Tänään tartuin seuraavaan projektiin, johon olen suunnitellut perehtyväni näin äitiyslomalla: maalaamiseen. Se ikivanha menninkäistaulu oli yhä kesken, ja hetken aikaa ajattelin ryhtyä jatkamaan sitä. Mutta sitten tuli ilmestys, ja menninkäistaulu olikin yhtäkkiä osa kahden taulun sarjaa. Eikä kyseessä ollut ehkä missään vaiheessa ollutkaan mikään menninkäistaulu, ennemminkin kuvassa on keijukainen. Mutta sellaista sanaa ei oikein voi yleisesti käyttää, kun ihmisille tulee vain mieleen Helinä-keijun kaltaisia kuulaita ja prinsessamekkoon puettuja kermakakkuja. Minä taas ajattelen ennemminkin Gaimanin Faerien kaltaisia hahmoja, ja nimenomaan ilman näiden glamour-naamaria. Niin kuin Nuala pyyhkiessään pölyjä Dreamingissä.
(Nualasta tuli mieleen: minusta olisi kovin hauskaa antaa mahdolliselle tyttövauvalle yhdeksi etunimeksi Nuala, mutta Erikille nimi ei ole kelvannut. Siispä se on hylätty.)
Kun keksin tehdä kahden taulun sarjan, ryhdyinkin kasaamaan pohjaa sitä toista taulua varten. Vaikka alkuperäinen taulu on pingotettu vuosikausia sitten, viimeisimpien puunpalojen joukosta sattui silti löytymään juuri oikean mittaisia pätkiä (100 ja 81 cm). Old habits die hard... Näyttää olevan suosikkikokoni. Ripeästi sitten kiinnitin puut yhteen ja pingotin kankaan, ja aina tuttuun tapaan viimeisimpiä kankaan kulmia nitoessa vasemman käden peukalo oli jo kaikesta kiristämisestä ihan hiertynyt. Auts.
Siinä vaiheessa (vasta) nostin maalaamattoman taulupohjan pystyyn seinää vasten ja tajusin: sehän on ihan vino! Sellaista sattuu joskus, jotkin puut vain on leikattu hieman huolimattomasti, jolloin koko kehikko vääntyy väärään asentoon eikä pysy kiltisti kaksiulotteisena pintana. Aiemman kokemukseni itsepintaisesti unohtaen yritin väännellä pohjaa oikeaan asentoon, mutta eihän se tietenkään toimi niin. Sitten yritin irrottaa niitit vain yhdestä kulmasta, teeskentelin kiristäneeni kankaan epätasaisesti vaikka tiesin paremmin.
Lopulta en voinut muuta kuin irrottaa koko kankaan, vaihtaa sen viallisen puunpalan ja nitoa koko höskän kasaan uudestaan. En tiedä millaisella työkalulla niittipyssyn niitit saisi nätisti ja nopeasti irti, mutta löytämistäni työkaluista parhaat eli vasaran perä ja pihdit eivät olleet miellyttävän tehokkaita. Puolessa tunnissa olin saanut pohjan pingotettua mutta tunti meni sen purkaamiseen. Jonka jälkeen pingotus alkoi taas alusta. Vasen peukalo on nyt entistä kipeämpi.
Tästä kokemuksesta turhautuneena maalaus jäi sikseen. En edes sutinut kankaaseen pohjamaalia, vaan menin kirjan kanssa murjottamaan sohvan nurkkaan. Huomenna on uusi päivä.
(Nualasta tuli mieleen: minusta olisi kovin hauskaa antaa mahdolliselle tyttövauvalle yhdeksi etunimeksi Nuala, mutta Erikille nimi ei ole kelvannut. Siispä se on hylätty.)
Kun keksin tehdä kahden taulun sarjan, ryhdyinkin kasaamaan pohjaa sitä toista taulua varten. Vaikka alkuperäinen taulu on pingotettu vuosikausia sitten, viimeisimpien puunpalojen joukosta sattui silti löytymään juuri oikean mittaisia pätkiä (100 ja 81 cm). Old habits die hard... Näyttää olevan suosikkikokoni. Ripeästi sitten kiinnitin puut yhteen ja pingotin kankaan, ja aina tuttuun tapaan viimeisimpiä kankaan kulmia nitoessa vasemman käden peukalo oli jo kaikesta kiristämisestä ihan hiertynyt. Auts.
Siinä vaiheessa (vasta) nostin maalaamattoman taulupohjan pystyyn seinää vasten ja tajusin: sehän on ihan vino! Sellaista sattuu joskus, jotkin puut vain on leikattu hieman huolimattomasti, jolloin koko kehikko vääntyy väärään asentoon eikä pysy kiltisti kaksiulotteisena pintana. Aiemman kokemukseni itsepintaisesti unohtaen yritin väännellä pohjaa oikeaan asentoon, mutta eihän se tietenkään toimi niin. Sitten yritin irrottaa niitit vain yhdestä kulmasta, teeskentelin kiristäneeni kankaan epätasaisesti vaikka tiesin paremmin.
Lopulta en voinut muuta kuin irrottaa koko kankaan, vaihtaa sen viallisen puunpalan ja nitoa koko höskän kasaan uudestaan. En tiedä millaisella työkalulla niittipyssyn niitit saisi nätisti ja nopeasti irti, mutta löytämistäni työkaluista parhaat eli vasaran perä ja pihdit eivät olleet miellyttävän tehokkaita. Puolessa tunnissa olin saanut pohjan pingotettua mutta tunti meni sen purkaamiseen. Jonka jälkeen pingotus alkoi taas alusta. Vasen peukalo on nyt entistä kipeämpi.
Tästä kokemuksesta turhautuneena maalaus jäi sikseen. En edes sutinut kankaaseen pohjamaalia, vaan menin kirjan kanssa murjottamaan sohvan nurkkaan. Huomenna on uusi päivä.
oijoi, Nuala on kyllä kiva nimi ja hahmokin hyvin mielessä kun juuri vasta sain Kindly Ones:n luettua. :) harmi ettei se Erikille kelvannut.
VastaaPoistaluuletkos olevasi vielä neljän jälkeen huomenna maalauspuuhassa? jos vaikka piipahtaisin käymään...?