Poliittisen järjestelmän synty, kukoistus ja rappio

Herrmannin perheen ajatushautomo on tänään pähkäillyt vasemmistolaisuuden ydintä. Tätähän on tullut tässä jo pidemmän aikaa tahkottua, mutta tänään korkkasin monikansallisen virvoitusjuomayhtiön kolajuomapullon ja päätin löytää viimein vastauksen.

Pienen kaivamisen jälkeen aloinkin olla vahvasti sitä mieltä, että minun tulkintani vasemmistolaisuudesta kiteytyy tuloeroihin: vasemmisto pyrkii pitämään tuloerot kohtuullisen pieninä. Tämä tuntuu ainoalta konkreettiselta yhteiseltä nimittäjältä, kun ympäriltä riisutaan kaikki "heikoista huolehtimisen" ja "solidaarisuuden" kaltaiset ympäripyöreydet. (Kotifasisti tosin yritti pitkään tarjota vasemmiston yhteiseksi nimittäjäksi oman kulttuurin ja historian vihaamista, mutta minä sivuutin ehdotuksen kylmästi.)

Hirvittävän epätarkka määritelmähän tuokin on; ei kai mikään puolue Suomessa aja tulonsiirtojen poistoa ja tuloerojen maksimoimista? Toisaalta tuloerojen totaalista nollaustakaan ei varmaan yksikään varteenotettava puolue halua. Eroja löytyy siis lähinnä sopivasta tuloerotasosta. Koska käsittääkseni tuloerot ovat kuitenkin viime vuosikymmeninä lähteneet kiihtyvään nousuun, on tämän kehityksen jatkumista kannattava politiikka mielestäni jo ideologisesti jotain vallan muuta kuin kehityksen hidastamista, pysäyttämistä tai peräti kääntämistä vaativa politiikka. Olenko väärässä, jos uskoisin nykyporvareidenkin kannattavan tuloerojen "maltillista" kasvua vielä nykyisestä? Tai että tuloerojen kasvun estäminen ei ole ainakaan kovin korkealla heidän prioriteettilistallaan?

Lähteistämme Tärkein ja Luotettavin eli Wikipedia antaa ymmärtää, että pienet tuloerot tuppaavat korreloimaan paremman (hyvinvoivemman, menestyneemmän, ihkumman) yhteiskunnan kanssa. Tai ainakin tämä oletus on aavistuksen verran todennäköisempi kuin se, että rikkaiden rikastuminen olisi lopulta kaikkien etu. Tästäpä syystä julistan, että mikäli vasemmistolaisuus rakentuu tuloerojen tasaamisen ympärille (ja muut suuntaukset eivät), olen minä edelleen vasemmistolainen.

Mutta mitä muuta vasemmisto sitten on? Vaikka kolaa meni jo litran verran, en keksinyt oikein muuta merkittävää kiinnepistettä. Nykyvasemmistolla on toki kaikenlaisia päivänpolttavia teemojaan, mutta minä haluan nyt operoida ideologisella tasolla. Niinpä kehitinkin itselleni seuraavanlaisen uskomusjärjestelmän: Valtio pitäköön näppinsä erossa kaikesta inhimillisestä toiminnasta, joka ei vaikuta tuloeroihin kansantalouden tasolla.

Hetken aikaa hihkuin ihastuksissani ja uskoin keksineeni uuden pyörän, kunnes putosin maan tasalle. Enhän minäkään mitään kommunismia halua, vaan kohtuulliset tuloerot. Mutta mikä ihme on kohtuullinen taso? Entä jos kohtuullinen taso on sittenkin jossain siellä oikeiston hamuamassa suunnassa? Ja jos se olisikin vasemmiston esittämässä suunnassa, mistä tiedämme, milloin on aika lopettaa tasaaminen? Mieluitenhan tietenkin pitäisi vielä löytää jokin harmoninen tasapaino eikä koko ajan tasata-lisätä-tasata-lisätä sen oletetun ihannetilan ympärillä.

Ja onko erottelu tuloeroihin vaikuttava toiminta - muu toiminta sittenkään niin selvä? Minä halusin mahdollisimman liberaalia politiikkaa niin taloudessa kuin sosiaalipuolellakin, mutta kun tarpeeksi pitkään tonkii, saattaa aivan kaikesta löytyä jonkinlainen monipolvinen suhde tuloeroihin. Muuttuisiko liberaaliksi aikomani yhteiskunta sittenkin täystotalitarismiksi? En saakaan enää ostaa markkinajohtajan kolajuomia, sillä sekin lantti vain päätyy korporaation pääjohtajan bonuksiksi.

Tämä ei ole enää kivaa.

Mutta arvatkaapa, mikä on pahinta: Mieleeni hiipi tämän kaiken keskellä pelko siitä, että kenties nykyvasemmisto koostuukin juuri minunkaltaisistani ihmisistä - meistä ideologiseen pohdiskeluun rakastuneista teoreetikoista, jotka haluavat löytää elämästä ja maailmankaikkeudesta harmoniaa ja tasapainoa sekä rakentaa yhteiskunnan tämän kauniin mallin mukaan. Tästähän vasemmistoa alati moititaan, mutta mitä jos se ei olekaan kyynisten panettelua? Senkö vuoksi minäkin koen jotain omituista selittämätöntä vetoa vasemmalle? Meitä ei pitäisi päästää poliittisiin tehtäviin.

Jostain syystä minäkin olen kuitenkin pragmaattinen, tehokas ja ratkaisukeskeinen, kun on kyse työelämässä tehtävistä päätöksistä. Mistäköhän se johtuu? Porvarivastauksen mukaan tietenkin siitä, että töissä on kyse omasta toimeentulostani ja urakehityksestäni eikä Muiden Rahoista. Saamari. Vastalauseita?