lauantaina, elokuuta 28, 2010

Ajoituksen mestarit

Tavataan puhua ruuhkavuosista, mutta joskus ne tuntuvat kiteytyvän suoranaisiksi ruuhkaviikoiksi. Sekä minulla että kotifasistilla on nyt jännät paikat.

Maanantaina nykyisen työnantajani useamman vuoden valmistelutyö on kulminoitumassa siihen, että varsinainen liiketoiminta käynnistyy ja rahankulutus alkaa muuttua rahanteoksi. Nyt alkaa se, mitä tässä itsekin on tullut treenattua ja odotettua keväästä asti.

Entäs sitten se kotifasisti? No miehellä alkoi jo tällä viikolla konferenssi, joka syö huomattavan ison osan ajasta ja etenkin illoista. Sitten olisi vielä sellainenkin pieni juttu kuin väitöskirja, joka menee ensi viikolla painoon. Pitäisi saada alkuviikosta koko roska luettua läpi ja viime hetken viilaukset viilattua. Sitten pitäisi ryhtyä organisoimaan sitä väitöskaronkkaakin.

Kokeneimmat ja kyynistyneimmät arvaavatkin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Jep, molemmat lapset paukauttivat tunti sitten kovan kuumeen päälle. Päiväkotiin ei ole mitään asiaa muutamaan päivään.

5 kommenttia:

  1. Lapset kuitenkin pääosin terveet ja ette vissiin rakenna taloa ja hoida vanhempia? Varmaan paha viikko, mutta hei, vain yksi viikko!!!

    VastaaPoista
  2. Juuri sehän oli tämän koko jutun pointti: että kyseessä on vain yksi viikko. Että ei ole mitään valtavia kriisejä, vaan useita pieniä yhteensattumia, jotka jostain käsittämättömästä syystä osuvat juuri kerralla siihen hyvin kapeaan aikaikkunaan.

    Tilanne on minusta hyvinkin koominen, mutta ei ilmeisesti kaikista. No, en voi pakottaa muita nauramaan.

    VastaaPoista
  3. Niin, ja Afrikassa kuolee lapsia nälkään! Tajuutsä, lapsia! Nälkään! Niin että sä et tiedä vaikeuksista mitään ja että parempi että et nyt kirjoittele enää tänne päiväkirjaasi tämmöisiä ja pakota meitä tiedostavia yksilöitä lukemaan sitä. Tajuuksä kuinka paljon me kärsitään tästä?

    Saatana, niin.

    VastaaPoista
  4. Huono näkö, hermosairaus ja lainakone, Saatoin ilmaista itseäni aiemmin väärin, si,,ä ei ole missään nimessä tarkoitus haukkua vaan halusin kannustaa sillä , että huonomminkin voisi olla:-) Hyvä blogi.

    VastaaPoista