Ehti näköjään taas vierähtää tovi, ei ole kyllä oikein ollut aikaa kirjoitella. Mitäköhän tässä välissä olisi ollut? No, ihan tavallista elämää vain. Tai, no, vähän tietenkin juhlaakin. Oli vappu, jota saatiin viettää poikkeuksellisen komeissa ilmoissa. Aattona juhlittiin ystävien kanssa kotona (lähinnä parvekkeella), vappupäivänä taas lähdettiin pidennetyksi viikonlopuksi mökille. Ja voi sitä mökkireissua! Täysi kesä toukokuun alussa! Syötiin aamiaista rannassa ja pakoiltiin auringonpaahdetta puun varjoissa. Oli vaikea uskoa, että jäät olivat kuulemma lähteneet järvestä vasta pari päivää aiemmin, eikä alkuviikosta ollut kuulemma päässyt autolla perille lumikinosten vuoksi... No, eipä sinne järveen kyllä nytkään vielä uskaltanut.
Eilen oli sitten Mella-neidin syntymäpäivä, ja uhmaikäinen täytti komeat kaksi vuotta. Paikalle kutsuttiin hyvin pieni määrä ihmisiä syömään, ja kyllähän pirpana paistatteli kaikessa siinä huomiossa. Minäkin onnistuin ylittämään itseni, tein nimittäin elämäni ensimmäisen marsipaanikuorrutteisen kakun. Olin jonkin googletuksen kautta sattunut mm. Kinuskikissan leivontablogiin, ja kiitettävän havainnollisten ohjeiden avulla ajattelin sitten itsekin kokeilla moista taidemuotoa. En ikinä ollut ajatellut sitä omana puuhanani, mutta sehän olikin tavattoman hauskaa ja yllättävän helppoa. Olen saattanut löytää uuden harrastuksen, joskin em. blogin tasoon lienee vielä matkaa.
No, ei tästä nyt kuitenkaan ole tulossa leivontablogia, vaikka Mellan kakku onkin päätynyt tekstin tämänkertaiseksi kuvitukseksi. Ihan rehellisyyden nimissä kuva on räpsäisty siltä puolelta, missä olivat tummimmat kaakaojauhetahrat ja pahin kurttu marsipaanihupussa. Eikä tuosta retroksi ajatellusta kukkakuviostakaan oikein saa selvää, kun kakku olikin läpimitaltaan pienempi kuin olin kaulitessa silmämääräisesti arvioinut... Mutta se onkin vasta ensimmäinen, tästä voi vain kehittyä!
Lyhyestä virsi kaunis, Neila nimittäin marisee parvekkeella. Ei osaa kuopus nukkua, vaikka äiti käskee. Onneksi yleisesti ottaen pimun unenlahjat ovat varsin äitiystävälliset, mistä aiheesta täytyykin joskus laittaa vaikkapa ihan oma kirjoituksensa.
Eilen oli sitten Mella-neidin syntymäpäivä, ja uhmaikäinen täytti komeat kaksi vuotta. Paikalle kutsuttiin hyvin pieni määrä ihmisiä syömään, ja kyllähän pirpana paistatteli kaikessa siinä huomiossa. Minäkin onnistuin ylittämään itseni, tein nimittäin elämäni ensimmäisen marsipaanikuorrutteisen kakun. Olin jonkin googletuksen kautta sattunut mm. Kinuskikissan leivontablogiin, ja kiitettävän havainnollisten ohjeiden avulla ajattelin sitten itsekin kokeilla moista taidemuotoa. En ikinä ollut ajatellut sitä omana puuhanani, mutta sehän olikin tavattoman hauskaa ja yllättävän helppoa. Olen saattanut löytää uuden harrastuksen, joskin em. blogin tasoon lienee vielä matkaa.
No, ei tästä nyt kuitenkaan ole tulossa leivontablogia, vaikka Mellan kakku onkin päätynyt tekstin tämänkertaiseksi kuvitukseksi. Ihan rehellisyyden nimissä kuva on räpsäisty siltä puolelta, missä olivat tummimmat kaakaojauhetahrat ja pahin kurttu marsipaanihupussa. Eikä tuosta retroksi ajatellusta kukkakuviostakaan oikein saa selvää, kun kakku olikin läpimitaltaan pienempi kuin olin kaulitessa silmämääräisesti arvioinut... Mutta se onkin vasta ensimmäinen, tästä voi vain kehittyä!
Lyhyestä virsi kaunis, Neila nimittäin marisee parvekkeella. Ei osaa kuopus nukkua, vaikka äiti käskee. Onneksi yleisesti ottaen pimun unenlahjat ovat varsin äitiystävälliset, mistä aiheesta täytyykin joskus laittaa vaikkapa ihan oma kirjoituksensa.
Kiitokset vielä näin blogitse tosi mukavasta illasta ja hyvästä ruoasta! Edelleen olen sitä mieltä, ettei marsipaanikakun päällä ollut marsipaania, koska se ei maistunut pahalta.
VastaaPoista