Voikohan ihmisen ruokapöytäkäyttäytymistä päätellä jotain hänen ajatusmaailmastaan? Toivottavasti ei.
Mitä sanoisitte vaikkapa uhmaikäisestämme, joka pyrkii mahdollisimman huolellisesti asettamaan lusikkaansa vain yhtä ruokaa kerrallaan? Jos ruokana on makaronilaatikkoa, pitää joukosta poimia huolellisesti ne makaronit, sitten sipulit ja lopuksi jauhelihat. Samaan aikaan niitä ainesosia ei yksinkertaisesti saa laittaa suuhun.
Samalla tavalla käyttäydytään kastikkeen kanssa: perunat pidetään mahdollisimman kaukana kastikelammikosta ja syödään kuivina. Tosin aluksi kastike lusikoidaan lautaselta suoraan suuhun. Koska neidille kuitenkin maistuvat kaikki ruuat, en syyttäisi rasismista. Meidän tyttö on separatisti.
Entäs minä itse sitten? Minä puolestani yritän rakentaa jokaisesta lusikallisesta täydellisen kokonaisuuden: vähän kastiketta, vähän perunaa, vähän lihaa, kaikkea oikeassa suhteessa. Ja työpaikkaruokalassa, jossa tapana lienee kasata salaatti erilliselle pienelle lautaselle, minä mätän salaatin samalle lautaselle pääruuan kanssa. Haluan nimittäin ne salaatinriekaleetkin osaksi täydellistä lusikallista.
Usein näistä lusikallisista tuleekin sitten liian täysiä, ja syöminen muuttuu monimutkaiseksi akrobatiaksi. Saatan myös tipautella kastiketta rinnuksilleni. Mikä minä olen? Sairaalloinen monikulttuurisuusfani?
Mitä sanoisitte vaikkapa uhmaikäisestämme, joka pyrkii mahdollisimman huolellisesti asettamaan lusikkaansa vain yhtä ruokaa kerrallaan? Jos ruokana on makaronilaatikkoa, pitää joukosta poimia huolellisesti ne makaronit, sitten sipulit ja lopuksi jauhelihat. Samaan aikaan niitä ainesosia ei yksinkertaisesti saa laittaa suuhun.
Samalla tavalla käyttäydytään kastikkeen kanssa: perunat pidetään mahdollisimman kaukana kastikelammikosta ja syödään kuivina. Tosin aluksi kastike lusikoidaan lautaselta suoraan suuhun. Koska neidille kuitenkin maistuvat kaikki ruuat, en syyttäisi rasismista. Meidän tyttö on separatisti.
Entäs minä itse sitten? Minä puolestani yritän rakentaa jokaisesta lusikallisesta täydellisen kokonaisuuden: vähän kastiketta, vähän perunaa, vähän lihaa, kaikkea oikeassa suhteessa. Ja työpaikkaruokalassa, jossa tapana lienee kasata salaatti erilliselle pienelle lautaselle, minä mätän salaatin samalle lautaselle pääruuan kanssa. Haluan nimittäin ne salaatinriekaleetkin osaksi täydellistä lusikallista.
Usein näistä lusikallisista tuleekin sitten liian täysiä, ja syöminen muuttuu monimutkaiseksi akrobatiaksi. Saatan myös tipautella kastiketta rinnuksilleni. Mikä minä olen? Sairaalloinen monikulttuurisuusfani?
Kyllä.
VastaaPoistaRuokahan pitää syödä niin, että pihvi ja kastike ovat yhdessä, valkosipulimuusi ja voisula/kastike ovat yhdessä jne.
Ei näitä kaikkia sekaisin. Kasvikset syödään erikseen aina välillä. Voisulan kanssa.
No itse asiassa en minäkään kyllä noudata tasapaksun täydellisen lusikallisen kaavaa läpi koko aterian: edustan nimittäin ns. sokerit pohjalla -koulukuntaa eli jätän parhaimmat palat viimeiseksi.
VastaaPoistaToki useimmiten tämä viimeinenkin lusikallinen on jokseenkin tasapainoinen kokonaisuus eikä vain yhtä sorttia. Siinä on kuitenkin yliedustettuna lautasen parhaimmisto, jonka jälkeen suussa on pitkään hyvä maku. Tai siis olisi, ellen hammaspeikon pelossa heittäisi heti purkkaa perään.