Kiitoksia osanotoista, on tämä rampailu aika ankeaa. Kipu on kyllä onneksi vähän helpottanut: vielä eilen sunnuntaina aamulla itkin tuskasta mutta nyt nilkka on liikkumattomana aika siedettävä. Niin kauan kuin makaan paikallani jalka tyynypinon päällä, on kaikki melko hyvin. No, lukuunottamatta jatkuvasta makaamisesta puutuvaa takamusta. Mutta auta armias, kun pitäisi vessaan päästä: tuo paisunut nilkaksikin pilkattu pallo ei kestä yhtään veren pakkautumista, vaan koko sääri leimahtaa liekkeihin. Lääkärin mukaan minun pitäisi jo varata hieman painoa tälle kipeälle jalalle, mutta enhän minä edes voi laskea sitä napaa alemmas ilman kipukohtausta!
Eikä se lääkäri tosiaan mitään särkylääkettä määrännyt. Kysäisi vain, että onko minulla kotona mitään. Kerroin kaapin perältä löytyvän vielä raskaudenaikaisia panadoleja, ja niillä pitäisi lääkärin mukaan sitten pärjätä. No, eipä niistä kyllä lauantaina ja sunnuntaina tuntunut juuri apua olevan, tai mistä minä tiedän kuinka kamalalta olisi tuntunut ilman niitäkään nappeja.
Typerää tämä nilkan varominen joka tapauksessa on. Eilen Erik ja Mella menivät pulkkamäkeen, ja minä jäin sohvalle makaamaan. Huomenna Erik ja Mella menevät vauvauintiin, minä jään sohvalle makaamaan.
Onneksi ei ihan toimettomana tarvitse olla. Kuin kaikkea tätä pahaa ennakoiden otin perjantaina hieman töitä kotiin, ja nyt olenkin sitten hoitanut hommia sohvalla maaten. Ja olenpa ehtinyt myös lukea muuten laiminlyötyjä blogejakin. Vaan enpä usko, että ihan viikkoa jaksan tätä menoa. Pitäisiköhän paneutua siihen kesken jääneeseen Dyyni-trilogiaan? Ensimmäisen kirjan luin äitiyslomalla ennen Mellan syntymää, mutta pimun tulon jälkeen ei kaunokirjallisuuteen oikein ole riittänyt aikaa. Jonkin verran aloittelin ensimmäistä jatko-osaa, mutta se ei vaikuta läheskään niin hyvältä kuin ensimmäinen teos. Innostus vähän lopahti.
Ja onneksi Mellastakin on seuraa. Ihana kiljuja! Miten voikaan noin pieni pakkaus ehtiä joka paikkaan. Erityisen hauskaa seurattavaa Mellan meno on, kun en itse pysty seuraamaan perässä. Lokoilen tässä sohvalla ja huudan Erikille aina, kun pimu lähestyy uhkaavasti levyhyllyä/sähköjohtoja/viherkasvia/sanomalehtiä. Kai sitä voisi aikansa kehnomminkin viettää.
Eikä se lääkäri tosiaan mitään särkylääkettä määrännyt. Kysäisi vain, että onko minulla kotona mitään. Kerroin kaapin perältä löytyvän vielä raskaudenaikaisia panadoleja, ja niillä pitäisi lääkärin mukaan sitten pärjätä. No, eipä niistä kyllä lauantaina ja sunnuntaina tuntunut juuri apua olevan, tai mistä minä tiedän kuinka kamalalta olisi tuntunut ilman niitäkään nappeja.
Typerää tämä nilkan varominen joka tapauksessa on. Eilen Erik ja Mella menivät pulkkamäkeen, ja minä jäin sohvalle makaamaan. Huomenna Erik ja Mella menevät vauvauintiin, minä jään sohvalle makaamaan.
Onneksi ei ihan toimettomana tarvitse olla. Kuin kaikkea tätä pahaa ennakoiden otin perjantaina hieman töitä kotiin, ja nyt olenkin sitten hoitanut hommia sohvalla maaten. Ja olenpa ehtinyt myös lukea muuten laiminlyötyjä blogejakin. Vaan enpä usko, että ihan viikkoa jaksan tätä menoa. Pitäisiköhän paneutua siihen kesken jääneeseen Dyyni-trilogiaan? Ensimmäisen kirjan luin äitiyslomalla ennen Mellan syntymää, mutta pimun tulon jälkeen ei kaunokirjallisuuteen oikein ole riittänyt aikaa. Jonkin verran aloittelin ensimmäistä jatko-osaa, mutta se ei vaikuta läheskään niin hyvältä kuin ensimmäinen teos. Innostus vähän lopahti.
Ja onneksi Mellastakin on seuraa. Ihana kiljuja! Miten voikaan noin pieni pakkaus ehtiä joka paikkaan. Erityisen hauskaa seurattavaa Mellan meno on, kun en itse pysty seuraamaan perässä. Lokoilen tässä sohvalla ja huudan Erikille aina, kun pimu lähestyy uhkaavasti levyhyllyä/sähköjohtoja/viherkasvia/sanomalehtiä. Kai sitä voisi aikansa kehnomminkin viettää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti