Ostin tänä vuonna elämäni ensimmäisen kerran raketteja. No okei, silloin yhtenä uutena vuotena Saksassa ostettiin pari paukkua porukalla, mutta se olikin ulkomailla (=eksoottisia kulttuureja, joita pitää suvaita) ja vieraskoreutta (=isäntä osti, pitihän meidän liittyä kohteliaisuudesta seuraan). Viime vuonna lapset katselivat niin innoissaan ikkunan takaa pauketta, että tänä vuonna päätimme sitten räiskytellä itse. Tiedättehän, for the children.
Mutta kyllä minä jo sieltä kaupasta paljastavan muovipussini kanssa hiippaillessani tajusin, että pieleen meni. Ei tällaista tee nykyaikainen valveutunut kansalainen. Bussissa kotimatkalla nolotti; täällä minä huitelen reilun metrin ostoksineni kuin mikäkin raggari, moisten turhakkeiden kanssa vien tilaa kunnon kansalaisilta.
Ja sitten se alkoi: hyvät ihmiset valuivat Facebook-ryhmiin, joissa luvataan olla ampumatta rahaa ilmaan ja antaa summa sen sijaan hyväntekeväisyyteen. Onhan se tuhlausta, ja saastuttaa, ja eläimetkin säikkyvät.
On turha todeta itselleen, että sen kerran vuodessa sijoitettavan kolmenkympin sijaan enemmän merkitystä olisi loppuvuoden teoilla. Koska enhän minä muulloinkaan tee mitään. Ei myöskään kannata viisastella ja kysyä kuinka paljon hyvät ihmiset käyttävät vuodessa vaikkapa alkoholiin, tuohon turhaan nautintoaineeseen, josta on vieläpä niin paljon harmia koko yhteiskunnalle (ja niille lapsille ja eläimille).
Sillä muutaman sekunnin mittaisen roskaavan ja äänekkään paketin lähettäminen taivaalle on mitä vahvin symboli kaikelle turhalle.
Lupaan ajatella tätä laukaistessani sitä viimeistä isoa paukkua. Tai, no, mitä minä tässä hurskastelen, paskat minä mitään lupaan.
Mutta kyllä minä jo sieltä kaupasta paljastavan muovipussini kanssa hiippaillessani tajusin, että pieleen meni. Ei tällaista tee nykyaikainen valveutunut kansalainen. Bussissa kotimatkalla nolotti; täällä minä huitelen reilun metrin ostoksineni kuin mikäkin raggari, moisten turhakkeiden kanssa vien tilaa kunnon kansalaisilta.
Ja sitten se alkoi: hyvät ihmiset valuivat Facebook-ryhmiin, joissa luvataan olla ampumatta rahaa ilmaan ja antaa summa sen sijaan hyväntekeväisyyteen. Onhan se tuhlausta, ja saastuttaa, ja eläimetkin säikkyvät.
On turha todeta itselleen, että sen kerran vuodessa sijoitettavan kolmenkympin sijaan enemmän merkitystä olisi loppuvuoden teoilla. Koska enhän minä muulloinkaan tee mitään. Ei myöskään kannata viisastella ja kysyä kuinka paljon hyvät ihmiset käyttävät vuodessa vaikkapa alkoholiin, tuohon turhaan nautintoaineeseen, josta on vieläpä niin paljon harmia koko yhteiskunnalle (ja niille lapsille ja eläimille).
Sillä muutaman sekunnin mittaisen roskaavan ja äänekkään paketin lähettäminen taivaalle on mitä vahvin symboli kaikelle turhalle.
Lupaan ajatella tätä laukaistessani sitä viimeistä isoa paukkua. Tai, no, mitä minä tässä hurskastelen, paskat minä mitään lupaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti