Koska firmalla on Twitter-tili, olen joutunut viime aikoina tutustumaan aiempaa tarkemmin siihenkin pörinään. Se yököttävä, sisällöttömiä nasevia iskulauseita, itsekorostusta, mielenkiinnottomia statuspäivityksiä ja silkkaa spämmiä sisältävä so-last-season-hype. Juuri se.
Himottaisi jotenkin kamalasti ryhtyä tviittaamaan yksityishenkilönäkin.
Minulla on niin vähän sanottavaa, ihan hyvin sen voisi tiivistää 140 merkkiin.
Mikä siinä on, että karmeudet niin vetävät puoleensa? Miksi kaikkea tyhmää tuntuu olevan aina pakko kokeilla? Miksei tähän ikään ehtiessä osaisi jo käyttäytyä ihmisiksi ja pysyä poissa hömpötyksistä.
Nyt kyllä hillitsen itseni.
Himottaisi jotenkin kamalasti ryhtyä tviittaamaan yksityishenkilönäkin.
Minulla on niin vähän sanottavaa, ihan hyvin sen voisi tiivistää 140 merkkiin.
Mikä siinä on, että karmeudet niin vetävät puoleensa? Miksi kaikkea tyhmää tuntuu olevan aina pakko kokeilla? Miksei tähän ikään ehtiessä osaisi jo käyttäytyä ihmisiksi ja pysyä poissa hömpötyksistä.
Nyt kyllä hillitsen itseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti