuosia on ollutkin, en muista, että koskaan aiemmin olisi selviydytty täysin papanoitta. Enkä takuulla muista elohopean kivunneen 29 celsiusastetta plussan puolelle varjossa. Ja vaikka hyvän kirjan ja viileän oluen kanssa laiturilla yliluonnollisen kuumassa auringonpaahteessa lojuminen olikin varsin herkullinen tovi (siivoamisen sijasta kun saikin viettää viikonlopun lähinnä lomaillen), sitäkin enemmän mieltä taisi lämmittää kahden alaikäisen nakupellen rantaleikkien seuraaminen. Kaupunkilaislapset olivat suorastaan humaltuneet siitä tiedosta, että kerrankin sai juosta ilman housuja, kirkua ja läträtä niin paljon kuin sielu sietää.

En olisi villeimmissä haaveissanikaan osannut toivoa, että keskellä toukokuuta mökkireissun suurin ongelma olisi suojautuminen auringolta. (Ja juu, kyllä niillä oli sentään t-paidat, hatut ja hillittömät määrät aurinkorasvaa.)

Mökki

Ei ihan kehno keli sattunut kevään (kesän?) ensimmäiselle mökkiviikonlopulle. Kyllä sitä kelpaa hiirenpapanoita lakaista kun on ulkona yli 20 astetta lämpöä ja lapset kirmaavat iloisina pitkin metsiä. Tai tällainen on ainakin suunnitelma.

Heipähei kaupunki, olehan siivosti.

Syksyinen retriitti

Olipas rentouttavaa viettää viimeinen lämmin viikonloppu mökillä ilman rääkyviä leikki-ikäisiä: aamulla sai nukkua niin pitkään kuin halusi, eikä päivälläkään tarvinnut tehdä mitään, mitä ei halunnut. En edes hurrannut kotifasistin laiturinnostoepisodille, vaan päädyin nukkumaan päiväunia.

Ihan täydellinen mielentyhjennys tuo yhden viikonlopun retriitti ei kuitenkaan ollut. Ensimmäisenä yönä näin unta ampumisesta: olin HSC:n radalla, ja jostain syystä juuri minun kohdallani tavalliset maalitaulut olivat loppuneet kesken. Minulle riitti enää vain puolta pienempi pahvinpalanen, mutta enhän minä siitä pahastunut - eivät minun parveni tuota isommalle alalle lentäisikään.

Jostain syystä maalitaulu vielä kutistui ripustuksen aikana, ja lopulta päädyin tähtäilemään n. 5 cm x 5 cm suuruiseen paperinpalaan. Eipä tuokaan minulle mikään ongelma ollut, totta kai jokainen laukaus osui. Ja voi sitä gloorian määrää, vaikka minä tietenkin olin vaatimaton ja pröystäilemätön muiden ihastelevien katseiden alla.

Kotifasistia nauratti aamulla kovasti, kun kerroin kaiken.

Toisena yönä en muistaakseni nähnyt unta ampumisesta, mutta lipastamisesta kylläkin. Ja jostain syystä lipastin kaksikakkosen sijaan ysimillistä. Hmm.

Pitää varmaan laajentaa nyt vähän tätä elämänpiiriä.

Syksy muuten tuoksuu hyvälle.

Kesäkausi vetelee viimeisiään

Kesäkausi päättyy virallisesti huomenna lauantaina 26.9., sillä tuolloin kotifasisti hyppää hyiseen keskisuomalaiseen järveen ja vetää laiturin rannalle minun hurratessani vierestä kuivin jaloin villapaita päälläni. Ensimakua kylmyydestä saamme varmasti jo tänä iltana saapuessamme pilkkopimeään mökkiin keskellä erämaata, pelottavia puita ja uhkaavia kaivonkansia.

Lomasaldo

-Katon rännit ostettu ja ripustettu paikalleen
-Piipun pelti asennettu
-Useita polttopuita kaadettu ja pilkottu liiteriin
-Nurmikenttä haravoitu vuosikausien tauon jälkeen kuolleesta heinästä
-Vastustuskykyä parannettu mm. mahatautia vastaan
-Hyttysenpistoja vastaanotettu
-Erilaisia haavoja ja ruhjeita hankittu
-Kilokaupalla nyrkkipyykkiä ja grillirasvaista lautasta putsattu omon/fairyn, kaivoveden ja kaasuhellan kolmiyhteydellä

Nyt tää ois aika tyytyväinen lomasaavutuksiin, mutta ajatteli kokea lähitunteina mm. suihkun, jääkaapin, sähkövalon sekä tietenkin tämän intternetin. Sitten heti huomenna tää haluis kyllä pakokaasujen ja kaupallisten mielikuvamainosten keskelle istumaan ja lipittämään kaljaa jossain tukkoisella terassilla.

Sairasta

Viikko ennen loman alkua eli tuossa toukokuun lopussa sain kurkkuni kipeäksi. Sairastamisen ennaltaehkäisemiseksi jätin polkupyörän rauhaan ja tein muutaman päivän etätöitä kotoa käsin. Ei auttanut; yskä yltyi. Siitä on nyt vajaa kolme viikkoa. Edelleenkään en nuku öisin, kun yskäkohtaukset herättävät vähän väliä. Maalaisterveyskeskuksen lääkäri määräsi yskänlääkettä, jolla eläimiä vihaava voisi lähinnä heittää vesilintua. Minä olen siivompi.

Mökkielämä on siis ratkiriemukasta. Kuvitelkaa tönö, jossa ei ole sähköjä eikä juoksevaa vettä; onneksi sentään käsivoimalla toimiva pumppu kaivoon sekä järvi melkein alimman portaan vieressä. Kuvitelkaa sitten yksivuotias, joka saa oksennustaudin. Ensin vaihdetaan sängyssä lakanaa tiuhaan. Ensimmäisen päivän jälkeen typy sentään tajuaa olla syömättä ja viettää kolme päivää lähinnä maaten vanhempiensa sängyssä voimattomana.

Sitten alkaa ripulointi: 30-60 minuutin välein pitää vaihtaa koko vaatekerta ja yrittää tavalla tai toisella pestä keltaisen haisevan mönjän peitossa oleva veltto lapsi. Mistä se tavara tulee, kun ei tyttö ole viikkoon syönyt?

Ja sitten se alkoi taas syödä. Hyvä niin, mutta nyt sitä tavaraa ainakin riittää.

Arvatkaas mitä sitten tapahtui? Sitten sairastui esikoinen. Kun yöllä oli vaihdettu kahdesti lakana tyttösten yhteisestä sängystä, viisastuimme ja siirsimme tytön omalle patjalle lattialle. Lattiaa olikin huomattavasti helpompi luututa loppuyön ajan, kolmivuotiaskaan kun ei vielä ymmärrä oksentaa vatiin vaan tekee sen (viisaasti pyyhkeellä vuoratulle) tyynylle. Onneksi isompi lapsi kärsi vaivasta vain vuorokauden ajan.

Ette ikinä arvaa, mitä sitten tapahtui! Seuraavaksi sairastui perheenisä. Kupletin juoni se vain muuttuu paksummaksi, nimittäin ei kai kolme viikkoa turvonneen keuhkoputken ja tupakoimattomalle ironisesti osuneen tupakkayskän kanssa valvonut äitikään voi tältä kiertotaudilta välttyä.

Niin että hyvää lomaa kaikille. Ai että palaan töihin kohta virkistyneenä. No, onhan tässä vielä melkein pari viikkoa aikaa sairastaa vielä jotain muita tauteja.

Mökkikelejä

No hei, on meillä takka ja puuhella. Ja ainakaan lauantain ja sunnuntain väliselle yölle ei enää luvata pakkasta, toisin kuin vielä eilen. Sitä paitsi lapset rakastavat sadetta, vaatetta voi aina pukea päälle ja kirjojakin on tulossa mukaan. Ja lauantaina on papan 80-vuotisjuhlat, joten sisätiloissa silloin muutenkin ollaan.

Että ihan turha tulla aukomaan päätään. Oletko itse muka mieluummin töissä seuraavat kolme viikkoa? Niin ajattelinkin.

Pandemiaa pakoon

Perheemme on päättänyt reagoida Suomeenkin asti ehtineeseen pandemiaan: laukut on jo pakattu odottamaan työpäivän jälkeen käynnistyvää karkumatkaa korpeen. Aiomme siis linnoittautua keskelle metsää kanssaihmisten tavoittamattomiin, kunnes tauti on joko saatu nujerrettua tai koko muu maailma on kaatunut sen alle.

Minimoidaksemme ydinperheemme geenien jatkuvuuteen kohdistuvan riskin olemme päättäneet hajaantua: tiputamme lapset matkan varrella isäni mökille ja jatkamme kotifasistin kanssa kahdestaan omalle mökillemme. Tehokkaampaa olisi ehkä hajaantua lapsi-aikuinen -pareihin, mutta tässä kohtaa ajattelimme myös hieman omaa mukavuuttamme.

Tosin on myös mahdollista, että kärsivällisyytemme loppuukin kesken ja päätämmekin palata ihmisten ilmoille kevätsiivouksen valmistuttua ja seuraavan työpäivän lähestyessä.

Pelottaa

Nyt kun vielä eletään vuoden pimeimpiä aikoja, päätin tunnustaa, että olen oikeasti aikamoinen pelkuri. Olen aina ollutkin. Mutta en minä ihan kaikkea pelkää, en nimittäin juuri mitään sellaista, mitä näkökulmasta riippuen joko järkevät tai ylivarovaiset ihmiset pelkäävät. Minä esimerkiksi en pelkää oikaista Kaisaniemen puiston läpi yöllä, en pelkää liikkua kyseenalaisissa helsinkiläisissä kaupunginosissa (enkä ymmärrä pelätä vastaavia ulkomaillakaan), en pelkää nakkikiska- tai taksijonoja enkä myöskään taksikuskeja. En oikeastaan pelkää yhtään mitään Helsingissä.

Mutta antakaapas, kun minä, maalaistyttö, pääsen mökille, sinne keskelle keskisuomalaista korpea lähes aution pikkujärven rantaan. Siellä minä pelkään aina pimeän tullen, ja olen pelännyt kohta 30 vuotta. Sydämeni pamppailee joka ikinen ilta, kun joudun pimeän tullen kipittämään turvallisesti valaistusta mökistä parkkipaikan taakse pystytettyyn puuseehen.

Nyt pitää huomauttaa, etten minä mökilläkään pelkää mitään edes hitusen todennäköistä: ei voisi vähempää kiinnostaa, onko lähistöllä nähty karhuja tai susia. Kamoon, kai nyt ihmiset tajuavat, miten älyttömän epätodennäköistä on, että ne nyt tuosta noin vain päättäisivät tulla asuttuun pihapiiriin riekkumaan? Ei, sellaisen pelkäämisessä ei ole mitään järkeä.

Sen sijaan minä pelkään jokseenkin jokaista kauhuelokuvan hirviötä, josta olen kuullut. Pelkään kaikennäköisia kummituksia ja mörköjä, haudasta palanneita kostajia, unia riivaavia veitsisormia, metsässä haahuilevia noitia sekä, kyllä ja häpeäkseni, toisilleen kuiskailevia ja ihmiset itsetuhoon ajavia puita.

Lisäksi pelkään nykyään myös sitä, että joku hullu vankikarkuri tai muu vastaava aseistettu hahmo löytää mökistä lapseni juuri silloin, kun itse istun puuseessä. Toki Erik on lasten turvana ja oletettavasti parempi vastus satunnaiselle piripäälle, mutta ei se estä minua pelkäämästä poloisten korpeen jätettyjen pienokaisten puolesta.

Sen lisäksi, että yöllinen vessareissu on kauttaaltaan ja kokonaisuudessaan ahdistava, sisältyy siihen muutamia erityisen piinaavia hetkiä. Yksi hetki on se, kun ohitan vierasmajana toimivan pikkuruisen aitan: aitan ovessa on pieni ikkuna, ja joka kerta emmin vilkaista ikkunaa kohti siinä pelossa, että näen jonkun katsovan minua takaisin mökin pimeydestä. Joka kerta ikkunasta on kuitenkin pakko kurkistaa juuri sen vuoksi: olisihan vielä kamalampaa, jos en voisi olla varma mökin olevan tyhjä.

Myös puuseen oven avaaminen on vaarallinen hetki: mitä jos siellä on muitakin entiteettejä kuin hyönteisiä? Puuseen sisällä taas on aina valinnan paikka: jätänkö mukanani tuomaan taskulamppuun/öljylamppuun valon, jolloin näen kaiken puuseen sisällä mutten mitään ikkunan takaa, vai sammutanko valon, jolloin en olisi niin helposti havaittavissa ulkoa ja sen sijaan itse näen mahdolliset lähestyjät ikkunastani? Aina se valo on tässä vaiheessa sammunut, mutta menee muutama sekunti, ennen kuin silmäni tottuvat pimeään - ja ne ovat pelottavia sekunteja ne.

Viimeinen erityisen jännityksen vaihe on puuseen oven avaaminen uudestaan: odottaakohan joku minua oven takana?

Paluumatka sitten sujuukin huomattavasti helpottuneemmissa merkeissä, sillä nyt näköpiirissäni on koko ajan edessä odottava turvallinen mökki. Edes vierasmajan ikkunasta en jää kurkkimaan, vaan kipitän reippain (juoksu)askelin kohti päämäärääni. Saatanpa jopa pysähtyä mökin portaiden alle ja ihastella hetken aikaa tyyntä järven pintaa.

Kerrottakoon vielä, että puuseepolun toiselta puolelta alkaa metsä, kun taas toisella puolella on muutama metri avointa maata ennen järven rantaa. Järvi taas ei ole pimeässäkään yhtään pelottava, vaikka perinteisessä kauhukuvastossa sumuiset vedet sisältävätkin kaikenlaista huolestuttavaa. Metsästä kuitenkin tulee rumia, väkivaltaisia tai muuten vain niin ilmiselvästi karmaisevia hirviöitä, että niitä juostaan aina karkuun. Hämyisessä järvessä sijaitsevat monsterit taas ovat seireenien ja muiden vedenneitojen kaltaisia vienon houkuttelevia ja (ainakin ensisilmäykseltä) kauniita olentoja, joita kukaan ei juokse pakoon. Niille minä taas voin sanoa että just nyt ei ehdi, palataan asiaan huomenna.

Kerroin näistä peloistani yksityiskohtaisesti Erikille, joka rauhoittelevasti totesi, että tilastojen valossa mökin vessareissua huomattavasti vaarallisempaa on käydä tuossa meidän lähi-Alepassamme. Ei, en minä nyt sentään alkanut Alepa-reissua pelätä: sen sijaan totesin, että voi kun mökilläkin voisi vessan sijaan piipahtaa vain valaistussa Alepassa.

Ja siinä vaiheessa toivoin, etten olisi sanonut niin: mieleeni piirtyi kuva laiturin nokkaan, sumun keskelle yhtäkkiä pulpahtavasta, värikkäin mainosvaloin ja karnevaalihenkisten mainosjinglejen ympäröimästä kelluvasta Alepasta. Jos olette nähneet elokuvan Funny Man, tiedätte suunnilleen, millaista tunnelmaa haetaan. Ikkunassa olisi tietenkin mainokset olut- ja makkara-alennuksista. Mökkeilijää houkutellaan kovasti peremmälle.

Ei, en minä halua laiturilleni omaa Alepaa keskellä yötä.

Kuusi käsinojallista terassituolia

Niille, jotka luulivat Fiat Stilon olevan pieni: eilen illalla kärrymme kyyditsi sisätiloissaan kaksi aikuista, kaksi lasta sekä otsikon verran tavaraa Espoosta Helsinkiin. Lisäksi kattotelineessä kulki parimetrinen terassipöytä. Voisin sanoa, ettei edes tehnyt tiukkaa, mutta silloin joutuisin valehtelemaan. Tuolit oli kuitenkin pakattu 103x58x14cm:n suuruisiin pahvilaatikoihin, joista yksi päätettiin avata, jotta viimeinenkin istuin saatiin survottua sisään.

Poikkeuksellinen kesäkalusteostos liittyy kahteen asiaan. Ensinnäkin näin syksyisin on tietenkin edullisempaa ostaa kesäkalusteita, toisekseen olemme tänään lähdössä mökille. Aivan koko kalustesarjaa emme kylläkään tänään kyyditse koko kolmea ja puoltasataa kilometriä Keski-Suomeen, vaan tyydymme ottamaan mukaamme kaksi tuolia ja sen pöydän. Loput päässevät mukaan kevään ensimmäisellä visiitillä.

Mökkivierailumme on syntisen lyhyt: saavumme sinne tänään illalla ja lähdemme pois heti huomenna aamulla. Kyseessä ei olekaan huvittelu, vaan raaka työnteko: mökki on saatava talvikuntoon, joten ainakin laituri on vedettävä rantaan, piippu peitettävä, syömäkelpoiset kuivaruuat laitettava kaappeihin hiiriltä piiloon ja patjat nostettava pystyyn niinikään hiirien vuoksi.

Yhtä yötä pidempään emme näiden natiaisten kanssa viitsi viipyä, sillä Neila ei ole missään ihanteellisessa iässä kylmämökkeilyyn. Ensi vuonna sitten pidempi reissu, uskomme.

Lomayhteenveto

Kaksi viikkoa oltiin mökillä. Mökillähän tietenkin saunotaan, grillataan, juodaan kaljaa ja tehdään töitä. Mökkiaikamme voi tiivistää kahteen teemaan:

Sade. Koko ensimmäisen viikon ja osan toistakin taivaalta vihmoi. Lämpötila oli siinä 15 asteen tuntumassa, pilvet olivat niin paksuja että sisällä piti polttaa kynttilöitä ympäri vuorokauden. Tämä oli hurjan jännittävää ja romanttistakin, eipähän tarvinnut tehdä niitä suunniteltuja ulkotöitä. Tuli luettua paljon, vaikka hämärässä se olikin joskus vaikeaa.
Neila kuitenkin keksi ryhtyä ripuloimaan, mikä tarkoitti keskimäärin kymmentä nestemäistä kakkavaippaa päivässä ja yhtä monta likaista bodya, sitä mähmää kun ei mikään vaippa pitänyt sisällä. Ja tämähän oli suunnatonta nautintoa mökillä, jossa ei ole pesukonetta eikä ennen kaikkea edes juoksevaa vettä. Olimme sentään suosiolla ajautuneet mökkiloman ajaksi kestovaipoista kertakäyttöisiin.

Aurinko. Juuri, kun olimme päättäneet lähteä mökiltä pois etuajassa, lupasi säätiedotus lämpimämpää. Sitä tuli, ja saatoin siirtyä kirjani kanssa tuvan pöydän äärestä laiturille. Erik puolestaan siirtyi työntekoon, hommiahan oli jäänyt pahasti rästiin alkuloman sateen vuoksi.
Lopulta olikin jo liian kuuma, kyllä 28 astetta vain on liikaa mökilläkin. Ei siellä järvessäkään voi koko ajan olla, kun lapset vaativat huomiota. Tai siis lähinnä se pienempi, se uhmaikäinen nimittäin oli mökillä jo aivan kotonaan ja huiteli itsekseen ympäri tonttia. Neila on niin talvivauva, että päiväunille ja mielenrauhalle voi heittää hyvästit aina lämpötilan noustessa yli 20 asteen. Ja se Erik oli koko ajan siellä katolla vasara tai pensseli kädessä, tai siltä ainakin tuntui.

Kotiinlähtö oli kuitenkin haikea: sinne jäi maailman paras paikka, oman mökin laituri. Sinne jäi tavallaan myös kesä, ainakin sellaisena kuin olen sen lapsesta asti tuntenut. Ei sieltä olisi halunnut vielä pois.

Viime yönä tultiin, tämä päivä on vietetty tavaroita purkaessa, vaatteita pestessä ja tavaroita pakatessa: huomenna lennetään Saksaan. Siellä ei ole edessä työntekoa, hellettä luultavasti (toivottavasti?) kuitenkin. Ensin seesteinen viikko keskellä ei mitään (=Erikin isän luona Rothemühlin 350 asukkaan metropolissa), sitten muutama päivä piskuisessa Berliinissä. Ja kahden viikon päästä töihin. Hui!

Ja, itseäni toistaakseni: tämä on hyvä näin.

Loma.

Erikin, ja sitä myötä koko perheen, loma alkoi. Tässä on nyt viimeinen hulina päällä, ja kohta perheemme on jälleen harjoittamassa epäekologista vapaa-aikaa ja huristamassa kohti kesämökkiä, jossa on Erikin fiiliksistä riippuen joko työleiri tai mukavaa lekottelua. Työlistalta löytyy mm. terassin sisäkaton sekä talon eteläseinän maalaamista sekä rannan pöytäryhmän nikkarointia, niiden tavallisimpien polttopuiden hakkaamisten ja astioiden tiskaamisten lisäksi.

Kaksi viikkoa eräelämää. Ihanaa!

Ympäristöterrorismia ja valveutuneita naapureita

Nyt on sateinen mökkijuhannus takana, ja olihan se tosiaan aikamoista. Vettä tuli, mustat pilvet jyrisivät ja salamat paukkuivat. Mellaa vähän pelottikin, tosin päiväunet maittoivat erinomaisesti jylinässä.

Pilvien lisäksi minun juhannuksestani löytyi muitakin varjoja, naapurin muodossa. Kävipä nimittäin näin: Mella oli tapansa mukaan oksentanut automatkalla päälleen, joten heti ensi töiksi mökille saavuttuamme heitimme polon paidan ja housut likoamaan pesuaineen kanssa vatiin. Seuraavana päivänä päätin huljutella yön yli lionneet ja jokseenkin puhdistuneet vaatteet järvessä. Niin, se oli virhe.

Vastarannalta kuului toruva huuto: "Pyykin peseminen järvessä ei ole suotavaa!"

Säikähdin, ja peruskaupunkilaiseen tapaani (älkää nyt jäkättäkö siitä, että olen kotoisin maalta, sieluni on aina kuitenkin ollut kaupunkilaisen kuppikuntainen) yritin vain ignoroida koko tapahtuman ja teeskennellä, etten kuullut mitään.

Naapurin ukko oli sinnikäs ja jatkoi: "Pyykit pestään maalla, ei järvessä!"

Olin jo aivan paniikissa, ja sopersin takaisin: "No kyllä nämä nyt voi pikaisesti tässä huuhtaista, ilman pesuainetta". Toisin sanoen menin hätäpäissäni vieläpä valehtelemaan, koska kyllähän niissä oli sitä pesuainetta.

Kipitin sisälle enkä uskaltanut enää mennä rantaan koko aattona, tosin rankkasadekaan ei erityisemmin kannustanut siihen.

Mitä ihmettä minä niin pahasti säikähdin? No ensi alkuun kurjimmalta tuntui tietenkin se, että olihan ukkopaha oikeassa: ei pyykkejä pitäisi pestä järvessä. Emme me niin yleensä teekään, käymme pesemässä ne joko mummolassa tai tuomme kotiin Helsinkiin pestäväksi. Nyt mummolan pesukone oli kuitenkin rikki, ja kyse oli kuitenkin vain yhdestä pikkuruisesta t-paidasta ja pienistä housuista, eikä niitä edes pesty järvessä vaan vain huuhdeltiin pesun jälkeen.

Jonkin aikaa murehdittuani tajusin kuitenkin, mikä varsinainen ongelma oli: naapuri oli ottanut kontaktia, eikä mitenkään leppoisasti jussia toivotellen vaan rehellisessä kyttäysmielessä. Nyt on jo 30. kesäni samaisella mökillä, ja kaikki nämä vuosikymmenet se paikka on edustanut täydellistä yksityisyyttä ja rauhaa. Mökillä ei ole tarvinnut välittää ympäröivistä ihmisistä, siellä on saanut juoksennella vaikka alasti ja tehdä aivan mitä haluaa, kun ei ole ketään näkemässä. Onhan se vastarannan mökki siellä aina ollut, mutta minua ei ole koskaan pätkääkään kiinnostanut heidän tekemisensä, enkä ajatellut heidänkään käyttävän lomaansa muiden mökkiläisten tiirailuun.

Olin väärässä. Vastarannalla on selvästikin katsottu meidän mökille sillä silmällä. Ei saamari! Minä en edes tiedä kuinka monta ihmistä vastarannan perheeseen kuuluu (satunnaisesta, ei kuitenkaan millään tavalla häiritsevästä metelistä päätellen kyse on kuitenkin perheestä, ei vaikkapa pariskunnasta) tai minkä värinen heidän soutuveneensä on, mutta he kyllä bongaavat meidän kerran vuosikymmenessä tapahtuvan pyykinpesumme. Ja ottavat asiakseen huomauttaa siitä suomalaishenkisen hiljaisen paheksunnan sijaan.

Ajatus on epämiellyttävä. Vai pitäisikö sittenkin vain olla tyytyväinen järvinaapurin ympäristövalveutuneisuudesta? Pitäisikö meidän kaikkien sisältä loppujen lopuksi löytyä samanlainen aina valpas ympäristöpoliisi?

Seuraavaan mökkilomaamme on kolmisen viikkoa. Onkohan vastarannallakin silloin lomaa?

Ruuhka kutsuu

Tavarat on jotakuinkin pakattuna, viimeiset pyykit pyörimässä kuivurissa ja astianpesukoneen ohjelmassakin on jo kuivaus käynnissä. Ruoka odottaa hellalla, sen jälkeen auto odottaa kyytiläisiään. Matkalaukku pursuilee tavaraa, kuten aina noiden rääpäleiden kanssa matkustettaessa, vaikka perillä ollaan vain kolme yötä.

Kun on juhannuksesta kyse, niin tietenkin ollaan matkalla mökille. Tiedossa saunomista sekä possun, maissin ja makkaran grillaamista. Ei oikeastaan mitään muuta. Pari vierasta on vähän luvannut piipahtaa uudehkon ihmisen kanssa kylässä, se lienee sitten ohjelmaa ihan tarpeeksi.

Sadetta on luvannut, mikä tarkoittaa sitä, että voisi uskaltaa sytyttää kokon. Mutta onkohan se vähän turvatonta uhmaikäisen kanssa? Saa nähdä.

Esikoisen juhlintaa

Ehti näköjään taas vierähtää tovi, ei ole kyllä oikein ollut aikaa kirjoitella. Mitäköhän tässä välissä olisi ollut? No, ihan tavallista elämää vain. Tai, no, vähän tietenkin juhlaakin. Oli vappu, jota saatiin viettää poikkeuksellisen komeissa ilmoissa. Aattona juhlittiin ystävien kanssa kotona (lähinnä parvekkeella), vappupäivänä taas lähdettiin pidennetyksi viikonlopuksi mökille. Ja voi sitä mökkireissua! Täysi kesä toukokuun alussa! Syötiin aamiaista rannassa ja pakoiltiin auringonpaahdetta puun varjoissa. Oli vaikea uskoa, että jäät olivat kuulemma lähteneet järvestä vasta pari päivää aiemmin, eikä alkuviikosta ollut kuulemma päässyt autolla perille lumikinosten vuoksi... No, eipä sinne järveen kyllä nytkään vielä uskaltanut.

Eilen oli sitten Mella-neidin syntymäpäivä, ja uhmaikäinen täytti komeat kaksi vuotta. Paikalle kutsuttiin hyvin pieni määrä ihmisiä syömään, ja kyllähän pirpana paistatteli kaikessa siinä huomiossa. Minäkin onnistuin ylittämään itseni, tein nimittäin elämäni ensimmäisen marsipaanikuorrutteisen kakun. Olin jonkin googletuksen kautta sattunut mm. Kinuskikissan leivontablogiin, ja kiitettävän havainnollisten ohjeiden avulla ajattelin sitten itsekin kokeilla moista taidemuotoa. En ikinä ollut ajatellut sitä omana puuhanani, mutta sehän olikin tavattoman hauskaa ja yllättävän helppoa. Olen saattanut löytää uuden harrastuksen, joskin em. blogin tasoon lienee vielä matkaa.

No, ei tästä nyt kuitenkaan ole tulossa leivontablogia, vaikka Mellan kakku onkin päätynyt tekstin tämänkertaiseksi kuvitukseksi. Ihan rehellisyyden nimissä kuva on räpsäisty siltä puolelta, missä olivat tummimmat kaakaojauhetahrat ja pahin kurttu marsipaanihupussa. Eikä tuosta retroksi ajatellusta kukkakuviostakaan oikein saa selvää, kun kakku olikin läpimitaltaan pienempi kuin olin kaulitessa silmämääräisesti arvioinut... Mutta se onkin vasta ensimmäinen, tästä voi vain kehittyä!

Lyhyestä virsi kaunis, Neila nimittäin marisee parvekkeella. Ei osaa kuopus nukkua, vaikka äiti käskee. Onneksi yleisesti ottaen pimun unenlahjat ovat varsin äitiystävälliset, mistä aiheesta täytyykin joskus laittaa vaikkapa ihan oma kirjoituksensa.

Ruskaretkellä Keski-Suomessa

Tuli piipahdettua pikaisesti Keski-Suomessa viikonloppuna, kävimme nimittäin laittamassa mökin talvikuntoon. Kevään hyisestä visiitistä viisastuneena päätimme pitää vierailun mahdollisemman lyhyenä ja vain käydä hoitamassa välttämättömimmät.

Olisi se sitten pitänyt arvata, että kun näin kielteisin mielin on liikkeellä, niin aika mökillä osoittautuukin varsin mukavaksi. Olisihan siellä sittenkin viihtynyt toisenkin yön, ei tullut edes yhtään kylmä. Säätila oli mukava, sunnuntaina suorastaan hämmästyttävän kaunis: kyllä se auringonpaisteinen ruska vain on hienoa katseltavaa. Ja ilma tuoksui niin puhtaalta ja raikkaalta!

Pois piti kuitenkin tulla, jotta pääsi taas tänään töihin.

Erik muuten menetti eilen irokeesinsa pienen taivuttelun jälkeen. Se on sitä perherealismia: irokeesin olemassaolon oikeutus on, että sen saa edes joskus nostettua pystyyn. Työssäkäyvällä perheenisällä (tai ehkä ennemmin työssäkäyvällä ja raskauden uuvuttamalla kampaajalla eli perheenäidillä) ei ole kuitenkaan käytännössä koskaan aikaa luoda hienoja kampauksia, tokkopa olisivat edes tiukimmat kuituvahat saaneet sitä yli 20 sentin mittaista pehkoa siivosti ylös. Nyt Erik-polo joutuu tyytymään ihan tavallisiin kynittyihin hiuksiin, toki varsin epäsiisteihin sellaisiin. Ja minä tykkään!

Hellettä mökillä

On ollut aika onnekas kesälomapätkä näin elokuussa, helle on nimittäin hellinyt meitä mökillä. Saunaa ei ole tehnyt mieli lämmittää, sillä 28 astetta varjossa on ollut aivan riittävän lämmintä. Pulahdukset 23-asteiseen veteen ovat kuitenkin vähän virkistäneet, mikä helpotus!

Tänään mökille tulee sitten vieraita Helsingistä, ja säiden on luvattu pysyvän hyvänä vielä ainakin viikonlopun ajan. Ei voi valittaa! No, paitsi joskus on jo vähän liiankin kuumaa ja aurinko paistaa naamaan ruokaillessa. Mutta mikäs pakko se on ulkona syödä, voihan sitä mennä viileään sisälle.

Juuri nyt ei oikeasti ole edes mielessä muuta kuin järvi ja aurinko. Siispä jätetään turinat sikseen, ehkä sateet tulevat ja huuhtovat kesähömpän vielä loman aikana. Eihän mitään autuutta voi loputtomiin riittää.

Terveisiä sateiselta Saarijärveltä

Poikkeuksellinen tapaus Suomessa: juhannuksen alla oli viileää, ja tänään sataa vettä. Juhannusviikonloppu oli kuitenkin kuin unelma, aurinko paahtoi ja vesi oli lämmintä. Ei voi valittaa!

Mökin kattoremontti tuli hoidettua hyvin, ei toki kiitos minun (tai, no, vahdinhan minä ihan hienosti Mellaa Erikin ja pappani huhkiessa peltien parissa). Sittemmin onkin ehditty peräti rentoutua, saunoa ja uida. Mitäs sitä mökillä muutakaan. Erik on hakannut puita ja minä olen tiskannut astioita.

Keskiviikkona suuntaamme sitten kohti Saksaa. Mellan matkapahoinvointi on osoittautunut kinkkiseksi tapaukseksi, ja meidän pitikin muuttaa matkasuunnitelmiamme lennosta. Laivamatka Ruotsiin, koko päivän mittainen ajomatka Tukholmasta Trelleborgiin ja uusi laivamatka Trelleborgista Sassnitziin saavat tällä kertaa jäädä, neiti kun ei pysty istumaan niin pitkää tovia autossa. Tämän sijaan ajammekin vain Helsinkiin ja loikkaamme Rostockiin matkaavaan laivaan. Moisesta reissusta kiskotaan toki riistohinta, mutta mitäpä sitä ei pienokaisensa hyvinvoinnin eteen tekisi. Kunhan ei sitten kärsi merisairaudestakin!

Seuraavan kerran minusta kuuluukin sitten varmaan Saksassa, näitä Saarijärven kirjaston palveluja kun ei tule ihan joka päivä käytettyä.

Kaupungin syke ja kaukolämpö

On harvinaisen miellyttävää olla taas kotona. Viime yönä palasimme muutaman päivän mökkireissultamme, emmekä hetkäkään liian aikaisin. Olihan se kiva nähdä taas mökkipahasta talven jälkeen, tai no, talven "jälkeen", sanoisinko ennemminkin talvella. Avotakka ei juurikaan lämpöä pitänyt ja kun yhtenä yönä mittari valahti -10 asteeseen, ei peiton alla hytistessä juuri naurattanut. Mella saatiin pidettyä lämpimänä toppahaalarin avulla, mutta kiukkuinenhan se tyttö oli ison osan ajasta kun haalarissa on aika vaikea liikkua.

Jatkossa ei sitten tarvitsekaan lähteä ekstremeilemään tuonne erämaahan ainakaan Mellan ollessa kovin pieni. Odotan kuitenkin jo innolla vähän kesäisempiä ilmoja, tämänviikkoisen jälkeen mökillä osaakin arvostaa Suomen kesälle tyypillisiä +10 asteen lämpötiloja. Plussan puolella sentään! Ehkä Mellallekin riittäisi villapaita, muistaakseni kesäisin ei joka ilta edes tarvitse lämmittää takkaa.

Näillä näkymin seuraava mökkivisiitti onkin sitten kesäkuussa, jolloin Erik ja pappani, Mellan isopappa, uusivat tönön peltikaton. Juhannukseksi pitäisi remontin valmistua, jotta yöttömästä yöstä voidaan nauttia rauhassa. Uusi laiturikin taitaa siinä vaiheessa jo maata paikoillaan, mutta pihamaan myllerrys laajempaa nurmikenttää varten lienee vielä kesken.

Se takatalvi tuli Helsinkiinkin, mutta jotenkin se ei osaa nyt haitata ollenkaan. Sisällä kun on joka tapauksessa lämmintä!

Pakkasmaille

Eilen alkoi kesä, sillä kokoonnuimme porukalla Latokartanoon grillailemaan vartaita, kanafileitä ja makkaroita. Eihän se tuuli nyt ollut aivan lämpimämmästä päästä, mutta takki päällä oli silti ihan mukava istuskella Service-Loimiston takapihalla auringossa.

Lämpimille ilmoille voi nyt kuitenkin sanoa hyvästit, sillä kohta lähdemme köröttelemään kohti Saarijärveä ja ikiomaa mökkiämme. Alkavalle viikolle onkin luvattu kylmenevää ilmaa koko Suomeen, ja Keski-Suomessa onkin odotettavissa pakkasta ympäri vuorokauden. Takkapuuta menee varmaan paljon.

Ensimmäistä kertaa olemme vastuussa mökkeröisen kevätsiivouksesta, joka onkin puheiden mukaan aika iso urakka. Talvisaikaan talopahanen toimii paikallisen hiirikannan kotina, joten kevään ensimmäisellä vierailulla pitää siivota kaikki papanat pois, pestä kaikki lattiat ja kaappien hyllyt sekä kiehauttaa astiat. Ennen tätä projektia ei Mellaa uskalla viedä taloon ollenkaan, mikäli myyräkuumeelta haluaa välttyä. Näin on ainakin mummo teroittanut, emmekä me kai ryhdy riskinottoon tässä asiassa.

Tämä taitaa valitettavasti tarkoittaa sitä, että Erik joutuu yksinään siivoamaan mökin kuntoon minun vahtiessani Mellaa mummolassa. Saas nähdä, mitä siitäkin tulee. Ensimmäinen yö vietetään nyt kuitenkin mummolan lämmitettyjen seinien suojassa, ja varsinainen mökkivierailu alkaa vasta huomenna maanantaina.