[Tiedossa omaan napaan tuijottelevaa metabloggausta, joten sellaista karsastavat voivat suosiolla jättää lukematta.]
Nyt olen näköjään blogannut jo neljä vuotta ja tämäkin on jo 618. merkintä, mutta edelleen tunnen itseni aikamoiseksi untuvikoksi. En minä mielestäni ole mitenkään arka ihminen, mutta blogimaailmassa olenkin suorastaan ujo. Taustalla lienee ristiriita siitä, että tietenkin haluaisin paljon lukijoita, mutten sitten kuitenkaan yhtään liikaa. Enkä varsinkaan sellaisia ikäviä, jotka kommentoivat rumasti ja pahoittavat mieleni. Toisaalta tylsäksihän se kävisi, jos kaikki olisivat koko ajan vain samaa mieltä ja kehuisivat.
Niinpä en ole erityisemmin pyrkinyt mainostamaan blogiani ja bloggaamistani. Vaikka luen melko paljon muitakin blogeja, kommentoin niitä aniharvoin enkä juuri koskaan ainakaan kerro kommentin yhteydessä linkkiä omaan blogiini. Sitä jotenkin ajattelee, että sellainen olisi vain oman hännän nostoa ja itsensä markkinoimista. Että se veisi jotenkin huomion pois itse kommentista ja saisi ihmiset epäilemään kommentoinnin motiiveja.
Tätä tilannetta ei muuta se tieto, etten luonnollisestikaan ajattele omista kommentoijistani noin. Päin vastoin; mukavinta on, jos joku käyttää anonyymin nimimerkin sijaan oikein linkillistä aliasta. Että joku kehtaa ihan noin puolijulkisesti tunnustaa lukeneensa ja vaivautuneensa jopa kommentoimaan sanomisiani. Mutta kaikki muuthan ovatkin tietenkin ulkomaailmassa kuin kotonaan; ansioituneita, itsevarmoja ja kiinnostavia kirjoittajia. Itse on aina se uusi tungettelija, jolla ei oikeastaan ole mitään sanottavaa ja joka voisikin tästä nyt sitten heihei...
Tämä siis pätee vain muiden ihmisten blogeihin, omassani nyt tietenkin voin leikkiä vaikka kukkulan kuningatarta. Kun en astu kenenkään muun tontille. Pitäisi kuitenkin ehkä rohkaistua.
[/metabloggaus päätty]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti