Kommenteissa tuli kysymys päiväkotikuulumisista, ja onhan niistä ollut tarkoitus kirjoittaa jo jonkin aikaa. Jotenkin heti on muka olevinaan kiire, kun palasin töihin. En ehtinyt olla Vantaankoskella kuin viitisen tuntia, mutta mieli siirtyi jo hulinaan.
Ei tässä nyt oikeasti ole ollut niin kiire, mutta kai sitä pitää jotenkin priorisoida ajankäyttöään. Kun nyt jatkossa istuu taas sen kahdeksan tuntia koneen ääressä, ei tee mieli enää juuri komputoida kotona. Ei edes blogata. Mutta eihän tähänkään nyt oikeasti niin paljon aikaa mene, etteikö kuulumisista voisi kirjoitella.
Se niistä selityksistä. Ollaanpas nyt sitten vähän tehokkaampia ja yritetään päästä asiaan. Mella siis jäi torstaina ensimmäisen kerran yksinään päiväkotiin, kun taas minä painuin kampaajalle. Tyttö ei edes itkenyt jätettäessä, ja muutenkin päivä meni kuulemma todella hyvin. Samoin eilen perjantaina.
Hiljainen se pimu on kuulemma ollut, hyvin rauhallinen. Päivän aikana pakkautunut energia onkin sitten purkautunut iltaisin kotona, kun Mella on ollut todella hyväntuulinen ja riemusta hihkuen riehunut jo pari iltaa. No, eiköhän neiti jossain vaiheessa uskalla päästää itseään irti myös päiväkodissa.
Keskiviikon ja torstain välinen yö oli minun osaltani aika levoton, itkeskelin ja valvoin oikeastaan läpi yön. Tuntui niin pahalta viedä oma pieni lapsi pois! Jostain syystä torstaina päiväkodilta lähtiessäni en kuitenkaan purskahtanut itkuun, vaan olo oli suorastaan helpottunut. Olikin yhtäkkiä aika kivaa, että edessä oli muutama tunti omaa aikaa. En vielä ollut töissä, mutten enää hoitanut Mellaakaan.
Erik sitten haki Mellan torstaina hoidosta, ja ilmakin oli kaunis. Huojentunut ja tyytyväinen olo sen kuin jatkui, kun tyttö ei ollutkaan itkuinen vaan kovin iloinen. Siinä kaikessa riemussa tuli sitten avattua terassikausikin, kun Helsinginkadulla oli tyyntä ja aurinkoista eikä Mella ehtinyt kyllästyä ollenkaan koko tuopin aikana.
Seuraavaksi lähdemme Mellan herättyä tarkastamaan Karhupuiston meiningin. Aurinko paistaa edelleen, ja Pelle Miljoonan pitäisi esiintyä pian. Mikäs siinä on ollessa.
Ei tässä nyt oikeasti ole ollut niin kiire, mutta kai sitä pitää jotenkin priorisoida ajankäyttöään. Kun nyt jatkossa istuu taas sen kahdeksan tuntia koneen ääressä, ei tee mieli enää juuri komputoida kotona. Ei edes blogata. Mutta eihän tähänkään nyt oikeasti niin paljon aikaa mene, etteikö kuulumisista voisi kirjoitella.
Se niistä selityksistä. Ollaanpas nyt sitten vähän tehokkaampia ja yritetään päästä asiaan. Mella siis jäi torstaina ensimmäisen kerran yksinään päiväkotiin, kun taas minä painuin kampaajalle. Tyttö ei edes itkenyt jätettäessä, ja muutenkin päivä meni kuulemma todella hyvin. Samoin eilen perjantaina.
Hiljainen se pimu on kuulemma ollut, hyvin rauhallinen. Päivän aikana pakkautunut energia onkin sitten purkautunut iltaisin kotona, kun Mella on ollut todella hyväntuulinen ja riemusta hihkuen riehunut jo pari iltaa. No, eiköhän neiti jossain vaiheessa uskalla päästää itseään irti myös päiväkodissa.
Keskiviikon ja torstain välinen yö oli minun osaltani aika levoton, itkeskelin ja valvoin oikeastaan läpi yön. Tuntui niin pahalta viedä oma pieni lapsi pois! Jostain syystä torstaina päiväkodilta lähtiessäni en kuitenkaan purskahtanut itkuun, vaan olo oli suorastaan helpottunut. Olikin yhtäkkiä aika kivaa, että edessä oli muutama tunti omaa aikaa. En vielä ollut töissä, mutten enää hoitanut Mellaakaan.
Erik sitten haki Mellan torstaina hoidosta, ja ilmakin oli kaunis. Huojentunut ja tyytyväinen olo sen kuin jatkui, kun tyttö ei ollutkaan itkuinen vaan kovin iloinen. Siinä kaikessa riemussa tuli sitten avattua terassikausikin, kun Helsinginkadulla oli tyyntä ja aurinkoista eikä Mella ehtinyt kyllästyä ollenkaan koko tuopin aikana.
Seuraavaksi lähdemme Mellan herättyä tarkastamaan Karhupuiston meiningin. Aurinko paistaa edelleen, ja Pelle Miljoonan pitäisi esiintyä pian. Mikäs siinä on ollessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti