Olihan se, ja menikin

Joulu tuli, joulu oli ja joulu meni, mikä on ihan hyvä asia. Oli mukavaa olla ensimmäistä kertaa ihan kotona jouluna, ja erityisesti se oli mukavaa vieraiden takia. Tänään on ensimmäinen työpäivä ja vieraat jo istuvat lentokoneessa matkalla koti-Saksaan, mikä on sekin aika hyvä asia.
Sitä paljon puhuttua joulustressiä en kokenut, vaikka omatekoisia ruokia omassa kotona isommalla porukalla söimmekin. Ikävää oli lähinnä juuri joulunpyhiksi ajoittunut ja joulupäiväksi huipentunut flunssa, josta tällä hetkellä on jäljellä seulana vuotava nenä ja kuiva yskä. (Tai, no, aamuisin se yskä on kaikkea muuta kuin kuiva.)

Suurin hankaluus joulun aikana olikin se, että Mella nukkui meidän huoneessamme. Iso paksu tyttömme kun on jo oppinut nukkumaan yksin omassa huoneessaan, ja neiti saakin parhaat unet siellä omassa rauhassaan. Nyt Mellan huone kuitenkin luovutettiin pyhien ajaksi vieraiden käyttöön ja pimu siirrettiin meidän jalkopäähämme.

Rauhaan ja hiljaisuuteen tottunut vauva sitten tietenkin heräsi joka kerta, kun minä flunssainen yskin. Ja yskässä usein yskitään usein.

Odotankin nyt jo innolla sitä, että kohta pääsen rauhoittuneeseen kotiin. Voi vain lysähtää sohvalle ja heittää aivot narikkaan! Ehkä katsoa jonkun kivan leffan! Tai järjestää vaikka TV-sarjamaratonin! Erik taas on odottanut riemuissaan sitä, että Mella syö jälleen kiltisti. Jouluna tytön ympärillä hääri niin paljon setiä ja pappoja pelleilemässä ja rupattelemassa, ettei neiti malttanut moneen päivään syödä kunnolla. Nyt on kotona taas ruokarauha, kun edes minä en ole pärskimässä ja köhimässä. Sen sijaan pärskin ja köhin päivät Vantaankoskella, työrauhasta täällä avokonttorissa saa tosin muutenkin lähinnä haaveilla... jos siis sellaisesta on kiinnostunut, minä en ole.

Kohta koittaa uusi vuosi, mitäköhän silloin tekisi? Pienenä extreme-haaveena olisi viettää vuoden vaihtumista omalla mökillä erämaan rauhassa. Sähkötön ja lämmittämätön tupa saattaa olla aika haasteellinen, mutta kyllähän sen saa takalla lämpimäksi kun kärsivällisyyttä riittää. Minä voisin Mellan kanssa jättää lämmitysurakan suosiolla Erikille ja istua sillä aikaa mummolassa kahvilla...

Täytyy nyt katsoa, toteutuuko haave. Mikäli flunssani etenee Mellaan tai Erikiin tai Mella ei parane jouluhulluudesta ja -syömättömyydestään, täytynee jäädä koti-Helsinkiin rauhoittumaan ja kokeilla mökkiä jonain toisena talviviikonloppuna. Ehkä sitten pääsiäisenä... Onhan Keski-Suomessa talvi vielä pääsiäsenäkin, onhan?

Jouluflunssa

Se iski sitten, se jouluflunssa. En ihan ehtinyt edes kunnon työntekijäksi, kun jouduin jo tänään jäämään kotiin sairastamaan. Kuvittelin vielä eilen päivällä, että se orastava sairaus hiipisi vähän hitaammin ja tulisi vasta viikonloppuna.

No, nyt on onneksi kuitenkin hyvin aikaa levätä. Erikin isä ja veli tulivat eilen Saksasta, ja tänään Erik vei sukunsa Helsinki-turneelle. Onhan nyt ensimmäinen kerta, kun appiukko on Suomessa. Veli on toki jo vanha Helsingin-kävijä.

Ja kun Mellakin lähti kierrokselle mukaan, on minulla koko päivä aikaa vain lojua kotona. Kyllähän se hyvää tekee. Vieläkin parempaa tekisi, jos ei olisi kurkku kipeä. Vähäkuumeiset flunssat olisivat muuten ihan kivoja rentoutumishetkiä, mutta polttava kurkku pilaa aina senkin riemun. Pah. Onneksi joulun varalle on kuitenkin ostettu paljon suklaata, ja käskin Erikin vielä tänään kauppaan täydentämään varastoja. Lohtu se on laihakin lohtu, tai, no, tämän jälkeen ei niin kovin laiha.

Täytyy kohta lämmittää kuppi mustaherukkamehua. Tässähän voisi olla todella huono työntekijä ja yrittää peräti parantua vielä ennen jouluaattoa. Elämässä täytyy olla tavoitteita.

Mitä Mella osaa

Jos ei kerran kunnon proosaa ehdi kirjoittamaan, tyydytään sitten listoihin. Tämän listan teemana on "mitä Mella osaa".

Sormileikki. Mella harjoittelee ahkerasti pinsettiotetta, siis nostamista pieniä esineitä etusormen ja peukalon väliin. Sormien yhteistyö ei ole saumatonta, ja pääasiassa Mella vain hipelöi kaikkea vastaantulevaa pikkuriikkisellä etusormellaan. Koko kämmenellä tarttuminen on tosi passé, paitsi jos esineestä on erityisen tärkeää saada pitävä ote. Tällaisia esineitä ovat lähinnä äidin hiukset ja silmälasit.

Eteneminen. Mellan liikkumista ei voi hyvällä omallatunnolla kutsua ryömimiseksi, mutta kyllä se pimu saattaa jollain ihmeellisellä telekineesillä siirtyä lyhessäkin ajassa parin metrin matkan. Lähinnä kyse on epämääräisestä kierimisen ja pepun heiluttelun yhdistelmästä. Joskus taaksepäin ryömiminen näyttää suorastaan tarkoitukselliselta, mutta pääasiassa neiti osaa vain peruttaa ison takamuksensa jumiin sohvan alle.

Istuminen. Mella osaa jo istua paikallaan useita minuutteja, ellei jokin ylivoimaisen kiinnostava ääni tai liike saa pimua kääntämään painavaa päätään liian nopeasti. Ihan itse typykkä ei kuitenkaan osaa nousta istumaan, eikä istumisen lopettaminen suju vielä kunnolla. Niinpä istumaan laitetun Mellan ympärille pitääkin joko kasata paljon tyynyjä tai olla itse ottamassa kaatuva lapsi vastaan.

Syöminen. Kaikkialla varoitettiin antamasta pienelle vauvalle tuttipulloa, koska silloin se mokoma unohtaa miten tissiä syödään. Miksei kukaan varoittanut siitä, että jos vauva saa vain tissiä, se ei osaa enää syödä tuttipullosta? Minun työhönpaluuni nosti esiin tämän ongelman, eli Mella suostuu syömään ainoastaan suoraan rinnasta tai sitten lusikalla kulhosta. Ei tietenkään itse otettuna, vaan syötettynä. Mutta aika ripeässä tahdissa Mella ruokaansa sisään näinkin lappaa, joten ei siinä mitään. Mella ei ole myöskään nirso, eli oikeastaan kaikki toistaiseksi tyrkytetyt soseet ovat maistuneet ainakin jonkin verran. Neiti vaikuttaakin tavattoman uteliaalta, ja ottaa täysin luottavaisena vastaan ensimmäisen lusikallisen mitä tahansa, syötävää tai ei.

Juttelu. Usean tavun mittaisia jokelteluja ei olla vielä kuultu, lukuunottamatta taajaan toistuvaa huudahdusta "ÄPYH!". Siinäkin tuo ensimmäinen ä-tavu saattaa olla vain vahinko, valmistautumista varsinaiseen pyh-tuhahdukseen. Muihin suosikkiääniin lukeutuvat mm. liki ultraäänellä kiljuminen, maailmaa tuomitseva aggressiivinen "HÖH!"-tuhahdus sekä mielipuolisen hempeilevä huokailu. Myös kielen pärisyttely, käytännössä siis lähinnä pelkkä sylkeminen, lienee tapa kommunikoida.

Itsenäisyyspäivää

Tuli hyvään saumaan tämä itsenäisyyspäivä, tauko olikin paikallaan. Enpä minä nyt niin kovin pitkään ole töissä ollut, mutta pieni ajatustuokio tekee kuitenkin hyvää. Sen verran uudet tehtävät ovat innostaneet, että ne ovat pyörineet päässä aika paljon vapaa-ajallakin. Nyt yritän opetella pitämään työasiat töissä ja kotiasiat kotona. Se on vaatinut totaalista rauhoittumista, mikä tänään on tarkoittanut kotiin linnoittautumista. (Anteeksi siis Anna: puhelimeni on ollut koko päivän kiinni ja sähköposteihin en ole juuri koskenut. Suunnitelmia olen tehnyt korkeintaan puoleksi tunniksi eteen päin. Juuri muuhun aivot eivät näin vapaalla suostu.)

Aivan toimettomana en kyllä ole tänäänkään ollut, vaan käynnissä on Projekti Sämpylä & Kääretorttu. Loppuillaksi onkin sitten suunnitelmissa mahdollisimman vähä-älyistä toimintaa, joka sisältää ainakin syömistä ja mahdollisesti iltapukujen haukkumista. Niitä näkyy kuulemma tänään livenä jopa intternetissä.

Tiedättekö/muistatteko, mitä perheellemme kuului tasan vuosi sitten? Viime itsenäisyyspäivänä tunsin ensimmäisen kerran Mellan liikkeet vatsassa. Nyt pimu potkii jo aika paljon kovempaa, ja vaikkei varsinainen ryömiminen vielä kuulu repertuaariin, osaa Mella kierimällä jo karata vaikka minne. Yleensä olohuoneen pöydän alle, jossa rääpäle sitten pureskelee johtoja, pissaa matolle (jos on liikkeellä ilman vaippaa) ja lyö päänsä pöydänjalkoihin.

Pässinpäitä yliopistolla

Kävin äsken rankan työviikon päätteeksi kansantaloustieteen laitoksella tarkoituksenani kopioida makrotalousteorian luentokansiosta materiaalia viikonlopun opiskeluja varten. Tiistaiaamuna on nimittäin tentti, ja maanantait ovat niin tiukkoja työpäiviä etten välttämättä ehdi ja jaksa opiskella enää silloin.

Aikomukseksi tämä kuitenkin jäi, sillä kansio ei ollut paikallaan. Muutamissa viimeisissä laskuharjoituspapereissa onkin ollut vieno toive, että kansiota ei vietäisi pitkäksi aikaa pois paikaltaan, jotta kaikki pääsevät kopioimaan tenttimateriaalin. Pyynnölle on näköjään ollut tarvetta, mutta siitä ei ole ollut hyötyä.

Joten, sinä pässinpää joka veit makrotalousteorian luentokansion pois tenttiä edeltäväksi viikonlopuksi: voisitko ystävällisesti kuolla pois, tosin palauttaisitko sen kansion ennen harakiriäsi?

Aivan oma puhinansa olisi se, että miksi nykyisenä internetaikana vielä käytetään nuhjuisia luentokansioita. Tai miksi kopioitavaksi tarkoitettavaa materiaalia säilytetään kaksi kerrosta ylempänä kuin opiskelijoiden kopiokoneita. Vai opinko minä vain liian hyvään viimekeväisellä mikrotalousteorian kurssilla?