Väsy.

Jos olisin poliitikko, voisin todeta takin olevan tyhjä; tavallisena kaduntallaajana tyydyn sanomaan olevani väsynyt. Viimeinen työpäivä Suomessa on nyt takana, ja varsinainen muuttomylläkkä edessä. Viikonlopun suururakkaan lähdetään haastavalta pohjalta: lauantaista asti joku perheestä on ollut mahataudissa (kertaakaan en tosin vielä minä itse - onkohan minun vuoroni sitten lentokoneessa?), eikä viime yönä tullut juuri nukuttua.

Muuton lähestyminen on myös yllättävän tunteellinen paikka: stressi on lyhentänyt hermoja ja pienetkin vastoinkäymiset nostattavat spontaaneja itkukohtauksia. Onneksi ne myös menevät yhtä nopeasti ohi. Lohtua saa myös siitä, ettei ole suinkaan yksin veneessä: on oikeastaan ihan kotoisaa tiuskia oman miehen kanssa tasapuolisen äkäisenä. Ei jää kummallekaan varaa murjottaa pitkään, kun molemmat ovat yhtä kamalia. Ja kun kummallakin on siihen yhtä hyvä ja anteeksiannettava syy.

Ajatella, kahden vuoden kuluttua sitten koko homma uusiksi. Apua!

Vankka takakeno, jalat pöydällä

Jo ennen muuttoa huomaan muuttuneeni ihmisenä. Tänä aamuna kuulin, että kontaktimme Kiinan päässä onkin mokannut eikä meillä olekaan voimassa olevaa hotellivarausta. Ja tietenkin se edullinen mutta siisti hotelli on jo täynnä.

Tämän kuuleminen ei kuitenkaan aiheuttanut oikeastaan minkäänlaista tunneryöppyä; no, ehkä nostin toista kulmakarvaani hieman. Koska tässähän on vielä viikko aikaa, ja kyllä nyt sen kokoisesta kaupungista hotelleja löytyy. Eikä se ole edes minun ongelmani, kontakti etsii nyt sitten kiltisti toisen hotellin. Minä en turhaan vaivaa päätäni moisilla yksityiskohdilla.

Olen yhtäkkiä kuin viaton lapsukainen, joka pitää asioiden järjestymistä itsestäänselvyytenä. Kyllä ne siellä Kiinassa hoitavat, ja jos eivät hoida, me hoidamme kun ehdimme sinne.

Minä pidän uudesta itsestäni.

Tunnereaktioista

En äänestänyt persuja. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei arvomaailmani juurikaan vastaa persujen arvomaailmaa. Tai, koska yhdenkään puolueen ääneen lausutut arvot nyt harvoin ovat sellaisia joita kukaan suoranaisesti vastustaa: persujen arvojen tärkeysjärjestys ei vastaa omaani. Ei siinä sen kummempaa tai dramaattisempaa ole.

Kuten moni muu, minäkin järkytyin eilen. En kuitenkaan järkyttynyt jytkystä, vaan älykkäinä, suvaitsevaisina ja monesti peräti hienovaraisina itseään pitävien ihmisten reaktiosta. Voi sitä tuhkan ripottelun ja ulkomaanmuutolla uhkailujen määrää naamakirjassa! Nyt sitten tiedän, että Suomessa ovat päässeet valtaan homofoobiset, rasistiset, sivistymättömät ja punaniskaiset ihmisvihaajat; sitä paitsi Timo Soini on tosi ruma.

Aikuiset ihmiset! Kyllä, teillä on täysi oikeus heittäytyä teatraalisesti keskelle tietä ja teeskennellä valtimoidenne viiltelyä. Teillä on täysi oikeus kutsua Timo Soinia tosi rumaksi ja valtavaa määrää suomalaisia äänestäjiä vähä-älyisiksi hirviöiksi. Kun käytätte tätä oikeuttanne, minä puolestani käytän oikeuttani pitää teitä hysteerisinä, epäkohteliaina ja suvaitsemattomina kiihkoilijoina.

Politiikka herättää tunteita; kai se on hyvä asia. Mutta sinunkin tuttavapiiriisi melko suurella todennäköisyydellä kuuluu joku, joka on äänestänyt persuja. Ihanko oikeasti mielestäsi itseään sivistyneenä, suvaitsevaisena ja epäitsekkäänä pitävän käytöstapoihin kuuluu tuollainen avoin ja ylemmyydentuntoinen solvaaminen?

Voisiko ehkä olla, että tuollainen perseily on peräti tasoittanut tietä eiliselle jytkylle?

Tässä vaiheessa pitäisi sitten varmaan todeta, että olen iloinen muuttaessani viikon päästä pois tästä suvaitsemattomasta ja ahdasmielisestä maasta. Mutta se olisi liioittelua, koska kyllä minä Suomea kaipaamaan jään.

Vielä kerran vihreiden väitetystä liberalismista

Jatkan vielä hieman teemasta vihreät ja (arvo-)liberalismi, sävynä tietenkin entisen kannattajan kitkeryys. Edellinen vastaava marinani ei ole kaukana historiassa, ja aiheesta on kirjoitettu mm. täällä; sivuaapa tämäkin samaa keskustelua.

Vihreiden retostelu omalla liberalismillaan on siis nostattanut vastareaktioita. Minulla on kuitenkin vankka mutuun perustuva käsitys siitä, minkä takia lähinnä asioita kieltävä vihreä puolue saa edelleen kierrellä maita ja mantuja julistaen liberalismin ilosanomaa, eikä kovinkaan moni moista väitettä kyseenalaista.

Jostain syystä liberaali ja konservatiivi eivät ainakaan minun tuntemissani piireissä ole pelkästään poliittista suuntausta kuvaavia termejä, vaan ne sisältävät oletuksen hyvyydestä tai pahuudesta. Aika monen mielessä liberaali on yhtä kuin hyvä, kun taas konservatiivit ovat pahoja, itsekkäitä, paikalleen jämähtäneitä ihmisiä. Vaikken minäkään itseäni kamalan konservatiivisena pidä, nostan kuitenkin hattua niille, jotka vielä näinä maailmanaikoina uskaltavat julistautua konservatiiveiksi - noiksi pimeyden voimiksi.

Todellisuudessa harva kuitenkin on erityisen liberaali, minkäälaisesta libertarismista nyt puhumattakaan. Eivät ihmiset halua sallia käsiaseita, ydinvoimaloita, prostituutiota, kannabista (eikä varsinkaan muita huumeita!), lääkkeiden marketkauppaa, geenejä, e-koodeja, nettilataamista tai muita ikäviä, rumia tai vain muita ihmisiä koskettavia asioita. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin pystyä olemaan liberaali.

Vihreiden siunauksella lukemattomia asioita vastustavatkin äänestäjät voivat tässä ristipaineessa kutsua itseään liberaaleiksi, koska juuri kenenkään etu ei ole rikkoa tätä illuusiota. Vihreät ovat turvallinen väylä leikkiä liberaalia ilman todellisen liberaaliuden ikäviä ja vaikeammin perusteltavia puolia.

Edistystä

Tämä viikko ei ole vielä puolivälissäkään, mutta silti juuri tämän viikon aikana on tapahtunut paljon hyviä asioita muuttoa ajatellen. Stressiä helpottaa kummasti se, että asiat vihdoin järjestyvät.

Muuttoa edeltävän viikonlopun aikataulut ovat viimein selvinneet ja pakettiauto on jo varattu. Pitää käydä viemässä jokunen huonekalu ja liinavaate mökille säilöön; lähinnä siis sellaiset tavarat, joista emme missään nimessä halua luopua mutta joita emme Kiinaan asti viitsi kuljettaa.

Hyvin edullinen mutta kuulemma riittävän siisti hotelli on löytynyt, ja kotifasistin kiinalainen opiskelijaorja on jo nakitettu varaamaan meille sieltä ensimajoitus.

Yrityspulmani on ratkennut: en saakaan perustaa suomalaista yritystä ja kiinalaisen perustaminen taas on valtava projekti (jos edes mahdollista), mutta voin tehdä hommia freelancerina ilman yritystä. (Kiitos kuitenkin nimiaivoriihestä, Jokivaris!)

Kierrätyskeskuksen auto tulee noukkimaan kaikki myymättä / lahjoittamatta jääneet mutta hyväkuntoiset tavarat juuri sopivasti muuttopäivän aamuna ja juuri ennen muuttofirman saapumista. Ihanteellisempaa aikataulua ei ole.

Ja mikä tärkeintä: ensi sunnuntain lastensynttäreiden viimeinenkin kakuntäyte on nyt päätetty.

Pelko

Eilen illalla se iski ensimmäisen kerran: pelko ja ymmärrys siitä, että kohta mennään. Joskus pari kuukautta sitten sanoin kysyjille (niitä on nykyään päivä päivältä enemmän), että ei vielä jännitä; luultavasti jännitys iskee noin kahta viikkoa ennen lentoa. Niinhän siinä sitten kävi.

En tapaa jännittää asioita kovinkaan paljon etukäteen, ennemminkin uppoudun täysillä käytännön järjestelyihin ja stressaan niitä itse päämäärän sijaan. Niin olen nytkin tehnyt. Mutta kun jäljellä on enää reilut pari viikkoa Suomessa, alkaa muutto vihdoin tuntua todelliselta.

Vanhoista rutiineista on täytynyt alkaa hiljalleen luopua. Autottomana ei käydä automarketissa. Keittiön kuivakaapin tavaroita täytyy alkaa käyttää loppuun. Jääkaapissa on iso klöntti marsipaania, joka ei ole kulumassa edes ensi viikon lastenkekkereillä (se on väärän väristä). Sillekin pitäisi keksiä jotain.

Parvekkeella ei kai ehdi juoda kevään ensimmäistä ulkosiideriä. Pitää tehdä se Kiinassa.

Jopa esikoinen alkaa olla jyvällä: tyttö kertoi eilen luultavasti itkevänsä joutuessaan eroon vanhasta tutusta päiväkodista. Nyt tiedän, että lähes viisivuotiaskin taitaa ymmärtää muuton vakavuuden. Kolmivuotiaalla nyt ei tietty ole mitään hajua; kuopus kysyy joka päivä, mitä me siellä Kiinassa syömme kun me sinne "huomenna" menemme. Ja joka kerta kysymykseen täytyy vastata "kissoja ja koiria".

Toiminimi

Koska vajaan kolmen viikon aikana ennen Kiinaan muuttoa ei ole tarpeeksi tekemistä, ajattelin perustaa yrityksen. Jatkan nimittäin uudessa kotimaassani nykyisiä töitäni vain puolipäiväisesti, joten tilaa on vapaaherrattaren elämän ja turisteilun lisäksikin ehkä vielä jonkinlaisille palkallisille iltapuhteille. Epämääräisistä kirjoituskeikoista onkin jo ollut puhetta, ja sellaisia varten pitäisi sitten olla oma yritys.

Toiminimi on helpoin, joten kai sitä on sellainen pyöräytettävä pystyyn joutessaan. Vielä ei kylläkään ole selvää, miten ETA-alueen ulkopuolella asuva saisi suomalaisella toiminimellä tehdä töitä, mutta kyllä siihenkin ratkaisut löydetään. Toimialatkin olen Tilastokeskuksen luokittelusta sekalaisille kynähommille valkannut: Taiteellinen luominen; Kääntäminen ja tulkkaus; Suhdetoiminta ja viestintä; Mainostoiminta ja markkinatutkimus; Tietopalvelutoiminta.

Mutta! Mistä ihmeestä keksiä firmalle hyvä nimi? Jokin hauska muttei kökkö? Ei tylsä muttei nolokaan? Joku kynäilyä hyvin kuvaava?

Sanapaja? Sen niminen pulju näemmä on jo. Anginan sana? Nyt kun kerran olen määrätietoisesti brändäämässä harvinaista etunimeäni? Kuulostaa aika raamatulliselta. Blogin nimi taas ei ole, hmm, kaupallisesti kovin houkutteleva. Sitä paitsi blogibrändiä ei pidä sotkea koko yrityksen brändiin.

Vuokrakynä? Typerää kikkailua, sitä paitsi se kuulostaa toimistotarvikeliisaukselta. Anginan kynä ja paperi? Luovu nyt hyvä nainen jo siitä kynäfiksaatiosta. Olipa kerran? Tuskin kukaan uskaltaisi ostaa asiatekstiä sen nimiseltä firmalta. Lorem ipsum? Eikö siitä kikkailusta nyt jo ollut puhetta.

Olisiko lukijoilla hyviä ideoita toiminimen, öh, nimeksi? Tulevalle yrittäjälle ja PRH:lle kelpaavan nimen keksijä saa tuoreelta firmalta lahjaksi yhden 500 sanan tekstin vapaavalintaisesta aiheesta.

Jotain rajaa

En ole viime aikoina jaksanut vetää herneitä nenään mistään poliittisesta; keskustelua on tullut seurattua lähinnä laimean kiinnostuneena. Mutta entinen ehdokkaani Jyrki Kasvi onnistui yllättäen sohaisemaan kipupisteeseen ylpeillessään Vihreiden olevan eduskunnan arvoliberaalein puolue, joka ei lankea moraalipaniikkiin. Ei lankea moraalipaniikkiin!!!?? Kuulkaas nyt, sanakirjassa "moraalipaniikin" kohdalla on juurikin yhteispotretti vihreistä nykyvaikuttajista.

Tätä ennen oli jo hieman ärsyttänyt tämä Tiedepuolue. Eräs tuttavani tiivisti asian ihan hyvin jokseenkin näin: onhan se kiva, että niitä korkeakoulutettuja on listoille päässyt, mutta samaan aikaan on jotenkin jännä, että siihen ns. tiedepuolueeseen on vain sattunut kasaantumaan poikkeuksellisen paljon näitä Iik! Atomeja!, Iik! Geenejä! ja Iik! Lisäaineita! -ihmisiä.

Tökätty kipupiste lienee se, että joskus minäkin tosissani uskoin, että Vihreät ovat arvoliberaaleja ja kovinkin sivistyneitä rationaalisia ajattelijoita. Tunnenhan minäkin yksittäisiä vihreitä ihmisiä, joita vastaan minulla ei ole mitään; kollektiivisesti puolue tuntuu kuitenkin olevan päätön kanalauma, joka säätää, huseeraa, moralisoi ja taivastelee niin kovaan ääneen, ettei kuule enää edes omia ajatuksiaan. Saati sitten muiden.