Olen viime vuosina löytänyt itsestäni aikamoisen kotihiiren, eli on ollut yllättävän vaikeaa päästä iltaisin kotoa yhtään minnekään. Ensimmäiset opiskeluvuodet kun taas toisaalta kuluivat pääasiassa kodin seinien ulkopuolella, läheskään aina ei tullut raahauduttua kotiin edes nukkumaan kun keskustassa saattoi yöpyä myös vaikkapa Limeksen kerhohuoneella.
Nyt hormonit ovat kasvattaneet pesänrakennusviettiä entisestään, eikä edes huomattavasti aiempaa useamman kotitunnin mukanaan tuonut äitiysloma ole vähentänyt oman kotisohvan houkuttelevuutta iltaisin. Eilen kuitenkin varsin poikkeuksellisesti lähdimme Erikin kanssa viettämään iltaa kodin ulkopuolelle. (No joo, onhan tässä tullut viime aikoina vierailtua sukulaisissa sekä käytyä Limeksen vuosijuhlissa, mutta ne nyt ovat olleet sellaisia erikoistilanteita joista ei ole voinut kieltäytyä edes kotisohvaan vedoten.)
Kotoa lähteminen vaati toki etukäteisvalmistautumista: Kansallisteatteriin päädyimme isommallakin porukalla siitä syystä, että liput varattiin ja maksettiin jo alkuvuodesta. Erik otti lisäksi ohjat käsiinsä ja osti alkuviikosta ennakkoliput Sosiaalifoorumin iltabileisiin Kauko Röyhkän keikalle, koska tunsi minut liian hyvin: ilman etukäteen maksettuja lippuja olisin varmasti vain halunnut suoraan teatterista kotiin.
Niinpä minä sain meikit naamaani ja Erik irokeesinsa pystyyn, ja herrasväki Herrmann lähti sivistyksen pariin. Reko Lundanin Kutsumattomia vieraita oli kyllä vähän laimea kokemus, muutama esitelty irrallinen ihmiskohtalo kun ei oikein tuntunut sanovan mitään uutta. Joo, elämä heittelee meitä kaikkia ja iän myötä sitä näkee kaikenlaista. Rakkautta on kestää toisen heikotkin hetket, rakkaus ei katso ikää, viattomuuden voi menettää maailmalla, ihmisiä ei pitäisi arvioida vain taloudellisin reaaliteetein... *haukotus*
Olin jo jonkin aikaa ajatellut, että Kauko Röyhkä olisi kiva nähdä pitkästä aikaa livenä. Kyllähän me siellä Ravintolalaiva Wäiskissä näimmekin Kaukon, kun se käveli yleisömassan läpi lavalle. Sen jälkeen näkeminen olikin tungoksessa vähän vaikeampaa... Kuuleminenkaan ei ollut järin helppoa, laivan äänentoisto kun on sen verran kehnoa että koko musiikki oli aikamoista puuroa. Jossain vaiheessa vetäydyimmekin seurustelemaan laivan paremmin ilmastoituun takaosaan, jossa moni ihminen kyseli: mikäs bändi se siellä nyt soittaa? Ongelmana ei sielläkään ollut volyymin puute, vaikka keskustelu olikin mahdollista. Biiseistä ei vain saanut mitään selvää. Erikille keikan kohokohta taisikin olla se, kun vieressämme seisova kanssakuulija osoittautui Maj Karman Herra Ylpöksi.
No, onneksi kuuden euron liput eivät olleet niin kalliit että olisi harmittanut varsinaisen keikan missaaminen. Mukavaa oli myös vain istuskella ja jutella kavereiden kanssa. Mukavaa oli myös, että Wäiskistä on niin lyhyt matka kotiin että sen voi kävellä vaikka korkkareissa. Sillä kotonahan on aina lopulta kaikkein mukavinta.
Nyt hormonit ovat kasvattaneet pesänrakennusviettiä entisestään, eikä edes huomattavasti aiempaa useamman kotitunnin mukanaan tuonut äitiysloma ole vähentänyt oman kotisohvan houkuttelevuutta iltaisin. Eilen kuitenkin varsin poikkeuksellisesti lähdimme Erikin kanssa viettämään iltaa kodin ulkopuolelle. (No joo, onhan tässä tullut viime aikoina vierailtua sukulaisissa sekä käytyä Limeksen vuosijuhlissa, mutta ne nyt ovat olleet sellaisia erikoistilanteita joista ei ole voinut kieltäytyä edes kotisohvaan vedoten.)
Kotoa lähteminen vaati toki etukäteisvalmistautumista: Kansallisteatteriin päädyimme isommallakin porukalla siitä syystä, että liput varattiin ja maksettiin jo alkuvuodesta. Erik otti lisäksi ohjat käsiinsä ja osti alkuviikosta ennakkoliput Sosiaalifoorumin iltabileisiin Kauko Röyhkän keikalle, koska tunsi minut liian hyvin: ilman etukäteen maksettuja lippuja olisin varmasti vain halunnut suoraan teatterista kotiin.
Niinpä minä sain meikit naamaani ja Erik irokeesinsa pystyyn, ja herrasväki Herrmann lähti sivistyksen pariin. Reko Lundanin Kutsumattomia vieraita oli kyllä vähän laimea kokemus, muutama esitelty irrallinen ihmiskohtalo kun ei oikein tuntunut sanovan mitään uutta. Joo, elämä heittelee meitä kaikkia ja iän myötä sitä näkee kaikenlaista. Rakkautta on kestää toisen heikotkin hetket, rakkaus ei katso ikää, viattomuuden voi menettää maailmalla, ihmisiä ei pitäisi arvioida vain taloudellisin reaaliteetein... *haukotus*
Olin jo jonkin aikaa ajatellut, että Kauko Röyhkä olisi kiva nähdä pitkästä aikaa livenä. Kyllähän me siellä Ravintolalaiva Wäiskissä näimmekin Kaukon, kun se käveli yleisömassan läpi lavalle. Sen jälkeen näkeminen olikin tungoksessa vähän vaikeampaa... Kuuleminenkaan ei ollut järin helppoa, laivan äänentoisto kun on sen verran kehnoa että koko musiikki oli aikamoista puuroa. Jossain vaiheessa vetäydyimmekin seurustelemaan laivan paremmin ilmastoituun takaosaan, jossa moni ihminen kyseli: mikäs bändi se siellä nyt soittaa? Ongelmana ei sielläkään ollut volyymin puute, vaikka keskustelu olikin mahdollista. Biiseistä ei vain saanut mitään selvää. Erikille keikan kohokohta taisikin olla se, kun vieressämme seisova kanssakuulija osoittautui Maj Karman Herra Ylpöksi.
No, onneksi kuuden euron liput eivät olleet niin kalliit että olisi harmittanut varsinaisen keikan missaaminen. Mukavaa oli myös vain istuskella ja jutella kavereiden kanssa. Mukavaa oli myös, että Wäiskistä on niin lyhyt matka kotiin että sen voi kävellä vaikka korkkareissa. Sillä kotonahan on aina lopulta kaikkein mukavinta.
Angina!!! Eihän Limeksen kerhohuoneella saa yöpyä :D kerhot vaan kokoontuivat aina iltaisin ja öisin ja kokoukset olivat niin pitkiä että kestivät seuraavaan aamuun... :P right? ja hammasharjakin siellä kaapissa oli vaan sen takia että limetit tunnetusti tykkää pitää hyvää huolta hampaistaan. ;)
VastaaPoista