Olen aamusta asti yrittänyt saada blogattua, mutta tyhmä Blogger on ollut täydellisen jumissa. Tällaista olisin kertonut teille klo 10.30:
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Nyt ei voi Erikkään sanoa vastaan, kun kevät on saapunut oikein rysäyksellä. Viikonloppuna auringon saapuminen tuntui erityisen konkreettiselta, kun istuttiin kavereiden kanssa pussikaljalla. Älkää innostuko, pikku moralistit, minä söin vain jäätelöä kun muut tissuttelivat. Nautitut aineet eivät ole se pointti, vaan ulkona istuskelu.
Ja tänään näyttää aivan yhtä upealta! Nyt olisi paljon vapaa-aikaa, kun sain viime viikolla päätökseen itselleni asettaman opiskelujakson. Ensi viikolla on tentti laskettuna päivänä, ja halusin saada kaiken tenttiin liittyvän luettua jo hyvissä ajoin. Eihän nyt juuri synnytyksen alla pidä stressata mistään, joten päätin järjestää itselleni kunnon lomaa. Sääli vain, ettei kukaan kaveri taida nautiskella vapaasta samaan aikaan. Täytyy yrittää repiä ilo irti tästä ilmasta ihan yksikseen, ellei nyt joku blogini lukijoista haluaisi vaikka lähteä lounaspiknikille.
Äsken käväistiin taas neuvolassa, jossa mitattiin pitkästä aikaa hemoglobiini. Se oli jostain käsittämättömästä syystä poikkeuksellisen alhainen, vaikka olen napsinut rautatabletteja koko talven ja tuntenut oloni kevään ansiosta erityisen virkeäksi viime aikoina. Outoa.
Kotiin kävellessämme satuimme kohdalle, kun rollaattorilla liikkunut vanhempi naisihminen sai jonkinlaisen sairaskohtauksen. Tai oli siis jo kai saanut aiemmin, koska naisen luo jo aiemmin pysähtynyt mies oli jo auttamassa mutta pyysi vain kännykkää lainaksi hätäpuhelua varten. Minä sitten soitin hätänumeroon, mikä oli muuten elämäni ensimmäinen kerta. Se oli suorastaan pelottavaa, jotenkin hätänumero on lapsesta asti ollut jonkinlainen korkea auktoriteetti. En ymmärrä ihmisiä, jotka soittavat pilapuheluita hätänumeroon, lapsena itsekin pilapuheluita soitelleena en olisi ikinä voinut kuvitellakaan soittavani sinne ilman oikeaa asiaa.
Huomasin kuitenkin, etten oikein osannut toimia tilanteessa tehokkaasti. Sain sentään kerrottua nimeni ja paikan osoitteen, mutta sitten hämmennyin ja siirsin puhelimen paikalle jo aiemmin saapuneelle miehelle. Olen niin toivoton puhelimessa, jostain syystä puhelutilanteet ovat kauhean kiusallisia ja hermostuttavia. Enkä minä tiennyt yhtään, mitä oli tapahtunut. Minähän olin vasta saapunut paikalle.
Erik taas oli tapansa mukaan tilanteen tasalla, ja auttoi mummelin parempaan asentoon syliinsä. Siinä minä sitten seisoskelin tumput suorina, kun yksi puhuu hätäpuhelua ja toinen pitää mummoa kädestä kiinni. Onneksi jotkut ihmiset osaavat suhtautua tällaisiin tilanteisiin oikein. No, ehkä minäkin saisin itseni kasattua kokoon, jos olisi oikea tarve. Olen vain niin tottunut siihen, että Erik hoitaa hätätilanteet... Eihän tässä ole tarvinnut huolehtia edes itsestään.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Nyt ei voi Erikkään sanoa vastaan, kun kevät on saapunut oikein rysäyksellä. Viikonloppuna auringon saapuminen tuntui erityisen konkreettiselta, kun istuttiin kavereiden kanssa pussikaljalla. Älkää innostuko, pikku moralistit, minä söin vain jäätelöä kun muut tissuttelivat. Nautitut aineet eivät ole se pointti, vaan ulkona istuskelu.
Ja tänään näyttää aivan yhtä upealta! Nyt olisi paljon vapaa-aikaa, kun sain viime viikolla päätökseen itselleni asettaman opiskelujakson. Ensi viikolla on tentti laskettuna päivänä, ja halusin saada kaiken tenttiin liittyvän luettua jo hyvissä ajoin. Eihän nyt juuri synnytyksen alla pidä stressata mistään, joten päätin järjestää itselleni kunnon lomaa. Sääli vain, ettei kukaan kaveri taida nautiskella vapaasta samaan aikaan. Täytyy yrittää repiä ilo irti tästä ilmasta ihan yksikseen, ellei nyt joku blogini lukijoista haluaisi vaikka lähteä lounaspiknikille.
Äsken käväistiin taas neuvolassa, jossa mitattiin pitkästä aikaa hemoglobiini. Se oli jostain käsittämättömästä syystä poikkeuksellisen alhainen, vaikka olen napsinut rautatabletteja koko talven ja tuntenut oloni kevään ansiosta erityisen virkeäksi viime aikoina. Outoa.
Kotiin kävellessämme satuimme kohdalle, kun rollaattorilla liikkunut vanhempi naisihminen sai jonkinlaisen sairaskohtauksen. Tai oli siis jo kai saanut aiemmin, koska naisen luo jo aiemmin pysähtynyt mies oli jo auttamassa mutta pyysi vain kännykkää lainaksi hätäpuhelua varten. Minä sitten soitin hätänumeroon, mikä oli muuten elämäni ensimmäinen kerta. Se oli suorastaan pelottavaa, jotenkin hätänumero on lapsesta asti ollut jonkinlainen korkea auktoriteetti. En ymmärrä ihmisiä, jotka soittavat pilapuheluita hätänumeroon, lapsena itsekin pilapuheluita soitelleena en olisi ikinä voinut kuvitellakaan soittavani sinne ilman oikeaa asiaa.
Huomasin kuitenkin, etten oikein osannut toimia tilanteessa tehokkaasti. Sain sentään kerrottua nimeni ja paikan osoitteen, mutta sitten hämmennyin ja siirsin puhelimen paikalle jo aiemmin saapuneelle miehelle. Olen niin toivoton puhelimessa, jostain syystä puhelutilanteet ovat kauhean kiusallisia ja hermostuttavia. Enkä minä tiennyt yhtään, mitä oli tapahtunut. Minähän olin vasta saapunut paikalle.
Erik taas oli tapansa mukaan tilanteen tasalla, ja auttoi mummelin parempaan asentoon syliinsä. Siinä minä sitten seisoskelin tumput suorina, kun yksi puhuu hätäpuhelua ja toinen pitää mummoa kädestä kiinni. Onneksi jotkut ihmiset osaavat suhtautua tällaisiin tilanteisiin oikein. No, ehkä minäkin saisin itseni kasattua kokoon, jos olisi oikea tarve. Olen vain niin tottunut siihen, että Erik hoitaa hätätilanteet... Eihän tässä ole tarvinnut huolehtia edes itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti