Pelko

Eilen illalla se iski ensimmäisen kerran: pelko ja ymmärrys siitä, että kohta mennään. Joskus pari kuukautta sitten sanoin kysyjille (niitä on nykyään päivä päivältä enemmän), että ei vielä jännitä; luultavasti jännitys iskee noin kahta viikkoa ennen lentoa. Niinhän siinä sitten kävi.

En tapaa jännittää asioita kovinkaan paljon etukäteen, ennemminkin uppoudun täysillä käytännön järjestelyihin ja stressaan niitä itse päämäärän sijaan. Niin olen nytkin tehnyt. Mutta kun jäljellä on enää reilut pari viikkoa Suomessa, alkaa muutto vihdoin tuntua todelliselta.

Vanhoista rutiineista on täytynyt alkaa hiljalleen luopua. Autottomana ei käydä automarketissa. Keittiön kuivakaapin tavaroita täytyy alkaa käyttää loppuun. Jääkaapissa on iso klöntti marsipaania, joka ei ole kulumassa edes ensi viikon lastenkekkereillä (se on väärän väristä). Sillekin pitäisi keksiä jotain.

Parvekkeella ei kai ehdi juoda kevään ensimmäistä ulkosiideriä. Pitää tehdä se Kiinassa.

Jopa esikoinen alkaa olla jyvällä: tyttö kertoi eilen luultavasti itkevänsä joutuessaan eroon vanhasta tutusta päiväkodista. Nyt tiedän, että lähes viisivuotiaskin taitaa ymmärtää muuton vakavuuden. Kolmivuotiaalla nyt ei tietty ole mitään hajua; kuopus kysyy joka päivä, mitä me siellä Kiinassa syömme kun me sinne "huomenna" menemme. Ja joka kerta kysymykseen täytyy vastata "kissoja ja koiria".