Tänään oli aamulla ihan sellainen fiilis, että tekisi mieli tehdä jotain kivaa. Mennä jonnekin kivaan paikkaan. Lähdimme sitten kaupungille hoitamaan välttämättömiä ostoksia, ja vähän niitä turhiakin. Olihan mukava auringonpaistekin.
Päivä ei ollut ehtinytkään pitkälle, kun piipahdimme ruotsalaisen vaateketjun lastenvaateliikkeeseen Aleksilla. Olin ilmeisesti liian innoissani ruskeasta vauvapiposta, kun onnistuin horjahtamaan salakavalan vinon kynnyksen kohdalla ja taittamaan nilkkani.
Siinä lattialla istuskellessani ja kylmägeelia puristaessani en ajatellut, että olisi mitenkään kurjasti käynyt. Kohta tästä noustaan ja lähdetään kotiin. No, varmuuden vuoksi päätimme kuitenkin lähteä Marian sairaalaan esittelemään kovaa vauhtia lihaisaksi ilmapalloksi muuttuvaa jalkaani. Urheana neitokaisena nousin kolmosen ratikkaan vaihtaakseni Mariaan vievään kasiin Apollonkadulla, mutta eipä se kasi sitten kulkenutkaan juuri tänään. Onneksi bussi 8X korvasi viheiläisen raitiovaunun, tosin reippaasti myöhässä (minkä ansiosta kyydissä oli *todella* aggressiivisia töölöläissetiä ja -tätejä).
Eipä sille nilkalle kovin kummasti käynyt, mikään ei murtunut. Pieni nyrjähdys, lasta vain paikalleen ja kotiin viikoksi makoilemaan.
Mutta kun se sattuu! Aijaijai! Olen minä kaikenlaisia niveliä elämäni aikana nyrjäytellyt, muttei mikään ole näin paljon sattunut. Ja tämän sanon tietoisena siitä, että olen synnyttänyt. Supistustenkin välillä oli sentään taukoja, ja itse ponnistusvaihe kesti alle puoli tuntia. Tämä vain jatkuu ja jatkuu!
Meillä ei sitten tänä yönä nukuta. Huoh...
Päivä ei ollut ehtinytkään pitkälle, kun piipahdimme ruotsalaisen vaateketjun lastenvaateliikkeeseen Aleksilla. Olin ilmeisesti liian innoissani ruskeasta vauvapiposta, kun onnistuin horjahtamaan salakavalan vinon kynnyksen kohdalla ja taittamaan nilkkani.
Siinä lattialla istuskellessani ja kylmägeelia puristaessani en ajatellut, että olisi mitenkään kurjasti käynyt. Kohta tästä noustaan ja lähdetään kotiin. No, varmuuden vuoksi päätimme kuitenkin lähteä Marian sairaalaan esittelemään kovaa vauhtia lihaisaksi ilmapalloksi muuttuvaa jalkaani. Urheana neitokaisena nousin kolmosen ratikkaan vaihtaakseni Mariaan vievään kasiin Apollonkadulla, mutta eipä se kasi sitten kulkenutkaan juuri tänään. Onneksi bussi 8X korvasi viheiläisen raitiovaunun, tosin reippaasti myöhässä (minkä ansiosta kyydissä oli *todella* aggressiivisia töölöläissetiä ja -tätejä).
Eipä sille nilkalle kovin kummasti käynyt, mikään ei murtunut. Pieni nyrjähdys, lasta vain paikalleen ja kotiin viikoksi makoilemaan.
Mutta kun se sattuu! Aijaijai! Olen minä kaikenlaisia niveliä elämäni aikana nyrjäytellyt, muttei mikään ole näin paljon sattunut. Ja tämän sanon tietoisena siitä, että olen synnyttänyt. Supistustenkin välillä oli sentään taukoja, ja itse ponnistusvaihe kesti alle puoli tuntia. Tämä vain jatkuu ja jatkuu!
Meillä ei sitten tänä yönä nukuta. Huoh...
Auts! Ja minä kun näin teidän perheen eilen vielä pahaa aavistamattomana kävelevän Kaisaniemessä Unioninkatua kohti Senaatintoria (itse olin harhailemassa harvinaisen pitkälle Kalliosta krapulalounaalle ja liian pitkän etäisyyden päässä huikatakseni).
VastaaPoistaToivottavasti kipu pian hellittää.
Huh, kuullostaapa hurjalta kivulta! Itselläni kauheimmat kivut olivat aikuisiällä tehdyn nielurisaleikkauksen jälkeen. Nielemättä kun ei voinut olla.
VastaaPoistaEtkö saanut mitään kunnon kipulääkkeitä? Luulisi, että tuollaiseen kipuun jotkut lääkkeet auttaisivat.
auts totta tosiaan :| toivottavasti kipu helpottaa sen verran että saat sentään nukuttua.
VastaaPoista