Tiesin, että tähänkin on joskus tultava. Saadakseni jonkin verran aikaa kasata ajatuksiani olen sitä vältellyt, mutta nyt en enää malta. Toisilla ihmisillä on kuitenkin paremmat valmiudet puhua näistäkin asioista, joten tyydyn vain peesaamaan asian vierestä.
Minun parisuhteessani epätasa-arvoinen työnjako menee näin (Erik voi korjata, jos ja kun unohdan kuitenkin jotain tärkeää):
Angina:
-imurointi, lattioiden pesu ja pölyjen pyyhkiminen
-vessojen puunaaminen
-vaatteiden korjaaminen ja silitys ehkä kerran vuodessa
-leipominen
-raha-asioiden ja viranomaisyhteyksien hoito
-tiskaaminen mökillä
Erik:
-tiskaaminen kotona
-keittiön siivoaminen
-autolla ajaminen ja kaikki muukin autoon liittyvä
-roskien vieminen
-reikien poraaminen ja muut remonttihommat
-polttopuiden hakkaaminen mökillä
Lisäksi molemmat teemme näitä, Erik näin kotona ollessaan huomattavasti minua enemmän:
-ruuanlaitto
-kaupassa käynti
-lasten ulkoiluttaminen
-vauvan syöttäminen
-vaipanvaihto
-pyykinpesu
Ja jos raha-asioista puhutaan, voin todeta rahojemme oleva iloisessa symbioosissa. Ei, ei symbioosissa, koska siihenhän tarvitaan kaksi osapuolta. Ei, meidän rahamme eivät missään vaiheessa ole kenenkään henkilökohtaista omaisuutta eivätkä kenenkään menot yksityisiä. Itse asiassa jo ensimmäisestä seurustelupäivästä lähtien kaikki on ollut vain "meidän", eikä mikään minun tai sinun. Silloin ei ole tarvinnut surra sitä, kuka kompensoi kenenkin menoja. Tämä lienee kohtalaisen perverssi tapa hoitaa asiat, mutta sitäkin toimivampi.
Me olemme epätasa-arvoisia ihan siitä syystä, että minä olen laiska, mukavuudenhaluinen ja täysin sietämätön pahantuulisena. Erik taas on huomattavasti tehokkaampi ja vaikeampi suistaa raiteiltaan. Työnjaossamme ei ole mitään eksplisiittistä tai tiedostettua matematiikkaa, mutta sitäkin enemmän implisiittistä ja automaattisesti aivosoluissamme tapahtuvaa kalkylointia: se, joka haluaa enemmän jotain, saa sen. Sanotaan nyt vaikka sitten sen vapaa-ajan. Jos joku haluaa koko ajan enemmän jotain, saa se joku koko ajan enemmän jotain.
Jos kohta minä käyn enemmän baarissa, saa Erik isomman palan suklaakakkua. Toki näitä ei ole millään tavalla koplattu toisiinsa, koska sitten kummastakin menisi ilo. Lisäksi jos olemme molemmat poissa lasten luota, ryntää Mella palattuamme ensin isänsä syliin ja vasta sen jälkeen minun luokseni. Vihlaiseehan se vähän, mutta sellaista se vain on. Kaikkea ei voi saada, mutta täytyy yrittää saada mahdollisimman paljon juuri sitä mitä haluaa.
Erikillä on autolla-ajo ihan saksalaisissa geeneissään, minä taas näytän Erikiä paremmalta korkokengissä. Toisaalta essu päällä sämpylöitä leipoessani koen sanatonta yhteyttä sukuni nykyisiin ja menneisiin matriarkkoihin.
Pidän silti kiinni oikeudestani kutsua itseäni feministiksi. Miksi? Koska minä haluan, haluan vain. Se kuulostaa vinkeältä. No ei, kyllä minulla on edelleen joitain yhteiskunnallisia, ei-parisuhteellisia, feministisiä ambitioita, oli se sitten ihan epätrendikästä tai ei. Ne kyllä perustuvat toistaiseksi pelkkään mutuun (tyyliin musta tuntuu jännältä, että kuulemma keskimääräistä useammin naisilla esiintyvistä taidoista maksetaan huonompaa palkkaa kuin keskimääräistä useammin miehillä esiintyvistä taidoista - kun nyt kerran nämä keskimääräiset erot myönnetään), eikä minulla ole kovin valmista ohjelmaa tästä aiheesta.
Odotan kuitenkin ensimmäistä houkuttelevaa tilaisuutta lähteä barrikadille jonkin asian puolesta tai jotain vastaan, miksei sitten vaikka jonkin feministisenkin teeman ympäriltä. Tosin myös melkein mikä tahansa muu aihepiiri riittää, kunhan vain saan psyykattua itseni sen myötä apinan raivoon.
Minun parisuhteessani epätasa-arvoinen työnjako menee näin (Erik voi korjata, jos ja kun unohdan kuitenkin jotain tärkeää):
Angina:
-imurointi, lattioiden pesu ja pölyjen pyyhkiminen
-vessojen puunaaminen
-vaatteiden korjaaminen ja silitys ehkä kerran vuodessa
-leipominen
-raha-asioiden ja viranomaisyhteyksien hoito
-tiskaaminen mökillä
Erik:
-tiskaaminen kotona
-keittiön siivoaminen
-autolla ajaminen ja kaikki muukin autoon liittyvä
-roskien vieminen
-reikien poraaminen ja muut remonttihommat
-polttopuiden hakkaaminen mökillä
Lisäksi molemmat teemme näitä, Erik näin kotona ollessaan huomattavasti minua enemmän:
-ruuanlaitto
-kaupassa käynti
-lasten ulkoiluttaminen
-vauvan syöttäminen
-vaipanvaihto
-pyykinpesu
Ja jos raha-asioista puhutaan, voin todeta rahojemme oleva iloisessa symbioosissa. Ei, ei symbioosissa, koska siihenhän tarvitaan kaksi osapuolta. Ei, meidän rahamme eivät missään vaiheessa ole kenenkään henkilökohtaista omaisuutta eivätkä kenenkään menot yksityisiä. Itse asiassa jo ensimmäisestä seurustelupäivästä lähtien kaikki on ollut vain "meidän", eikä mikään minun tai sinun. Silloin ei ole tarvinnut surra sitä, kuka kompensoi kenenkin menoja. Tämä lienee kohtalaisen perverssi tapa hoitaa asiat, mutta sitäkin toimivampi.
Me olemme epätasa-arvoisia ihan siitä syystä, että minä olen laiska, mukavuudenhaluinen ja täysin sietämätön pahantuulisena. Erik taas on huomattavasti tehokkaampi ja vaikeampi suistaa raiteiltaan. Työnjaossamme ei ole mitään eksplisiittistä tai tiedostettua matematiikkaa, mutta sitäkin enemmän implisiittistä ja automaattisesti aivosoluissamme tapahtuvaa kalkylointia: se, joka haluaa enemmän jotain, saa sen. Sanotaan nyt vaikka sitten sen vapaa-ajan. Jos joku haluaa koko ajan enemmän jotain, saa se joku koko ajan enemmän jotain.
Jos kohta minä käyn enemmän baarissa, saa Erik isomman palan suklaakakkua. Toki näitä ei ole millään tavalla koplattu toisiinsa, koska sitten kummastakin menisi ilo. Lisäksi jos olemme molemmat poissa lasten luota, ryntää Mella palattuamme ensin isänsä syliin ja vasta sen jälkeen minun luokseni. Vihlaiseehan se vähän, mutta sellaista se vain on. Kaikkea ei voi saada, mutta täytyy yrittää saada mahdollisimman paljon juuri sitä mitä haluaa.
Erikillä on autolla-ajo ihan saksalaisissa geeneissään, minä taas näytän Erikiä paremmalta korkokengissä. Toisaalta essu päällä sämpylöitä leipoessani koen sanatonta yhteyttä sukuni nykyisiin ja menneisiin matriarkkoihin.
Pidän silti kiinni oikeudestani kutsua itseäni feministiksi. Miksi? Koska minä haluan, haluan vain. Se kuulostaa vinkeältä. No ei, kyllä minulla on edelleen joitain yhteiskunnallisia, ei-parisuhteellisia, feministisiä ambitioita, oli se sitten ihan epätrendikästä tai ei. Ne kyllä perustuvat toistaiseksi pelkkään mutuun (tyyliin musta tuntuu jännältä, että kuulemma keskimääräistä useammin naisilla esiintyvistä taidoista maksetaan huonompaa palkkaa kuin keskimääräistä useammin miehillä esiintyvistä taidoista - kun nyt kerran nämä keskimääräiset erot myönnetään), eikä minulla ole kovin valmista ohjelmaa tästä aiheesta.
Odotan kuitenkin ensimmäistä houkuttelevaa tilaisuutta lähteä barrikadille jonkin asian puolesta tai jotain vastaan, miksei sitten vaikka jonkin feministisenkin teeman ympäriltä. Tosin myös melkein mikä tahansa muu aihepiiri riittää, kunhan vain saan psyykattua itseni sen myötä apinan raivoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti