keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006

Tulevaisuus mestariuimarina

Mellan vauvauinti on alkanut sujua jo vallan mainiosti. Mitenkään kielteisesti tyttö ei ole uimasessioihin koskaan suhtautunut, ja viime aikoina neiti on jopa näyttänyt nauttivan polskimisesta. Eilinen kerta oli kaikkein paras: Mella suorastaan hihkui innosta altaassa.

Neiti alkaa myös olla jo aika kelpo uimari. Heti alusta lähtien pinnan alla on ollut ihan kivaa, ja eilen Mella sukelsi ensimmäisen kerran ilman kiinnipitämistä. Eihän kyse nyt ole mistään pitkistä matkoista, toinen meistä vain päästää pimun irti pinnan alla ja toinen ottaa vastaan 10-20 sentin päästä. Mutta se on kuitenkin mainio alku!

Ensi viikolla Mella siirtyykin sitten jo vasta-alkajien ryhmästä hieman kokeneempien polskijoiden joukkoon. Saa nähdä, kuka meistä kolmesta on enemmän innoissaan uusista tempuista. Voittajaa en osaa vielä veikata ollenkaan, sen verran leveitä hymyjä altaassa näkyy kautta linjan.

tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Ruokapöytä!

Keväällä annoimme pikkusormen huonekalukaupoille, nyt se vei jo koko käden: meillä on nyt ruokapöytä! Kuten jo keväällä taisin selittää, olemme pyrkineet pitämään normaalin elämän lattiatasossa. Meillä ei pitkään ollut juurikaan tuoleja, vaan panostimme lattiatyynyihin. Normaalikorkuista pöytääkään ei ole ollut, vaan ruoka on syöty lattialla istumalla sohvapöydän ääressä. Leivontaa ja ruuanlaittoa helpottamaan meillä taas on ollut korkea baaripöytä ja sen ääressä pari baarituolia.

Sohva piti kuitenkin ostaa keväällä, kun ei iso vauvamaha enää sallinut lattialla löhöilyä. Vanhan sohvapöytämme lyhyet jalat korvasimme jo pidemmillä jaloilla kesäksi, jotta saimme kivan ruokailupöydän parvekkeelle. Mutta nyt alkoi olla aika saada Oikea Ruokapöytä.

Viimeinen sysäys ostospäätökseen tuli, kun Erik sai lopultakin suostuteltua isänsä ja veljensä meille jouluksi. Juhlapäiviksi tarvitaan siis kunnon puitteet, ja lähdimme lauantaina Kierrokselle. Kuin varkain kierrätyskeskuksesta löytyi Mellalle jatkettava sänky, josta tulee myös hyvä vierassänky. Mutta jymy-yllätys koettiin Sotkassa, josta löytyi kirpputorihintaan 2-laatuinen komea ruokapöytä. Tumma kuuden hengen puupöytä oli muuten toki hyvässä kunnossa, mutta pinnassa oli hieman kulumia. Nappasimme sitten pilkkahintaisen huonekalun mukaamme, päällystimme pöytälevyn uudestaan puuvahalla ja siinä se nyt seisoo. Meidän hieno ruokapöytämme.

Oi, käyn jo mielessäni läpi kaikenlaisia ihania joulukattauksia. Täytyy jossain vaiheessa lähteä kaitaliina- ja tablettiostoksille. Ja kunhan tuo kiljuva kakara tuosta oppii vielä kunnolla istumaan (any day now), täytyy ostaa syöttötuoli pöydän päähän. Yhteiset perheillalliset voivat alkaa.

Jos käyttäisin koko päivän...

Tässä hiljattain tuli mieleen pohtia, miten erilaisia vaikutuksia erilaisilla harrastuksilla ja ajanvietteillä on. Päivänsä voi kuluttaa monen monituisella tavalla, ja niistä jokaisella on erilainen vaikutus mielialaan ja fyysiseen oloon. Ihan hypoteettisesti, tosin menneeseen kokemukseen nojaten, arvioin nyt erilaisten ajantappokeinojen seurauksia. Hypoteettisen tästä tekstistä tekee se tosiasia, ettei pikkuvauvan äiti voi tuhlata kokonaista päivää yhtään mihinkään vauvattomaan.


Jos käyttäisin koko päivän...

...netissä surffailuun, olisin suunnattoman pahantuulinen illalla. Jos olen ammoisina aikoina vaikka säätänyt blogini kanssa tai etsinyt netistä tietoa työpäivän verran (pidempiä jaksoja en kai ole pystynyt pitämään itseäni näytön ääressä), pinna on ollut kireänä koko loppuillan. Jostain syystä tietokone saa minut vihaiseksi. Älkää kysykö miksi. Kaikki tietokoneelle uhrattu aika tuntuu hukkaan heitetyltä, vaikka tekisi jotain hyödyllistäkin. Leipätyötä koneen ääressä ei tosin lasketa, ks. myöhempi kohta työnteosta.

...television katseluun, en tajuaisi mennä ollenkaan nukkumaan. Ei televisiosta kyllä tule reaaliaikaisesti riittävästi katsottavaa, mutta erilaiset elokuva- ja tv-sarjamaratonit dvd:ltä tai kovalevyltä voivat liimata ruudun ääreen pidemmäksikin aikaa. Toisin kuin tietokoneen näyttö, tv-ruutu tuntuu jotenkin addiktiiviselta. Vielä kolmelta yöllä huomaan ajattelevani, että josko nyt vielä yhden jakson katsoisi sitä Lostia/Salaisia Kansioita/jotain muuta. Ja se yksi on todellisuudessa ainakin kolme. Uni ei vain jotenkin tule mieleen, mutta kyllä se sitten hyökyy päälle kun lopulta pakottaa itsensä sänkyyn.

...shoppailuun, heittäytyisin illalla sänkyyn fyysisesti väsyneenä mutta henkisesti tavattoman riemastuneena. En ole perinteisesti pitänyt ostosreissuista (vaikka viime aikoina olen alkanut löytää sellaisistakin iloa), mutta uusien tavaroiden omistaminen nyt vain on niin ihanaa. Ei ole väliä, onko kassiin poimittu vaatteita vaiko pyyhekoukkuja, riemu on yhtä suuri. Vain kipeät jalat estävät uusien vaatteiden jatkuvan sovittamisen tai uuden huonekalun ympärillä pomppimisen yömyöhään.

...ulkoiluun, löhöilisin koko illan sohvalla hyvällä omallatunnolla ja mieli tyhjänä. Fyysinen olo olisi luultavasti sama kuin päivän ostosreissun jälkeen, mutta tavaran omistamisen riemu olisi vaihtunut seesteisempään tyytyväisyyteen.

...työntekoon, olisin illalla itseoikeutetun väsynyt ja suorastaan omahyväisen tyytyväinen itseeni. "Koko päivä" ei nyt tässä yhteydessä tarkoita normaalia 8 tunnin työpäivää, vaan merkittävää ylityörupeamaa, esim. 12 tunnin päivää. Tuollaisen päivän jälkeen aivot käyvät vieläkin ylikierroksilla, ikään kuin kofeiinin yliannostuksessa. Marttyyrin tavoin selitän kovalla ja värisevällä äänellä uhrautuvaisuuttani, vaikka todellisuudessa olen vain täynnä itseäni. Kyllä minä vain olen niin aikaansaava.

...taulun maalaamiseen, olisin illalla fyysisesti ja henkisesti väsynyt mutta myös suunnattoman tyytyväinen ja ylpeä itsestäni. Vastavalmistunut taulu, tai keskeneräinenkin, on heti tuoreeltaan mielestäni hienointa mitä on ikinä tehty. Vasta muutaman päivän jälkeen tökeröt virheet alkavat nousta esiin. No, oli taulu sitten hyvä tai ei, lihakset ovat yleensä kipeinä. Isojen teosten maalaaminen on oikeasti fyysisesti rankkaa, ja ehkä se keskittyminen sitten tuo sen henkisen väsymyksen. Uni tulee äkkiä maalaamisen jälkeen, vaikka sitä omaa taulua haluaisikin katsella pidempään.

...opiskeluun, olisin illalla itkuinen ja väsynyt niin fyysisesti kuin henkisestikin. En ole enää muutamaan vuoteen opiskellut päätoimisesti, mutta joskus tenttien alla täytyy lohkaista kokonaisia päiviä kirjojen lukemiseen. Vaikka aihe olisi kuinka kiinnostava, ei mitään oppikirjaa jaksaisi tankata kovin montaa tuntia päivässä. Tällaiset tenttipyrähdykset aiheuttavatkin aina hermojen kiristymistä ja lievää ahdistusta, mikä tosin kompensoituu riehakkaalla helpotuksella ja itsetyytyväisyydellä tentin jälkeen.

...lehtien lukemiseen, olisin pahantuulinen loppuillan. Joskus sunnuntaihesariin saattaa lohjeta useita tunteja, jonka jälkeen pitää ehkä lukea vielä aikakauslehtiä (no, Nyt-liite, Kuukausiliite ja Ylioppilaslehti ovat ne ainoat, ellei työpaikan minulle tilaamaa Vauva-lehteä lasketa...). Yhtäkkiä huomaakin istuvansa yhä aamiaispöydässä, vaikka ulkona alkaa jo hämärtää. Sellaisessa tilanteessa tulen tavattoman kiukkuiseksi, kun minulta on huijattu kokonainen päivä. Minähän vain luin aamulehteäni, ei päivä saa mennä ohi siinä sivussa.

...kirjan lukemiseen, olisin palannut nuoruuteeni. En ole varmaan ainakaan kymmeneen vuoteen käyttänyt koko päivää romaanin lukemiseen, vaikka edelleen väitän lukemista harrastuksekseni. Haluan kyllä aloittaessani lukea kirjaa ainakin pari tuntia, mutta kokonaista päivää ei ole tullut uhrattua. En jotenkin osaa keskittyä kirjaan, kun taas sanoma- ja aikakauslehdissä on riittävän vaihtelevaa sisältöä minua viihdyttämään. Maalaaminen onkin ehkä ainoa harrastukseni, johon oikeasti voin helposti käyttää jopa useita päiviä putkeen.

...nukkumiseen, olisi jotain pahasti vialla. Minä olen aamuihminen, ja tarvitsen päivittäisen annokseni päivänvaloa. En muista, että olisin koskaan nukkunut koko päivää. En pysty siihen, valoisan aikaan on päästävä ylös talvellakin vaikka olisi kuinka valvonut koko yön.

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Suuri tosi-tv-katsaus

Erinäisissä Makuasioita-kirjoituksissa olen tunnustanut pitäväni joistakin tosi-tv-ohjelmista, niin noloa kuin se tiedostavana itseään pitävälle ihmiselle onkin. Nyt olen päättänyt, että nolostelun aika on ohi: tulen kaapista tosi-tv-harrastuksineni ja myönnän kaiken. Nimeni on Angina ja minä katson televisiosta mielelläni reality-ohjelmia.

Kaapista tuleminen täytyy tehdä kunnolla, eli tässä tuleekin laaja katsaus suhteestani erinäisiin genren edustajiin. Seuraavassa jaan titteleitä muutamille enemmän tai vähemmän ansioituneille tositelevisiosarjoille.


Legendaarisin tosi-tv-ohjelma: Miljonääri-Jussi. Tämä kotimainen versio Joe the Millionairesta peittoaa jenkkioriginaalin mennen tullen. Jenkeissä vitsi ilmeisesti toimi vielä uudestaan, käsittääkseni ohjelmasta nimittäin tehtiin enemmänkin kausia. Suomen kokoisessa maassa huijausta ei voida toistaa ainakaan lähitulevaisuudessa, joten Loposen pojalla lienee kunnia jäädä suomalaisen tositelevision historiaan ainoana Miljonääri-Jussina.

Idea tuntui ihan hauskalta ensin esitetyssä jenkkiversiossa, mutta suomalaisittain aidommalta tuntuvat ihmiset tekivät Miljonääri-Jussista huomattavasti ratkiriemukkaamman ja absurdimman. Ja mitä ihmettä se Erja Häkkinen oikein teki siinä sarjassa?

Koko sarjan unohtumattomin kohtaus oli, kun Ville laittoi ranskalaislinnassa ruokaa jonkun turkulaistypsyn kanssa. Tyttö oli käynyt ruokaostoksilla ja yllättynyt löytäessään sinihomejuustoa. Myös Ville oli ihmeissään ja totesi: "Kyllä turkulaistyttö näköjään löytää Aura-juustoa vaikka Ranskasta asti!"


Viihdyttävin tosi-tv-ohjelma: The Amazing Race. Jenkit matkustavat kilpaa ympäri maailman. Koko sarjan idea ainakin näin suomalaisesta katsojasta kiteytyy kohtaukseen, jossa keski-ikäinen, kielitaidoton ja valkoihoinen yhdysvaltalaispariskunta seisoo vihaisena keskellä italialaista toria ja huutaa: "Doesn't anybody speak English here?!" Joka kaudelta löytyy se yksi useimmiten nuori naispuolinen henkilö, jonka mielestä kaikki paikat ovat ikäviä, fyysiset tehtävät liian raskaita, ruuat pahanmakuisia, ihmiset tyhmiä ja matkakumppani itsekäs. Joka tehtävässä tämä henkilö uhkaa itkua tuhertaen lopettaa kesken, kunnes hänen uhrautuva parinsa jostain käsittämättömästä syystä uurastaa heidät vielä kerran jatkoon.


Suurin pettymys: Amerikan prinsessa. Jostain syystä tämä ohjelma on saanut jatkoa, kun haussa on myös Australian prinsessa. Taas kerran idea tuntui absurdilta, ja ensimmäisessä jaksossa esitellyt psykoottiset white trash -prinsessaehdokkaat vaikuttivat erittäin herkulliselta materiaalilta. Vaaleanpunaisista unelmista ei kuitenkaan osattu repiä irti kaikkea potentiaalia, ja ohjelman päätösjakso lunastanee paikkansa tositelevision suurimpana antikliimaksina. Ai joko se voitti? En minä huomannutkaan. Ai nuo kaikki hävinneetkin kilpailijat tulivat tänne tanssiaisiin, vaikka juuri tanssiaisiin pääsyn piti olla iso juttu ja tavoittelemisen arvoinen tapaus.


Tylsin tosi-tv-ohjelma: Unelmien poikamies ja Unelmien poikamiestyttö. Aloittelevana suomenopiskelijana Erikillä oli suuria vaikeuksia uskoa, että poikamiestyttö todella on oikea sana. Tämän suomalaisen erikoisuuden lisäksi ohjelmalla ei sitten olekaan juuri mitään viihdearvoa. Totaalisen kliinistä ja mielikuvituksetonta romanssihöttöä, amerikkalaisia pepsodent-hymyjä ja punaisia ruusuja. En ole muistaakseni kyennyt katsomaan ainuttakaan jaksoa kokonaan.


Sitten katsaus muihin, tittelittä jääneisiin sarjoihin.


Diili. Toisin kuin Miljonääri-Jussin kohdalla, suomalainen Diili oli aika kehno verrattuna amerikkalaiseen esikuvaansa. Jari Sarasvuon huuhaaopit nyt eivät vain ole mitään Donald Trumpin new money -öykkärifilosofian rinnalla. Siis pliis? "Vapautan sinut"? Kyllä "You're fired!" tehoaa aika paljon paremmin. Suomessa Diilin vaatima verinen kilpailu työelämässä ei kai tunnu oikein uskottavalta. Ja mikä oli pointti siinä, että melkein kaikki Suomi-Diilissä pidemmälle päässeet saivat Sarasvuolta työpaikan? Me vaadimme päiden katkomista, emme kimppakivaa työelämässä! Trump hoitaa homman kotiin.


Muotidiili. Tommy Hilfiger ei ole Donald Trumpin kaltainen persoona, mutta kyllä tätäkin ohjelmaa ihan huvikseen katsoi. Omalta osaltani ohjelman kiinnostavuutta lisäsi se, että kaikki tehtävät liittyivät jotenkin kuvataiteelliseen osaamiseen. Oman maalausharrastukseni vuoksi minua siis ihan aidosti kiinnosti nähdä, mitä kilpailijat saivat kussakin tehtävässä aikaan. Ilman tällaista harrastenäkökulmaa ohjelma tuskin olisi yhtä jännittävä.


Muodin huipulla. Tämä vasta hiljattain Suomessa alkanut, muotisuunnittelijaa etsivä sarja ei ole oikein vielä vakuuttanut. Toisin kuin samaan tähtäävä Hilfigerin Muotidiili, ei Muodin huipulla ole ainakaan toistaiseksi sisältänyt minkäänlaisia ryhmätöitä. Sarjassa siis eksentriset muotisuunnittelija-wannabet keskittyvät omaan kolttuunsa oman pöytänsä ääressä, ja lopuksi mekot esitellään ja rankataan. Boring. Ja jos Tommy Hilfiger ei vedä vertoja Donald Trumpille, mitä sanotte Heidi Klumista? Auf Wiedersehen.


Huippumalli haussa. Erik kiteytti hyvin jenkkiversion ja suomiversion erot: Siinä missä jenkkioriginaalissa on pääasia tehdä televisioviihdettä, suomalaissarjassa päätehtävänä on löytää oikea malli. Siksi suomalaissarjaa ei millään jaksa seurata, kun taas jenkkiversion kissatappelut ja Tyra Banksin äitihahmoilu tekevät ohjelmasta mainiota ajanvietettä.


Big Brother. Kun brittiversio pyöri jokunen vuosi sitten Subtv:llä, ei meillä vielä näkynyt kyseistä kanavaa. Kaveripiirissä ohjelmasta tuli kuitenkin pieni kulttihitti, ja pari jaksoa taisimme itsekin nähdä tuolloin. Mutta eipä niin pienestä oikein päässyt innostumaan.

Suomalaisversiot jättävät vähän epäilevän fiiliksen. Eihän siellä talossa oikeasti tapahdu yhtään mitään, ellei väkisin laiteta tapahtumaan. Joo joku harrasti joskus seksiä, no onpas erikoista. Tällaiset joka päivä televisiossa esitettävät sarjat vähän ärsyttävät, ei sitä nyt oikeasti jaksa joka päivä kiinnostua jostain tällaisesta. Ja ainakin päivittäinen tunti jollekin reality-ohjelmalle on hukkaan heitettyä aikaa, 24/7-seuraamisesta puhumattakaan. Tästä huolimatta katson koostejakson usein, sillä Mella viettää aikaa kiinteästi tissin ääressä juuri siihen aikaan eikä minulla ole parempaakaan tekemistä siinä sohvalla istuessani. Ei herätä suuria viboja.


Baari. Big Brotherin tapaan (lähes) päivittäin pyörinyt suomalainen reality-kummajainen. Ei ollut vaikea arvata, että taustalla pyöri Sedu Koskinen. Hieman diilimäisiä piirteitä siinä mielessä, että seurattiin ihmisiä mukamas oikeaa työelämää simuloivassa tilanteessa. Päivittäin pyörivä ohjelma on yksinkertaisesti aivan liikaa. Tässä ohjelmassa vietiin myös alkoholin tuputus äärirajoilleen: jos ei niillä parilla häiskällä ollut alkoholiongelmaa ennen ohjelmaan tuloa, oli niillä sellainen ainakin lähtiessään. Tulisiko tässä jo tuotantoyhtiön vastuu vastaan?


The Survivor/Suomen Robinson. Kunnioitettavan pitkään pyörinyt, alun alkaen ruotsalaista perua oleva sarja herättää minussa jonkin verran mielenkiintoa. Jenkkiversiossa vain on käyty läpi jo niin monta kautta, ettei niitä enää kukaan jaksa katsoa. Yhden suomalaiskauden voisi ehkä vielä vilkuilla läpi, onhan sitä hauska nähdä ihmisiä ääriolosuhteissa. Jostain syystä nämä kotikutoiset Suuret Seikkailut eivät kuitenkaan ole jaksaneet kiinnostaa edes alkuvaiheessa. Suomen metsässä rämpimisessä ei ole mitään eksoottista tai yllättävää. Kukin voi kokeilla sitä omassa lähimetsässään.


Unelmakämppä. Oliko se nyt australialainen se alkuperäisversio vai mikä, no, en ole sitä kuitenkaan katsonut. Suomalaisen remonttiohjelman ensimmäistä kautta vähän katselin, ja varsinkin kisan surkea päätös herätti vahingoniloa: vai että eivät oikein kämpät käyneet kaupaksi. Hehe. Toisesta kaudesta en sitten tiedä senkään vertaa, ei jaksanut kiinnostaa. Joka jaksossa ainoa edes vähän mielenkiintoa herättänyt kohta oli se viisi minuuttia lopusta, kun esiteltiin kilpailijoiden aikaansaannoksia. Senkään takia sarjaa ei varmaan kannata seurata, veikkaan asuntojen esittelyjen löytyneen myös ohjelman kotisivuilta.

perjantaina, lokakuuta 13, 2006

Parveke, mikä ihana keksintö!

Sen lisäksi, että parvekkeella on kivaa keväisin ja kesäisin, on ulkolisäkkeellä myös kiistämättömiä lastenhoidollisia etuja. Olen tietoinen yleisestä totuudesta, jonka mukaan vauvat nukkuvat parhaiten vaunuissa ulkona. Olen vain ajatellut, ettei se päde meidän perheeseen. Kaiketi joskus alkuvaiheessa kokeilin pakata Mellan parvekkeelle nukkumaan, eikä siitä tullut mitään. Pimu vain jatkoi marisemistaan.

Tähän mennessä Mellan vähäiset kotona nukutut päiväunet ovatkin joko tapahtuneet parisängyssämme tai minun sylissäni, kuitenkin aina vain imetyksen jälkeen ja aina vain korkeintaan puolen tunnin ajan. Ulkona liikkuessa Mella on toki aina nukahtanut vaunuihin ja kantoliinaan, mutta vain liikkeellä ollessa.

Eilen neiti oli hieman hermona aamuneuvolan rokotuksen vuoksi, ja vaati jatkuvaa seuranpitoa. Tyttö ei suostunut istumaan hetkeäkään turvaistuimessaan tai leikkimään lattialla, vaan halusi olla ainoastaan sylissä hellittävänä. Koska ruokaa oli kuitenkin laitettava eikä tyttöä juuri silloin voinut laittaa kantoliinaan rokotuksen jälkeisen reisikivun vuoksi, oli jotain keksittävä.

Siispä pakkasin Mellan makuupussiin ja vaunuihin ja tyrkkäsin parvekkeelle. Vähän aikaa seisoskelin vieressä ja katselin menoa, ja aika pian pimu sitten nukahtikin.

Ja mitkä päiväunenlahjat sieltä paljastuivatkaan! Ehdin eilen leipoa ison sämpylätaikinan ja pyöritellä sämpylät kohotusajan jälkeen kuudelle pellille. Tämän lisäksi ehdin kuoria ja paloitella vihanneksia, paistaa jauhelihaa ja keittää lopulta kymmenen litran kattilallisen jauhelihakeittoa. Kaikki keskeytyksettä, kun Mella veti sikeitä partsilla.

Tänään päätin kokeilla samaa lääkettä. Nyt olen jo ehtinyt imuroida ja pestä kaikki lattiat, pyyhkiä pölyt olohuoneesta ja eteisestä sekä lueskella blogeja ja vain istuskella rauhassa. Tytön unet ne vain jatkuvat.

Tämähän on aivan mahdotonta! Onko meidän tyttö oppinut nukkumaan päiväunia? Pitkien yöunien lisäksi?

perjantaina, lokakuuta 06, 2006

Hyinen Keski-Suomi odottaa

Kohta pieni Fiatimme suuntaa viikonlopuksi Keski-Suomeen ja omalle mökille. Nyt ensimmäistä kertaa mökinomistajina lähdemme katsastamaan paikat talvikuntoon. Kovin paljoa siellä ei tarvitse tehdä, sillä mökin lähistöllä asuvat isovanhempani (mökin alkuperäiset rakentajat ja omistajat) haluavat yhä väen vängällä tehdä osan töistä. Esimerkiksi kaivon pumpun poistamisen ja savupiipun hatun asentamisen jätämme suosiolla papan tehtäväksi, eihän se edes suostunut kertomaan mistä piipun hattu löytyisi.

Kylmää siellä metsän keskellä varmaankin on. Olen minä toki samaisella mökillä ollut paukkupakkasillakin, mutten alle viisikuisen vauvan kanssa. No, muutamassa tunnissa pikkumökkeröinen on kyllä lämmin, ja vaipanvaihto sujunee lämpimässä saunassa jo ennen sitä. Kun talo on saatu lämpimäksi, on siellä kovin mukavaa. Ulkoilman kylmyys onkin hyvä tekosyy vain makoilla takan ääressä makkaraa paistaen... Pikaiset visiitit puuseessä vain nostavat takanloimun arvostusta.

torstaina, lokakuuta 05, 2006

Opiskelijakirjasto juoksuttaa

Pitää lähteä kohta käymään Opiskelijakirjastossa, ja aivan turhaan. Minulla on makrotalousteorian kurssikirja lainassa, ja sen eräpäivä on tänään. Kirja on hyvin haluttu, ja minäkin eräpäivää ennakoiden laitoin jo aiemmin varauksen tästä samaisesta kirjasta. Kurssin pakolliset viikottaiset laskuharjoitukset ovat nimittäin tästä kirjasta, ja tehtävänumerot paljastetaan aina vasta muutamaa päivää ennen palautusta. Toisin sanoen jokaisella kurssia käyvällä on oltava tämä kirja koko vajaan kolmen kuukauden kurssin ajan, vaikka kuukauden laina-aika sinänsä riittäisi kirjan läpilukemiseen. Typerää, kun kirjastossa ei kuitenkaan ole riittävästi kirjoja kaikille.

No, minulle kuitenkin on: juuri tänään eräpäivänä sain myös ilmoituksen, että varaamani identtinen kirja on saapunut. Fiksuna tyttönä päätin soittaa Opiskelijakirjastoon pyytääkseni, että minulla jo hallussa oleva kirja saisi jäädä itselleni ja se minulle varattu kirja laitettaisiin kiertoon. Olisihan typerää tuoda tämä kyseinen kappale kirjastoon vain hakeakseen identtisen kappaleen tilalle.

Tämä ei kuitenkaan onnistunut Opiskelijakirjaston ohjelmalla: jokainen kirja on yksilö, ja varauksetkin ovat tiettyihin kirjayksilöihin, eivätkä suinkaan esimerkiksi kaikkiin identtisiin saman painoksen kirjoihin. Vaihtaminen siis ei ollut ohjelmassa mahdollista, vaan minun todellakin täytyy käydä fyysisesti paikan päällä palauttamassa nykyinen kirjani ja hakemassa uusi. Aaargh!

Voiko Opiskelijakirjaston lainausohjelma todella olla noin susi, vai eikö tavoittamani virkailija vain osannut käyttää sitä? Järki hoi!

Sinänsä tämä typerä käänne ei välttämättä ole huono, pieni päiväkävely kun tekee aina hyvää. Muussa tapauksessa olisin nimittäin saattanut jämähtää koko päiväksi neljän seinän sisälle, kun edes ruokakauppaan ei ole juuri nyt asiaa.

tiistaina, lokakuuta 03, 2006

Ihminen vai viihdelaite?

Kun on tässä hetken aikaa katsellut pikkuvauvan menoa, pohdituttaa ihmisen mielenkiinnon kohdistuminen. Niin kuin varmaan moni ensimmäistä lastaan odottava, mekin kovasti uhosimme, että television ääressä meidän pentu ei tule aikaansa viettämään. Täyttä töllökieltoa emme ainakaan lopullisesti päättäneet järjestää, vaan rajoittaa tuijottelu etukäteen tarkastettuihin ja hyväksi todettuihin lastenohjelmiin ja -elokuviin.

Pikkutyttö on jo jonkin aikaa kiinnittänyt huomiota auki olevaan televisioon, ja tässä alkaakin melkein huolestua. Toistaiseksi emme ole pyrkineet täysin estämään kuvaruudun katselua, vaan arvelemme liikkuvan ja värikkään äänilähteen tässä vaiheessa vielä tuovan virikkeitä neidin maailmaan. Sitten, kun Mella alkaa oikeasti ymmärtää ruudussa tapahtuvia asioita ja puhetta, töllö suljetaan. Vai mitä?

Toinen mielenkiinnon kohde on sellainen pehmolelu, josta tulee musiikkia kun sen narusta vetää. En edes tiedä moisen klassikkolelun nimeä, mutta kai kaikki tietävät, mistä puhun. Mella näyttää jaksavan seurata tuota lelua hieman muita leluja pidempään, jää äidillekin aikaa kirjoittaa vaikka blogiin.

Niin huolestuttavaa kuin tytön kiinnostus värikkäitä ja äänekkäitä viihdelaitteita kohtaan onkin, pelkästään juttelemalla vauvalle voi hieman lieventää pelkojaan: Mella kiinnostuu milloin tahansa televisiotakin enemmän hymyilevästä ja puhuvasta ihmisestä. Oli töllöttimessä käynnissä sitten kuinka värikäs ja äänekäs musiikki-ilottelu hyvänsä, jutteleva äiti on silti moninverroin ihanampi. Kunpa se ei koskaan muuttuisi...

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Hammas!

Vauvaporina jatkuu, mitenkäs muutenkaan. Viikonloppuna Mellalle tapahtui edellisen viestin mukaan paljon asioita, mustikansyönnistä sängynvaihtoon. Tämän lisäksi pimu on tainnut vääntää koko viikonlopun ajan hammasta, sen verran punertava alue ikenistä löytyy. Ja ihan kuin sieltä pilkistäisi jo pikkuruinen valkoinen hampaankärki. Aika pelottavaa.