Tänään töissä koneen ääressä istuessaan on saanut pohtia, kuinka tarkkaan haluaa ajankohtaisia asioita seurata. Refresh-nappula on ollut aika ahkerassa käytössä, kun on tullut seurattua Jokelan koulun ammuskelutapauksen kehitystä.
Sitä tuntee olonsa aivan raatokärpäseksi: mikä toisten tragedian seuraamisessa on niin kiinnostavaa? Toisaalta aivan kaikkea ei pystykään seuraamaan: sain linkin ilmeisesti ammuskelijan itse kuvaamaan youtube-videoon. Ehdin jo kytkeä kuulokkeet koneeseen, kunnes päätin jättää sittenkin katsomatta. Nykyisessä hormonaalisessa tilassani olen jo riittävän sekaisin, kiitos.
Tässä olisi nyt tilaisuus päivitellä ja jeesustella maailman menoa sekä moittia nykyajan vanhemmuutta ja koulujen riittämättömiä kurinpidollisia valtuutuksia. No, hoitakoon nettikeskustelijat nämä puolet, minä en viitsi, kiitos vain.
Voisin ehkä painaa pääni pensaaseen. Se ei tunnukaan yhtään huonolta vaihtoehdolta.
Samma här. Kunpa päänsä voisikin tunkea pensaaseen. Mutta opetusministeri Sari Sarkomaa on ohjeistanut minua (ja muutamaa muutakin samalla tietysti) hoitamaan huomenna työpaikalla tämän asian käsittelyn "ammattimaisesti". Ja voi että, kylläpäs tämän kaiken keskellä tuntuu, että sitä ammattimaisuutta löytyy! Ja missä paikassa tällaista ammattilaisuutta opetetaan?
VastaaPoistaJoo, aikuisuus on vaikeeta. Ja vielä voisi muistuttaa, kuinka opettajien vaikutusta oppilaisiin ei pidä väheksyä.
Mietin vielä pitkän yön, miten itsekään tähän suhtautua. Menen huomenna töihin ja klaaraan tilanteen ammattimaisesti! Onneksi on haasteita elämässä... :/