Rahaa ilmaan

Ostin tänä vuonna elämäni ensimmäisen kerran raketteja. No okei, silloin yhtenä uutena vuotena Saksassa ostettiin pari paukkua porukalla, mutta se olikin ulkomailla (=eksoottisia kulttuureja, joita pitää suvaita) ja vieraskoreutta (=isäntä osti, pitihän meidän liittyä kohteliaisuudesta seuraan). Viime vuonna lapset katselivat niin innoissaan ikkunan takaa pauketta, että tänä vuonna päätimme sitten räiskytellä itse. Tiedättehän, for the children.

Mutta kyllä minä jo sieltä kaupasta paljastavan muovipussini kanssa hiippaillessani tajusin, että pieleen meni. Ei tällaista tee nykyaikainen valveutunut kansalainen. Bussissa kotimatkalla nolotti; täällä minä huitelen reilun metrin ostoksineni kuin mikäkin raggari, moisten turhakkeiden kanssa vien tilaa kunnon kansalaisilta.

Ja sitten se alkoi: hyvät ihmiset valuivat Facebook-ryhmiin, joissa luvataan olla ampumatta rahaa ilmaan ja antaa summa sen sijaan hyväntekeväisyyteen. Onhan se tuhlausta, ja saastuttaa, ja eläimetkin säikkyvät.

On turha todeta itselleen, että sen kerran vuodessa sijoitettavan kolmenkympin sijaan enemmän merkitystä olisi loppuvuoden teoilla. Koska enhän minä muulloinkaan tee mitään. Ei myöskään kannata viisastella ja kysyä kuinka paljon hyvät ihmiset käyttävät vuodessa vaikkapa alkoholiin, tuohon turhaan nautintoaineeseen, josta on vieläpä niin paljon harmia koko yhteiskunnalle (ja niille lapsille ja eläimille).

Sillä muutaman sekunnin mittaisen roskaavan ja äänekkään paketin lähettäminen taivaalle on mitä vahvin symboli kaikelle turhalle.

Lupaan ajatella tätä laukaistessani sitä viimeistä isoa paukkua. Tai, no, mitä minä tässä hurskastelen, paskat minä mitään lupaan.

Talvitukka

Toteutin viime viikonloppuna pitkäaikaisen haaveeni ja ajelin pääni kaljuksi. No, okei, sentin sängeksi, mutta kuitenkin. Miksi näin? En minä tiedä. Olen aina ihmetellyt naiseuteen liitettyä voimakasta tunnesidettä omaan päälakikarvoitukseen ja julistanut, että minun tukalleni saa tehdä ihan mitä vain identiteettini kärsimättä. Kuitenkaan en ollut koskaan ajellut päätäni, joten sanat kaikuivat onttouttaan.

Erikoisuudentavoittelu ja oman jääräpäisyytensä todistelu on kuitenkin pöhkö syy, ja psykoanalyyttisessä hengessä olenkin vakuuttunut talvitukalleni löytyvän susirumuuden lisäksi muitakin syitä. Rakas lukija, auta ja kerro, mikä on todellinen syy tummien kutrieni katoamiselle.

(Syötteenlukijaa käyttävät: Juu, tämä on taas näitä polleja, jotka eivät näy lukijoissa aina ollenkaan, tai ainakaan oikein. Koittakaa kestää, ja tulkaa vaikka taas pyörähtämään täällä varsinaisella sivulla. Täällä on oikeasti tosi kivaa, uskokaa pois.)

Kuinka kolonialisteja tehdään

Käytin taas hiljattain pienen tuokion selvittääkseni itselleni, mihin tällä hetkellä satunkaan uskomaan ja miksi. Lähinnä pallottelin mielessäni sellaisia detaljeja kuin ydinarvoja, kulttuurirelativismia ja valkoisen miehen taakkaa. Se ei ole ilta eikä mikään, jota pieni arvokeskustelu ei piristäisi. Joskin päädyin hieman kiusalliseen lopputulokseen, sillä kaikista maailman ismeistä olen näköjään päätynyt nykyään kolonialismiin.

Tämä käy ilmi näin:

1. Minulla on joitain tarkemmin listaamattomia ydinarvoja, joista tärkein yksilön vapaus päättää omasta elämästään (tietenkin niissä rajoissa, ettei se loukkaa muiden vastaavaa oikeutta). En ole itse asiassa varma, onko minulla tämän lisäksi muita ydinarvoja, joten riittäköön tämä yksi ainakin toistaiseksi.

2. Ydinarvo tarkoittaa minulle jotain sellaista, joka yhdistää kaikkia ihmisiä. Jos en luottaisi arvooni näin kovasti, en pitäisi sitä ydinarvona. Ydinarvo ei välttämättä kuitenkaan yhdistä kaikkia ihmisiä sillä tavalla, että kaikki olisivat asiasta samaa mieltä. Mutta ne, jotka eivät ole samaa mieltä, ovat väärässä.

3. Jos arvo ei läpäise tätä ketjua, ei kyse ole ydinarvosta vaan perifeerisemmästä kulttuurisidonnaisesta arvosta. Kulttuurisidonnaisia ovat esim. erilaiset preferenssit, tottumukset ja mielihyvää tuottavat asiat sekä käytännössä toimiviksi havaitut tavat.

4. Isänmaallisuuspohdintojani seuranneet ovat ehkä jo huomanneet, etten pidä (edes kansallis-)valtioita juuri minään, en ainakaan lähellekään niin merkityksellisinä yksikköinä kuin ihmisyksilöitä. Kansallisvaltioiden suvereniteettikin on arvona vain hyttysen ininää megafonista huudettujen yksilönoikeuksien rinnalla: en näe minkäänlaista moraalista ongelmaa kaukaistenkin valtioiden asioihin puuttumiseen, jos koen näiden yhteisöjen toimivan ydinarvojeni vastaisesti. Päinvastoin, koska koen ydinarvojeni koskevan koko ihmiskuntaa, pidän puuttumista velvollisuutena.

5. Tiedostan, että ydinarvoista eri mieltä olevat saattavat puolustaa omia vääriä arvojaan yhtä raivokkaasti kuin minä omiani. Se johtaa luonnollisesti konflikteihin. Olen kuitenkin optimisti ja evolutionisti, joten jos kerran uskon ydinarvojeni olevan parhaita, täytyy minun myös uskoa niiden päihittävän kilpailevat arvot ennemmin tai myöhemmin. Miten se käytännössä tapahtuu ja millä aikataululla, en tietenkään osaa edes arvata, koska olen lähinnä teoreettisesti suuntautunut.

6. Tiedostan myös, että ydinarvon "yksilön vapaus päättää omasta elämästään" väkisin istuttaminen sen kiistäviin yhteisöihin ja yksilöihin on jo lähtökohtaisesti ristiriitaista. Selitän tämän itselleni niin, että ne kyllä kiittävät minua, kunhan tajuavat, mitä ovat olleet vailla. Toinen tapa selittää tämä itselleen on viitata jonkinlaiseen ryhmähurmokseen, joka tukahduttaa jokaisessa ihmisessä sisällä piilossa olevan kaipuun vapauteen. Käytännössä nämä selitykset on kuitenkin tehty jo kohdassa 2, kun arvo on hyväksytty ydinarvoksi.

7. Tämä kai tekee minusta röyhkeän kolonialistin. Olkoon näin, sillä se säilyttää kuitenkin sädekehäni idealistina.

8. Tästä lähtökohdasta on erityksen kiinnostavaa ja hiukan pelottavaa muuttaa kommunistis-kapitalistiseen Kiinaan.