Käytin taas hiljattain pienen tuokion selvittääkseni itselleni, mihin tällä hetkellä satunkaan uskomaan ja miksi. Lähinnä pallottelin mielessäni sellaisia detaljeja kuin ydinarvoja, kulttuurirelativismia ja valkoisen miehen taakkaa. Se ei ole ilta eikä mikään, jota pieni arvokeskustelu ei piristäisi. Joskin päädyin hieman kiusalliseen lopputulokseen, sillä kaikista maailman ismeistä olen näköjään päätynyt nykyään kolonialismiin.
Tämä käy ilmi näin:
1. Minulla on joitain tarkemmin listaamattomia ydinarvoja, joista tärkein yksilön vapaus päättää omasta elämästään (tietenkin niissä rajoissa, ettei se loukkaa muiden vastaavaa oikeutta). En ole itse asiassa varma, onko minulla tämän lisäksi muita ydinarvoja, joten riittäköön tämä yksi ainakin toistaiseksi.
2. Ydinarvo tarkoittaa minulle jotain sellaista, joka yhdistää kaikkia ihmisiä. Jos en luottaisi arvooni näin kovasti, en pitäisi sitä ydinarvona. Ydinarvo ei välttämättä kuitenkaan yhdistä kaikkia ihmisiä sillä tavalla, että kaikki olisivat asiasta samaa mieltä. Mutta ne, jotka eivät ole samaa mieltä, ovat väärässä.
3. Jos arvo ei läpäise tätä ketjua, ei kyse ole ydinarvosta vaan perifeerisemmästä kulttuurisidonnaisesta arvosta. Kulttuurisidonnaisia ovat esim. erilaiset preferenssit, tottumukset ja mielihyvää tuottavat asiat sekä käytännössä toimiviksi havaitut tavat.
4. Isänmaallisuuspohdintojani seuranneet ovat ehkä jo huomanneet, etten pidä (edes kansallis-)valtioita juuri minään, en ainakaan lähellekään niin merkityksellisinä yksikköinä kuin ihmisyksilöitä. Kansallisvaltioiden suvereniteettikin on arvona vain hyttysen ininää megafonista huudettujen yksilönoikeuksien rinnalla: en näe minkäänlaista moraalista ongelmaa kaukaistenkin valtioiden asioihin puuttumiseen, jos koen näiden yhteisöjen toimivan ydinarvojeni vastaisesti. Päinvastoin, koska koen ydinarvojeni koskevan koko ihmiskuntaa, pidän puuttumista velvollisuutena.
5. Tiedostan, että ydinarvoista eri mieltä olevat saattavat puolustaa omia vääriä arvojaan yhtä raivokkaasti kuin minä omiani. Se johtaa luonnollisesti konflikteihin. Olen kuitenkin optimisti ja evolutionisti, joten jos kerran uskon ydinarvojeni olevan parhaita, täytyy minun myös uskoa niiden päihittävän kilpailevat arvot ennemmin tai myöhemmin. Miten se käytännössä tapahtuu ja millä aikataululla, en tietenkään osaa edes arvata, koska olen lähinnä teoreettisesti suuntautunut.
6. Tiedostan myös, että ydinarvon "yksilön vapaus päättää omasta elämästään" väkisin istuttaminen sen kiistäviin yhteisöihin ja yksilöihin on jo lähtökohtaisesti ristiriitaista. Selitän tämän itselleni niin, että ne kyllä kiittävät minua, kunhan tajuavat, mitä ovat olleet vailla. Toinen tapa selittää tämä itselleen on viitata jonkinlaiseen ryhmähurmokseen, joka tukahduttaa jokaisessa ihmisessä sisällä piilossa olevan kaipuun vapauteen. Käytännössä nämä selitykset on kuitenkin tehty jo kohdassa 2, kun arvo on hyväksytty ydinarvoksi.
7. Tämä kai tekee minusta röyhkeän kolonialistin. Olkoon näin, sillä se säilyttää kuitenkin sädekehäni idealistina.
8. Tästä lähtökohdasta on erityksen kiinnostavaa ja hiukan pelottavaa muuttaa kommunistis-kapitalistiseen Kiinaan.
Tämä käy ilmi näin:
1. Minulla on joitain tarkemmin listaamattomia ydinarvoja, joista tärkein yksilön vapaus päättää omasta elämästään (tietenkin niissä rajoissa, ettei se loukkaa muiden vastaavaa oikeutta). En ole itse asiassa varma, onko minulla tämän lisäksi muita ydinarvoja, joten riittäköön tämä yksi ainakin toistaiseksi.
2. Ydinarvo tarkoittaa minulle jotain sellaista, joka yhdistää kaikkia ihmisiä. Jos en luottaisi arvooni näin kovasti, en pitäisi sitä ydinarvona. Ydinarvo ei välttämättä kuitenkaan yhdistä kaikkia ihmisiä sillä tavalla, että kaikki olisivat asiasta samaa mieltä. Mutta ne, jotka eivät ole samaa mieltä, ovat väärässä.
3. Jos arvo ei läpäise tätä ketjua, ei kyse ole ydinarvosta vaan perifeerisemmästä kulttuurisidonnaisesta arvosta. Kulttuurisidonnaisia ovat esim. erilaiset preferenssit, tottumukset ja mielihyvää tuottavat asiat sekä käytännössä toimiviksi havaitut tavat.
4. Isänmaallisuuspohdintojani seuranneet ovat ehkä jo huomanneet, etten pidä (edes kansallis-)valtioita juuri minään, en ainakaan lähellekään niin merkityksellisinä yksikköinä kuin ihmisyksilöitä. Kansallisvaltioiden suvereniteettikin on arvona vain hyttysen ininää megafonista huudettujen yksilönoikeuksien rinnalla: en näe minkäänlaista moraalista ongelmaa kaukaistenkin valtioiden asioihin puuttumiseen, jos koen näiden yhteisöjen toimivan ydinarvojeni vastaisesti. Päinvastoin, koska koen ydinarvojeni koskevan koko ihmiskuntaa, pidän puuttumista velvollisuutena.
5. Tiedostan, että ydinarvoista eri mieltä olevat saattavat puolustaa omia vääriä arvojaan yhtä raivokkaasti kuin minä omiani. Se johtaa luonnollisesti konflikteihin. Olen kuitenkin optimisti ja evolutionisti, joten jos kerran uskon ydinarvojeni olevan parhaita, täytyy minun myös uskoa niiden päihittävän kilpailevat arvot ennemmin tai myöhemmin. Miten se käytännössä tapahtuu ja millä aikataululla, en tietenkään osaa edes arvata, koska olen lähinnä teoreettisesti suuntautunut.
6. Tiedostan myös, että ydinarvon "yksilön vapaus päättää omasta elämästään" väkisin istuttaminen sen kiistäviin yhteisöihin ja yksilöihin on jo lähtökohtaisesti ristiriitaista. Selitän tämän itselleni niin, että ne kyllä kiittävät minua, kunhan tajuavat, mitä ovat olleet vailla. Toinen tapa selittää tämä itselleen on viitata jonkinlaiseen ryhmähurmokseen, joka tukahduttaa jokaisessa ihmisessä sisällä piilossa olevan kaipuun vapauteen. Käytännössä nämä selitykset on kuitenkin tehty jo kohdassa 2, kun arvo on hyväksytty ydinarvoksi.
7. Tämä kai tekee minusta röyhkeän kolonialistin. Olkoon näin, sillä se säilyttää kuitenkin sädekehäni idealistina.
8. Tästä lähtökohdasta on erityksen kiinnostavaa ja hiukan pelottavaa muuttaa kommunistis-kapitalistiseen Kiinaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti