Kävin tänään elämäni ensimmäistä kertaa kirpputorilla myyjän ominaisuudessa; tähän mennessä maailmaa on tullut tarkkailtua yksinomaan pöydän ostavalta puolelta. Keikka oli alkamassa uhkaavasti: kaveri sairastui juuri parahultaisesti ja joutui jättämään koko päivän väliin, ja minä olin tietenkin nallina kalliolla täynnä pyhää vihaa kohti kohtuutonta maailmaa. Olin varma, että päivästä tulee hirvittävä, olihan se jo etukäteen stressannut niin paljon.
Mutta vaikka olin kuinka vakaasti etukäteen päättänyt vihaavani koko päivää, eihän sellaisesta mitään tullut. Siellä oli yksinkertaisesti vain niin kivaa, yksinkin. Ei siinä kovin montaa kertaa ehtinyt takalistoaan penkkiin painaa kun kauppa se vain kävi niin hyvin. Ihmiset kyllä ostavat mitä ihmeellisimpiä asioita, vieläpä ilosta säihkyvin silmin. Ja sitten toisaalta kovinkin kiinnostaviksi arvioimani tavarat eivät välttämättä liikkuneet yhtään.
Kun taktikoin viimeiselle tunnille valikoidun ilmaisjakolaatikon sekä kuljetin session päätteeksi yhden nyssäkän kaverille ja toisen hyväntekeväisyyslaatikkoon, ei kotiin jäänyt takaisin tuotavaksi kuin jokunen satunnainen esine. Rahapussi sen sijaan painoi jo kovastikin.
Hemmetti kun oli hauskaa.
Mutta vaikka olin kuinka vakaasti etukäteen päättänyt vihaavani koko päivää, eihän sellaisesta mitään tullut. Siellä oli yksinkertaisesti vain niin kivaa, yksinkin. Ei siinä kovin montaa kertaa ehtinyt takalistoaan penkkiin painaa kun kauppa se vain kävi niin hyvin. Ihmiset kyllä ostavat mitä ihmeellisimpiä asioita, vieläpä ilosta säihkyvin silmin. Ja sitten toisaalta kovinkin kiinnostaviksi arvioimani tavarat eivät välttämättä liikkuneet yhtään.
Kun taktikoin viimeiselle tunnille valikoidun ilmaisjakolaatikon sekä kuljetin session päätteeksi yhden nyssäkän kaverille ja toisen hyväntekeväisyyslaatikkoon, ei kotiin jäänyt takaisin tuotavaksi kuin jokunen satunnainen esine. Rahapussi sen sijaan painoi jo kovastikin.
Hemmetti kun oli hauskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti