Tänään on tasan kuukausi laskettuun aikaan, hui. Napero saattaisi periaatteessa putkahtaa ulos milloin tahansa, normaali ajoitushan synnytykselle on laskettu aika plus miinus kaksi viikkoa. Mutta vielä puuttuu kokonaan mahdollisen pojan toinen nimi! Tytön nimet on jo päätetty, tosin kutsumanimeä ei oikein osata valita. Se valikoitunee sitten ajan myötä. Mutta miten tämä voikin olla näin vaikeaa! Miten ihmeessä ihmiset keksivät nimiä suurperheissä, kun yksikin lapsi tuottaa näin paljon pulmia?
Nyt on aamupäivä mennyt netin ääressä, eli olen käynyt läpi valtavia nimilistoja erilaisista teemoista. On se vaikeaa, kun nimen pitäisi kuulostaa hyvältä, sopia yhteen jo päätetyn ensimmäisen nimen kanssa sekä olla helppo lausua suomeksi ja saksaksi. Lisäksi tietenkin nimen merkitysten täytyy sopia sekä vanhempien maailmankuvaan että jo valittuun ensimmäiseen nimeen. Eikä lapsen pitäisi joutua koulussa ja tarhassa kiusaamisen kohteeksi monitulkintaisen nimensä vuoksi. Erik hämmästelikin kykyäni ajatella kuin pikkutuhma teini, kun tyrmäsin lukuisia nimiehdotuksia niiden synnyttämien mielleyhtymien vuoksi. Mutta lapsipolohan joutuu viettämään vuosikausia pikkutuhmien teinien seurassa!
Oman pienen lisänsä tuovat sitten tietenkin kulttuureiden välillä sukupuolta vaihtavat nimet. Tytölle olisin kovasti halunnut antaa toiseksi nimeksi Suzanne Vegaa mukaillen Luka, mutta ainakin Suomessa se onkin pääasiassa pojan nimi. Pojalle se taas ei meidän kuvioissamme kävisi lainkaan.
Ja mikä siinä oikein on, että kaikki parhaat nimet on aina annettu tarinoiden pahiksille? Esimerkiksi Sauron olisi vallan mainio nimi ja rytmikin sopisi hyvin, mutta eihän nyt sellaista taakkaa voi antaa pienen pojan kannettavaksi. Samalla tavalla juuri oikein soisi nimi Samael, mutta se on merkitykseltään vieläkin karmaisevampi: vähintään se on taruissa demonin nimi, pitääpä Neil Gaiman sitä peräti itse Luciferin enkelinimenä ennen lankeamista. Rajansa kaikella.
Nyt on aamupäivä mennyt netin ääressä, eli olen käynyt läpi valtavia nimilistoja erilaisista teemoista. On se vaikeaa, kun nimen pitäisi kuulostaa hyvältä, sopia yhteen jo päätetyn ensimmäisen nimen kanssa sekä olla helppo lausua suomeksi ja saksaksi. Lisäksi tietenkin nimen merkitysten täytyy sopia sekä vanhempien maailmankuvaan että jo valittuun ensimmäiseen nimeen. Eikä lapsen pitäisi joutua koulussa ja tarhassa kiusaamisen kohteeksi monitulkintaisen nimensä vuoksi. Erik hämmästelikin kykyäni ajatella kuin pikkutuhma teini, kun tyrmäsin lukuisia nimiehdotuksia niiden synnyttämien mielleyhtymien vuoksi. Mutta lapsipolohan joutuu viettämään vuosikausia pikkutuhmien teinien seurassa!
Oman pienen lisänsä tuovat sitten tietenkin kulttuureiden välillä sukupuolta vaihtavat nimet. Tytölle olisin kovasti halunnut antaa toiseksi nimeksi Suzanne Vegaa mukaillen Luka, mutta ainakin Suomessa se onkin pääasiassa pojan nimi. Pojalle se taas ei meidän kuvioissamme kävisi lainkaan.
Ja mikä siinä oikein on, että kaikki parhaat nimet on aina annettu tarinoiden pahiksille? Esimerkiksi Sauron olisi vallan mainio nimi ja rytmikin sopisi hyvin, mutta eihän nyt sellaista taakkaa voi antaa pienen pojan kannettavaksi. Samalla tavalla juuri oikein soisi nimi Samael, mutta se on merkitykseltään vieläkin karmaisevampi: vähintään se on taruissa demonin nimi, pitääpä Neil Gaiman sitä peräti itse Luciferin enkelinimenä ennen lankeamista. Rajansa kaikella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti