tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Ruokapöytä!

Keväällä annoimme pikkusormen huonekalukaupoille, nyt se vei jo koko käden: meillä on nyt ruokapöytä! Kuten jo keväällä taisin selittää, olemme pyrkineet pitämään normaalin elämän lattiatasossa. Meillä ei pitkään ollut juurikaan tuoleja, vaan panostimme lattiatyynyihin. Normaalikorkuista pöytääkään ei ole ollut, vaan ruoka on syöty lattialla istumalla sohvapöydän ääressä. Leivontaa ja ruuanlaittoa helpottamaan meillä taas on ollut korkea baaripöytä ja sen ääressä pari baarituolia.

Sohva piti kuitenkin ostaa keväällä, kun ei iso vauvamaha enää sallinut lattialla löhöilyä. Vanhan sohvapöytämme lyhyet jalat korvasimme jo pidemmillä jaloilla kesäksi, jotta saimme kivan ruokailupöydän parvekkeelle. Mutta nyt alkoi olla aika saada Oikea Ruokapöytä.

Viimeinen sysäys ostospäätökseen tuli, kun Erik sai lopultakin suostuteltua isänsä ja veljensä meille jouluksi. Juhlapäiviksi tarvitaan siis kunnon puitteet, ja lähdimme lauantaina Kierrokselle. Kuin varkain kierrätyskeskuksesta löytyi Mellalle jatkettava sänky, josta tulee myös hyvä vierassänky. Mutta jymy-yllätys koettiin Sotkassa, josta löytyi kirpputorihintaan 2-laatuinen komea ruokapöytä. Tumma kuuden hengen puupöytä oli muuten toki hyvässä kunnossa, mutta pinnassa oli hieman kulumia. Nappasimme sitten pilkkahintaisen huonekalun mukaamme, päällystimme pöytälevyn uudestaan puuvahalla ja siinä se nyt seisoo. Meidän hieno ruokapöytämme.

Oi, käyn jo mielessäni läpi kaikenlaisia ihania joulukattauksia. Täytyy jossain vaiheessa lähteä kaitaliina- ja tablettiostoksille. Ja kunhan tuo kiljuva kakara tuosta oppii vielä kunnolla istumaan (any day now), täytyy ostaa syöttötuoli pöydän päähän. Yhteiset perheillalliset voivat alkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti