Tässä hiljattain tuli mieleen pohtia, miten erilaisia vaikutuksia erilaisilla harrastuksilla ja ajanvietteillä on. Päivänsä voi kuluttaa monen monituisella tavalla, ja niistä jokaisella on erilainen vaikutus mielialaan ja fyysiseen oloon. Ihan hypoteettisesti, tosin menneeseen kokemukseen nojaten, arvioin nyt erilaisten ajantappokeinojen seurauksia. Hypoteettisen tästä tekstistä tekee se tosiasia, ettei pikkuvauvan äiti voi tuhlata kokonaista päivää yhtään mihinkään vauvattomaan.
Jos käyttäisin koko päivän...
...netissä surffailuun, olisin suunnattoman pahantuulinen illalla. Jos olen ammoisina aikoina vaikka säätänyt blogini kanssa tai etsinyt netistä tietoa työpäivän verran (pidempiä jaksoja en kai ole pystynyt pitämään itseäni näytön ääressä), pinna on ollut kireänä koko loppuillan. Jostain syystä tietokone saa minut vihaiseksi. Älkää kysykö miksi. Kaikki tietokoneelle uhrattu aika tuntuu hukkaan heitetyltä, vaikka tekisi jotain hyödyllistäkin. Leipätyötä koneen ääressä ei tosin lasketa, ks. myöhempi kohta työnteosta.
...television katseluun, en tajuaisi mennä ollenkaan nukkumaan. Ei televisiosta kyllä tule reaaliaikaisesti riittävästi katsottavaa, mutta erilaiset elokuva- ja tv-sarjamaratonit dvd:ltä tai kovalevyltä voivat liimata ruudun ääreen pidemmäksikin aikaa. Toisin kuin tietokoneen näyttö, tv-ruutu tuntuu jotenkin addiktiiviselta. Vielä kolmelta yöllä huomaan ajattelevani, että josko nyt vielä yhden jakson katsoisi sitä Lostia/Salaisia Kansioita/jotain muuta. Ja se yksi on todellisuudessa ainakin kolme. Uni ei vain jotenkin tule mieleen, mutta kyllä se sitten hyökyy päälle kun lopulta pakottaa itsensä sänkyyn.
...shoppailuun, heittäytyisin illalla sänkyyn fyysisesti väsyneenä mutta henkisesti tavattoman riemastuneena. En ole perinteisesti pitänyt ostosreissuista (vaikka viime aikoina olen alkanut löytää sellaisistakin iloa), mutta uusien tavaroiden omistaminen nyt vain on niin ihanaa. Ei ole väliä, onko kassiin poimittu vaatteita vaiko pyyhekoukkuja, riemu on yhtä suuri. Vain kipeät jalat estävät uusien vaatteiden jatkuvan sovittamisen tai uuden huonekalun ympärillä pomppimisen yömyöhään.
...ulkoiluun, löhöilisin koko illan sohvalla hyvällä omallatunnolla ja mieli tyhjänä. Fyysinen olo olisi luultavasti sama kuin päivän ostosreissun jälkeen, mutta tavaran omistamisen riemu olisi vaihtunut seesteisempään tyytyväisyyteen.
...työntekoon, olisin illalla itseoikeutetun väsynyt ja suorastaan omahyväisen tyytyväinen itseeni. "Koko päivä" ei nyt tässä yhteydessä tarkoita normaalia 8 tunnin työpäivää, vaan merkittävää ylityörupeamaa, esim. 12 tunnin päivää. Tuollaisen päivän jälkeen aivot käyvät vieläkin ylikierroksilla, ikään kuin kofeiinin yliannostuksessa. Marttyyrin tavoin selitän kovalla ja värisevällä äänellä uhrautuvaisuuttani, vaikka todellisuudessa olen vain täynnä itseäni. Kyllä minä vain olen niin aikaansaava.
...taulun maalaamiseen, olisin illalla fyysisesti ja henkisesti väsynyt mutta myös suunnattoman tyytyväinen ja ylpeä itsestäni. Vastavalmistunut taulu, tai keskeneräinenkin, on heti tuoreeltaan mielestäni hienointa mitä on ikinä tehty. Vasta muutaman päivän jälkeen tökeröt virheet alkavat nousta esiin. No, oli taulu sitten hyvä tai ei, lihakset ovat yleensä kipeinä. Isojen teosten maalaaminen on oikeasti fyysisesti rankkaa, ja ehkä se keskittyminen sitten tuo sen henkisen väsymyksen. Uni tulee äkkiä maalaamisen jälkeen, vaikka sitä omaa taulua haluaisikin katsella pidempään.
...opiskeluun, olisin illalla itkuinen ja väsynyt niin fyysisesti kuin henkisestikin. En ole enää muutamaan vuoteen opiskellut päätoimisesti, mutta joskus tenttien alla täytyy lohkaista kokonaisia päiviä kirjojen lukemiseen. Vaikka aihe olisi kuinka kiinnostava, ei mitään oppikirjaa jaksaisi tankata kovin montaa tuntia päivässä. Tällaiset tenttipyrähdykset aiheuttavatkin aina hermojen kiristymistä ja lievää ahdistusta, mikä tosin kompensoituu riehakkaalla helpotuksella ja itsetyytyväisyydellä tentin jälkeen.
...lehtien lukemiseen, olisin pahantuulinen loppuillan. Joskus sunnuntaihesariin saattaa lohjeta useita tunteja, jonka jälkeen pitää ehkä lukea vielä aikakauslehtiä (no, Nyt-liite, Kuukausiliite ja Ylioppilaslehti ovat ne ainoat, ellei työpaikan minulle tilaamaa Vauva-lehteä lasketa...). Yhtäkkiä huomaakin istuvansa yhä aamiaispöydässä, vaikka ulkona alkaa jo hämärtää. Sellaisessa tilanteessa tulen tavattoman kiukkuiseksi, kun minulta on huijattu kokonainen päivä. Minähän vain luin aamulehteäni, ei päivä saa mennä ohi siinä sivussa.
...kirjan lukemiseen, olisin palannut nuoruuteeni. En ole varmaan ainakaan kymmeneen vuoteen käyttänyt koko päivää romaanin lukemiseen, vaikka edelleen väitän lukemista harrastuksekseni. Haluan kyllä aloittaessani lukea kirjaa ainakin pari tuntia, mutta kokonaista päivää ei ole tullut uhrattua. En jotenkin osaa keskittyä kirjaan, kun taas sanoma- ja aikakauslehdissä on riittävän vaihtelevaa sisältöä minua viihdyttämään. Maalaaminen onkin ehkä ainoa harrastukseni, johon oikeasti voin helposti käyttää jopa useita päiviä putkeen.
...nukkumiseen, olisi jotain pahasti vialla. Minä olen aamuihminen, ja tarvitsen päivittäisen annokseni päivänvaloa. En muista, että olisin koskaan nukkunut koko päivää. En pysty siihen, valoisan aikaan on päästävä ylös talvellakin vaikka olisi kuinka valvonut koko yön.
Jos käyttäisin koko päivän...
...netissä surffailuun, olisin suunnattoman pahantuulinen illalla. Jos olen ammoisina aikoina vaikka säätänyt blogini kanssa tai etsinyt netistä tietoa työpäivän verran (pidempiä jaksoja en kai ole pystynyt pitämään itseäni näytön ääressä), pinna on ollut kireänä koko loppuillan. Jostain syystä tietokone saa minut vihaiseksi. Älkää kysykö miksi. Kaikki tietokoneelle uhrattu aika tuntuu hukkaan heitetyltä, vaikka tekisi jotain hyödyllistäkin. Leipätyötä koneen ääressä ei tosin lasketa, ks. myöhempi kohta työnteosta.
...television katseluun, en tajuaisi mennä ollenkaan nukkumaan. Ei televisiosta kyllä tule reaaliaikaisesti riittävästi katsottavaa, mutta erilaiset elokuva- ja tv-sarjamaratonit dvd:ltä tai kovalevyltä voivat liimata ruudun ääreen pidemmäksikin aikaa. Toisin kuin tietokoneen näyttö, tv-ruutu tuntuu jotenkin addiktiiviselta. Vielä kolmelta yöllä huomaan ajattelevani, että josko nyt vielä yhden jakson katsoisi sitä Lostia/Salaisia Kansioita/jotain muuta. Ja se yksi on todellisuudessa ainakin kolme. Uni ei vain jotenkin tule mieleen, mutta kyllä se sitten hyökyy päälle kun lopulta pakottaa itsensä sänkyyn.
...shoppailuun, heittäytyisin illalla sänkyyn fyysisesti väsyneenä mutta henkisesti tavattoman riemastuneena. En ole perinteisesti pitänyt ostosreissuista (vaikka viime aikoina olen alkanut löytää sellaisistakin iloa), mutta uusien tavaroiden omistaminen nyt vain on niin ihanaa. Ei ole väliä, onko kassiin poimittu vaatteita vaiko pyyhekoukkuja, riemu on yhtä suuri. Vain kipeät jalat estävät uusien vaatteiden jatkuvan sovittamisen tai uuden huonekalun ympärillä pomppimisen yömyöhään.
...ulkoiluun, löhöilisin koko illan sohvalla hyvällä omallatunnolla ja mieli tyhjänä. Fyysinen olo olisi luultavasti sama kuin päivän ostosreissun jälkeen, mutta tavaran omistamisen riemu olisi vaihtunut seesteisempään tyytyväisyyteen.
...työntekoon, olisin illalla itseoikeutetun väsynyt ja suorastaan omahyväisen tyytyväinen itseeni. "Koko päivä" ei nyt tässä yhteydessä tarkoita normaalia 8 tunnin työpäivää, vaan merkittävää ylityörupeamaa, esim. 12 tunnin päivää. Tuollaisen päivän jälkeen aivot käyvät vieläkin ylikierroksilla, ikään kuin kofeiinin yliannostuksessa. Marttyyrin tavoin selitän kovalla ja värisevällä äänellä uhrautuvaisuuttani, vaikka todellisuudessa olen vain täynnä itseäni. Kyllä minä vain olen niin aikaansaava.
...taulun maalaamiseen, olisin illalla fyysisesti ja henkisesti väsynyt mutta myös suunnattoman tyytyväinen ja ylpeä itsestäni. Vastavalmistunut taulu, tai keskeneräinenkin, on heti tuoreeltaan mielestäni hienointa mitä on ikinä tehty. Vasta muutaman päivän jälkeen tökeröt virheet alkavat nousta esiin. No, oli taulu sitten hyvä tai ei, lihakset ovat yleensä kipeinä. Isojen teosten maalaaminen on oikeasti fyysisesti rankkaa, ja ehkä se keskittyminen sitten tuo sen henkisen väsymyksen. Uni tulee äkkiä maalaamisen jälkeen, vaikka sitä omaa taulua haluaisikin katsella pidempään.
...opiskeluun, olisin illalla itkuinen ja väsynyt niin fyysisesti kuin henkisestikin. En ole enää muutamaan vuoteen opiskellut päätoimisesti, mutta joskus tenttien alla täytyy lohkaista kokonaisia päiviä kirjojen lukemiseen. Vaikka aihe olisi kuinka kiinnostava, ei mitään oppikirjaa jaksaisi tankata kovin montaa tuntia päivässä. Tällaiset tenttipyrähdykset aiheuttavatkin aina hermojen kiristymistä ja lievää ahdistusta, mikä tosin kompensoituu riehakkaalla helpotuksella ja itsetyytyväisyydellä tentin jälkeen.
...lehtien lukemiseen, olisin pahantuulinen loppuillan. Joskus sunnuntaihesariin saattaa lohjeta useita tunteja, jonka jälkeen pitää ehkä lukea vielä aikakauslehtiä (no, Nyt-liite, Kuukausiliite ja Ylioppilaslehti ovat ne ainoat, ellei työpaikan minulle tilaamaa Vauva-lehteä lasketa...). Yhtäkkiä huomaakin istuvansa yhä aamiaispöydässä, vaikka ulkona alkaa jo hämärtää. Sellaisessa tilanteessa tulen tavattoman kiukkuiseksi, kun minulta on huijattu kokonainen päivä. Minähän vain luin aamulehteäni, ei päivä saa mennä ohi siinä sivussa.
...kirjan lukemiseen, olisin palannut nuoruuteeni. En ole varmaan ainakaan kymmeneen vuoteen käyttänyt koko päivää romaanin lukemiseen, vaikka edelleen väitän lukemista harrastuksekseni. Haluan kyllä aloittaessani lukea kirjaa ainakin pari tuntia, mutta kokonaista päivää ei ole tullut uhrattua. En jotenkin osaa keskittyä kirjaan, kun taas sanoma- ja aikakauslehdissä on riittävän vaihtelevaa sisältöä minua viihdyttämään. Maalaaminen onkin ehkä ainoa harrastukseni, johon oikeasti voin helposti käyttää jopa useita päiviä putkeen.
...nukkumiseen, olisi jotain pahasti vialla. Minä olen aamuihminen, ja tarvitsen päivittäisen annokseni päivänvaloa. En muista, että olisin koskaan nukkunut koko päivää. En pysty siihen, valoisan aikaan on päästävä ylös talvellakin vaikka olisi kuinka valvonut koko yön.
Mä olen aivan täysin samaa mieltä tuosta shoppailu-kohdasta! Tosin musta tuntuu, ettei miehet oikein ymmärrä, mistä siitä sitä riemua oikein saa. Heistä se on jotain käsittämätöntä. Tai sitten se on vain Robert.
VastaaPoista