Tuli tässä hiljattain kehotus liittyä keskusteluun IRCissä (tai, no, kehottajan narsistisuuden vuoksi luultavasti kyse oli lähinnä kutsusta seurata lennokasta keskustelua siivosti sivusta ja aploodeerata lopussa), minkä yhteydessä tajusin, että kyse on jälleen kerran itselleni tuntemattomasta maailmasta. Uskokaa tai älkää: minä en ole koskaan irkannut.
En kyllä edes tiedä, onko se kovinkin poikkeuksellista. Luulisin, koska kyllähän kaikki muut ovat Sitä Tehneet, ainakin kultaisella 1990-luvulla, eikö? Sinänsä minullakin, entisellä (no jos tarkkoja ollaan ja pureudutaan yliopiston opiskelijarekistereihin ja elinikäisiin opinto-oikeuksiin, nykyisellä) fysiikan opiskelijalla olisi ollut siihen hyvät mahdollisuudet, sen verran nörtähtävä ympäristö oli 1990-luvun lopun fysiikan laitos. Ja kävinhän minä säätämässä ne pari tietojenkäsittelytieteen kurssiakin. Lisäksi taisin olla viimeistä vuosikurssia, joka sai unix-käyttötunnukset ilman eri anomusta.
Ainoa ihminen, jonka tiedän varmasti olevan yhtä kokematon IRC-asioissa, on siippani. Mutta Erik sai ensimmäisen sähköpostiosoitteensakin vasta yliopistossa vuonna 1997, kun taas minun ensimmäinen teini-hotmail-osoitteeni oli muistaakseni jostain 1995-1996 tienoilta. Lisäksi Saksa nyt on Saksa, ja Suomi on Suomi, ja muita tautologioita.
Voi olla, että epävarmana pikkufyysikkona, vieläpä vähemmistösukupuolen edustajana, pyrin kovasti välttelemään kaikkea nörtähtävää. Tämä teoria ei kuitenkaan pidä paikkansa, sillä kyllähän minä roikuin kaikissa mahdollisissa opiskelijajärjestöissä, mikä on kuitenkin varsin nörttiä? Jotenkin minä ja IRC vain kävelimme toistemme ohi hyvin läheltä, mutta kuitenkin toisiamme huomaamatta, ja olemme sittemmin etääntyneet lähes peruuttamattoman kauas toisistamme.
Eihän enää tässä iässä, kahden lapsen äitinä ja humanistisen koulutuksen saaneena, voi tuollaisia uusvanhoja asioita opetella. Sitä paitsi tässä välissä on tullut jo kokonainen sukupolvi, jolle IRC tarkoittaa vain IRC-Galleriaa. Onkohan minun IRC-etsikkoaikani jo auttamattomasti ohi?
Minulle IRC on vähän sama asia kuin mummolleni internet (olen joskus yrittänyt selittää mummolle internetin toimintaa, mutta ymmärtävistä nyökkäilyistä huolimatta en usko siinä syvällisesti onnistuneeni): se on jokin sellainen paikka, jossa ihmisillä on kauhean kivaa keskenään, ja jossa naureskellaan meille ulkopuolisille. Vähän niin kuin Facebook.
En kyllä edes tiedä, onko se kovinkin poikkeuksellista. Luulisin, koska kyllähän kaikki muut ovat Sitä Tehneet, ainakin kultaisella 1990-luvulla, eikö? Sinänsä minullakin, entisellä (no jos tarkkoja ollaan ja pureudutaan yliopiston opiskelijarekistereihin ja elinikäisiin opinto-oikeuksiin, nykyisellä) fysiikan opiskelijalla olisi ollut siihen hyvät mahdollisuudet, sen verran nörtähtävä ympäristö oli 1990-luvun lopun fysiikan laitos. Ja kävinhän minä säätämässä ne pari tietojenkäsittelytieteen kurssiakin. Lisäksi taisin olla viimeistä vuosikurssia, joka sai unix-käyttötunnukset ilman eri anomusta.
Ainoa ihminen, jonka tiedän varmasti olevan yhtä kokematon IRC-asioissa, on siippani. Mutta Erik sai ensimmäisen sähköpostiosoitteensakin vasta yliopistossa vuonna 1997, kun taas minun ensimmäinen teini-hotmail-osoitteeni oli muistaakseni jostain 1995-1996 tienoilta. Lisäksi Saksa nyt on Saksa, ja Suomi on Suomi, ja muita tautologioita.
Voi olla, että epävarmana pikkufyysikkona, vieläpä vähemmistösukupuolen edustajana, pyrin kovasti välttelemään kaikkea nörtähtävää. Tämä teoria ei kuitenkaan pidä paikkansa, sillä kyllähän minä roikuin kaikissa mahdollisissa opiskelijajärjestöissä, mikä on kuitenkin varsin nörttiä? Jotenkin minä ja IRC vain kävelimme toistemme ohi hyvin läheltä, mutta kuitenkin toisiamme huomaamatta, ja olemme sittemmin etääntyneet lähes peruuttamattoman kauas toisistamme.
Eihän enää tässä iässä, kahden lapsen äitinä ja humanistisen koulutuksen saaneena, voi tuollaisia uusvanhoja asioita opetella. Sitä paitsi tässä välissä on tullut jo kokonainen sukupolvi, jolle IRC tarkoittaa vain IRC-Galleriaa. Onkohan minun IRC-etsikkoaikani jo auttamattomasti ohi?
Minulle IRC on vähän sama asia kuin mummolleni internet (olen joskus yrittänyt selittää mummolle internetin toimintaa, mutta ymmärtävistä nyökkäilyistä huolimatta en usko siinä syvällisesti onnistuneeni): se on jokin sellainen paikka, jossa ihmisillä on kauhean kivaa keskenään, ja jossa naureskellaan meille ulkopuolisille. Vähän niin kuin Facebook.
Mäkin tajusin irkin vasta tässä pari kuukautta sitten. Sitä ennen hoidin nettikeskustelut sivupersoonieni kanssa AIMilla ja mitä näitä kaikkia pikaviestimiä nyt onkaan. Irkillä on se etu noihin verrattuna, että softavaihtoehtoja on vaikka kuinka helvetisti, eikä serveri ole turhan tarkka siitä, millä softalla siellä pyörii.
VastaaPoistaMutta siis kokonaisuutena arvostellen kyse ei kyllä ole mistään erityisen traagisesta menetyksestä, jos siihen ei ole tutustunut.
Niin no joo, pikaviestin-schmikaviestin. Sitä yhtä samaa huttua se mulle on. Ehkä mulla ei vain ole koskaan ollut mitään kovin pikaista sanottavaa..?
VastaaPoistaMutta hyvä tietää, etten ole menettänyt paljoa. Toisaalta, jos teorian ulkopuolisille nauramisesta pitää paikkansa, juuri noin sanoisi sisäpiiriläinen.
Mäkään en ole koskaan irkannut. Kerran yritin joskus kymmenisen vuotta sitten, mutta en osannut, enkä sitten viitsinyt koskaan perehtyä asiaan enempää. Kai se olis ihan kivaa ja mielekästäkin, mutta niin on moni muukin asia, eikä kaikkea tartte tehdä.
VastaaPoista