Wanted: Punainen vitsi

Poliittinen kriisini ei tunnu laantuneen yhtään, vaikka tätä on tässä tahkottu jo ainakin vuoden ajan. Välillä on hiljaisempia kausia, välillä sitten taas on aikaa märehtiä. Kriisin aikana on pitänyt tehdä äänestyspäätöskin, jota tietenkin piti sitten jälkikäteen katua. Tosin mitään parempaa vaihtoehtoa ei ole tullut vastaan edelleenkään, joten samapa tuo.

Onkohan minun tavoitteissani jotain vikaa? Olen pitänyt tehtävänantoa mahdollisimman avoimena, jotten sulkisi pois osaa ratkaisuista jo etukäteen. Olen valmis löytämään itselleni jonkin hienon Ismin, joka vastaa kaikkiin kysymyksiin vähintään tyydyttävästi. Toisaalta olen myös valmis käytännöllisempään ratkaisuun, jossa sysään ideologiat syrjään ja valitsen ehdokkaat tulevissa vaaleissa tapauskohtaisesti, puoluekannasta täysin riippumatta, ainoastaan heidän yksittäisten tekojensa ja lupaustensa perusteella.

Olen valmis löytämään paikkani jostain perinteisestä vasemmisto-porvarit -kuviosta, jostain keskisuuresta vihreät-persut -poppoosta tai sitten jostain aivan uudesta jengistä tyyliin Piraattipuolue tai Joutsenpuolue. Myönnettäköön, etten ole valmis luopumaan äänestämisestä - juuri tästäkö syystä kriisini alkaa viedä minua entistä enemmän nukkuvien suuntaan? Ainoa merkittävä reunaehto tosiaan oli, että jotain olisi löydettävä.

Toisaalta etsintöjäni häiritsee suorastaan pakkomielteinen pyrkimykseni neutraalisuuteen. Aluksi kaikki oli hyvin: punaviherfeministi mussuttaa hommaläppää, miten mukavan harmoninen asetelma. Mutta nyt tasapaino on alkanut järkkyä, kun en enää oikein muista, mikä minusta tekee punaisen tai vihreän. Mitä enemmän etsin punavihreyden ydintä, sitä liukkaammin se karkaa käsistä. Onko se pelkkää ryhmäidentiteettiä, joukkopsykoosia? Yhteisen kokemuksen tunnetta vailla asiasisältöä? Retoriikkaa ja vanhentunutta maailmankuvaa? On vaikea uskoa, että niinkin moni ihminen lankeasi pelkkään kivakivailluusioon; minä en kai vain näe sitä jotain. Katsonko jo liian kaukaa, vai vielä liian läheltä?

Myönnän, että vietän aikaani aivan väärissä paikoissa, jos tarkoitukseni kerran on löytää rehellinen punavihreä näkökulma. Porvari- ja antimokutusblogien ja -foorumien lukeminen ei varmasti edistä pyrkimyksiäni, mutta minä en vain ole löytänyt yhtä puoleensavetävää punavihreää verkkonurkkaa. No, onhan minulla vielä Soininvaaran blogi, mutta se on vain vihreä, ei punainen. Ja tietenkin täysin asiapitoinen. On kauhean pinnallista valita poliittinen näkökulmansa sillä perusteella, missä kerrotaan parhaat vitsit. Vai onko sittenkään? Ne vitsithän naurattavat juuri siksi, että ne tuntuvat kertovan totuuden.

Osaisiko joku lukija vinkata johonkin kiinnostavaan suomalaista yhteiskuntaa käsittelevään blogiin tai foorumiin, jossa tarkastellaan maailmaa kyynis-sarkastisesti, vähän ilkeästi ja röyhkeän punaisesti? Punavihreään vivahtava Lehtikin on liian neutraali toimiakseen todellisena vastapainona.