Nyt tässä on ehtinyt vähän aikaa jo makustella raskautta, vol. 2.0. Hämmästyttävää on, miten erilaiselta kaikki tuntuu tällä toisella kierroksella. Koko homma lähti liikkeelle aika rauhallisesti: positiivinen testitulos oli lähinnä laimean kiinnostava, ja raskauden melkein unohti siinä aivan alussa. Vähän se hirvittikin: miten tämä nyt on näin pieni juttu? Eikö sen pitäisi tuntua paljon majesteetillisemmalta?
Kovin kauaa asia ei kuitenkaan pysynyt enää taka-alalla, nimittäin pahoinvointi iski päälle ja lujaa. Mellaa odottaessani olin aika kurjassa kunnossa Kuubassa, mutta tämä on ollut vielä pahempaa. Ja ennen kaikkea tämä on kestänyt jo ainakin kuukauden, eikä loppua näy.
Ja sitten se turvotus. Tänään olen töissäkin jo äitiysvaatteissa, kun tavalliset eivät mahdu päälle mukavasti. Mikäs siinä, sitä vauvamahaa minulla ehkä onkin ollut eniten ikävä. Mutta kun nyt ei ole kyse siitä oikeasta vauvamahasta! Tämä turvotus vaihtelee päivittäin, kuumalla ilmalla ja väsyneenä vatsa paisuu, ja viileämmän jakson ja hyvän levon jälkeen äitiysvaatteet taas roikkuvat kummallisesti päällä. Ei viimeksi ollut mitään tällaista! Kaikenlainen turvotus on minulle täysin vierasta. Paitsi nyt.
Jos alkuosa tätä taivalta on ollut vähemmän hehkeä ja valovoimainen, niin ne sydänäänet eilen tuntuivat muuttavan kaiken. Tai, no, kyllä illalla taas oksetti, mutta jotenkin mielessä oli jokin naksahtanut. Tähän mennessä turpoavassa vatsassa on kulkenut mukana jonkinlainen tuntematon olio, Mellan tuleva kilpailija. Eilisten vahvojen sydänäänien jälkeen kehossani onkin elävä, pieni ihminen, perheenjäsen. Eivät ne edelliset sydänäänet niin erikoiselta tuntuneet! Tai edes se ensimmäinen ultra.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti