Tasan kuukauden päästä on ensimmäinen äitiyslomani päivä (no, talvilomallahan se alkaa, mutta kuitenkin). Jotenkin vaikea uskoa: missä välissä nämäkin kuukaudet oikein vilahtivat ohi?
Muistelisin, että Mellaa odottaessani oli työmoraali aika alhaalla: ajatukset olivat viimeisen kuukauden ajan jossain aivan muualla kuin työpaikalla. Nyt tilanne on aivan päinvastainen, eli teen työtä täyttä häkää ja aivan innoissani. Ennemminkin tuntuu siltä, että on niin paljon kaikkea tehtävää, ettei oikein osaisi lopettaakaan. Kuinkahan kivuliasta on sitten yhtäkkiä siirtyä kotiin?
Tämä yksilö on ollut edellistä vilkkaampi, ja myös ennakoivia supistuksia on ollut paljon enemmän kuin Mellan kanssa. Tähän tietoon, keskimääräisiin synnytystilastoihin, ultraäänimittauksiin, äidinvaistoon ja silkkaan itseriittoiseen kaikkitietävyyteen perustaen uskaltaisin ennustaa naperon syntyvän tällä kertaa noin viikkoa ennen laskettua aikaa. Mellahan tuli reilun viikon jäljessä, kuten olin odottanutkin. Kyllähän minä nyt tällaiset asiat tiedän, vaikkei Erik suostu sitä uskomaankaan.
Toinen etunimistä on jo päätetty, ensimmäisestä taas ei ole vielä hajuakaan. Tuleekohan tässä kiire?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti