maanantaina, heinäkuuta 28, 2008

Lomayhteenveto

Kaksi viikkoa oltiin mökillä. Mökillähän tietenkin saunotaan, grillataan, juodaan kaljaa ja tehdään töitä. Mökkiaikamme voi tiivistää kahteen teemaan:

Sade. Koko ensimmäisen viikon ja osan toistakin taivaalta vihmoi. Lämpötila oli siinä 15 asteen tuntumassa, pilvet olivat niin paksuja että sisällä piti polttaa kynttilöitä ympäri vuorokauden. Tämä oli hurjan jännittävää ja romanttistakin, eipähän tarvinnut tehdä niitä suunniteltuja ulkotöitä. Tuli luettua paljon, vaikka hämärässä se olikin joskus vaikeaa.
Neila kuitenkin keksi ryhtyä ripuloimaan, mikä tarkoitti keskimäärin kymmentä nestemäistä kakkavaippaa päivässä ja yhtä monta likaista bodya, sitä mähmää kun ei mikään vaippa pitänyt sisällä. Ja tämähän oli suunnatonta nautintoa mökillä, jossa ei ole pesukonetta eikä ennen kaikkea edes juoksevaa vettä. Olimme sentään suosiolla ajautuneet mökkiloman ajaksi kestovaipoista kertakäyttöisiin.

Aurinko. Juuri, kun olimme päättäneet lähteä mökiltä pois etuajassa, lupasi säätiedotus lämpimämpää. Sitä tuli, ja saatoin siirtyä kirjani kanssa tuvan pöydän äärestä laiturille. Erik puolestaan siirtyi työntekoon, hommiahan oli jäänyt pahasti rästiin alkuloman sateen vuoksi.
Lopulta olikin jo liian kuuma, kyllä 28 astetta vain on liikaa mökilläkin. Ei siellä järvessäkään voi koko ajan olla, kun lapset vaativat huomiota. Tai siis lähinnä se pienempi, se uhmaikäinen nimittäin oli mökillä jo aivan kotonaan ja huiteli itsekseen ympäri tonttia. Neila on niin talvivauva, että päiväunille ja mielenrauhalle voi heittää hyvästit aina lämpötilan noustessa yli 20 asteen. Ja se Erik oli koko ajan siellä katolla vasara tai pensseli kädessä, tai siltä ainakin tuntui.

Kotiinlähtö oli kuitenkin haikea: sinne jäi maailman paras paikka, oman mökin laituri. Sinne jäi tavallaan myös kesä, ainakin sellaisena kuin olen sen lapsesta asti tuntenut. Ei sieltä olisi halunnut vielä pois.

Viime yönä tultiin, tämä päivä on vietetty tavaroita purkaessa, vaatteita pestessä ja tavaroita pakatessa: huomenna lennetään Saksaan. Siellä ei ole edessä työntekoa, hellettä luultavasti (toivottavasti?) kuitenkin. Ensin seesteinen viikko keskellä ei mitään (=Erikin isän luona Rothemühlin 350 asukkaan metropolissa), sitten muutama päivä piskuisessa Berliinissä. Ja kahden viikon päästä töihin. Hui!

Ja, itseäni toistaakseni: tämä on hyvä näin.

1 kommentti:

  1. Ymmärrän haikean olon kun on lähdettävä mökiltä..... Jaana Serkku

    VastaaPoista