Vielä kerran vihreiden väitetystä liberalismista

Jatkan vielä hieman teemasta vihreät ja (arvo-)liberalismi, sävynä tietenkin entisen kannattajan kitkeryys. Edellinen vastaava marinani ei ole kaukana historiassa, ja aiheesta on kirjoitettu mm. täällä; sivuaapa tämäkin samaa keskustelua.

Vihreiden retostelu omalla liberalismillaan on siis nostattanut vastareaktioita. Minulla on kuitenkin vankka mutuun perustuva käsitys siitä, minkä takia lähinnä asioita kieltävä vihreä puolue saa edelleen kierrellä maita ja mantuja julistaen liberalismin ilosanomaa, eikä kovinkaan moni moista väitettä kyseenalaista.

Jostain syystä liberaali ja konservatiivi eivät ainakaan minun tuntemissani piireissä ole pelkästään poliittista suuntausta kuvaavia termejä, vaan ne sisältävät oletuksen hyvyydestä tai pahuudesta. Aika monen mielessä liberaali on yhtä kuin hyvä, kun taas konservatiivit ovat pahoja, itsekkäitä, paikalleen jämähtäneitä ihmisiä. Vaikken minäkään itseäni kamalan konservatiivisena pidä, nostan kuitenkin hattua niille, jotka vielä näinä maailmanaikoina uskaltavat julistautua konservatiiveiksi - noiksi pimeyden voimiksi.

Todellisuudessa harva kuitenkin on erityisen liberaali, minkäälaisesta libertarismista nyt puhumattakaan. Eivät ihmiset halua sallia käsiaseita, ydinvoimaloita, prostituutiota, kannabista (eikä varsinkaan muita huumeita!), lääkkeiden marketkauppaa, geenejä, e-koodeja, nettilataamista tai muita ikäviä, rumia tai vain muita ihmisiä koskettavia asioita. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin pystyä olemaan liberaali.

Vihreiden siunauksella lukemattomia asioita vastustavatkin äänestäjät voivat tässä ristipaineessa kutsua itseään liberaaleiksi, koska juuri kenenkään etu ei ole rikkoa tätä illuusiota. Vihreät ovat turvallinen väylä leikkiä liberaalia ilman todellisen liberaaliuden ikäviä ja vaikeammin perusteltavia puolia.

Jotain rajaa

En ole viime aikoina jaksanut vetää herneitä nenään mistään poliittisesta; keskustelua on tullut seurattua lähinnä laimean kiinnostuneena. Mutta entinen ehdokkaani Jyrki Kasvi onnistui yllättäen sohaisemaan kipupisteeseen ylpeillessään Vihreiden olevan eduskunnan arvoliberaalein puolue, joka ei lankea moraalipaniikkiin. Ei lankea moraalipaniikkiin!!!?? Kuulkaas nyt, sanakirjassa "moraalipaniikin" kohdalla on juurikin yhteispotretti vihreistä nykyvaikuttajista.

Tätä ennen oli jo hieman ärsyttänyt tämä Tiedepuolue. Eräs tuttavani tiivisti asian ihan hyvin jokseenkin näin: onhan se kiva, että niitä korkeakoulutettuja on listoille päässyt, mutta samaan aikaan on jotenkin jännä, että siihen ns. tiedepuolueeseen on vain sattunut kasaantumaan poikkeuksellisen paljon näitä Iik! Atomeja!, Iik! Geenejä! ja Iik! Lisäaineita! -ihmisiä.

Tökätty kipupiste lienee se, että joskus minäkin tosissani uskoin, että Vihreät ovat arvoliberaaleja ja kovinkin sivistyneitä rationaalisia ajattelijoita. Tunnenhan minäkin yksittäisiä vihreitä ihmisiä, joita vastaan minulla ei ole mitään; kollektiivisesti puolue tuntuu kuitenkin olevan päätön kanalauma, joka säätää, huseeraa, moralisoi ja taivastelee niin kovaan ääneen, ettei kuule enää edes omia ajatuksiaan. Saati sitten muiden.

Vähemmistödiktatuurista

Ne teistä, jotka käyttävät piilolinssejä tai katsovat vierestä juuserin elämää, tuntevat ne pienet puhdistusnestepullon mukana tulevat piilarikotelot. Aika monella merkillä ne kotelot ovat valkoisia; lisäksi toisen lokeron korkki on valkoinen ja toisen yleensä sininen, vihreä tai jokin vastaava hygieenisiä mielleyhtymiä herättävä väri. Korkkien erilaisen värityksen on tietenkin tarkoitus helpottaa vasemman ja oikean erottamista toisistaan; toki värikoodituksen lisäksi korkeissa on myös isot L- ja R-kirjaimet.

Se värillinen korkki on yleensä merkitty R-kirjaimella. Tämä on loogista: oikeakätisenä oikea linssikin on minulla jotenkin ensisijainen, ja otan sen aina silmästä pois ennen vasenta. Samaan tapaan on luontevaa tarttua ensimmäisenä siihen värilliseen korkkiin, joka erottuu helpommin taustaväristä.

Vaihdoin hiljattain piilolasinestettä, ja kakistelin kovasti ensimmäistä kertaa uutta piilarikoteloa käyttäessäni: siinä mintunvihreä korkki onkin merkitty L-kirjaimella! Lamaannuin hetkeksi. Noudatanko nyt jo selkärankaan syöpynyttä ja intuitiivista värikooditusta vai tottelenko sanallisia ohjeita? Verbaliikka vei voiton, ja asetin oikean linssini valkokorkkiseen lokeroon.

Voin vakuuttaa, että joku aamu törmäilen fillarilla päättömästi kanssakulkijoihini, kun olen unenpöpperössä laittanut piilarit vääriin silmiin. Ja kenen syy se sitten on, häh?

Kyllä minä tiedän, mistä tässä on kyse. Vähemmistön vastaiskusta, ellen sanoisi peräti terrori-iskusta. Vasenkätinen vähemmistö on kyllästynyt oikeakätisten valtaan ja on päättänyt ottaa omansa takaisin korkojen kera. Hämmentynyt enemmistö taas ei rasistifasistisyytösten keskellä uskalla huomauttaa vähemmistönkin turvallisuuden heikkenevän puolisokeiden pyöräilijöiden keskellä.

Kirkosta eroamisesta

Nyt on taas pienoinen homonstelu- ja kirkostaeroamisbuumi käynnissä. Sotkin lusikkani edelliseenkin soppaan, enkä saa jätettyä sitä väliin tälläkään kertaa. Kuitenkin yritän tapani mukaan pysyä metatasolla tässäkin keskustelussa.

Toistan hieman aiemmin sanomaani, mutta vain, koska en osannut mielestäni taannoin kiteyttää asiaani kunnolla. Nythän on olemassa useita ihmisiä, jotka voitonriemuisina kertovat eronneensa kirkosta sen tai tämän tai jonkin muun kohun vuoksi, vastalauseena. Minun mielestäni sellaisessa ei ole yhtään mitään kehuskeltavaa; kovinkin inhimillistä ja hyväksyttävää, muttei mitään, mitä pitäisi rinta rottingilla julistaa.

Kirkon paikoittain hyvinkin nuiva näkemys homonstelusta ei ole mikään uutinen, eikä sen pitäisi tulla yllätyksenä kirkon jäsenille nytkään. Jos joku ihan oikeasti nyt ensimmäisen kerran tajuaa, ettei kirkon maailmankuva sittenkään sovi yhteen omansa kanssa, en pitäisi sitä kamalan terävänä havaintona. Onneksi olkoon siitä, että olet saanut pääsi mediamyllytyksen vauhdittamana järjestykseen, muttet sinä siitä mitään aplodeja saa. Osa meistä pystyi siihen ihan yksin jo kauan sitten.

Jos taas eroaminen ei johtunut siitä, etteikö kirkon tarjoama kokonaisuus olisi oikea, vaan ainoastaan tämä yksi palanen ei osunut kohdalleen, on kyse vain laiskuudesta. Jos edelleen uskot kirkon ydinsanomaan, olisi sen säilymisen kannalta parempi yrittää muuttaa pytinkiä sisältä käsin. Se on kuitenkin raskas taistelu, eikä ketään yksilöä voi mielestäni sellaiseen velvoittaa. On lupa väsyä ja lopettaa. Mutta älä nyt herran jestas kierrä kehuskelemassa omalla laiskuudellasi! Osoita sen sijaan kunnioitusta niille, jotka vielä jaksavat yrittää muuttaa asioita.

Paheksun

Aika heikoissa kantimissa oli journalismi viime vuonna, kun katselee joitakin Suuren journalistipalkinnon saajaehdokkaita. Ylen homoilta? Ilta-Sanomien historialehdet? Siis se Ylen "täl puolel ois nää uskikset, tol puolel noi hipit ja muut homot, nonii eiksookin ihan kauheeta miten tyhmii mielipiteitä noilla muilla on" homoilta ja ne Ilta-Sanomien "Marski ei ollu homo mutsis oli", "kansan syvien rivien verellä ja hiellä on vapautesi lunastettu, senkin kiittämätön hippi" historialehdet?

Lehdessä nuo voisivat tietty olla ihan varteenotettavia ehdokkaita, kuuluivathan ne läpyskän viimevuotisiin ehdottomiin suosikkiaiheisiin.

Paikallisesta palvelukulttuurista

Alakerrassamme on liikehuoneisto, jonka vuokralaiset ovat vaihtuneet tiheään tahtiin; paikassa on sijainnut mm. kampaamo, kauneushoitola ja suutari. Nyt siellä on koko perheeni suureksi riemuksi pyöräkorjaamo/pyöräkauppa. Ihan hirveästi ei ole puljun ovipumppu kuitenkaan laulanut, sillä kaveri on ohimennen vilkaistuna yleensä lähinnä istuskellut tiskin takana.

Jos asiakas kävelee sisään ja näyttää, että katso, on pyörä pipi, ei pyörä kulje, on osa katki, mitä yrittäjältä tavataan odottaa? Monen uskoisin sanovan, notta jätäs pyörä vain minulle, kyllä minä hoidan sen kuntoon. Sitten voitaisiin ehkä alkaa neuvotella työn hinnasta, jos asiakas on sillä tavalla tiedostava.

Mutta näköjään voi tehdä niinkin, että pyytää asiakasta viemään pyörän takaisin kotiinsa, purkamaan sen osiin ja tuomaan vain sen rikki menneen osan yrittäjälle tutkittavaksi. Siinä sitten asiakas kiroilee, ähisee ja lopulta kädet mustana saa rikkinäisen osan separoitua - kymmenen minuuttia puodin sulkeutumisen ja yrittäjän kotiutumisen jälkeen.

Tulee mieleen, että olisi tämän ehkä voinut hoitaa kaikkien osapuolten kannalta paremminkin.

Mitä tapahtuu Kiinassa, ei jää Kiinaan

Kotifasisti vietti kaksi viikkoa Kiinassa ja palaa sieltä huomenna perjantaina (vai joko se on tänään? Ai, ei vielä). Ei nyt lähdetä sille linjalle, että miksi ihmeessä se on kotifasisti joka sinne tutustumaan lähti enkä minä, joka sentään osaan jo vähän kiinaa ja tiedän teoriassa mistä Nanjingista löytyisi saksalainen leipomo. Kunhan nyt joku edes kävi, olkoon se nyt sitten vaikka se tyyppi joka sinne on menossa töihin.

Reissulta on jäänyt käteen jo jokunen käytännön yksityiskohtakin, niistä suurimpana muuttoaika. Ette arvaa. Toukokuussa. Juuri niin. Tou. Ko. Kuus. Sa. Mitä minä tässä turhaan ikeniäni louskuttelen, kun ei tässä nyt näköjään ollakaan minnekään lähdössä ennen kuin lapset ovat jo isoja ja ilmastonmuutoskin on jo tuhonnut kokonaisia mantereita. Hei ihan oikeasti, toukokuu, ei ihminen pysty ajattelemaan niin pitkälle.

No, nyt on sitten kai pakko. On vain aika julmetun painava aamukampa.

Tiedossa on nyt sekin, että saamme yliopistolta kämpän. Joka on liian pieni. Jonka lisäksi voi halutessaan vuokrata isomman omalla kustannuksella. Joten tervetuloa kylään, kaikki lukijani (vaikka kerralla), siellä olisi ihan vieraille ja pirtsakoille au paireille pyhitetty kolmio odottamassa Juuri Sinua. Mutta siis tietenkin vasta TOUKOKUUSTA alkaen.

Tiedossa on myös, että lapset pääsevät yliopiston päiväkotiin. Joka on kiinankielinen. Mikä on pidemmällä tähtäimellä erinomaista, koska haluamme toki jälkikasvumme oppivan paikallisen kielen ja valloittavan myöhemmin ilmastonmuutokselta jääneen maailman. Mutta aikamoinen kulttuurishokki se taitaa olla. Pitänee keksiä tapoja pehmentää laskua.

Minulle myös vakuuteltiin, että taannoisia kiinalaisia päiväkotipuukottajia ei tarvitse siellä pelätä: vaikka kotifasistilla oli paikallinen kiho mukanaan, ei päiväkotiin meinannut päästä tutustumaan ilman kumihanskojen paukuttelua. Pelkään silti; se on hormonaalista.

Huomenna tuliaisia. Kuulemma ainakin jotain pahaa syötävää.

Näitä päiviä

Typerä ilta. Maassa iljettävää harmaata moskaa ja kaikkialla sen yläpuolella vaakasuoraan silmiin ja poskiin lentäviä pistäviä neuloja. Kylmää, märkää, hidasta ja silti vaarallista liikenteessä.

Kävin ampumassakin. Pidemmän tauon jälkeen piti taas käydä kokeilemassa, kuinka kulmarauta taittuu. Ei olisi kannattanut, kaikki opittu oli jo unohtunut. Jäi harvinaisen paska maku suuhun.

Tiedän kyllä, mitä syyttää. Kiinaa. Ai miten niin? No siten, että se vie elämässäni kaiken tilan ja huomion.

Normaalistihan olisin tässä vaiheessa jo saanut pyörään nastat alle, jolloin sotkeminen olisi edes vähän tukevamman tuntuista. Mutta kun se edellinen kuukausi oli niin lämmin ja kohtahan me jo lähdetään sinne Kiinaan jossa ei mitään nastoja tarvita. Ai mikä lumimyrsky? Jaa tuoko?

Ja normaalistihan minä olen onnesta soikeana, kun syksyllä alkaa jossain näkyä vilauskin jostain valkoisesta lumenkaltaisesta. Melkein joulu! Mutta kun tässä on muutakin mietittävää kuin joku joulu. Ei siellä Kiinassa edes vietetä joulua, eikä Nanjingissa pahemmin luntakaan näy.

Ja olihan se tiedossa, ettei Kiinassa ampumaharrastus jatku. Tai ehkä, jos sattuisi pääsemään Puolueen suosioon? Piti se yksi kerta käydä kuitenkin katsomassa, että jos pitäisi yllä kaukosuhdetta ja jatkaisi sitten taas Suomeen palattua. Mutta ei. Ei tästä enää mitään tule. Suuri Mutkaprojekti on päättynyt.

En kuitenkaan jättänyt ruutijumalaa aivan uhritta: mukana oli ystävä, joka tarttui ensi kertaa mutkaan ja näytti olevan varsin kotonaan. Ampumapäiväkirjankin meni aloittamaan. Katson ostaneeni tieni ulos tällä neitseellisellä sielulla.

Stressi

Joskus tuntuu siltä, että kaikki asiat tapahtuvat samaan aikaan. Tämä syksy on ollut yksi näistä hetkistä, ja välillä itsensä on voinut diagnosoida suorastaan stressaantuneeksi. Tai sitten voi olla, että vanhemmiten sitä vain hidastuu niin, ettei enää osaa käsitellä muutoksia yhtä sutjakkaasti kuin nuorena plikkana.

Tätä syksyä on värittänyt esim. kotifasistin väitöskirjan valmistuminen ja väitöskaronkan järjestely. Väitöskirjasta ja -tapahtumasta stressasi lähinnä kotifasisti, mutta kyllähän se nyt muuhunkin perheeseen heijastuu. Karonkan huolehtiminen taas lankesi minulle, mutta kyllähän minä sen tuskan välitän loppuperheellekin.

Omakin työrintama on ollut kaikkea muuta kuin rutiinia: kesällähän tuli loikattua vakaasta suurkonsernista piskuiseen start-uppiin, joka nyt sitten syksyllä käynnisti toimintansa. Työmäärä ei ole ollut millään lailla epäinhimillinen, mutta kyllähän tässä ollaan henkisesti aika varpaillaan. Jännittäviä aikoja.

Koska kotifasisti meni kerran valmistumaan, piti keksiä uutta työtä. Ja se uusi työ on nyt sitten näköjään Kiinassa. Jonne muuttaminen ei ole aivan pikkujuttu. Niidenkin käytännön asioiden pohtiminen lohkaisee melko ison osan aivokapasiteetista. Ja entäs sitten se mandariinikiinan opiskelu? Sitäkin olen toistaiseksi jaksanut tehdä lähes päivittäin.

Jotta asiat eivät olisi liian helppoja, kuuluu syksyyn tietenkin sairastelu. Kuopuksella kolme korvatulehdusta, esikoisellakin yksi. Päälle vielä parit silmätulehdukset ja yksi keuhkoputken tulehdus. Nyt on sentään saatu pikkuisen korvat putkitettua, josko tulehduskierre siihen päättyisi.

Ilmeisesti silkkaa empaattisuuttani olen sitten itsekin syyskuun alusta sairastellut. Tiedättehän, sellaista nihkeää lämpöilyä, ettei oikeasti tarvitse sairaslomaa muttei oikein ole kunnossakaan. Ja pahinta lienee se, ettei syyskuun alusta lähtien ole tainnut tulla nukuttua yhtään kunnon yötä. Koska yskä. Karmeat kohtaukset joka yö. Vähän väliä. Eikä lääkäri keksi mitään vaan määrää antibioottia ja yskänlääkettä joista kumpikaan ei auta.

Nukkua ehtii kyllä sitten haudassakin!

Kaiken tämän narinan päätteeksi on kuitenkin todettava, että lopussa mainittuja sairasteluja lukuun ottamatta kaikki stressin aiheet ovat oikeasti kivoja. On mainiota, että kotifasisti valmistui, ja niissä juhlissa oli hurjan kivaa. On mielettömän hienoa olla töissä näin tuoreessa firmassa ja päästä luomaan asioita aivan alusta. On todella jännittävää muuttaa Kiinaan, ja on hauska päästä oppimaan ihan uudenlainen kieli. Muutto sopiikin juuri nyt erinomaisesti elämäntilanteeseemme.

Miten voikin olla yhtä aikaa niin raastavaa ja niin mahtavaa?

Kirkosta ja homonstelusta

Kun kaikki muutkin sanovat jotain Ylen homoillasta, pitää minunkin varmaan seurata virran mukana ja tuottaa aiheesta oma lastuni. Yritän tehdä sen lyhyesti. Mielipiteeni homonstelusta lienee kuitenkin jo tiedossa.

Minua häiritsee keskustelussa sen omituinen lähtökohta: kovasti väitetään puhuttavan homoliittojen, -adoptioiden ja minkä tahansa homonstelun sallimisesta yhteiskunnassa ja lain tasolla, ja sitten keskitytään haukkumaan kirkon suvaitsemattomuutta.

1. Kirkko on oma pieni salakerhonsa, jolla on omat kirjallisiin lähteisiin ja vanhurskaisiin auktoriteetteihin perustuvat sääntönsä. Kirkolla on mielestäni täysi vapaus suhtautua niin nolla- tai kaksituhattalukulaisesti kuin kirkko vain haluaa. Jos kirkko ei tykkää homoista, olkoon niin. Minun ei tarvitse tykätä kirkosta, mutta en koe asiakseni mennä määräilemään kirkkoa tämän omien sisäisten asioiden hoidossa. Jos olet kirkon jäsen, tervemenoa muuttamaan puljun menoa sen omien vaikutuskanavien kautta. Älä huutele meidän pakanoiden keskellä.

2. Jotta edellinen voisi olla täysin totta, kirkon ja valtion suhteet pitäisi katkaista kokonaan. Jos kirkko ei saa vihkiä avioliittoon vaan ainoastaan siunata, en pidä ongelmana siunauksen kieltämistä vaikkapa kaikilta vasenkätisiltä. Kaivakoon kirkko oman hautansa.

Pelottavasta puheesta

Kuten kaikki nettiaktiivit jo tietävät, oikeusministeri haluaisi kiristää netin keskustelupalstojen valvontaa. Tuija Braxilla on selvä motivaatio suunnitelmilleen: "Tämä perustuu esiin tulleeseen eriarvoisuuteen ja siihen, että todella pelottavaa puhetta sisältävien viestien kirjoittajia ei saada aina kiinni." (Sitaatti Hesarin maksulliselta puolelta)

Minäkin olen huomannut, että netistä totisesti löytyy pelottavaa puhetta. Sydäntä kylmäsi mm. perjantaina, kun Suomen islamilaisen neuvoston edustajat vastasivat mielipidepalstalla (linkki maksulliselle puolelle) Heidi Hautalan ja Husein Muhammedin taannoiseen tekstiin siitä, kuinka islamiakin tulee saada kritisoida julkisesti. No eipäs saa, totesivat neuvoston edustajat. Heidän mielestään kristinusko esiintyy vain myönteisten tai neutraalien uutisten yhteydessä, kun taas islamia aina vain mollataan mainitsemalla uskontopoloinen ikävien uutisten yhteydessä. Pedofiilikohu, paaviuutiset, naispappeus, homoliitot, anyone?

Suurimman vilunväristyksen aiheutti tämä lausahdus: "Ei voi vain kirjoittaa tai uutisoida, vaan jutun mahdolliset seuraukset kuuluvat myös toimittajille." Se kalskahti erityisesti korvaan, kun sitä ennen oltiin viitattu Muhammed-pilapiirroskohuun ja todettu, että "episodi esiintyi mediassa usein kysymyksenä sananvapaudesta, jota pitää kunnioittaa, mutta joka ei ole eikä voikaan olla mikään absoluuttinen vapaus."

Pelkotiloja aiheuttavat myös tällaiset puheet: "Lausuntopalaute oli runsasta. Klassiset sananvapaustahot olivat suorastaan järkyttyneitä, että me edes kysyimme tällaista. Vastaavasti oli paljon tahoja, joiden mielestä tämä on aito ja suuri ongelma." (Tuija Brax, ks. aiempi linkkini maksulliseen Hesariin) Ikäviä nuo tuollaiset klassiset sananvapaustahot, jotka tulevat ja marisevat toisten lakiesityksistä. Maailma olisi niin paljon yksinkertaisempi ilman klassisia sananvapaustahoja.

Ilmeisesti minun pitäisi olla huojentunut, sillä näiden pelottavien puheiden lausujat ovat hyvinkin tiedossa. Mutta jäävätköhän he kiinni?

Kärsivällisyydestä

Minä en ole koskaan ollut kärsivällisyydellä pilattu. Suhtaudun vihamielisesti kaikenlaiseen byrokratiaan sekä ihmisten päättämättömyyteen, mikäli moiset ilmiöt millään tavalla hidastavat omaa kulkuani. Lisäksi inhoan maailmaa, kun yksinkertaiset luonnonlait, kuten ajan etenemisnopeus tai maantieteellinen etäisyys, estävät minua tekemästä mitä haluan juuri silloin kuin haluan.

Nythän on niin, että perheemme suunnittelee muuttoa Nanjingiin, Kiinaan. Asia putkahti tarjottimelle viime viikolla, kun pian väittelevä kotifasisti sai post-doc -työtarjouksen kyseisestä kaupungista. Pikaisesti minä sitten selvitin, että voisin jatkaa nykyisessä työssäni etänä Kiinasta käsin, joten ei kun vain nimeä sopimukseen!

Mutta kun ei. Ensinnäkään se tarjoukseksi tulkittu ei ollutkaan tarjous vaan silkkaa hyväntahtoista spekulaatiota; kukaan ei ole itse asiassa kysynyt kiinalaisten mielipidettä asiasta. Lisäksi kukaan ei ilmeisesti edes voi kysyä, koska näemmä sähköposti, Skype ja puhelinverkot eivät ole vielä levinneet Kiinaan, eikä kukaan edes tiedä kenen kanssa asiasta oikeastaan pitäisi puhua.

Nyt sitten näyttää siltä, että ainoa tapa edetä asiassa on lentää sinne Kiinaan. Kahdeksi viikoksi. Jos ei arvon Herr Doktor viivy niin kauan, pitää lennot maksaa omasta pussista. Ei huvittaisi. Eikä kyllä huvittaisi jäädä kahdeksi viikoksi yksinhuoltajaksi kotifasistin matkaillessa, mutta eipä ole toisaalta varaa lähteä koko perheen kesken palkattomalle lomalle jonnekin Kiinaan.

Katsokaas, kun minä olen jo ottanut selvää mm. muuttokuorman kuljetuksen kiemuroista, paikallisesta hintatasosta, polkupyörien saatavuudesta, Shanghai-Nanjing-junan aikatauluista, liikennekulttuurista, parhaista ulkoilureiteistä, asunnon minimivaatimuksista, länsimaisten ruokien parhaista shoppailupaikoista, verotuksesta ja alkuasukkaiden englanninkielentaidoista. Tällä välin toisessa päässä ketjua ei vielä edes muisteta, että mikä se nyt olikaan niistä lukuisista Nanjingin yliopistoista se jonka kanssa me sitä yhteistyötä tehtiin ja olikos meillä joku yhteyshenkilö. Kyllä ne varmasti tuollaisen reippaan nuoren miehen sinne töihin ottavat, mutta kattellaan ny vielä. Onhan tässä monta kuukautta aikaa.

Niin että voipi olla, että muutamme talvella Kiinaan, mutta voipi olla olemattakin. Pirustako sen tietää.

Vaalilupauksista ja käsien sitomisesta

En osaa politiikkaa. Asiakokonaisuudet ovat liian suuria, termit ovat vieraita ja faktat karkailevat käsistä. Niinpä pyrinkin pitämään pääni kiinni tällaisista asioista, paitsi silloin kun en pyri.

Menemättä kovin yksityiskohtaisesti politiikan sisältöön aion nyt kuitenkin hieman puolustella demareita. Kyllä vain, demareita. Ja ennen puolusteluani tunnustan, että olen saattanut saada vaikutteita vakoilemiltani demareilta.

Demarithan asettivat tässä hiljattain muutamia kynnyskysymyksiä ja tavoitteita omalle mahdolliselle hallitustaipaleelleen ensi eduskuntavaalien jälkeen. Näistä tavoitteista ja niiden toimivuudesta voi kukin sitten olla mitä mieltä huvittaa, siitähän sitä poliittista keskustelua saadaan.

Mutta kun ei. Nyt on sitten kovasti harmittanut se, että joku menee asettamaan tällaisia tavoitteita ja vielä ennen vaaleja. Sitoi kätensä. Kävi konkreettiseksi. Tuollaisista lupauksistahan voi jäädä vielä kiinnikin! Hullun hommaa tuollainen lupaileminen.

Pohjanoteeraus oli mielestäni viimeisimmän Talouselämän pääkirjoitus "Keinot pyhittävät tarkoituksen":

Hämmentävä on vaatimus, että työllisyysmäärärahoja on nostettava. Voisi luulla, että puolueen tavoitteena on työllisyyden lisääminen tai työttömyyden vähentäminen. Sosiaalidemokraatit tekevät kuitenkin päämäärän siitä, mikä jollekin muulle on keino.
Naulitessaan tavoitteen työllisyysmäärärahoista demarit eivät siis piittaisi siitäkään, että työllisyys olennaisesti parantuisi.

Pikkaisen pirun raamatunluennan makua tuossa tulkinnassa. Toimittajakulta, kun ei niillä edustajilla ole sellaista nappulaa, jota myötäpäivään kääntämällä työllisyys lisääntyy ja vastapäivään kääntämällä vähenee. Ne ovat katsos juuri noita tuhmia pahoja keinoja, joilla sitä työllisyyttä yritetään lisätä.

Juu, voi olla, että demareiden keinot ovat syvältä. Mutta olisit sitten sanonut niin, etkä valittanut, että joku yrittää nyt ehdottaa keinoja. Ja itse asiassa toimittaja taitaa jopa myöntää, että osa demareiden keinoista saattaisikin olla peräti hyviä. Mutta kun ne on niitä keinoja!

Ja kun demarit julkeavat olla hetken aikaa sanomatta, että me tehdään tää lasten vuoksi työllisyyden parantamiseksi, niin sehän tarkoittaa sitä, etteivät demarit ajattele lainkaan lapsia työllisyyttä. Vaikka se olisi niin mainio erottautumiskeino.

Valitusvirsi

Valitan hieman vastatakseni paremmin minulle asetettuja odotuksia.

-Sadeviitasta ei ole sanottavaa hyötyä, jos sen pitää repussa kaatosateen ajan. Mutta kuka hölmö nyt kesken hyvän vauhdin pysähtyy tavallisen veden takia tienposkeen penkomaan reppuaan? Näin hyvä sadeviitta menee ihan hukkaan (ellei joku vastaantulija tarjoudu rakentamaan kanssani telttaa).

-Helikopterilla ei saa lentää tarpeeksi matalalla, jotta merikonttien lastaamisesta saisi riittävän hyvää kuvamateriaalia ilmasta käsin.

-Päiväkotimaksut nousivat sitten tämän kuun alusta.

-Aniharva on kiinnostunut opastamaan minua oikealle tielle, vaikka kaipaan yhä huomiota ja huolenpitoa.

-Jos saa olla töissä luova, ei osaa enää olla illalla kotona luova. Tai sitten minä en vain ole enää vanhemmiten kovin luova ihminen, mutta sellaiseen johtopäätökseen en haluaisi aivan vielä ajautua.

-Pikatukussa ei ole oikeasti merkittävästi halvempaa tavaraa kuin lähi-Alepassa.

-Internet on täynnä valkoista kohinaa, josta on hyvin vaikea poimia todellisia helmiä. Toisaalta tämä koskee suurelta osin myös ei-internetiä.

Sosiaalinen media, aargh

Minulla on pitkä ja vaikea suhde sosiaaliseen mediaan, kuten joistain vanhoista teksteistä voi päätellä. Nyt sen parissa on töiden vuoksi tullut vietettyä entistä enemmän aikaa, eikä se kaikki ole kuulkaa herkkua ollut.

Tuoreena yritysbloggaajana (ei tämä blogi, vaan firman, höhlät) tietenkin lähden intoa puhkuen etsimään hyviä vertailublogeja. Onhan se vähän erilaista kirjoittaa B2B-blogia (se on sitten business-to-business teille korporaatiojargoniin perehtymättömille) kuin B2C-blogia (jep, se cee on kuin onkin consumer), mutta kyllähän nykyaikana sellaisiakin löytyy jo enemmän kuin napa vetää.

Arvatkaa, mistä ne kaikki, siis ihan kaikki, kirjoittavat? Siitä, miten kirjoittaa B2B-blogia. Kymmenen vinkkiä B2B-blogin aloittamiseen! Seitsemän tavallisinta sudenkuoppaa B2B-blogia kirjoitettaessa! Näin hyödyt tehokkaimmin B2B-blogistasi!

Liityin LinkedInissä noin miljoonaan sosiaalista mediaa, B2B-markkinointia ja muuta spindoktorointia käsittelevään ryhmään; vertaistuki se vasta on poikaa! No, fiksumpi olisi ehkä jo osannut odottaa, mistä niissä ryhmissä puhutaan. Näin perustat B2B-blogin (lue blogiani ja osta konsultointipalvelujani)! Näin saat markkinointieurot tehokkaaseen käyttöön B2B-blogissasi (lue blogiani ja osta konsultointipalvelujani)! Viisi syytä kirjoittaa B2B-blogia (lue blogiani ja osta konsultointipalvelujani)!

Yksi häiskä oli kirjoittanut lupaavalta vaikuttavan blogitekstin, jossa hän irvaili netin kaikenkarvaisille "sosiaalisen median asiantuntijoille", jotka yhden blogin perusteella pitävät itseään PR-ammattilaisina ja alkavat kaupata palvelujaan. Tuokion mollattuaan hän alkoi sitten kaupata omia, parempia palveluitaan.

Aloitin yhdessä ryhmässä keskustelun ja kysyin, osaisiko kukaan sanoa yhtään B2B-blogia, jossa kirjoitettaisiin varsinaisesta asiasta eikä B2B-blogien kirjoittamisesta. Kukaan ei vastannut.

Ne kaverit myyvät niitä palveluja vain ringissä toisilleen, veikkaan. No, minun ovelleni on ainakin turha tulla kolkuttelemaan.

Sivumelun totaalikielto!

Perjantain Hesarin autosivujen kolumnissa (linkki maksulliselle puolelle) vapaa toimittaja Tuike Alitalo käsittelee melua. Ihan kiinnostava aihe, kyllähän sitä aina välillä kaiken maailman lehtipuhaltajat ja pärriään pärisyttävät ikiteinit ottavat aivoon yöunien katketessa. Kaupungissa aihe on tärkeä muttei millään muotoa yksinkertainen, joten on kiinnostavaa nähdä, mitä autosivuilla asiasta sanotaan.

Hupsu minä, oikeasti aihe onkin äärettömän simppeli ja ratkaisu suoraviivainen.

Kun tupakan terveyshaittoja ryhdyttiin torjumaan, kehitettiin käsite sivusavu. Se kuvaa, miten tupakoimaton henkilö altistuu savulle tahtomattaan. Kukaan ei kehitellyt tupakansavulle tiheysmittaria, vaan lähdettiin ykskantaan siitä, että kaikki savu on yhtä pahaa. Miksei meluun voida suhtautua samoin?

Seuraava askel pitäisi olla sääntelymalli, jossa jokainen saa meluta miten paljon haluaa, mutta sivumelua ei saa aiheuttaa eli altistaa toisia tahtomattaan melulle.

Kaikki melu on pahaa, joten kaikki muiden ihmisten korviin kantautuva melu tulee kieltää. Mutta tietenkään ei pidä kieltää ääniä, ainoastaan melu. Ääniä ovat kaikki objektiivisesti miellyttävät asiat, kuten vaikkapa minun suosikkibiisiäni soittava katuhanuristi, omien lasteni iloiset leikin äänet, minun uusin mp3-ostokseni, minun suosikkielokuvani takaa-ajokohtaus, minun asiallinen nalkutukseni sekä minun imaginäärisen pumppuhaulikkoni sykähdyttävä pauke.

Melua ovat sitten sinun skootterisi surina, sinun aipodisi kuulokkeista hyökkäävä räppi, sinun kovaääninen puhelinkeskustelusi, sinun rullalautasi kolina, sinun kotiovesi paukahdus sekä sinun kanta-astuntasi. Noin muutamia mainitakseni.

Loma tuli, loma meni

Onnistunut loma koostui kahdesta erinomaisen menestyksekkäästä ja iloisesta palasesta eli Saksan-reissusta ja mökkeilystä sekä niiden väliin osuneista ihastuttavista kesähäistä. Ei siitä sen enempää.

Lomaltapaluuahdistuksen aika. Kun eivät ilmeisesti kaikkien rahojen onnistunut tuhlaaminen, kotona odottanut laskupino ja parvekkeelle kuihtuneet kukkaset vielä korpea tarpeeksi, on joku räkänokka mennyt taas puhkomaan pyörästäni takakumin. Onhan tässä tietenkin muutama päivä aikaa korjata se ennen töihin palaamista, mutta kuka nyt jaksaisi tällaisessa helteessä vaihtaa pyöränkumeja. No, kai se kohta taas sataa räntää.

Ja samperin natiaisissakin on energiaa enemmän kuin koskaan ennen. Ihan kuin ne olisivat muka nukkuneet paljon, vaikka tiedän vanhoissa luissani paremmin.

Nyt ei jaksa edes potkia seinää.

Osmo ja pyssyt

Loman vuoksi luin vasta tänään vanhan suosikkini Osmo Soininvaaran tekstin aseista. Minä olin jo oppinut pitämään Soininvaaraa vihreiden järjen valona, mutta ainakin tämän korttelin matkalta on lampuista näemmä päässyt polttimo palamaan. Kotifasistin mielestä Soininvaara on toki edelleen vihreiden järjen valo, minkä on tietenkin tarkoitus kuvata hänen vihreitä koskevia yleisiä mielipiteitään.

Seuraavassa tiivistelmä kirjoituksesta sekä etenkin sen kommenttiosiosta. Aihe on vanha, mutta oman blogimerkintäni oikeuttakoon valtaisa pettymykseni Soininvaaraan.


Osmo: Luvallisten käsiaseiden määrä Suomessa korreloi positiivisesti luvattomien käsiaseiden määrän kanssa Suomessa. Siispä käsiaseet tulisi kieltää Suomessa, tai ainakin niiden lukkoja tulisi säilyttää ampumaradoilla.

Kommentaattorit: [ne tavanomaisimmat argumentit]

- Moisesta korrelaatiosta ei ole näyttöä; sitä paitsi laittomia aseita tulee ulkomailta viimeistään kotimaisen virran tyrehtyessä.

- Kyseessä on rakas harrastus.

- Lukkojen säilytys ampumaradalla ei juuri ratkaise ongelmia, mutta synnyttää tukun uusia.

- täyskielto ei tuottanut toivottua lopputulosta UK:ssakaan.

Osmo: [hiljaisuutta]

Osmo: [avaa uuden näkökulman:] Mitä jollain revolverilla muka voi tehdä?

Kommentaattorit: No vaikka metsästää tai ampua erilaisissa kilpailuissa [lista linkkejä Wikipediaan ja lajijärjestöjen sivuille], omia lajeja revolvereillekin katsos riittää.

Osmo: [tarkentaa:] Mitä hyödyllistä jollain revolverilla muka voi tehdä? Sehän on suunniteltu vain ja ainoastaan ihmisten tappamiseen eikä sillä osu hyvin.

Kommentaattorit: No sitä samaa hyödyllistä kuin vaikkapa nopeilla autoilla, miekoilla, jousipyssyillä tai vanhoilla polkupyörillä... Ja mikä nyt kenenkin mielestä on hyödyllistä, kaikki muuko sitten kiellettäisiin?

Osmo: [hiljaisuutta]

Osmo: [avaa jälleen uuden näkökulman:] Melkein kaikki aseiden omistajat rikkovat lakia, kun eivät suostu säilyttämään pyssyjään lain edellyttämissä kaapeissa.

Kommentaattorit: Mistäs Osmo on tällaisen tilastotiedon aseharrastajien laittomuuksista omaksunut, kun ei ole itselle tullut vastaan? Ja kai Osmo tiesi, että kaappia edellytetään vasta yli viiden aseen kohdalla? [linkki Finlexiin]

Osmo: [hiljaisuutta]


Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että 95 lukemani kommentin ketjussa Osmo vastasi yhteen argumenttiin: siihen, jossa vaadittiin aseita kaikille ihmisille väkivallan ehkäisymielessä. Eli kyllä Osmo noita kommentteja selvästi luki läpi, mutta vastasi vain siihen yhteen helppoon.

Minua ei haittaa se, että Osmo on jostain eri mieltä kanssani. Mutta olen tottunut odottamaan argumentaatiota hiljaisuuden sijaan. Jos Osmolla on vastaukset kommenteissa esitettyihin väitteisiin, olisin erittäin kiinnostunut lukemaan niistä. Muistanette, että minut on helppo puhua ympäri.

Strömsö

-täytekakun marsipaani ei kestä kakun täytettä vaan sulaa silmissä
-juustokakun kiille ei ehdi jähmettyä ajoissa
-suklaamuffinssit lässähtivät
-suklaamuffinssien kuorrutteen ensimmäinen versio oli niin kovaa, että rikkoi vatkaimen; toinen versio jäi liian löysäksi ja valuu sotkien joka paikan
-porkkanamuffinsseista tuli pakastimessa tahmeita
-porkkanamuffinssien kuorrute maistuu kyseenalaiselta
-liljannuput eivät ehtineet yön aikana avautua, vaikka kukkakaupan täti lupasi; sen sijaan kukat kukoistanevat mökkiviikonloppumme aikana keskenään

Yritä tässä nyt sitten järjestää jotain synttärijuhlia, saamari.

Huutava vääryys

Moni teistä saattaa tietää, että rakastan tositelevisiota; osan korviin on voinut kiiriä sekin trivia, että työelämäsuuntautuneena eräs suosikkirealityistäni on The Apprentice, suomeksi Diili.

Katsoin eilen kahdeksannen Trump-Diilin päätösjakson, joka oli samalla toisen julkkis-Diili-kauden päätösjakso. Ei nyt mennä yksityiskohtiin, mutta sanonpahan vain, että maailmassa ei ole enää oikeudenmukaisuutta.

Minulla ei ole ollut illuusioita siitä, että tämänkaltaisissa ohjelmissa millään tavalla esitettäisiin todellisuutta, edes todellisuutta kyseisen sarjan kuvauksissa sattuneista tapahtumista. Mutta minulla on ollut kohtalainen usko sarjan käsikirjoittajien haluun tuoda eteemme yksinkertainen ja helposti seurattavissa ja perusteltavissa oleva draaman kaari. Tosi-tv-sarjat seuraavat omia sääntöjään ja lainmukaisuuksiaan, jotka toki vaihtelevat eri sarjojen välillä.

Kun haluan palkita kisaajat katteettomista syytöksistä, lapsellisista raivokohtauksista, ilmiselvien totuuksien kieltämisestä ja kaksinaismoralismista, katson vaikkapa parinhakusarjoja, isoveljiä, stailausohjelmia, selviytymmisseikkailuja ja laulukilpailuja. Tuollaiset asiat ovat hyvinkin tervetulleita niihin tosi-tv-sarjoihin, joihin ne lähtökohtaisesti kuuluvat.

Diilissäkin näitä puuhia ja piirteitä on viihdyttävä katsella, mutta ensimmäistä kertaa voitto jaettiin näiden pohjalta. Hyvästi ammattitaito, organisointitaidot, tuloksentekokyky, aikuismainen käytös, rationaalisuus ja todelliset teot. Kisan säännöt muuttuivatkin kesken kauden.

Jumalauta.

Ja voitteko kuvitella, kotifasisti yritti vielä illalla puolustella tehtyjä ratkaisuja vetoamalla ihmisten "erilaisiin mielipiteisiin". Tottahan toki erilaisia mielipiteitä on, joidenkin mielestä esimerkiksi neljä plus seitsemän on kolmetoista (kymmenen ylitykset OVAT vaikeita). Minä kuitenkin varaan itselleni oikeuden kutsua sellaista ihmistä ihastuttavan Jesse Jamesin sanoin tyhmäksi.

Tarvinnut kotifasistillekaan sitten loppuillasta enää puhua.