Viihteellä askel oikeaan suuntaan

Olen tainnut täälläkin paasata joskus siitä, että internetin kautta katsottavan television olisi parasta kehittyä, jotta minutkin saataisiin taas tv-kanavien asiakkaaksi. Tämä reaktioni tulee nyt vähän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan: Nelosella on otettu hentoinen askel mielestäni oikeaan suuntaan.

Eli Nelonen siis ryhtyy jatkossa tarjoamaan muutamasta suositusta sarjastaan uusimpia jaksoja netin kautta vain viikkoa niiden USA:n ensi-illan jälkeen. Lisäbonuksena jaksot on tuoreudestaan huolimatta peräti tekstitetty suomeksi.

Jo oli aikakin, vai mitä. Tosin ei tämäkään palvelu tule saamaan minua asiakkaakseen: jaksot ovat mielestäni huiman kalliita (3 euroa kappale, laskekaapa siitä hinta jollekin 25-osaiselle Lostille) ja kukin jakso löytyy valikoimista vain kuuden viikon ajan. Sitten kun kokonaisen kauden voi katsoa kerralla putkeen kohtuulliseen kokonaishintaan, alan minäkin jo harkita.

Mutta, kuten sanottu, tämä tuntuu nyt kuitenkin parannukselta siihen entiseen. Hesarin printtiuutisessa Nelonen kertoi harkitsevansa tämän kokeilun jälkeen mainosrahoitusta, jolloin palvelusta tulisi kuluttajalle peräti ilmainen. Sepä vasta olisikin jo houkuttelevaa! Tosin aina löytynee ankaria mainosten vastustajia, jotka olisivat valmiita maksamaan kovaakin hintaa ohjelmiensa "puhtaudesta". Olisikohan kumpikin yleisö mahdollista tyydyttää?

Ruskaretkellä Keski-Suomessa

Tuli piipahdettua pikaisesti Keski-Suomessa viikonloppuna, kävimme nimittäin laittamassa mökin talvikuntoon. Kevään hyisestä visiitistä viisastuneena päätimme pitää vierailun mahdollisemman lyhyenä ja vain käydä hoitamassa välttämättömimmät.

Olisi se sitten pitänyt arvata, että kun näin kielteisin mielin on liikkeellä, niin aika mökillä osoittautuukin varsin mukavaksi. Olisihan siellä sittenkin viihtynyt toisenkin yön, ei tullut edes yhtään kylmä. Säätila oli mukava, sunnuntaina suorastaan hämmästyttävän kaunis: kyllä se auringonpaisteinen ruska vain on hienoa katseltavaa. Ja ilma tuoksui niin puhtaalta ja raikkaalta!

Pois piti kuitenkin tulla, jotta pääsi taas tänään töihin.

Erik muuten menetti eilen irokeesinsa pienen taivuttelun jälkeen. Se on sitä perherealismia: irokeesin olemassaolon oikeutus on, että sen saa edes joskus nostettua pystyyn. Työssäkäyvällä perheenisällä (tai ehkä ennemmin työssäkäyvällä ja raskauden uuvuttamalla kampaajalla eli perheenäidillä) ei ole kuitenkaan käytännössä koskaan aikaa luoda hienoja kampauksia, tokkopa olisivat edes tiukimmat kuituvahat saaneet sitä yli 20 sentin mittaista pehkoa siivosti ylös. Nyt Erik-polo joutuu tyytymään ihan tavallisiin kynittyihin hiuksiin, toki varsin epäsiisteihin sellaisiin. Ja minä tykkään!

Filmitähti taas kuvassa

Takana on nyt toinenkin ultra, jonka tuloksia voitte ihailla ohessa. Kätilöopiston muuttuneen käytännön mukaisesti saimme myös valistuneen arvauksen naperon mahdollisesta sukupuolesta, vaikka pirpana aktiivisesti yrittikin pinkoa karkuun tirkistelijöitä ja oli muutenkin jatkuvasti liikekannalla. Suttuisiahan nuo näkymät ovat, ja sukupuoliveikkaukset ovat aina erittäin epävarmoja. Mutta ehkä nyt voidaan ajatella, että mahdollisuus olisi heilahtanut 50 %:sta piirun verran... tyttöön päin.

Eli nyt pitää sitten pinnistellä ja keksiä kaksi uutta tytönnimeä, huh huh. Toisaalta nyt saattaa kaikille Mellan pieneksi jääneille mekoille löytyä sittenkin vielä käyttöä. No, saapi nähdä.

Sukupuolen ohella myös tulevasta persoonallisuudesta on käyty tiukkaa spekulaatiota. Tämänkertainen olio kun on tuntunut isosiskoaan vilkkaammalta jo kohdussa ollessaan, tutkimustilanteetkin ovat olleet haastavia rääpäleen pyöriessä vimmaisesti ympäri. Jos ei asento jatkuvasti vaihdu, ainakin pää nytkyy koko ajan tai käsi heiluu johonkin suuntaan.

Mella on ollut rauhallinen tyttö myöhemminkin, tarkoittaakohan tämä nyt sitten sitä, että pikkusisaruksessa (-siskossa?) onkin sitten jo enemmän pitelemistä? Tämä on ainakin suuri pelkoni nyt, kun elämä onkin ollut mukavan seesteistä.

Ensi perjantaina raskaus onkin sitten jo laskennallisesti puolivälissä, ja olo on jo, no, ihan kuin raskaana olisi. Listataanpas nyt muutamia havaittuja oireita:

Maha on jo iso ja se tuntuu, nivelet ovat herkkinä ja alavatsan lihakset väsyvät nopeasti. Kävely on vielä sujuvaa ja juoksukin taittuu, mutta vähänkin pidemmän kävelylenkin jälkeen uuvuttaa normaalia enemmän.

Närästys on päässyt kunnolla vauhtiin, mutta onneksi närästyslääkkeet sentään ovat sallittuja... Olinkin ostanut megapaketin Rennietä hyllyyn odottamaan jo ennen kuin tämä viimeisin raskaus oli edes käynnistynyt: sen verran oli edellisestä kerrasta oppinut.

Myös kuorsaus on ollut häpeällisenä kiusana jo pidemmän aikaa, Erik-polo. Onneksi yöt sentään menevät rauhallisesti aina, kun muistan vain pysyä kyljelläni. Se on ehkä jotenkin kaikista vaivoista ärsyttävin: kuinka viehättäväksi voi tuntea itsensä, jos öisin ääntelehtii kuin pahainen porsas?

Joka yö pitää myös herätä vessaan, eli uni on varsin katkonaista. Tilannetta ei helpota se, että Mellakin on jostain syystä nukkunut viime viikkoina melko huonosti. Siksipä väsyttääkin lähes koko ajan, viime yönä sain sentään nukuttua kymmenen tuntia. Helpotus!

Kahleet on poistettu!

Muistattehan sekoilumme Elisan kanssa? Kaunis tarinamme alkaa toki jo vuosien takaa asiakkuussuhteen syntyessä, mutta varsinainen seikkailumme käynnistyy muutostamme eli heinä-elokuun vaihteesta. Tuolloinhan Elisa kertoi siirtäneensä laajakaistaliittymän uuteen osoitteeseen, mutta ei sieltä töpselistä kyllä ainakaan tiedon valtamerta tullut.

Kuukausi lukuisien puhelinsoittojen ja Simply Red -jonotustoistojen jälkeen liittymä viimein toimi, mutta meidän suhteemme Elisaan ei: irtisanoin liittymän päivää ennen korjauksen päättymistä, kun en enää jaksanut odottaa. Sitä ennen olimme jo hankkineet Welholta kaapeliliittymän.

Irtisanoessani ilmoitin, etten aio maksaa irtisanomisajan laskua, enkä todellakaan tuota elokuun maksua saamatta jääneestä netistä. Ilmeisesti asiakaspalvelussa oli vielä elokuun puolella kesäapulaisten aikaa, sillä kyseinen neitokainen ei uskaltanut luvata minulle mitään. Laskun eräpäivää siirrettiin kyllä eteenpäin, jotta asia ehdittäisiin selvitellä. Puhelinnumeroni otettiin ylös ja luvattiin soittaa ihan pian takaisin.

Eivät soittaneet muutamaan päivään. Soitin perään, ottivat taas numeron ylös ja lupasivat soittaa pian takaisin, kunhan ovat selvittäneet, johtuiko laajakaistan toimimattomuus heistä vai meistä. Me kyllä tiesimme jo, että heistä.

Tänään, kaksi viikkoa viimeisimmän "soitamme ihan kohta perään" -puhelun jälkeen sain tekstiviestin, jossa kerrottiin vian korjaantuneen keskuksen kaapelinvaihdolla. Mitä se sitten tarkoittaakaan, joka tapauksessa keskus oli Elisan, ei meidän.

Se oli sitten se puhelu, kai, se tekstiviesti.

Päätin hoitaa asian viimein kuntoon, kun on nyt oikein teknisen tuen ilmoitus vian syystä. Ja voitteko uskoa: Asia on nyt (ilmeisesti) hoidettu!

Soitin tuttuun asiakaspalvelunumeroon, ja tuttuun tapaan jouduin kuuntelemaan kahteen kertaan alkulitanian ("jos asiasi koskee matkapuheluita, paina yksi; jos kotipuhelun hintamuutosta, paina kaksi; jos muita asioita, paina kolme; *KOLME!! KOLME!!* om du vill ha betjäning på svenska, tryck fyra; if you want service in English, press five; *KOLME!! KOLME!!*), sillä vielä tähän maailmanaikaan ohjelma ei ole ikinä ensimmäisellä vimmaisellä rämpytyksellä tunnistanut valintaani. Jonotusajaksi luvattiin alle kahdeksan minuuttia, mutta meni yli kymmenen. No, pikkuasioita, pikkuasioita.

Selitin taas kerran juurta jaksain tämän kaiken juurta jaksain, ja ensimmäistä kertaa puhelimen päässä tuntui olevan ihminen, joka itsekin halusi jo saada asian päätökseen. Hän lupasi kuolettaa kaikki jäljellä olevat laskumme, ja, ai niin, irtisanoa liittymämme. Kumpikaan niistä elokuun lopulla puhelimeen vastanneista aroista kesätyöläisistä ei ollut saanut merkittyä liittymäämme irtisanotuksi, vaikka tämä olikin mielestäni kummankin puhelun tarkoitus.

Loppu hyvin, kaikki hyvin: osaan ulkoa pari Simply Redin ja Jamiroquain hittibiisiä, olen viettänyt tuntikausia puhelimessa puhuen murto-osan siitä ajasta tusinan Elisan työntekijän kanssa ja lopulta saanut vastapuolen uskomaan, ettemme ole heille enää mitään velkaa. Olemme vapaita, vapaita!

(No, kännykkäliittymäni on kyllä edelleen Elisan, mutta se onkin firman nimissä enkä minä joudu vastaamaan laskuista.)

Mikä tänään ärsyttää

Tänä aamuna nousin selvästikin väärällä jalalla sängystä, sillä koko aamu on ollut silkkaa pienten raivokohtausten hillitsemistä. Tässä muutamia asioita, jotka ovat ärsyttäneet minua silmittömästi tänä aamuna:

aivastaminen. Syksynuha on nyt kestänyt jo viikkokausia, ja hampaiden peseminen on melko vaikeaa aamuisten aivastuskohtauksien aikana.

kaatunut netti. Juuri kun piti tarkistaa netistä ajankohtainen säätiedotus, verkko oli kaatunut. Ei ollut aikaa sekä syödä aamiaista että ryhtyä tappelemaan kenkkuilevan modeemin kanssa, joten kiskoin Erikin ylös sängystä korjaamaan asian. Jos olen onnekas, Erik on unohtanut koko asian nukahdettuaan melkein heti uudestaan.

bussikuski. Joka aamu tervehdin bussikuskia, lähes joka aamu ratin takana on se sama partajeesus. Ikinä en saa häneltä vastausta.

samalla pysäkillä pois jäävät matkustajat. Mikä hemmetin kiire teilläkin nyt on, pitääkö sitä nyt mennä puoli kilometriä ennen oikeaa pysäkkiä seisomaan siihen oven eteen ja rimputtamaan nappulaa. Ehtii sitä myöhemminkin, katsokaa vaikka minua. Hiton aamustressaajat.

Kauppalehden yliopistosanasto. Kauppalehti kertoo tänään Helsingin ja Espoon kiistelevän siitä, voiko huippuyliopisto sijaita kolmella eri campuksella yhden sijaan. Kun kerran Helsingin yliopistokin sijaitsee neljällä campuksella, niin miksei huippuyliopistokin? Ovatko kaikki Cauppalehden toimittajat opiskelleet collegessa, vai mistäköhän tämä American puheenparsi oikein tulee?

kolumnistin valokuva lehdessä. Mitä sinäkin siinä tuijotat, tekopirteänä maanantaiaamuna? Tuokin kuva on ihan varmaan otettu joskus iltapäivästä. Laittaisit edes meikkiä! Hitto vie, että voi näyttää typerältä.

vauhtiraidat vessanpöntössä. Miten voi olla niin vaikeaa siivota jälkiään?! Jokaisessa vessakopissa on harja niitä sinunkin vauhtiraitojasi varten, kyse ei siis ole koriste-esineestä tai saniteetillis-teknillisen koulutuksen vaativasta monimutkaisesta instrumentista.

kello. Lounasaika ei ole vielä lähelläkään! Kele.

Kuka tarvitsee joulupukkia kun on luottokortteja?

Joulu tuli aikaisin tänä vuonna, kiitos Messieurs Visan ja MasterCardin. Vanhan astianpesukoneen kanssa ei enää voinut elää, joten eilen keittiössämme lonksutteli uutuuttaan kiiltelevä apk. Tänään taas en voinut enää vastustaa kiusausta eli Amazonin entisestäänkin laskeneita hintoja, ja päätin tilata kerralla kaikki loput puuttuvat Lucifer-sarjakuvat.

Ajatelkaas nyt: hinta 10 dollaria kappale (no okei, postikulut mukaanlukien 15 dollaria). Suomessa nuo ovat parinkympin paremmalla puolella, usein jopa lähempänä kolmeakymppiä. Niin siis parinkymmenen euron, ja kyllähän me kaikki tiedämme euron dollarikurssin nykytilan.

Olemme onnistuneet elämään viime aikoina siivosti ja säästämään hieman rahaa. Mikäs sen parempi palkinto kuin sen kaiken tuhlaaminen lyhyellä ajanjaksolla ja lisäksi vielä luottokorttilaskun fenomenaalinen pidentäminen!

Näin suuresta tuhlaamisen riemusta pitäisi kai jo tuntea syyllisyyttä.

P.S. Miina kyseli tuossa alempana, miten iltamme ulkona meni. En ole oikein kehdannut sanoa asiaan mitään: eihän se sitten mennyt mitenkään. Lusmuilu voitti, päätimme lopulta kuitenkin jäädä kotiin. Siis minä päätin. Vietimme lopulta kuitenkin mieluummin illan kotisohvalla lastenvahtiemme seurassa. Voin kyllä vakuuttaa, että kivaa oli.