Nyt kun suvaitseminen ja välittäminen on annettu hoidettavikseni, täytyy yrittää käynnistää tätäkin projektia. Suvaitsevaisuus on kuitenkin sen verran vaikea pala, etten saa siitä vielä otetta; keskittykäämme siis näin aluksi välittämiseen.
Mutta kenestä oikein pitäisi välittää? Pysytään ihan tehtävää helpottaaksemme vain ihmiskunnan rajoissa, muuten tulee ihan liikaa pohdittavaa. Eli sori, eläinaktivistit: vuoronne on joskus muulloin.
Minä olen huono löytämään kovin selkeitä rajoja, ja helpoimmalta tuntuisikin joko välittää pelkästään omasta navastaan tai sitten kaikista ihmisistä. Nämä kaksi vaihtoehtoa eivät kuitenkaan tunnu olevan ainoat käytössä olevat, joten millä perusteella ihmiset päättävät, keistä välittää, huolehtia ja kantaa vastuuta?
Ihan biologisista ja psykologisista syistä suurin osa taitaa venyttää välittämisen koskemaan ainakin perhettään, suurin osa vielä ystäviäänkin. Olisiko henkilökohtainen kontakti jotenkin luonteva raja? Onko minkä tahansa laajemman välittämisen vaatiminen liian paljon pyydetty? Kuka voisi edes verrata perheestään huolehtimista kehitysmaista huolehtimiseen? Ainakin sellainen kuulostaisi kovin tekopyhältä. Minun silmissäni ihminen, joka väittää välittävänsä tuhansien kilometrien päässä kärsivistä tuntemattomista yhtä paljon kuin omasta perheestään, näyttää aivan yhtä häiriintyneeltä kuin pelkästään itsestään välittävä tuleva koulusurmaaja.
Sitten esimerkiksi paljon kohkattu Jussi Halla-aho on määritellyt Suomen valtion "osakkaidensa edunvalvontakoneistoksi, jolla ei ole oikeutta harrastaa osakkaidensa etujen vastaista politiikkaa". Tästä ei tietenkään suoraan seuraa sitä, etteikö suomalaisilla yksilöinä voisi olla myös maansa rajojen ulkopuolelle ulottuvia velvollisuuksia, mutta sellainenkin näkemys voisi olla ihan realistinen ja varmaan jossain käytössä. Onko siis mielekästä vetää yhteisvastuun rajaa valtion rajojen mukaisesti?
Näinä EU-aikoina se lienee kuitenkin käytännössä mahdotonta. Entä sitten EU:n rajojen mukaan? Siinä vasta teennäinen raja olisikin. Ehkä kulttuurien välinen raja voisi olla toimivampi?
Mitä kauemmas maantieteellisesti mennään, sitä vaikeampi jokaista minnameikäläistä on motivoida aidosti välittämään. Kuitenkin yhteiskunnastamme löytyy paljonkin ihmisiä, jotka välittävät edes jossain määrin myös niistä kaukaisimmista. Sitten on niitä, jotka eivät. Ilmeisesti välittäminen ei siis ole pelkästään evolutiivinen ilmiö, vaikka iso osa varmaan biologista onkin. Jollain tavalla ihmiset ovat kehittäneet moraalisia eroja välilleen. Mutta miten? Mihin te vedätte rajan ja miksi?
Mutta kenestä oikein pitäisi välittää? Pysytään ihan tehtävää helpottaaksemme vain ihmiskunnan rajoissa, muuten tulee ihan liikaa pohdittavaa. Eli sori, eläinaktivistit: vuoronne on joskus muulloin.
Minä olen huono löytämään kovin selkeitä rajoja, ja helpoimmalta tuntuisikin joko välittää pelkästään omasta navastaan tai sitten kaikista ihmisistä. Nämä kaksi vaihtoehtoa eivät kuitenkaan tunnu olevan ainoat käytössä olevat, joten millä perusteella ihmiset päättävät, keistä välittää, huolehtia ja kantaa vastuuta?
Ihan biologisista ja psykologisista syistä suurin osa taitaa venyttää välittämisen koskemaan ainakin perhettään, suurin osa vielä ystäviäänkin. Olisiko henkilökohtainen kontakti jotenkin luonteva raja? Onko minkä tahansa laajemman välittämisen vaatiminen liian paljon pyydetty? Kuka voisi edes verrata perheestään huolehtimista kehitysmaista huolehtimiseen? Ainakin sellainen kuulostaisi kovin tekopyhältä. Minun silmissäni ihminen, joka väittää välittävänsä tuhansien kilometrien päässä kärsivistä tuntemattomista yhtä paljon kuin omasta perheestään, näyttää aivan yhtä häiriintyneeltä kuin pelkästään itsestään välittävä tuleva koulusurmaaja.
Sitten esimerkiksi paljon kohkattu Jussi Halla-aho on määritellyt Suomen valtion "osakkaidensa edunvalvontakoneistoksi, jolla ei ole oikeutta harrastaa osakkaidensa etujen vastaista politiikkaa". Tästä ei tietenkään suoraan seuraa sitä, etteikö suomalaisilla yksilöinä voisi olla myös maansa rajojen ulkopuolelle ulottuvia velvollisuuksia, mutta sellainenkin näkemys voisi olla ihan realistinen ja varmaan jossain käytössä. Onko siis mielekästä vetää yhteisvastuun rajaa valtion rajojen mukaisesti?
Näinä EU-aikoina se lienee kuitenkin käytännössä mahdotonta. Entä sitten EU:n rajojen mukaan? Siinä vasta teennäinen raja olisikin. Ehkä kulttuurien välinen raja voisi olla toimivampi?
Mitä kauemmas maantieteellisesti mennään, sitä vaikeampi jokaista minnameikäläistä on motivoida aidosti välittämään. Kuitenkin yhteiskunnastamme löytyy paljonkin ihmisiä, jotka välittävät edes jossain määrin myös niistä kaukaisimmista. Sitten on niitä, jotka eivät. Ilmeisesti välittäminen ei siis ole pelkästään evolutiivinen ilmiö, vaikka iso osa varmaan biologista onkin. Jollain tavalla ihmiset ovat kehittäneet moraalisia eroja välilleen. Mutta miten? Mihin te vedätte rajan ja miksi?
Mun rajani kulkee mulle tärkeissä ihmisissä. Niiden edestä olen valmis tekemään aika paljonkin, olen jopa kantanut sohvia.
VastaaPoistaEn mä niitä loppujakaan erikseen haluaisi (tietyin poikkeuksin) susille syöttää, mutta en valehtele itselleni ja muille väittämällä, että välitän. Joskus voin pistää muutaman euron vaikkapa kirkon ulkomaanapuun, mutta oikeastaan vain sen takia, että voisin rypeä omassa erinomaisuudessani.
Jos mä oikeasti välittäisin kaikista maailman ihmisistä, esim. Aasian tsunami uutenavuonna mikäsenytoli olisi ollut aika vaikea kestää.
Hmm, kuulostaa lähinnä kysymyksen välttelyltä. Tietenkin ihan arkitasolla tehdään juuri noin, mutta mitä me pohjimmiltamme pidämme ihmisen velvollisuutena?
VastaaPoistaAinakaan et ole periaatteesta sitä vastaan, että jonnekin kaukomaille viedään jonkinlaista apua - vieläpä kirkollista sellaista. Miksi et? Eikö senkin rahan voisi käyttää sinua hyödyttäen? Vai onko se erinomaisuudessa rypeminen riittävän hyvä ja ainoa seuraus lahjoituksesta?
Jos rahaa saa jonnekin perhepiiriä kauemmas viedä, onko sitten lopulta ihan sama, minne? Saako valehdella keräävänsä rahaa köyhille mutta pitääkin rahat itse, jos varsinainen päämäärä ja riittävän kunnioitettava oli lahjoittajan omatunnon tukeminen? Siis kunhan ei jää kiinni?
No en mä lähde sanelemaan, mikä on kenenkin "velvollisuus ihmisenä". Kauheen iso kysymys.
VastaaPoistaVoi olla, että meillä on nyt eri tulkinta sanalle "välittäminen", mutta olen kai ennenkin sanonut, että pulassa olevia ihmisiä pitää lähtökohtaisesti auttaa. Kuinka paljon niitä pitää auttaa, kenen niitä pitää auttaa ja miten niitä pitää auttaa ovatkin sitten sumeampia kysymyksiä. Esimerkiksi mä en pistäisi pahakseni, jos mun verorahoillani vietäisiin vaikkapa huopia ja telttoja maanjäristysalueelle. Kun taas niillä samoilla pennosilla kustannetaan kotimaisille nisteille uudet stereot sossun kaksioon tai joku ammattiymmärtäjä kuuntelemaan, kuinka se lommoposki valehtelee siitä ku kukaan ei niiqu tajuu, niin tekis mieli periä rahansa takaisin.
Mutta siis ei, en mä sitä mitenkään huonona asiana pidä, että kaukomaille viedään apua, tietenkään.
Mikä "tietenkään" se nyt on, ettei vastusta apua ulkomaille? Tää mun ajatus karkailee käsistä kuin saippua, mutta mä yritän silti.
VastaaPoistaSitä mä siis lähinnä mietin, että onko tosiaan itsestäänselvää olla edes jollain tasolla kiinnostunut kaukaisten ja tuntemattomien ihmisten kuulumisista siinäkin tapauksessa, ettei sillä oleteta olevan koskaan merkitystä omalle elämälleni. Miksi näin on?
Ja jos välittämisellä/vastuulla/huolenpidolla on erilaisia asteita, niin miten perustellaan esim. oman valtion kansalaisten etuasema ulkomaalaisiin verrattuna? Oman lähipiirin suosimisen ymmärrän, mutta kaikki siitä pidemmälle menevät rajat ovat jo jotenkin mielivaltaisia. Miten ne oikein perustellaan?
Olet oikeassa (en kyllä myönnä olleeni väärässä). Ei se itsestäänselvää ole. Eihän moisella touhulla ole kaiketi kovinkaan pitkää historiaa.
VastaaPoistaTaustojeni ansiosta mulla on tähän välittämisasiaankin kyllä aukoton selitys: Oksitosiini.
No joo, noi hormonit ja niin edelleen on tietenkin se itsestäänselvä pohja. Mutta kotifas.. kotifyysikon kanssa päädyttiin esittämään, että ihmiskunta olisi kehittynyt jo sellaiselle tasolle, että kykenee muodostamaan jonkinlaisia moraalisia näkemyksiä riippumatta biologisista tapahtumista. Tämä esitys ei kuitenkaan perustu mihinkään muuhun kuin Entäs jos -metodiin.
VastaaPoistaEsitystä tukee se, että biologisesti varsin samankaltaisilla ihmisillä on kuitenkin kohtalaisen erilaisia käsityksiä moraalista ja velvollisuuksista.
Mä olen aika skeptinen noiden tasojen suhteen.
VastaaPoistaItse veikkaisin, että nykyinen auttamishalu johtuu ihan yksinkertaisesti siitä, ettei jokaisesta leivänkannikasta tarvitse enää länsimaissa taistella. Jos taas naapurin auttamiseksi annetun leivän puuttuminen kaapista saattaa ensi talvena vähentää huushollin päälukua, sitä ei kovin helposti anneta. (mutu)
En mä näe mitään ristiriitaa oman perheen suosimisen ja korkeamman moraalin sekä kaukaisista ihmisistä huolehtimisen välillä. Jos nyt pidetään sitä klassista tarvehierarkiaa annettuna, niin totta kai jokainen ruokkii ensin omat muksunsa ja sitten vasta muiden muksut.
VastaaPoistaLähinnä mua pohdituttaa se, keiden kaikkien muiden muksuja me haluamme ruokkia ja miksi.
Henk koht pidän yhtenä näiden etelä-eurooppalaisten (erityisesti Italia, mutta kyllä Espanja ja Ranskakin osaavat) ärsyttävimmistä piirteistä sitä meidän perhe -ajattelua, että minä, mun perhe ja mun kaverit on tärkeitä ja jos voidaan tukea omaa lähipiiriä lisäten niiden muiden ongelmia, niin siitä vaan. Mafia toimii tuolla periaatteella enkä kummeksu tippaakaan että se on Italiassa voimissaan...
VastaaPoistaJos voisit varastaa sen viimeisen leipäpalan toisen suusta että ruokkisit oman lapsesi, tekisitko niin?
No jos se siitä leivästä olisi kiinni, niin totta helvetissä.
VastaaPoistaVaro, Kani, sä et halua enää mafiakytköksiä niiden entisten rinnalle.
VastaaPoistaMutta itse asiasta: mun on mentävä Kanin linjoilla siinä, että jos vaihtoehto tosiaan olisi oman lapseni olemassaolon loppuminen, niin kyllä minäkin varastaisin. Ihan kuinka hädänalaiselta tahansa. Ja luultavasti inhoaisin itseäni loppuelämäni, mutta tekisin sen joka kerta uudestaan.
Voin vain toivoa, että noin jyrkkiin valintatilanteisiin ei jouduta. Esim. kyllä mä voisin kestää jotain itseeni ja perheeseeni kohdistuvaa epämukavuutta, jos siitä seuraisi jollekulle toiselle suurempaa hyötyä (utilitarismin merkeissä). Mutta en kovin äärimmäistä epämukavuutta, enkä minkäänlaista silloin, kun saavutettava hyöty olisi vain yhtä suurta kuin minun kokemani haitta.
Nähdäkseni tähän ei ole kehitettävissä mitään yleistä moraalista ohjesääntöä, toisin sanoen kysymykseesi ei ole olemassa "oikeaa" vastausta, on vain henkilökohtaisia näkemyksiä.
VastaaPoistaMinä en oikein osaa pitää itselleni merkityksellisinä ihmisiä, joihin mulla ei ole henkilökohtaista kontaktia. En ole kuitenkaan edes yrittänyt kehittää tähän itselleni yleistä toimintakoodia, vaan elän enemmän tilanteen mukaan. Eli aika lailla Pahan Kanin linjoilla olen.
Jos nyt jonkinlaista rajausta yritän tehdä, niin sanoisin, että mulla se raja menee ehkä Suomen kohdalla. Rajallisella käsityskyvylläni voin hahmottaa sen, että se mikä on hyväksi Suomelle ja Suomalaisille, on pääsääntöisesti hyväksi myös minulle. Kun taas esimerkiksi jotain Euroopan yhteistä etua mun on aika vaikea hahmottaa. Kaiken kaikkiaan suhtautumiseni on aika itsekäs ja pragmaattinen: Jos voin nähdä auttamisesta olevan hyötyä itselleni (tai auttamatta jättämisestä haittaa), niin ok, muussa tapauksessa multa ei kannata apuja odottaa.
Jos taas nähdään ihminen niin kehittyneenä olentona, että asiaan pitäisi kyetä muodostamaan jokin yleinen moraalinen säännöstö, niin silloin välittämistä ja auttamista ei mielestäni voida rajoittaa pelkästään ihmislajiin. Jos joku haluaa, että minun pitää esimerkiksi olla kiinnostunut siitä, että Intiassa tapahtuu ihmisille kauheuksia, niin yhtä lailla pitää nähdäkseni silloin olla kiinnostunut siitä, jos Intiassa tiikereille tapahtuu kauheuksia. Tai Afrikassa sarvikuonoille. Tai Etelä-amerikassa sammakoille. Tai Britannissa varpusille.
Vaikeaksi menee.....
En mäkään sellaista moraalista koodistoa halua, jota kaikkien pitäisi henkilökohtaisissa valintoissaan noudattaa. Mutta joskus pohdituttaa, että onko olemassa jonkinlainen tiedostamaton mutta laajalti hyväksytty koodisto, jonka mukaan esim. kirkon ulkomaanapuun kannattaa lykätä rahaa, sen kummempia miettimättä. Ja mitä tämä koodisto auki kirjoitettuna oikein sisältää.
VastaaPoistaMusta tuntuu, että mulle on ihan henkilökohtaisista syistä vaikea nähdä Suomen rajoja itselleni kauhean merkityksellisinä tunnetasolla: miehellä kun ei edes ole Suomen kansalaisuutta ja lapsillakin on kaksoiskansalaisuudet.
Ja sitten tietenkin on se punaviherallergia: Suomesta ja suomalaisista puhuminen kuulostaa, huh, niin perussuomalaiselta.
Jos lähden tuota Suomea jotenkin pidemmälle perustelemaan, niin kyse on tosiaan aika puhtaasti siitä, että se sopii minun kokemuspiiriini ja käsityskykyyni. Suomi on sellainen taloudellinen ja yhteiskunnallinen yksikkö, jossa mä pystyn vielä jotenkin järkevästi hahmottamaan panoksen ja tuoton suhteet omalta osaltani ja voin ainakin kuvitella, että se on olemassa minua varten ja pystyn jotenkin halutessani myös Suomen asioihin vaikuttamaan. Toisaalta Suomalaiset ihmisinä ovat kielen ja pääosin myös kulttuurin osalta jotenkin helpommin samaistuttavissa kuin muualla olevat ihmiset. Ihan yksinkertaisesti kyse on siitä, että saman äidinkielen jakavien piirissä on helpompi hahmottaa esimerkiksi kommunikoinnin hienommatkin vivahteet.
VastaaPoistaEi se raja kuitenkaan veitsellä leikattu ole, enemmän on kyse siitä, että välittäminen ja kiinnostus laskee asteittain mitä kauemmas mennään, maantieteellisesti, kielellisesti tai kulttuurisesti. Mun käsittääkseni kyse on ihan yleisesti siitä, että ihminen leimautuu tavalla tai toisella itsensä kaltaisiin enemmän kuin niihin muihin.
Kyllä jonkinlainen yleisesti hyväksytty ja käytetty koodisto on varmasti löydettävissä, mutta siinä mennään sitten enemmän tilastomatematiikan puolelle.
Mun käsitykseni ihmisestä ei ole kovin korkea ja uskon, että erittäin harva ihminen oikeasti miettii näitä asioita kovin syvällisesti. Kirkon ulkomaanapu, punainen risti ja vastaavat ovat helppoja tavoittaa ja siksi niitä käytetään. Laitat pari lanttia johonkin keräysastiaan kaupan tiskillä ja sitten voitkin taas vähän aikaa katsella uutisia maailman katastrofeista tuntematta kovin huonoa omaatuntoa. Olethan jo osasi tehnyt.
Minä olen päässyt tästä korkeammalle tasolle, eli en enää edes koe tarvetta rauhoitella omaatuntoani tällaisilla keinoilla. :)