Yhdessä aiemmassa kommenttiketjussa Reijo kysyi, olisinko valmis vaikka varastamaan leivän toisen ihmisen suusta ruokkiakseni lapseni. Vastaus oli, että jos sillä pelastaisin lapseni hengen, niin tottahan toki.
Hyvin pian ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen tajusin, että olisin oikeasti valmis tekemään aivan mitä hyvänsä lastani suojellakseni. Jos vaihtoehtoina olisivat oman lapseni kuolema tai kaikkien muiden ihmisten kuolema ikuisella kadotuksella höystettynä, päättäisin pelastaa lapseni. Enkä harkitsisi hetkeäkään.
En minä sitä voi järjellä selittää; lienee hormonaalista. Jokin hyvin voimakas pakko kuitenkin tämän yhden tietyn ihmissuhteen kohdalla tuntuu peittävän kaiken moraalisen ajattelun alleen: en usko, että toimisin yhtä sokeasti muiden minulle tärkeiden ihmisten kohdalla. Tai ainakaan en ole yhtä varma asiasta. Katsotaan, jos sellainen valintatilanne tulisi vastaan.
Nyt pitää kuitenkin tarkentaa, ettei kaiken muun edelle ajava lapsen suojelun tarve tarkoita sitä, että hiekkalaatikolla varastaisin kaikkien muiden lasten lelut tai muutenkin torjuisin kaiken lapsiini kohdistuvan kritiikin. Lienee varsin tavallista olettaa, ettei lapsesta kasva optimaalisen onnellista ja tasapainoista ihmistä, ellei hän opi ottamaan muita ihmisiä huomioon. Käsitykseni lapsen oikeaoppisesta suojelemisesta ei sisällä lapsen kasvattamista despootiksi.
Älkää siis pelästykö, en ole lapseni perässä hiipivä aikapommi. Mutta jos vakavasti uhkaat lastani, ei kannata luottaa korkeaan moraaliini.
Hyvin pian ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen tajusin, että olisin oikeasti valmis tekemään aivan mitä hyvänsä lastani suojellakseni. Jos vaihtoehtoina olisivat oman lapseni kuolema tai kaikkien muiden ihmisten kuolema ikuisella kadotuksella höystettynä, päättäisin pelastaa lapseni. Enkä harkitsisi hetkeäkään.
En minä sitä voi järjellä selittää; lienee hormonaalista. Jokin hyvin voimakas pakko kuitenkin tämän yhden tietyn ihmissuhteen kohdalla tuntuu peittävän kaiken moraalisen ajattelun alleen: en usko, että toimisin yhtä sokeasti muiden minulle tärkeiden ihmisten kohdalla. Tai ainakaan en ole yhtä varma asiasta. Katsotaan, jos sellainen valintatilanne tulisi vastaan.
Nyt pitää kuitenkin tarkentaa, ettei kaiken muun edelle ajava lapsen suojelun tarve tarkoita sitä, että hiekkalaatikolla varastaisin kaikkien muiden lasten lelut tai muutenkin torjuisin kaiken lapsiini kohdistuvan kritiikin. Lienee varsin tavallista olettaa, ettei lapsesta kasva optimaalisen onnellista ja tasapainoista ihmistä, ellei hän opi ottamaan muita ihmisiä huomioon. Käsitykseni lapsen oikeaoppisesta suojelemisesta ei sisällä lapsen kasvattamista despootiksi.
Älkää siis pelästykö, en ole lapseni perässä hiipivä aikapommi. Mutta jos vakavasti uhkaat lastani, ei kannata luottaa korkeaan moraaliini.
Tuohon en kommentoi, mutta siina vaiheessa kun olet valmis varastamaan lapsellesi silloin kun taman henki ei tasta ole kiinni, saatan aloittaa moralistijupinan.
VastaaPoistaNoita ihmisia kuitenkin on joiden mielesta se etta se on lapselle oikeuttaa kaikenlaisen tolkuttoman kaytoksen...