maanantaina, marraskuuta 17, 2008

Ensimmäinen välierä fasisteille

Pikaisen eksistentiaalikriisin jälkeen palaan taas asiaan, eli Totuuden etsintään. Tai itse asiassa Totuuden tarjontaan.

Nyt näyttäisi nimittäin siltä, että fasistit ovat saaneet jo näyttävän kaulan sosialisteihin, kun tarkkaillaan sieluni sijaintia. Alun perinhän minä hakeuduin epämääräiseen seuraan hankkiakseni suvaitsevaispopulistiselle hegemonialle hieman vastapainoa, mutta pöydät ovat sittemmin niin sanotusti kääntyneet ja fasismi ottanut ylivallan tässäkin blogissa.

Tänään pyysin radikaali-, ellei peräti aggressiivisvasemmistolaisena tunnettua työtoveriani jakamaan hieman sosialistista propagandaa mieleni täytteeksi. Tilaisuuden luulisi miellyttävän vaahtosuista agitaatiotakin harrastavaa ex-partasuuta, mutta mitä virtuaalikorvani kuulivatkaan: viimeinen toivoni äärivasemmistolaisesta painostuksesta valui tyhjiin epämääräisten "just nyt ei olisi aikaa" ja "joo, sitten jossain vaiheessa" -lausahdusten myötä. Arvatenkin tieto MBC:n suojelusta on jo levinnyt laajalle, ja vahvimmatkin näkevät parhaaksi vetäytyä varjoihin.

Täytyy siis todeta, että fasistit johtavat taistoa jos ei nyt aivan 6-0 niin kuitenkin 1-0.

Ja lisäksi on myönnettävä, että olen hieman pettynyt vasemmistotovereideni saamattomuuteen. Näköjään sota ei tosiaan yhtä naista kaipaa, mutta mitä tämä tekee joukkojen moraalille? Olenko minä vain yksittäistapaus, joka kannattaa amputoida mahdollisimman ripeästi ja huomiota herättämättä, vai alkaako rintama murentua?

11 kommenttia:

  1. Jos MBC seisoo puolellasi, kuka voi seistä sinua vastaan?

    ...ei tääkään ilmaista ole...

    VastaaPoista
  2. Ja taas se alkaa puhua rahasta, *huokaus*. Eihän nyt tällaisina aikoina voi ajatella rahaa.

    Yhteisöllisyys? Välittäminen? Paremman yhteiskunnan rakentaminen? Koko kylä kasvattaa lapset? Niin, ajatelkaapa lapsia!

    VastaaPoista
  3. Me ollaan ulkoistettu toi välittäminen punavihreiden feministien blogeihin.

    VastaaPoista
  4. Ainiinjoo. Entäs ne lapset?

    Nekään ilmasia ole.

    Mä käännyn kohta takaisin, jos toi omien uhkailu ei lopu.

    VastaaPoista
  5. Myöhäistä. Blood in, blood out.

    VastaaPoista
  6. Mitäs sille soluttautumisteorialle kuuluu? Vai voinko saapua Utöhön turvallisin mielin?

    VastaaPoista
  7. Sovitaan hei niin, että me annetaan sulle suojelu ilmaiseksi, ja sä ymmärrät ja suvaitset meidän puolestamme?
    Teoreettisen filosofian osaamista meillä ei järjestössä ole. Demonstratiivista kylläkin.

    VastaaPoista
  8. Hmm, sopimusehdot kuulostavat varsin kohtuullisilta. Tämähän on koulukirjaesimerkki win-win -tilanteesta!

    Mutta pitääkö mun suvaita teitä? Jos tehtäisiin niin, että mä suvaitsen vaikkapa multikultivihreitä ja sitten vastapainoksi ymmärrän teidän porukkaanne? Tai siis anteeksi - meidän - hehe.

    Mun teoreettisen filosofian osaaminen on kyllä itse asiassa vähän ruosteessa, mutta mä voin vähän kerrata tota Nietzscheä ja olen tosi nopeasti taas iskussa. Itse asiassa Hegel ois kyllä mulle tutumpi, mutta se ei liene yhtä raflaava nimi järjestön käyttöön?

    Demonstratiivisuudesta tarvitsen tukiopetusta.

    VastaaPoista
  9. Nietzchsze on pirun vaikee kirjoittaa, siksi me luetaan vain Orwellia ja Tervoa.

    VastaaPoista
  10. Te siis luette kuitenkin? Eikö senkin pitäisi kuulua mulle? Jos nyt kuitenkin keskittyisitte siihen demonstratiivisuuteen, niin ja ampumiseen?

    VastaaPoista
  11. Demonstratiivinen filosofiahan toimii niin, että esimerkiksi hippi A sanoo, ettei usko väkivallalla saavutettavan mitään. Demonstraattori B lätkii hippiä ja vie siltä lompakon ja hamppuhuivin niin kauan, kunnes hippi A ymmärtää demonstraattorin saavuttavan sillä jotain.

    VastaaPoista