(ks. selitys tälle merkinnälle)
Uschanov argumentoi, että Marxin ihanneyhteiskunnassa olisi lähtökohtana suuri yksilönvapaus: Marx soisi ihmisille mahdollisimman laajan vallan päättää itse, mitä he haluavat, ja näillä haluilla olisi suurempi hajonta kuin kapitalistisessa yhteiskunnassa olisi edes mahdollista. Jostain syystä vasemmisto on ilmeisesti sitten saanut tämän käännettyä niin, että se onkin ryhtynyt rajoittamaan yksilönvapautta. Uschanovin mukaan juuri tämän vuoksi jopa 1950-luvun mccarthylainen Texas oli lähempänä Marxin ihanneyhteiskuntaa kuin Neuvostoliitto ikinä.
Yksi esimerkki unohdetusta marxilaisesta tavoitteesta on työajan lyhentäminen: vasemmistolainen ihanne tuntuu Uschanovin mukaan korostavan ahkeraa ja askeettista puurtamista, vaikka Marx halusi lyhentää työhön käytetyn ajan minimiin ja näin suoda ihmisille vallan päättää itse myös ajankäytöstään. Tämä teema on toki viime aikoina noussut esiin, mutta varsinaisia poliittisia päätöksiä aiheesta ei ole uskallettu tehdä.
Uschanov kritisoi myös vasemmiston hysteeristä suhtautumista tavaroihin ja kulutukseen. Tämä liippaa mielestäni läheltä sitä estetiikka-keskustelua: vasemmisto pitää esineitä ja materiaa liian pinnallisena, jotta niitä olisi luvallista tavoitella. Lisäksi vasemmisto niputtaa yhteen kaiken kulutuksen, vaikka olisi eroteltava hyvä kulutus huonosta ja liiallisesta kulutuksesta.
Uschanov muistuttaa tässä kohtaa, että kuluttajilla on oikeasti paljon valtaa. Tämä taas tuo mieleeni ikävästi aiheen, jota jo sivusinkin yhdessä aiemmassa tekstissäni: minulla nousevat piikit pystyyn, kun aletaan puhua eettisestä ja vaikuttavasta kuluttamisesta. Niin kauniilta kuin ajatus tuntuukin, minä en vain pysty uskomaan ihmismassojen lähtevän liikkeelle silkasta hyväntahtoisuudestaan ja vaikuttamisenhalustaan, ei arjen kulutuspäätösten kohdalla.
Uschanov mainitsee yksittäisten toimijoiden vallasta esimerkkinä kierrätyksen ja jätteen lajittelun lisääntymisen: koko ajatus lähti liikkeelle muutaman hörhön toiminnasta ja on nyt muuttunut valtavirraksi. Mutta eikö kyse ole nimenomaan lailla säädellyistä toimista, eikä puhtaan vapaaehtoisesta hyväsydämisyydestä? Kun taloyhtiöiden jätehuoneisiin on väkisin tungettu ne lajitteluastiat, on lajittelu kummasti yleistynyt.
Uschanovin mielestä valistunut kuluttaminen onnistuu, kunhan tuotteiden pakkausmerkinnät saadaan kuntoon: silloin jokainen voi päättää, haluaako ostaa siellä ja siellä hikipajassa tehdyn tuotteen. Ei minullakaan mitään hyviä pakkausmerkintöjä vastaan ole, mutten pysty uskomaan niiden riittävän - eivät ihmiset ole niin eettisiä hypermarketissa kiertäessään, eivät ainakaan kaikki. Jos emme halua ihmisten ostavan hikipajatuotteita, on meidän estettävä hikipajatuotteiden tuonti maahan. Muussa tapauksessa ne halvat hikipajatuotteet päätyvät moneen ostoskärryyn, luki tuoteselosteessa sitten mitä hyvänsä. Tämä nyt kuulostaa tosi kurjalta vasemmistolaiselta kieltopolitiikalta, mutten osaa mitenkään kiertääkään sitä pessimistisistä lähtökohdistani.
Voisiko hra U. valaista minua tässä asiassa ja kertoa, miksi on niin optimistinen kuluttajien vallankäytön suhteen? Tai joku muu?
Uschanov argumentoi, että Marxin ihanneyhteiskunnassa olisi lähtökohtana suuri yksilönvapaus: Marx soisi ihmisille mahdollisimman laajan vallan päättää itse, mitä he haluavat, ja näillä haluilla olisi suurempi hajonta kuin kapitalistisessa yhteiskunnassa olisi edes mahdollista. Jostain syystä vasemmisto on ilmeisesti sitten saanut tämän käännettyä niin, että se onkin ryhtynyt rajoittamaan yksilönvapautta. Uschanovin mukaan juuri tämän vuoksi jopa 1950-luvun mccarthylainen Texas oli lähempänä Marxin ihanneyhteiskuntaa kuin Neuvostoliitto ikinä.
Yksi esimerkki unohdetusta marxilaisesta tavoitteesta on työajan lyhentäminen: vasemmistolainen ihanne tuntuu Uschanovin mukaan korostavan ahkeraa ja askeettista puurtamista, vaikka Marx halusi lyhentää työhön käytetyn ajan minimiin ja näin suoda ihmisille vallan päättää itse myös ajankäytöstään. Tämä teema on toki viime aikoina noussut esiin, mutta varsinaisia poliittisia päätöksiä aiheesta ei ole uskallettu tehdä.
Uschanov kritisoi myös vasemmiston hysteeristä suhtautumista tavaroihin ja kulutukseen. Tämä liippaa mielestäni läheltä sitä estetiikka-keskustelua: vasemmisto pitää esineitä ja materiaa liian pinnallisena, jotta niitä olisi luvallista tavoitella. Lisäksi vasemmisto niputtaa yhteen kaiken kulutuksen, vaikka olisi eroteltava hyvä kulutus huonosta ja liiallisesta kulutuksesta.
Uschanov muistuttaa tässä kohtaa, että kuluttajilla on oikeasti paljon valtaa. Tämä taas tuo mieleeni ikävästi aiheen, jota jo sivusinkin yhdessä aiemmassa tekstissäni: minulla nousevat piikit pystyyn, kun aletaan puhua eettisestä ja vaikuttavasta kuluttamisesta. Niin kauniilta kuin ajatus tuntuukin, minä en vain pysty uskomaan ihmismassojen lähtevän liikkeelle silkasta hyväntahtoisuudestaan ja vaikuttamisenhalustaan, ei arjen kulutuspäätösten kohdalla.
Uschanov mainitsee yksittäisten toimijoiden vallasta esimerkkinä kierrätyksen ja jätteen lajittelun lisääntymisen: koko ajatus lähti liikkeelle muutaman hörhön toiminnasta ja on nyt muuttunut valtavirraksi. Mutta eikö kyse ole nimenomaan lailla säädellyistä toimista, eikä puhtaan vapaaehtoisesta hyväsydämisyydestä? Kun taloyhtiöiden jätehuoneisiin on väkisin tungettu ne lajitteluastiat, on lajittelu kummasti yleistynyt.
Uschanovin mielestä valistunut kuluttaminen onnistuu, kunhan tuotteiden pakkausmerkinnät saadaan kuntoon: silloin jokainen voi päättää, haluaako ostaa siellä ja siellä hikipajassa tehdyn tuotteen. Ei minullakaan mitään hyviä pakkausmerkintöjä vastaan ole, mutten pysty uskomaan niiden riittävän - eivät ihmiset ole niin eettisiä hypermarketissa kiertäessään, eivät ainakaan kaikki. Jos emme halua ihmisten ostavan hikipajatuotteita, on meidän estettävä hikipajatuotteiden tuonti maahan. Muussa tapauksessa ne halvat hikipajatuotteet päätyvät moneen ostoskärryyn, luki tuoteselosteessa sitten mitä hyvänsä. Tämä nyt kuulostaa tosi kurjalta vasemmistolaiselta kieltopolitiikalta, mutten osaa mitenkään kiertääkään sitä pessimistisistä lähtökohdistani.
Voisiko hra U. valaista minua tässä asiassa ja kertoa, miksi on niin optimistinen kuluttajien vallankäytön suhteen? Tai joku muu?
"Mutta eikö kyse ole nimenomaan lailla säädellyistä toimista, eikä puhtaan vapaaehtoisesta hyväsydämisyydestä?"
VastaaPoistaEn ole mielestäni väittänytkään toisin. Mutta se, että laki on voitu säätää, on edellyttänyt sitä, että jätteiden lajittelun ajatus on ensin tullut riittävässä määrin sanoisinko kulttuurisesti normaalin rajoissa olevan tuntuiseksi, että asian edistämistä lailla on voitu edes harkita. Ja se, että näin on käynyt, ei tietenkään ole tapahtunut niin, että ensin on säädetty jokin ihmeellinen laki jätteiden lajittelun ajatuksen muuttamisesta kulttuurisesti normaalin rajoissa olevan tuntuiseksi. Käyttäytymismallin, joka on nyt tullut pakolliseksi, juuret ovat lopulta jossakin ei-pakollisessa, kun niitä jäljitetään riittävän pitkälle.
"Uschanovin mielestä valistunut kuluttaminen onnistuu, kunhan tuotteiden pakkausmerkinnät saadaan kuntoon - -."
En, vaan että silloin sillä on sentään edes teoreettinen mahdollisuus onnistua, toisin kuin nyt tällä hetkellä.
"Voisiko hra U. valaista minua tässä asiassa ja kertoa, miksi on niin optimistinen kuluttajien vallankäytön suhteen?"
En ole mielestäni mitenkään erityisen optimistinen. Sanavalintani ovat hyvin hypoteettisia ja varovaisia: "saattaisi voida" (s. 119), "jos - - saataisiin" (s. 119), "moni" (s. 121). Ei siis "voi", "kunhan vain saadaan", "kaikki". Mutta voin kyllä vastata, mikä on mielestäni tärkein syy meidän välisellemme optimistisuustason erolle. Se on, että sivuutat kokonaan sen, että esitän kulutuspäätöksiin olevan mahdollista vaikuttaa myönteisesti myös vetoamalla kuluttajien omiin itsekkäisiin intresseihin (s. 117-118). Sinä kirjoitat ikään kuin tätä osiota ei olisi olemassakaan ja että koko kulutuspäätösten teeman käsittely tekstissäni alkaisi vasta kierrätyksenyleistymisesimerkistä (s. 119).
Ensi alkuun täytyy kiittää, että maltat vastailla pöhköihin kysymyksiini: on aika luksusta saada lisää rautalankaa lukemisen jälkeen jääviin mielensolmuihinsa kirjoittajalta itseltään.
VastaaPoistaSitten asiaan: taisin tosiaan mennä turhan ripeästi ohi tuon osuuden kuluttajien itsekkäistä motiiveista, sillä nyt en oikein muista mitä siitä sanoit eikä kirja ole mukanani. Oliko siinä puhetta siitä, miten vaikkapa äiteihin voidaan vedota kysymällä, haluaisivatko he omien lastensa joutuvan työskentelemään kurjissa oloissa hikipajoissa? Koska eihän sekään vielä ole kovin itsekäs motiivi, minä osaan kyllä äitinäkin sulkea hyvin silmäni muiden kuin omien lasteni hädältä.
Mutta oliko siinä muitakin vastaavia esimerkkejä?
"Koska eihän sekään vielä ole kovin itsekäs motiivi, minä osaan kyllä äitinäkin sulkea hyvin silmäni muiden kuin omien lasteni hädältä."
VastaaPoistaSinä ehkä osaat, mutta kaikki eivät osaa. Tunnen sosiologisesti normaaleja perheenäitejä sen verran, että uskallan jossakin määrin yleistää heistä ilman että yksittäinen vastaesimerkki, kuten sinä, tekisi siitä lopun.
"Mutta oliko siinä muitakin vastaavia esimerkkejä?"
Oli muun muassa se ehkä tärkeämpikin pointti, että muiden palkkojen polkeminen hintojen polkemisen toivossa polkee välillisesti myös omaa palkkaa ja nollaa näin hintojen polkemisesta syntyneen edun. (Tai vielä kouriintuntuvammin, jos suomalainen tehdastyöläinen suosii kiinalaista halpatyötä ostopäätöksissään, se saattaa välillisesti aiheuttaa hänen oman työnsä siirtymisen kiinalaisen halpatyöläisen tehtäväksi.)
Ja kuinka ollakaan, kirjani ilmestymisen jälkeen tämä keynesiläisen kansantaloustieteen eräs vanha perusajatus on kansainvälisen finanssikriisin vaikutuksesta jo ehtinyt tulla yhteiskunnallisen mainstream-keskustelun kohteeksi ensi kertaa monen vuosikymmenen tauon jälkeen - mikä puolestaan tarkoittaa, että sillä on mahdollisuudet ennen pitkää tehdä myös se ja se käytännön toimenpide kulttuurisesti mahdollisuuksien rajoissa olevan tuntuiseksi, vrt. kierrätyksen yleistyminen.
Oli muun muassa se ehkä tärkeämpikin pointti, että muiden palkkojen polkeminen hintojen polkemisen toivossa polkee välillisesti myös omaa palkkaa ja nollaa näin hintojen polkemisesta syntyneen edun.
VastaaPoistaJuu, enhän minä tuosta ole eri mieltä. Mutta minä vain olen ihan oikeasti skeptinen sen suhteen, kuinka moni ihminen ajattelee noin pitkälle edes omaa etuaan hypermarketissa. Se on kyyninen ihmiskuvani, mutta sellainen minulla vain on.
Tunnen sosiologisesti normaaleja perheenäitejä sen verran, että uskallan jossakin määrin yleistää heistä ilman että yksittäinen vastaesimerkki, kuten sinä, tekisi siitä lopun.
Heh, no, hyvä niin. Ehken sitten ole sosiologisesti normaali perheenäiti... Enhän minä toki kyynisyyteen lipsahtavaa mielikuvaani mihinkään tieteelliseen tutkimukseen nojaa, mutta en ole sattunut törmäämään sellaiseenkaan, jossa osoitettaisiin ihmisten todella käyttäytyvän puheidensa ja arvojensa mukaisesti kaupassa. Myönnetään, en ole etsimällä etsinytkään. Ihan silkalla mutulla vain epäilen jalojen aatteiden ja todellisen käytöksen väliltä löytyvän eroja.
Tuota yksilönvapausjuttua en ole koskaan tullut ajatelleeksi siltä kantilta, etteikö niiden vimmainen rajoittaminen olisi vasemmistolaisuuteen sisäänrakennettuna. Olen jotenkin olettanut, että jos yhteiskunta pitää kaikista huolen, on sen myös tiukemmin rajoitettava sallittujen tekemisten listaa.
VastaaPoistaTuosta lajittelusta ja sen vapaaehtoisuudesta: huomauttaisin etta lapsena lajittelin jatteita enemman kuin nyt, maaseudulla oli tottakai normaalia erotella biojatteet, paperia, puuta ja pahvia ei kierratetty sellaisenaan mutta paatyivat uuninpesaan tms, lasi- ja muovipurkit uudelleenkaytettiin tehokkaasti...tahan sekaan sota-aikana ja sen jalkeen elaneita sukulaisia jotka niukkailuun olivat jo tottuneet niin ei sita haaskuuta kauheasti ollut.
VastaaPoistaNyt yksinasuvana kaupunkilaisena kierratysmahdollisuudet ovat rajallisemmat.
Vastuullisesta kuluttamisesta sanoisin etta se on yksi tekija jolla ihmiset tekevat valintojaan, mutta suurella osalla ei se tarkein. Jos annetaan ihmisten valita luukku A ja luukku B, jonka takana on molemmissa hyvia juttuja mutta luukun B avaaminen tappaa kymmenen kiinalaista, niin suurin osa valitsisi luukun A. Jos se luukku A on kuitenkin sijoitettu kymmenen kilometrin paahan ja luukku B on siina ihan vieressa niin silloin on yha ihmisia jotka valitsisivat sen luukun A...
Tässä jäi eniten ihmetyttämään väite vasemmistosta ja työajan lyhentämisestä.
VastaaPoistaKirjan kirjoittajan huomio työn ihannoinnista on valitettavasi oikea, Suomen vasemmisto on niellyt oikeiston syöttämän vääränlaisen työkulttuurin ihannoimisen.
Ei kuitenkaan pidä lainkaan paikkaansa että vasemmisto ei tavoittelisi työajan lyhentämistä. Lähiaikoina saavutukset ovat toki olleet vaatimattomampia, mutta käytännössä todellinen työaika on lyhentynyt jo lähelle 6 tuntia viikossa.
Se on kyllä totta, että asiasta pitäisi pitää kovempaa meteliä ja vaatia suurempia reformeja, eikä vain tyytyä torjumaan oikeiston työajan lisäämistä vaativia esityksiä, joita etenkin kepu näyttäisi harrastavan tällä hetkellä.
Hoh, kuumehouruissa tulee kirjoitettua kaikenlaista... siis 6t päivässä tietysti :)
VastaaPoista