Ihminen vai viihdelaite?

Kun on tässä hetken aikaa katsellut pikkuvauvan menoa, pohdituttaa ihmisen mielenkiinnon kohdistuminen. Niin kuin varmaan moni ensimmäistä lastaan odottava, mekin kovasti uhosimme, että television ääressä meidän pentu ei tule aikaansa viettämään. Täyttä töllökieltoa emme ainakaan lopullisesti päättäneet järjestää, vaan rajoittaa tuijottelu etukäteen tarkastettuihin ja hyväksi todettuihin lastenohjelmiin ja -elokuviin.

Pikkutyttö on jo jonkin aikaa kiinnittänyt huomiota auki olevaan televisioon, ja tässä alkaakin melkein huolestua. Toistaiseksi emme ole pyrkineet täysin estämään kuvaruudun katselua, vaan arvelemme liikkuvan ja värikkään äänilähteen tässä vaiheessa vielä tuovan virikkeitä neidin maailmaan. Sitten, kun Mella alkaa oikeasti ymmärtää ruudussa tapahtuvia asioita ja puhetta, töllö suljetaan. Vai mitä?

Toinen mielenkiinnon kohde on sellainen pehmolelu, josta tulee musiikkia kun sen narusta vetää. En edes tiedä moisen klassikkolelun nimeä, mutta kai kaikki tietävät, mistä puhun. Mella näyttää jaksavan seurata tuota lelua hieman muita leluja pidempään, jää äidillekin aikaa kirjoittaa vaikka blogiin.

Niin huolestuttavaa kuin tytön kiinnostus värikkäitä ja äänekkäitä viihdelaitteita kohtaan onkin, pelkästään juttelemalla vauvalle voi hieman lieventää pelkojaan: Mella kiinnostuu milloin tahansa televisiotakin enemmän hymyilevästä ja puhuvasta ihmisestä. Oli töllöttimessä käynnissä sitten kuinka värikäs ja äänekäs musiikki-ilottelu hyvänsä, jutteleva äiti on silti moninverroin ihanampi. Kunpa se ei koskaan muuttuisi...