maanantaina, maaliskuuta 06, 2006

Sohva!

Meillä on nyt sohva! Se tuli jo perjantaina, mutta muiden menojen vuoksi Erik kasasi sen vasta eilen sunnuntai-iltana. Olisin ollut koko kasaamisprosessissa lähes toimeton, ellei Erik olisi nakittanut minua liimailemaan huopatassuja jalkojen alle. Taisin lisäksi ainakin kerran nojailla pystyyn nostettuun sohvan selkämykseen, jotta ruuvit saatiin kohdalleen.

Viikon flunssan ansiosta sunnuntaina väsytti aivan tolkuttomasti, vaikka muuten olikin jo kohtalaisen terve olo. Sohvaa pitikin sovittaa makoilemalla, ja nukahdinkin sitten nopeasti Erikin kainaloon. Polo ei raaskinut herättää minua edes siinä vaiheessa, kun käsi alkoi puutua. Mutta heti kun nostin unenpöpperöisenä päätäni, miesparka pääsi livahtamaan suosikkipaikalleen eli tietokoneen ääreen. Minä jatkoin uniani uudella sohvalla vielä kuulemma tunnin verran. Olo oli sekava loppuillasta.

Sohvan tummanharmaa väri näyttää vallan mainiolta. Tuota tummempi olisi ollut hieman liian päällekäyvä, mutta kuitenkin se näyttää aivan yhtä mustalta kuin hieman haalistunut musta viltti ja saman sarjan tyynykin. Jotenkin yksivärisen kankaan kuviointikin sopii olohuoneen mattoon.

Ennen kaikkea nyt on kuitenkin huomattavasti helpompi kangeta itsensä ylös. Valitettavasti tämä saattaa tarkoittaa sitä, että joudun tästä lähtien itse hakemaan vesilasini keittiöstä kun en enää keksi tekosyitä vaatia Erikiltä palvelua.

1 kommentti:

  1. ei muka taas ehtiny koko viikkona visiitille..noh, ehkäpä sisäistin loman syvimmän idean, kun en koettanut olla kaikkialla yhtäaikaa vaan löysäilin. Ja nähdäänhän myö ens viikonloppuna! Tervetuloa siis!
    -n

    VastaaPoista