Odotus alkaa jo tympäistä

Nyt on vajaat kaksi viikkoa jäljellä laskettuun aikaan, ja odotus alkaa jo maistua puulta. Jo viikon ajan on ollut päivittäisiä harjoitussupistuksia, mutta niin kovin vaimeita, ettei niistä oikein toivoa saa. Neuvolatäti kutsui niitä lohduttavasti "lähtölaskennaksi", mutta mitäpä sekään tarkoittaa? Kyllähän se lähtölaskenta käynnistyi jo yhdeksisen kuukautta sitten. Tässä voi silti mennä vielä viikkoja.

Jotenkin tuntuu siltä kuin koko elämä olisi standby-tilassa tämän loppuodotuksen vuoksi. Ei oikeasti voi tehdä mitään pidemmän tähtäimen suunnitelmia, kun ei mistään tiedä mitään. Alkaa tuntea jo olonsa hieman mökkihöperöksi, vaikka toki käymme Mellan kanssa päivittäin ulkona. Ystäviä vain ei tule oikein nähtyä, mikä siihenkin sitten on syynä. No, ainakin se, ettei oikeasti voi sopia mitään tapaamisia pidemmän ajan päähän. Tänään kovasti yritin soitella meille vieraita illaksi, mutta harvapa muutaman tunnin varoitusajalla olisi lauantai-iltana vapaa. Niin, paitsi me. Kun ei voi mitään suunnitellakaan. Ja kun melkein kenelläkään muulla ei ystäväpiirissä ole lapsia, eivät aikataulut vain osu yksiin ilman etukäteissuunnitteluja.

Ei vain nyt jaksaisi enää miettiä koko juttua. Tulisi nyt vain ulos ja olisi sillä selvä. Voisi alkaa taas elää tätä elämäänsä, tai sitä uutta elämäänsä. Jotain elämää.