Uusi osoite

Koska Blogger on pannassa Kiinassa ja proxyn kautta väkertäminen on turhauttavan hidasta, olen lähtenyt evakkoon WordPressin puolelle. En osaa sanoa, tapahtuuko täällä Bloggerin puolella jotain Kiinasta parin vuoden päästä (?) palattuani, mutta ainakin toistaiseksi kannattaa seurailla juttuja uudessa osoitteessa.

Blogin osoite: http://anginajamuitasairauksia.wordpress.com/
Tilaa blogin syöte.
Tilaa blogin kommenttisyöte.
Tule tapaamaan bloggaajaa.

Palvelua!

Palvelua!

Lastenhoitajamme on nyt ollut meillä kahtena päivänä, ja huomisesta alkaen minä en enää aio roikkua mukana vaan jätän lapset tädin huomaan. Meidänhän piti hommata kotihoitaja, kun yliopiston päiväkoti aukeaa vasta syyskuussa. Jatkossakin aina kesäksi pitää kaiketi hankkia hoitaja, kun päiväkoti on aina yliopiston kesäkaudet suljettuna. Mikä on minusta vähintäänkin kummallista; tuskin siellä on hoidossa opiskelijoiden lapsia, kun taas kantahenkilökunnalla ei ole samanlaista reilun parin kuukauden lomaa kuin opiskelijoilla. Mutta en vaivaa päätäni sellaisella - tämä on Kiina, täällä kaikki on mahdollista!

Suomalaisesta tee-se-itse-yhteiskunnasta tulevalle on vaikea sopeutua kiinalaiseen palvelukulttuuriin, vaikka olenkin kovasti kaikenlaisten palveluiden kannattaja kotimaassanikin. Olenhan uskaltanut ostaa säännöllistä kotisiivousta; lisäksi suosin ruokaloita ja juottoloita, joissa on pöytiintarjoilua.

Silti tuntuu jotenkin omituiselta vain istuskella sohvalla (vaikka kuinka läppärin kanssa töitä tehden!), kun yksi täti luuttuaa lattioita ja toinen laittaa lounasta. Siivoojatädin sentään hommasimme vain yhdeksi päiväksi viikossa, ja lastenhoitajakin hoitaa vain neljä tuntia päivässä. Itse uskon kuitenkin sopeutuvani nopeasti: jo toisena päivänä jätin melko hyvällä omallatunnolla aamiaistiskit lastenhoitajan tehtäväksi.

Kotifasistille tämä jatkuva palveltavana oleminen on sen sijaan jo kovempi pala. Otetaan nyt esimerkiksi huonekalut: täällähän kaikki huonekaluliikkeistä ostetut tavarat tuodaan ilman muuta perille asti ja kootaan käyttökuntoon asti. Jopa tassut laitetaan paikoilleen tuolien jalkoihin.

Tämä ei kuitenkaan kotifasistille aina kelpaa, joten mies onkin saanut jo suututettua kiinalaisia setiä käskemällä heidän jättää sängyn pakettiin ja törkeästi kyljelleen; patjaa eivät sedät saaneet edes kantaa makuuhuoneeseen asti, saati ottaa ulos muovista.

Yksi lastensänkyä tuonut setä oli voimakastahtoisempi, ja sai kasata koko sängyn itse. Kotifasisti yritti kyllä jossain välissä tunkea omia tassujaan jalkojen alle ("katso nyt miten ohuita nuo ovat ja miten paljon parempia nämä meidän ovat!"), mutta sekin aie katkaistiin jo alkuunsa. (*jupinaa* "no minä vaihdan ne kyllä vielä myöhemmin...")

Olen jo alkanut miettiä, että pitäisikö se siivooja pyytää useampana päivänä paikalle. En kuitenkaan uskalla ehdottaa tätä vielä kotifasistille. Sehän petasi meidän sänkymmekin ihan omituisesti viimeksi.

Maassa maan tavalla

Villi ostostelu on jatkunut tänäänkin, ja nyt olemme selkeästi lähempänä kiinalaista todellisuutta: omistamme nyt polkupyörät ja sisätohvelit. Huolimatta Ayin ahkerasta lattianpesusta kiinalaisasunnot ovat väistämättä hyvin pölyisiä, eikä sitä halua raahata mukaan sänkyynsä. Sitä paitsi useassa huoneessa lattiat on päällystetty tyylikkäällä mutta kovin kylmällä kaakelilla, eikä mattojakaan kannata sotkevien pikkulapsien ja pölynimurin puutteen vuoksi hommata. Niinpä on luontevaa oleskella tohveleissa. Tosin kotifasistilta jäi tohvelit ostamatta, kun koko 45 on kiinalaisille utopiaa.

Polkupyörien hankinta on venynyt yllättävän pitkälle, etenkin kun ottaa huomioon, kuinka ylivoimainen kulkuneuvo sellainen (tässäkin kaupungissa) on. Täällä on vieläpä melko vähän korkeusvaihteluita, joten helteelläkin voi näemmä polkea kohtuullisen leppoisasti. Ja pyöräilyllehän on valtavasti tilaa, leveät jalkakäytävästä ja ajotiestä selkeästi erotetut pyöräily- ja skootteriväylät menevät joka paikassa. Minkä lisäksi pyöräilijät tapaavat kyllä mennä ihan mistä vain haluavat.

Alamittaisten napinakin hiljeni kummasti, kun pitkähköt kävelyt metroasemilta määränpäihin vaihtuivat rattoisiksi kyydeiksi "turva"istuimissa.

Asettumassa

Olemme olleet nyt Kiinassa reilun viikon, ja jonkinlaista asettumista on jo havaittavissa. Tämä(kin) aika on ollut varsin stressaavaa, kun koko valveillaoloaika on mennyt kaikenlaisissa virastoissa, asuntonäytöissä ja kaupoissa kiertäessä. Ei kyllä ole shoppailukaan mitään herkkua, kun sitä on pakko tehdä (ja jalkoihin sattuu ja lapsilla on univelkaa).

Edistystä on kuitenkin tapahtunut: meillä on sentään asunto. Keskellä ydinkaupunkia sijaitseva 35. kerroksen lukaali lienee juuri sitä urbaania sykettä, jota halusinkin. Toistaiseksi ei ole ollut valittamista. (Olen yrittänyt useaan kertaan ladata tämän merkinnän oheen kuvan makuuhuoneen ikkunasta avautuvasta näkymästä, mutta ainakaan vielä en ole onnistunut. Jos kuva jossain vaiheessa putkahtaa, tiedätte sitten, mikä se on.)

Byrokratiakaan ei ole ollut mitenkään vaivalloista, vaikkei läheskään kaikkea punaista nauhaa toki ole vielä kahlattu läpi. Kovasti apua on tietty ollut kotifasistin työnantajan eli yliopiston meille osoittamasta opiskelijaleegiosta, joka saapuu valkoisella ratsulla minne tahansa milloin tahansa, jos vain tarvitsemme neuvoja / opasta / tulkkia / kantajaa. Ja voi pojat, kyllä me olemme tarvinneetkin.

Työntekoa kumpikaan meistä ei ole vielä ehtinyt aloittaa, ja sitä on jo todella ikävä. Tai oikeammin rutiineja: ei kyllä yhtään innosta ajatus lomasta, jostain jännittävästä uudesta kaupungista, kiertelystä ja uusien ravintoloiden kokeilusta. Tylsää arkea, kiitos vain. Tietokoneen ääressä nysväämistä työpäivän ajan, sohvalla lojumista illalla. Ruuan laittamista ja syömistä kotona. (No, tänään sentään kokkasimme ensimmäisen kerran; tänään kun saapui ruokapöytä ja kaupasta mukaan tarttui wokkipannu.)

Elossa

Tästä tulee hyvin lyhyt, sillä olen itsekin vielä kovin hämmentynyt. Kolmella läppärillä ja yhdellä multimediakännykällä on kokeiltu; on yritetty hotellin WLANia ja itse ostettua mokkulayhteyttä. Gmail on satunnaisesti saatu auki, Kiinan Suuren Palomuurin takaisia asioita eli Bloggeria ja Facebookia ei todellakaan. Ja käytössä on siis ollut proxypalvelinkin, joka ei kuitenkaan näytä tehoavan sensuuriin.

Mutta nyt tähtien asento lienee juuri oikein, sillä uusi proxy ja kotifasistin kone näyttävät tuottavan tulosta: Bloggerin sivu latautui, eikä sitä tarvinnut odottaa kuin pari sekuntia! Kiinassa!

Tästä järkytyksestä täytyy nyt toipua ainakin vuorokausi, ennen kuin voi alkaa raportoida mitään muuta. No, kerrottakoon, että kaikki on hyvin ja kaikki ovat kunnossa, joskin väsyneitä ja stressaantuneita. Mutta lämpötila on täydellinen (päivällä siinä 25 asteen pinnassa, illalla pikkuisen viileämpää - yöllä ei tarvitse vielä ilmastointia) ja Nanjing on virkistävän vihreä suureksi kaupungiksi.

Eikä kaupasta ole vielä löytynyt voita.

Väsy.

Jos olisin poliitikko, voisin todeta takin olevan tyhjä; tavallisena kaduntallaajana tyydyn sanomaan olevani väsynyt. Viimeinen työpäivä Suomessa on nyt takana, ja varsinainen muuttomylläkkä edessä. Viikonlopun suururakkaan lähdetään haastavalta pohjalta: lauantaista asti joku perheestä on ollut mahataudissa (kertaakaan en tosin vielä minä itse - onkohan minun vuoroni sitten lentokoneessa?), eikä viime yönä tullut juuri nukuttua.

Muuton lähestyminen on myös yllättävän tunteellinen paikka: stressi on lyhentänyt hermoja ja pienetkin vastoinkäymiset nostattavat spontaaneja itkukohtauksia. Onneksi ne myös menevät yhtä nopeasti ohi. Lohtua saa myös siitä, ettei ole suinkaan yksin veneessä: on oikeastaan ihan kotoisaa tiuskia oman miehen kanssa tasapuolisen äkäisenä. Ei jää kummallekaan varaa murjottaa pitkään, kun molemmat ovat yhtä kamalia. Ja kun kummallakin on siihen yhtä hyvä ja anteeksiannettava syy.

Ajatella, kahden vuoden kuluttua sitten koko homma uusiksi. Apua!

Vankka takakeno, jalat pöydällä

Jo ennen muuttoa huomaan muuttuneeni ihmisenä. Tänä aamuna kuulin, että kontaktimme Kiinan päässä onkin mokannut eikä meillä olekaan voimassa olevaa hotellivarausta. Ja tietenkin se edullinen mutta siisti hotelli on jo täynnä.

Tämän kuuleminen ei kuitenkaan aiheuttanut oikeastaan minkäänlaista tunneryöppyä; no, ehkä nostin toista kulmakarvaani hieman. Koska tässähän on vielä viikko aikaa, ja kyllä nyt sen kokoisesta kaupungista hotelleja löytyy. Eikä se ole edes minun ongelmani, kontakti etsii nyt sitten kiltisti toisen hotellin. Minä en turhaan vaivaa päätäni moisilla yksityiskohdilla.

Olen yhtäkkiä kuin viaton lapsukainen, joka pitää asioiden järjestymistä itsestäänselvyytenä. Kyllä ne siellä Kiinassa hoitavat, ja jos eivät hoida, me hoidamme kun ehdimme sinne.

Minä pidän uudesta itsestäni.

Tunnereaktioista

En äänestänyt persuja. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei arvomaailmani juurikaan vastaa persujen arvomaailmaa. Tai, koska yhdenkään puolueen ääneen lausutut arvot nyt harvoin ovat sellaisia joita kukaan suoranaisesti vastustaa: persujen arvojen tärkeysjärjestys ei vastaa omaani. Ei siinä sen kummempaa tai dramaattisempaa ole.

Kuten moni muu, minäkin järkytyin eilen. En kuitenkaan järkyttynyt jytkystä, vaan älykkäinä, suvaitsevaisina ja monesti peräti hienovaraisina itseään pitävien ihmisten reaktiosta. Voi sitä tuhkan ripottelun ja ulkomaanmuutolla uhkailujen määrää naamakirjassa! Nyt sitten tiedän, että Suomessa ovat päässeet valtaan homofoobiset, rasistiset, sivistymättömät ja punaniskaiset ihmisvihaajat; sitä paitsi Timo Soini on tosi ruma.

Aikuiset ihmiset! Kyllä, teillä on täysi oikeus heittäytyä teatraalisesti keskelle tietä ja teeskennellä valtimoidenne viiltelyä. Teillä on täysi oikeus kutsua Timo Soinia tosi rumaksi ja valtavaa määrää suomalaisia äänestäjiä vähä-älyisiksi hirviöiksi. Kun käytätte tätä oikeuttanne, minä puolestani käytän oikeuttani pitää teitä hysteerisinä, epäkohteliaina ja suvaitsemattomina kiihkoilijoina.

Politiikka herättää tunteita; kai se on hyvä asia. Mutta sinunkin tuttavapiiriisi melko suurella todennäköisyydellä kuuluu joku, joka on äänestänyt persuja. Ihanko oikeasti mielestäsi itseään sivistyneenä, suvaitsevaisena ja epäitsekkäänä pitävän käytöstapoihin kuuluu tuollainen avoin ja ylemmyydentuntoinen solvaaminen?

Voisiko ehkä olla, että tuollainen perseily on peräti tasoittanut tietä eiliselle jytkylle?

Tässä vaiheessa pitäisi sitten varmaan todeta, että olen iloinen muuttaessani viikon päästä pois tästä suvaitsemattomasta ja ahdasmielisestä maasta. Mutta se olisi liioittelua, koska kyllä minä Suomea kaipaamaan jään.

Vielä kerran vihreiden väitetystä liberalismista

Jatkan vielä hieman teemasta vihreät ja (arvo-)liberalismi, sävynä tietenkin entisen kannattajan kitkeryys. Edellinen vastaava marinani ei ole kaukana historiassa, ja aiheesta on kirjoitettu mm. täällä; sivuaapa tämäkin samaa keskustelua.

Vihreiden retostelu omalla liberalismillaan on siis nostattanut vastareaktioita. Minulla on kuitenkin vankka mutuun perustuva käsitys siitä, minkä takia lähinnä asioita kieltävä vihreä puolue saa edelleen kierrellä maita ja mantuja julistaen liberalismin ilosanomaa, eikä kovinkaan moni moista väitettä kyseenalaista.

Jostain syystä liberaali ja konservatiivi eivät ainakaan minun tuntemissani piireissä ole pelkästään poliittista suuntausta kuvaavia termejä, vaan ne sisältävät oletuksen hyvyydestä tai pahuudesta. Aika monen mielessä liberaali on yhtä kuin hyvä, kun taas konservatiivit ovat pahoja, itsekkäitä, paikalleen jämähtäneitä ihmisiä. Vaikken minäkään itseäni kamalan konservatiivisena pidä, nostan kuitenkin hattua niille, jotka vielä näinä maailmanaikoina uskaltavat julistautua konservatiiveiksi - noiksi pimeyden voimiksi.

Todellisuudessa harva kuitenkin on erityisen liberaali, minkäälaisesta libertarismista nyt puhumattakaan. Eivät ihmiset halua sallia käsiaseita, ydinvoimaloita, prostituutiota, kannabista (eikä varsinkaan muita huumeita!), lääkkeiden marketkauppaa, geenejä, e-koodeja, nettilataamista tai muita ikäviä, rumia tai vain muita ihmisiä koskettavia asioita. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin pystyä olemaan liberaali.

Vihreiden siunauksella lukemattomia asioita vastustavatkin äänestäjät voivat tässä ristipaineessa kutsua itseään liberaaleiksi, koska juuri kenenkään etu ei ole rikkoa tätä illuusiota. Vihreät ovat turvallinen väylä leikkiä liberaalia ilman todellisen liberaaliuden ikäviä ja vaikeammin perusteltavia puolia.

Edistystä

Tämä viikko ei ole vielä puolivälissäkään, mutta silti juuri tämän viikon aikana on tapahtunut paljon hyviä asioita muuttoa ajatellen. Stressiä helpottaa kummasti se, että asiat vihdoin järjestyvät.

Muuttoa edeltävän viikonlopun aikataulut ovat viimein selvinneet ja pakettiauto on jo varattu. Pitää käydä viemässä jokunen huonekalu ja liinavaate mökille säilöön; lähinnä siis sellaiset tavarat, joista emme missään nimessä halua luopua mutta joita emme Kiinaan asti viitsi kuljettaa.

Hyvin edullinen mutta kuulemma riittävän siisti hotelli on löytynyt, ja kotifasistin kiinalainen opiskelijaorja on jo nakitettu varaamaan meille sieltä ensimajoitus.

Yrityspulmani on ratkennut: en saakaan perustaa suomalaista yritystä ja kiinalaisen perustaminen taas on valtava projekti (jos edes mahdollista), mutta voin tehdä hommia freelancerina ilman yritystä. (Kiitos kuitenkin nimiaivoriihestä, Jokivaris!)

Kierrätyskeskuksen auto tulee noukkimaan kaikki myymättä / lahjoittamatta jääneet mutta hyväkuntoiset tavarat juuri sopivasti muuttopäivän aamuna ja juuri ennen muuttofirman saapumista. Ihanteellisempaa aikataulua ei ole.

Ja mikä tärkeintä: ensi sunnuntain lastensynttäreiden viimeinenkin kakuntäyte on nyt päätetty.

Pelko

Eilen illalla se iski ensimmäisen kerran: pelko ja ymmärrys siitä, että kohta mennään. Joskus pari kuukautta sitten sanoin kysyjille (niitä on nykyään päivä päivältä enemmän), että ei vielä jännitä; luultavasti jännitys iskee noin kahta viikkoa ennen lentoa. Niinhän siinä sitten kävi.

En tapaa jännittää asioita kovinkaan paljon etukäteen, ennemminkin uppoudun täysillä käytännön järjestelyihin ja stressaan niitä itse päämäärän sijaan. Niin olen nytkin tehnyt. Mutta kun jäljellä on enää reilut pari viikkoa Suomessa, alkaa muutto vihdoin tuntua todelliselta.

Vanhoista rutiineista on täytynyt alkaa hiljalleen luopua. Autottomana ei käydä automarketissa. Keittiön kuivakaapin tavaroita täytyy alkaa käyttää loppuun. Jääkaapissa on iso klöntti marsipaania, joka ei ole kulumassa edes ensi viikon lastenkekkereillä (se on väärän väristä). Sillekin pitäisi keksiä jotain.

Parvekkeella ei kai ehdi juoda kevään ensimmäistä ulkosiideriä. Pitää tehdä se Kiinassa.

Jopa esikoinen alkaa olla jyvällä: tyttö kertoi eilen luultavasti itkevänsä joutuessaan eroon vanhasta tutusta päiväkodista. Nyt tiedän, että lähes viisivuotiaskin taitaa ymmärtää muuton vakavuuden. Kolmivuotiaalla nyt ei tietty ole mitään hajua; kuopus kysyy joka päivä, mitä me siellä Kiinassa syömme kun me sinne "huomenna" menemme. Ja joka kerta kysymykseen täytyy vastata "kissoja ja koiria".

Toiminimi

Koska vajaan kolmen viikon aikana ennen Kiinaan muuttoa ei ole tarpeeksi tekemistä, ajattelin perustaa yrityksen. Jatkan nimittäin uudessa kotimaassani nykyisiä töitäni vain puolipäiväisesti, joten tilaa on vapaaherrattaren elämän ja turisteilun lisäksikin ehkä vielä jonkinlaisille palkallisille iltapuhteille. Epämääräisistä kirjoituskeikoista onkin jo ollut puhetta, ja sellaisia varten pitäisi sitten olla oma yritys.

Toiminimi on helpoin, joten kai sitä on sellainen pyöräytettävä pystyyn joutessaan. Vielä ei kylläkään ole selvää, miten ETA-alueen ulkopuolella asuva saisi suomalaisella toiminimellä tehdä töitä, mutta kyllä siihenkin ratkaisut löydetään. Toimialatkin olen Tilastokeskuksen luokittelusta sekalaisille kynähommille valkannut: Taiteellinen luominen; Kääntäminen ja tulkkaus; Suhdetoiminta ja viestintä; Mainostoiminta ja markkinatutkimus; Tietopalvelutoiminta.

Mutta! Mistä ihmeestä keksiä firmalle hyvä nimi? Jokin hauska muttei kökkö? Ei tylsä muttei nolokaan? Joku kynäilyä hyvin kuvaava?

Sanapaja? Sen niminen pulju näemmä on jo. Anginan sana? Nyt kun kerran olen määrätietoisesti brändäämässä harvinaista etunimeäni? Kuulostaa aika raamatulliselta. Blogin nimi taas ei ole, hmm, kaupallisesti kovin houkutteleva. Sitä paitsi blogibrändiä ei pidä sotkea koko yrityksen brändiin.

Vuokrakynä? Typerää kikkailua, sitä paitsi se kuulostaa toimistotarvikeliisaukselta. Anginan kynä ja paperi? Luovu nyt hyvä nainen jo siitä kynäfiksaatiosta. Olipa kerran? Tuskin kukaan uskaltaisi ostaa asiatekstiä sen nimiseltä firmalta. Lorem ipsum? Eikö siitä kikkailusta nyt jo ollut puhetta.

Olisiko lukijoilla hyviä ideoita toiminimen, öh, nimeksi? Tulevalle yrittäjälle ja PRH:lle kelpaavan nimen keksijä saa tuoreelta firmalta lahjaksi yhden 500 sanan tekstin vapaavalintaisesta aiheesta.

Jotain rajaa

En ole viime aikoina jaksanut vetää herneitä nenään mistään poliittisesta; keskustelua on tullut seurattua lähinnä laimean kiinnostuneena. Mutta entinen ehdokkaani Jyrki Kasvi onnistui yllättäen sohaisemaan kipupisteeseen ylpeillessään Vihreiden olevan eduskunnan arvoliberaalein puolue, joka ei lankea moraalipaniikkiin. Ei lankea moraalipaniikkiin!!!?? Kuulkaas nyt, sanakirjassa "moraalipaniikin" kohdalla on juurikin yhteispotretti vihreistä nykyvaikuttajista.

Tätä ennen oli jo hieman ärsyttänyt tämä Tiedepuolue. Eräs tuttavani tiivisti asian ihan hyvin jokseenkin näin: onhan se kiva, että niitä korkeakoulutettuja on listoille päässyt, mutta samaan aikaan on jotenkin jännä, että siihen ns. tiedepuolueeseen on vain sattunut kasaantumaan poikkeuksellisen paljon näitä Iik! Atomeja!, Iik! Geenejä! ja Iik! Lisäaineita! -ihmisiä.

Tökätty kipupiste lienee se, että joskus minäkin tosissani uskoin, että Vihreät ovat arvoliberaaleja ja kovinkin sivistyneitä rationaalisia ajattelijoita. Tunnenhan minäkin yksittäisiä vihreitä ihmisiä, joita vastaan minulla ei ole mitään; kollektiivisesti puolue tuntuu kuitenkin olevan päätön kanalauma, joka säätää, huseeraa, moralisoi ja taivastelee niin kovaan ääneen, ettei kuule enää edes omia ajatuksiaan. Saati sitten muiden.

Autotta

Nyt olen autoton nainen: auto vaihtoi omistajaa tuokio sitten. Ei, en silti aio äänestää Vihreitä seuraavissa vaaleissa.

Rutto, lepra ja psykoosi

Kävin tänään hämmentämässä Mehiläisen lääkäriä, kun oli aika suorittaa kiinalaisviranomaisten vaatima lääkärintarkastus. Kyllä siinä kokeneempikin lääkäri alkoi kakistella kun käskettiin todistamaan laboratorio- ja muilla peruskokeilla mm. potilaan rutottomuus, leprattomuus ja psykoosittomuus. Noin muutamia mainitakseni. Tulipa nyt sitten otettu EKG:kin, elämys tuokin.

Mikä mukavinta, moinen tarkastus oikeuttaa lähinnä viisumin saamiseen ja maahantuloon. Paikan päällä kiinalaislääkärit katsovat tulokset, tuhahtavat ja tekevät sen kaiken uudelleen, paremmin.

Vähemmistödiktatuurista

Ne teistä, jotka käyttävät piilolinssejä tai katsovat vierestä juuserin elämää, tuntevat ne pienet puhdistusnestepullon mukana tulevat piilarikotelot. Aika monella merkillä ne kotelot ovat valkoisia; lisäksi toisen lokeron korkki on valkoinen ja toisen yleensä sininen, vihreä tai jokin vastaava hygieenisiä mielleyhtymiä herättävä väri. Korkkien erilaisen värityksen on tietenkin tarkoitus helpottaa vasemman ja oikean erottamista toisistaan; toki värikoodituksen lisäksi korkeissa on myös isot L- ja R-kirjaimet.

Se värillinen korkki on yleensä merkitty R-kirjaimella. Tämä on loogista: oikeakätisenä oikea linssikin on minulla jotenkin ensisijainen, ja otan sen aina silmästä pois ennen vasenta. Samaan tapaan on luontevaa tarttua ensimmäisenä siihen värilliseen korkkiin, joka erottuu helpommin taustaväristä.

Vaihdoin hiljattain piilolasinestettä, ja kakistelin kovasti ensimmäistä kertaa uutta piilarikoteloa käyttäessäni: siinä mintunvihreä korkki onkin merkitty L-kirjaimella! Lamaannuin hetkeksi. Noudatanko nyt jo selkärankaan syöpynyttä ja intuitiivista värikooditusta vai tottelenko sanallisia ohjeita? Verbaliikka vei voiton, ja asetin oikean linssini valkokorkkiseen lokeroon.

Voin vakuuttaa, että joku aamu törmäilen fillarilla päättömästi kanssakulkijoihini, kun olen unenpöpperössä laittanut piilarit vääriin silmiin. Ja kenen syy se sitten on, häh?

Kyllä minä tiedän, mistä tässä on kyse. Vähemmistön vastaiskusta, ellen sanoisi peräti terrori-iskusta. Vasenkätinen vähemmistö on kyllästynyt oikeakätisten valtaan ja on päättänyt ottaa omansa takaisin korkojen kera. Hämmentynyt enemmistö taas ei rasistifasistisyytösten keskellä uskalla huomauttaa vähemmistönkin turvallisuuden heikkenevän puolisokeiden pyöräilijöiden keskellä.

T-kk

Tänään on tasan kuukausi muuttoon. Se on melko lyhyt aika, varsinkin, jos tapaa varautua asioihin hyvissä ajoin. Tajusin esimerkiksi isossa automarketissa käytyäni, että ostin liikaa WC-raikastimia: ajattelin, että ei tarvitse koko ajan olla varastoja täydentämässä. Mutta ei tuo varasto kyllä kuukaudessa ehdy.

Ja mitenköhän on noiden oliiviöljyputeloiden kanssa? Juuri ostettiin iso pullo sitäkin, vaikka vanhaakin on vielä vaikka kuinka paljon. Saippuaa tajusin olla ostamatta. Parin viikon takaisella Ruotsin-risteilyllä karkasi mopo käsistä: ostin litran pullot tequilaa ja cointreauta; margaritoja varten, tiedättehän. Pitää varmaan kyhätä läksiäisiin margaritabooli, koska vähän turhan monta maanantaimargaritaa pitäisi kumota pullojen tyhjentämiseksi omin voimin.

Lapset ovat kovaa vauhtia kasvaneet ulos vaatteistaan ja ne sopivan kokoisetkin alkavat jo kulua puhki. Mutta eihän täältä nyt kannata mitään lastenvaatteita ostaa! Hyvä vain, että on laukussa tilaa unileluille ja muulle sälälle. Mutta olisi kyllä kiva pukea välillä jotain muutakin päälle kuin ne parit paidat ja housut.

Näin viime yönä unta, että olimme jo Kiinassa ja meillä oli varsin miellyttävä asunto. Erityisesti mieltä kuitenkin unessani ilahdutti se, että Ayimme osasikin yllättäen puhua melko hyvää saksaa. Ja pari sanaa englantiakin. Vastapainoksi Ayi oli sentään nuori ja vastuuttoman oloinen tytönheitukka.

Siististi lokerossa

Kärsin jonkinlaisesta blogikriisistä: yksi elämäni päätehtävistähän on ollut pakeneminen kaikenlaisilta määritelmiltä (tuo taisi olla anglismi, vai mitä?), mitä olen mielestäni saanut ihan hyvin toteutettuakin. Mutta nyt kun Kiinaan muuttoon on enää kuukausi, on vaikea saada näppäimistöltään ulos diversiteettiä. Kun siellä mielessä nyt vain pyörivät ne muuttoasiat.

Ehkä tässä nyt vain on otettava se riski, että minusta tulee vain yksi expat-bloggaaja muiden joukossa. Koska kai sekin on parempi kuin täydellinen olemattomuus.

Lentoon jäljellä kuukausi ja kaksi päivää; kahta päivää vajaat viisi viikkoa. Nyt on tiedossa jo se, ettei tiedossa ole juuri mitään.

-Meillä ei ole asuntoa, eikä sellaista hommatakaan täältä käsin. Valikoimaa kun ilmeisesti riittää paikan päältä, joten ensin menemme hotelliin ja käytämme kaiken liikenevän ajan asuntonäyttöihin.

-Sitä hotellia ei kuitenkaan ole vielä varattu, eikä hinnoistakaan ole vielä tietoa.

-Kuulin juuri eilen, ettei lapsilla ole päiväkotipaikkaakaan, vaikka piti olla. Yliopiston päiväkotiin kun pääsee uusia lapsia vain lukukausien alussa - seuraavan kerran siis syyskuussa. Sitä ennen pitäisi keksiä hoitaja jostain. Täytynee palkata se Ayi aiemmin kuin olimme suunnitelleet, ja ehkä joku saksalainen au pair.

-Viikon päästä pitäisi maksaa iso luottokorttilasku (koko perheen lentoliput ja rokotukset), eikä vielä ole tietoa, mistä siihen saataisiin rahaa. Erinäiset tuki- ja apurahahakemukset odottavat yhä ratkaisua. Ehkä auto saataisiin myytyä siihen mennessä.

-Nyt sentään on selvinnyt, että muutofirman laskun voi lähettää työnantajalle. Mutta haluamamme muuttofirma ei kyennytkään tarjoamaan kaikkia tarvitsemiamme palveluita, joten nyt pitäisi sitten lennossa vaihtaa toiseen.

-Irtisanottu tähän mennessä: asunnon vuokrasopimus, lehtitilaukset, netti. Ammattiliiton jäsenyydestäkin on otettu selvää - kyllä, ulkomailla jäsenmaksusta saa mojovan alennuksen. Verotusasiat kunnossa, Kela-asiat hoidettu. Uusi työsopimus pitäisi vielä saada allekirjoitettua, ja jos vaikka irtisanoisi sen autopaikankin. Kun jaksaisi.

-Hirveä määrä tavaraa on vielä myymättä, esimerkiksi se auto. Ja vuodesohva. Ja lamppuja. Ja parisänky. Ja laatikostoja. Tiedän, että pitäisi jo kiireellä alkaa laittaa niitä huutonettiin, mutta kun ei vain jaksaisi. Jos joku tekisi sen kaiken puolestani?

-Kiinaa en ole jaksanut opetella enää aikoihin. En tunnista enää kirjainmerkkejäkään, joskin ymmärrän ehkä yksinkertaisia lauseita kuunnellessani. En silti edes muista, mikä oli WC kiinaksi. Eikun hetkinen, muistanpas. Käsienpesuhuone. Tai siis käsi pestä huone. Mutta mikä ihme oli käsi kiinaksi? En millään muista. Xi? Ehkä? Joten olisikohan vessa sitten Xi Shou Tian? Mutta mitenköhän ne toonit menivät? Herranen aika sentään. Ei tuollaista voi muistaa.

---
Kyllä se tästä.

Kirkosta eroamisesta

Nyt on taas pienoinen homonstelu- ja kirkostaeroamisbuumi käynnissä. Sotkin lusikkani edelliseenkin soppaan, enkä saa jätettyä sitä väliin tälläkään kertaa. Kuitenkin yritän tapani mukaan pysyä metatasolla tässäkin keskustelussa.

Toistan hieman aiemmin sanomaani, mutta vain, koska en osannut mielestäni taannoin kiteyttää asiaani kunnolla. Nythän on olemassa useita ihmisiä, jotka voitonriemuisina kertovat eronneensa kirkosta sen tai tämän tai jonkin muun kohun vuoksi, vastalauseena. Minun mielestäni sellaisessa ei ole yhtään mitään kehuskeltavaa; kovinkin inhimillistä ja hyväksyttävää, muttei mitään, mitä pitäisi rinta rottingilla julistaa.

Kirkon paikoittain hyvinkin nuiva näkemys homonstelusta ei ole mikään uutinen, eikä sen pitäisi tulla yllätyksenä kirkon jäsenille nytkään. Jos joku ihan oikeasti nyt ensimmäisen kerran tajuaa, ettei kirkon maailmankuva sittenkään sovi yhteen omansa kanssa, en pitäisi sitä kamalan terävänä havaintona. Onneksi olkoon siitä, että olet saanut pääsi mediamyllytyksen vauhdittamana järjestykseen, muttet sinä siitä mitään aplodeja saa. Osa meistä pystyi siihen ihan yksin jo kauan sitten.

Jos taas eroaminen ei johtunut siitä, etteikö kirkon tarjoama kokonaisuus olisi oikea, vaan ainoastaan tämä yksi palanen ei osunut kohdalleen, on kyse vain laiskuudesta. Jos edelleen uskot kirkon ydinsanomaan, olisi sen säilymisen kannalta parempi yrittää muuttaa pytinkiä sisältä käsin. Se on kuitenkin raskas taistelu, eikä ketään yksilöä voi mielestäni sellaiseen velvoittaa. On lupa väsyä ja lopettaa. Mutta älä nyt herran jestas kierrä kehuskelemassa omalla laiskuudellasi! Osoita sen sijaan kunnioitusta niille, jotka vielä jaksavat yrittää muuttaa asioita.

Kitkerä tekee katkeraksi

Hesarin mukaan nyt on osoitettu, että kitkerän juoman lipitys tekee mielestäkin kitkerän. Tässä on nyt tietenkin toimittaja hieman oikonut raflaavaa juttua tehdäkseen; kitkerästä mielestä ei tutkimuksen abstraktissa sinänsä puhuta, vaan kyse on moraalisista arvostuksista. Toimittajan mukaan mieli siis on kitkerä, jos kovin jyrkästi tuomitsee toisten tekosia. Ei ehkä aivan tieteellinen tulkinta, mutta kelvatkoon tämän kerran.

Sekä Hesarin jutussa että tutkimuksen abstraktissa jäi häiritsemään kitkeryyden ja pahanmakuisuuden samaistaminen; tai oikeammin puhuttiin suorastaan vastenmielisyydestä. Mutta eihän kitkerä ole läheskään kaikkien mielestä pahaa! Olisikin siis kiinnostava tietää, todettiinko nimenomaan pahan maun tekevän ihmisistä pahantuulisempia (ylläripylläri), vai onko erityisesti kitkerillä mauilla, koehenkilön subjektiivisista mieltymyksistä riippumatta, mielipiteitä jyrkentävä vaikutus?

En olisi oma itseni, ellen alkaisi pohtia tämänkin tutkimustuloksen havaittavuutta omassa elämässäni. Onhan esimerkiksi olutmakuni siirtynyt viimeisten vuosien aikana Leffen kaltaisista sokeroiduista belgialaisista juurikin kitkerään vivahtavien olusien suuntaan. Samaan aikaan arvopohjani on tainnut nuivistua, joskin myös libertarisoitua. Olenko nyt kitkerämpi kuin Leffestä nauttiessani?

Ja millä tavalla arvovalintoihini vaikuttaa se tavaton mielihyvä, jonka juuri sopivan kipakasti potkaisevan ennestään tuntemattoman panimotuotteen ensihörppy nostattaa?