Kuukausi lomaan

Tasan kuukauden päästä on ensimmäinen äitiyslomani päivä (no, talvilomallahan se alkaa, mutta kuitenkin). Jotenkin vaikea uskoa: missä välissä nämäkin kuukaudet oikein vilahtivat ohi?

Muistelisin, että Mellaa odottaessani oli työmoraali aika alhaalla: ajatukset olivat viimeisen kuukauden ajan jossain aivan muualla kuin työpaikalla. Nyt tilanne on aivan päinvastainen, eli teen työtä täyttä häkää ja aivan innoissani. Ennemminkin tuntuu siltä, että on niin paljon kaikkea tehtävää, ettei oikein osaisi lopettaakaan. Kuinkahan kivuliasta on sitten yhtäkkiä siirtyä kotiin?

Tämä yksilö on ollut edellistä vilkkaampi, ja myös ennakoivia supistuksia on ollut paljon enemmän kuin Mellan kanssa. Tähän tietoon, keskimääräisiin synnytystilastoihin, ultraäänimittauksiin, äidinvaistoon ja silkkaan itseriittoiseen kaikkitietävyyteen perustaen uskaltaisin ennustaa naperon syntyvän tällä kertaa noin viikkoa ennen laskettua aikaa. Mellahan tuli reilun viikon jäljessä, kuten olin odottanutkin. Kyllähän minä nyt tällaiset asiat tiedän, vaikkei Erik suostu sitä uskomaankaan.

Toinen etunimistä on jo päätetty, ensimmäisestä taas ei ole vielä hajuakaan. Tuleekohan tässä kiire?

Pari viikkoa pähkinänkuoressa

Kun ei ole tullut löydettyä aikaa tännekään kirjoittamiseen, on elämä lipunut ohi täysin raportoimatta. Ja sehän ei missään nimessä käy päinsä. Koska olen tiivistämisen ammattilainen, tulee tässä lista asioista, joita viime aikoina on tapahtunut / kuulunut.

Hääpäivä. Torstaina vietimme Erikin kanssa hääpäiväämme, ja kävimme sen kunniaksi syömässä Solnassa. Saattoipa olla ensimmäinen kerta (ainakin naismuistiin), kun annoin tippiä ravintolassa Suomessa. Tarjoilijat olivat miellyttäviä ja ruoka jumalaisen hyvää. Ei voi kuin suositella, hinta-laatusuhde oli siellä kyllä kohdallaan.

Flunssa. Mella-neiti sai taas jostain jonkin pöpön, ja vietti viikon kotona potien. Minäkin olin pari päivää pois töistä, mutta pääasiassa pimun hoidosta vastasi Erik. Korvatulehdus ei sentään uusiutunut, ja kuumeen tuloksena oli myös kolme uutta poskihammasta. Ei huono saldo: nyt purukalustosta löytyy yhteensä 13 yksilöä.

Työnteko. Erik totesi joskus viime viikolla, että minä olen selvästi vähemmän stressaantunut saadessani tehdä ylitöitä. Niin se taitaa olla, tosin Mellan flunssallakin oli osansa asiassa: ei tarvinnut käydä iltapäivisin päiväkodissa vaan senkin ajan saattoi viettää töissä. Tulikin luettua läpi reilut 120 työhakemusta, muiden asioiden ohella. Kello nakuttaa luvattoman nopeasti silloin, kun on kivaa ja erityisen mielekästä tekemistä töissä.

Viikonloppu. Sikäli kun ajatukset sai viikonlopuksi irti työasioista, ne liitelivät kohti joulua. Taisin käydä elämäni ensimmäistä kertaa autolla ostoksilla automarketissa (siis ensimmäistä kertaa aikuisena, ilman omia vanhempia): oli asiaa sinne uuteen Viikin Prismaan. Mikä pelottavinta, se oli oikein hyvä kokemus: autolla pääsi kivasti parkkihalliin heti sisäänkäynnin viereen, kaupassa oli leveät käytävät useammankin perheen samoiluun ja shoppailu oli rentoa. Olipa paikalla joulupukki ja piparitarjoiluakin, joten Mellakin pysyi tyytyväisenä koko visiitin ajan. No, ehkä tästä ei olla kuitenkaan tekemässä tapaa.

Jouluhuuma. Sieltä automarketista piti sitten muiden asioiden ohella ostaa myös joulukrääsää, eihän sille mitään voinut. Joulutunnelma alkaa olla jo katossa, vaikka on vasta marraskuu. Nyt meillä onkin sitten joulutähti keittiön ikkunassa ja jouluvalot parvekkeella. Niin, ja onhan tuossa ulko-ovessakin pieni tähtikoriste. Joulutorttujakin on jo syöty: Mella on jo oppinut syömään ensin hillon, sitten vasta loput tortusta.

Pää pensaaseen vai tiedonvälityksen etulinjaan?

Tänään töissä koneen ääressä istuessaan on saanut pohtia, kuinka tarkkaan haluaa ajankohtaisia asioita seurata. Refresh-nappula on ollut aika ahkerassa käytössä, kun on tullut seurattua Jokelan koulun ammuskelutapauksen kehitystä.

Sitä tuntee olonsa aivan raatokärpäseksi: mikä toisten tragedian seuraamisessa on niin kiinnostavaa? Toisaalta aivan kaikkea ei pystykään seuraamaan: sain linkin ilmeisesti ammuskelijan itse kuvaamaan youtube-videoon. Ehdin jo kytkeä kuulokkeet koneeseen, kunnes päätin jättää sittenkin katsomatta. Nykyisessä hormonaalisessa tilassani olen jo riittävän sekaisin, kiitos.

Tässä olisi nyt tilaisuus päivitellä ja jeesustella maailman menoa sekä moittia nykyajan vanhemmuutta ja koulujen riittämättömiä kurinpidollisia valtuutuksia. No, hoitakoon nettikeskustelijat nämä puolet, minä en viitsi, kiitos vain.

Voisin ehkä painaa pääni pensaaseen. Se ei tunnukaan yhtään huonolta vaihtoehdolta.