Omituisella tavalla nämä erilaiset raskauspäivät seuraavat toisiaan. Ilmeisesti napero on nyt laskeutunut hieman kohti lantiota, ainakin eilinen lääkärikäynti osoittaisi hienoista hivuttautumista tapahtuneen. Varsinaisella lopullisella paikallaan luulantiossa pikkuisen pää ei vielä kuitenkaan ole, eli alamäkeä on vielä odotettavissa.
Vauvan laskeutuminen tarkoittaa oppaiden mukaan ainakin sitä, että hengittäminen on helpompaa kun keuhkot saavat hieman takaisin menetetystä tilastaan. Toisaalta samalla sitten viedään virtsarakolta se viimeinenkin vapaus, eli vessassa saa laukata koko ajan. No, ainakin nuo vessakäynnit ovat viime aikoina tihentyneet.
Mutta mahdollisesti laskeutumiseen liittyy myös kipuja, vai mitenköhän muuten selittäisin kolmen viime yön tuskallisuuden ja etenkin tämän päivän vaivalloisuuden? Lantion, alaselän ja nivusten seudun luut vain natisevat liitoksistaan, ja kävely on entistä lähempänä pingviinimatelua. Aamulla suihkussa pääsi oikein kiljaisu, kun jalan nostaminen saippuoitavaksi ei ollutkaan aivan niin miellyttävää kuin kuvittelin. Olenkin yrittänyt viettää päivän mahdollisimman liikkumattomana, mikä ei tietenkään ole alkuunkaan onnistunut. Pitäähän sitä nyt vähintään nousta vähän väliä vessaan, eikä se ruokakaan lennä jääkaapista suuhun. Toisaalta paikallaan olo on myös pitkästyttävää.
Kohta pitäisi lähteä juhlistamaan Robertin syntymäpäivää ravintolaan. Mitäköhän siitäkin tulee, enhän mä edes saa kenkiä jalkaani ilman apua. Miten kuvittelen käveleväni ulkona ja nousevani portaita? Entä kuinka hyvin jaksan istua paikallani ravintolan pehmustamattomalla ja arvattavasti epäergonomisella tuolilla? Entä jos siitä ei vain tule mitään?
No, tällaisia kipupäiviä tulee joskus vastaan. Yleensä niitä on kyllä edeltänyt ylimääräinen rasitus, toivottavasti tästä ei nyt ole tulossa pysyvää olotilaa.
Vauvan laskeutuminen tarkoittaa oppaiden mukaan ainakin sitä, että hengittäminen on helpompaa kun keuhkot saavat hieman takaisin menetetystä tilastaan. Toisaalta samalla sitten viedään virtsarakolta se viimeinenkin vapaus, eli vessassa saa laukata koko ajan. No, ainakin nuo vessakäynnit ovat viime aikoina tihentyneet.
Mutta mahdollisesti laskeutumiseen liittyy myös kipuja, vai mitenköhän muuten selittäisin kolmen viime yön tuskallisuuden ja etenkin tämän päivän vaivalloisuuden? Lantion, alaselän ja nivusten seudun luut vain natisevat liitoksistaan, ja kävely on entistä lähempänä pingviinimatelua. Aamulla suihkussa pääsi oikein kiljaisu, kun jalan nostaminen saippuoitavaksi ei ollutkaan aivan niin miellyttävää kuin kuvittelin. Olenkin yrittänyt viettää päivän mahdollisimman liikkumattomana, mikä ei tietenkään ole alkuunkaan onnistunut. Pitäähän sitä nyt vähintään nousta vähän väliä vessaan, eikä se ruokakaan lennä jääkaapista suuhun. Toisaalta paikallaan olo on myös pitkästyttävää.
Kohta pitäisi lähteä juhlistamaan Robertin syntymäpäivää ravintolaan. Mitäköhän siitäkin tulee, enhän mä edes saa kenkiä jalkaani ilman apua. Miten kuvittelen käveleväni ulkona ja nousevani portaita? Entä kuinka hyvin jaksan istua paikallani ravintolan pehmustamattomalla ja arvattavasti epäergonomisella tuolilla? Entä jos siitä ei vain tule mitään?
No, tällaisia kipupäiviä tulee joskus vastaan. Yleensä niitä on kyllä edeltänyt ylimääräinen rasitus, toivottavasti tästä ei nyt ole tulossa pysyvää olotilaa.
oho! :| ei susta kyllä ravintelissa mitään huomannut, joten taisi olla mielyttävät tuolit tai sitten ruoka ja seura oli vaan niin hyvää että vei ajatukset pois kivuista. :)
VastaaPoista