Oikeasti. Jos joudun lukemaan vielä yhdenkin artikkelin Facebookista tai Jaikusta, menetän itsehillintäni. Sosiaalinen media my ass.
Olen ilmeisesti vanhenemassa, sillä huomaan olevani jäärä jo hyvin monessa asiassa. Digijääryytenihän onkin jo tuttu aihe, mutta olen ehdottomasti myös sosiaalisen median jäärä. Jostain syystä asiaa sen kummemmin ajattelematta kirjauduin vuosia takaperin LinkedIniin, mutta koskaan en ole osannut olla siellä aktiivinen. Lähinnä vain vastannut myöntävästi niihin harvoihin yhteydenottoihin. Eipä siitä haittaakaan voi olla, vai?
Facebookiinkin sain kutsun joskus, ja kävin heti katsomassa mistä nyt on kyse. Mutta eihän siellä ollut mitään nähtävää: edes esittelykierrosta ei ollut olemassa, ensin piti rekisteröityä ja vasta sitten ilmeisesti kerrottaisiin, mistä on kyse. No kyllähän sitä nyt on tietenkin uutisten ja kuulopuheiden perusteella jonkinlainen kuva muodostettu, mutta silti: miten kyseenalaista voikaan olla rekisteröitymisen edellyttäminen edes koko palvelun hahmottamiseksi. Tuolla hetkellä päätin että ei kiitos.
Sittemmin olen ollut hetki hetkeltä tyytyväisempi, ettei ole tullut siihenkään hurahdettua. Jos ei mistään muusta syystä, niin ihan vain yleisen vastustamisen riemusta. Juuri tästä on kyse jääryydessä: voimakas kielteinen tunne jotain asiaa kohtaan, oli kunnollista syytä tai ei. Se tekee jääränä olosta juuri niin nautinnollisen.
Jos on Facebook jäänyt minulle etäiseksi, niin vieläkin huonommin tiedän, mistä on kyse Jaikussa. Ainakaan en ole keksinyt tälle yyberhypertrendikkäälle (ai miten niin trendikäs? No katsokaa nyt vaikka kuvia niistä Piilaaksoon muuttaneista jaikulaisista trendipelleistä ja kysykää sitten uudestaan. Vai olisiko se peräti passé, kun niin moni lehtikin siitä jo kirjoittaa?) isovelipalvelulle mitään funktiota omassa elämässäni. Mistä ihmeestä tämä kaikki kohkaus oikein tulee? Haloo, maailma?
Totta puhuen olen hiljalleen ja ajoittain alkanut olla suorastaan internetjäärä: onkohan tästä hienosta valtaväylästä sittenkin enemmän haittaa kuin hyötyä? En lue oikeastaan mitään keskustelupalstoja, mutta satunnaisesti jonkin blogilinkin kautta saattaa sellaisille joutua. Joskus, hyvin harvoin, ehkä jopa hakeudun jonkin mielenkiintoisen keskustelunaiheen pariin.
Ja aina se tulee: pettymys, järkytys ja suoranainen shokki. Keitä nämä taunot täällä oikein ovat? Miksi ihmeessä nettikeskustelut ovat pelkkää soopaa? Solvauksia, täydellistä luetunymmärtämättömyyttä, pahanilkisyyttä, päämäärätöntä jankkausta. Onko tämä hieno intternetti pehmittänyt ihmisten aivot, vai ovatko ne seinähullut vain päässeet nyt ulos piilopirteistään bittiavaruuteen? Kumpi hyvänsä onkin sitten totuus, voiko sitä pitää hyvänä kehityksenä?
Kuitenkin hoidan oikeastaan melkein kaikki mahdolliset käytännön asiani verkossa, vain ruokaostokset hoituvat täysin ilman netin apua. Joskus saatan kyllä tarkistaa netistä kauppojen aukioloaikoja. En minä varmaan osaisi elää ilman sähköpostia, ja on tämä bloggaaminenkin hauskaa. Eli ollaankohan tässä sitten kuitenkin voiton puolella? Rehellisesti sanottuna: en ole varma. Niin paha mieli joistakin oikein vinoutuneista keskusteluista tulee. Jos kohta maailma onkin paha paikka, en aina haluaisi sitä tiedostaa. Tässähän pitää jatkossa surffata silmät kiinni, kädet korvilla kovaan ääneen laulaen "laalaalaalaalaalaalaalaaenkuulemitäänlaalaalaalaa".
Ei sillä, että juuri tänään olisin törmännyt johonkin tympeään. Tulipahan vain mieleen. Kehityksen rattaita ei voi pysäyttää, huoh.
Olen ilmeisesti vanhenemassa, sillä huomaan olevani jäärä jo hyvin monessa asiassa. Digijääryytenihän onkin jo tuttu aihe, mutta olen ehdottomasti myös sosiaalisen median jäärä. Jostain syystä asiaa sen kummemmin ajattelematta kirjauduin vuosia takaperin LinkedIniin, mutta koskaan en ole osannut olla siellä aktiivinen. Lähinnä vain vastannut myöntävästi niihin harvoihin yhteydenottoihin. Eipä siitä haittaakaan voi olla, vai?
Facebookiinkin sain kutsun joskus, ja kävin heti katsomassa mistä nyt on kyse. Mutta eihän siellä ollut mitään nähtävää: edes esittelykierrosta ei ollut olemassa, ensin piti rekisteröityä ja vasta sitten ilmeisesti kerrottaisiin, mistä on kyse. No kyllähän sitä nyt on tietenkin uutisten ja kuulopuheiden perusteella jonkinlainen kuva muodostettu, mutta silti: miten kyseenalaista voikaan olla rekisteröitymisen edellyttäminen edes koko palvelun hahmottamiseksi. Tuolla hetkellä päätin että ei kiitos.
Sittemmin olen ollut hetki hetkeltä tyytyväisempi, ettei ole tullut siihenkään hurahdettua. Jos ei mistään muusta syystä, niin ihan vain yleisen vastustamisen riemusta. Juuri tästä on kyse jääryydessä: voimakas kielteinen tunne jotain asiaa kohtaan, oli kunnollista syytä tai ei. Se tekee jääränä olosta juuri niin nautinnollisen.
Jos on Facebook jäänyt minulle etäiseksi, niin vieläkin huonommin tiedän, mistä on kyse Jaikussa. Ainakaan en ole keksinyt tälle yyberhypertrendikkäälle (ai miten niin trendikäs? No katsokaa nyt vaikka kuvia niistä Piilaaksoon muuttaneista jaikulaisista trendipelleistä ja kysykää sitten uudestaan. Vai olisiko se peräti passé, kun niin moni lehtikin siitä jo kirjoittaa?) isovelipalvelulle mitään funktiota omassa elämässäni. Mistä ihmeestä tämä kaikki kohkaus oikein tulee? Haloo, maailma?
Totta puhuen olen hiljalleen ja ajoittain alkanut olla suorastaan internetjäärä: onkohan tästä hienosta valtaväylästä sittenkin enemmän haittaa kuin hyötyä? En lue oikeastaan mitään keskustelupalstoja, mutta satunnaisesti jonkin blogilinkin kautta saattaa sellaisille joutua. Joskus, hyvin harvoin, ehkä jopa hakeudun jonkin mielenkiintoisen keskustelunaiheen pariin.
Ja aina se tulee: pettymys, järkytys ja suoranainen shokki. Keitä nämä taunot täällä oikein ovat? Miksi ihmeessä nettikeskustelut ovat pelkkää soopaa? Solvauksia, täydellistä luetunymmärtämättömyyttä, pahanilkisyyttä, päämäärätöntä jankkausta. Onko tämä hieno intternetti pehmittänyt ihmisten aivot, vai ovatko ne seinähullut vain päässeet nyt ulos piilopirteistään bittiavaruuteen? Kumpi hyvänsä onkin sitten totuus, voiko sitä pitää hyvänä kehityksenä?
Kuitenkin hoidan oikeastaan melkein kaikki mahdolliset käytännön asiani verkossa, vain ruokaostokset hoituvat täysin ilman netin apua. Joskus saatan kyllä tarkistaa netistä kauppojen aukioloaikoja. En minä varmaan osaisi elää ilman sähköpostia, ja on tämä bloggaaminenkin hauskaa. Eli ollaankohan tässä sitten kuitenkin voiton puolella? Rehellisesti sanottuna: en ole varma. Niin paha mieli joistakin oikein vinoutuneista keskusteluista tulee. Jos kohta maailma onkin paha paikka, en aina haluaisi sitä tiedostaa. Tässähän pitää jatkossa surffata silmät kiinni, kädet korvilla kovaan ääneen laulaen "laalaalaalaalaalaalaalaaenkuulemitäänlaalaalaalaa".
Ei sillä, että juuri tänään olisin törmännyt johonkin tympeään. Tulipahan vain mieleen. Kehityksen rattaita ei voi pysäyttää, huoh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti