Eilen maalasin taas pitkästä aikaa taulua, mutta laiskuuttani en ole saanut räpsäistyä siitä valokuvaa tänne plokiin. Ehkä sitten, kun se valmistuu... Joskus hamassa tulevaisuudessa. Samaista taulua minä nyt maalasin, mitä joskus taannoin luonnostelin ja blogissakin esittelin.
Oikeasti, enpä olisi uskonut, että näin pitkä tauko tulee. Nyt oli meinaan ensimmäinen kerta, kun maalasin Mellan olemassaolon aikana. Ihan totta! Melkein kaksi vuotta. Ei kyllä tuntunut siltä, äkkiä tämä aika on näköjään mennyt.
Aina ennen maalaaminen on ollut hyvä keino olla ihan vain itsekseen omien ajatustensa kanssa, kyseessä on siis ollut erittäin henkilökohtainen tapahtuma. Joskus nuorempana toki maalasin porukassakin joitain kertoja, mutta pääasiassa kyse on ollut aina omasta rauhasta sopivan musiikin tahdittamana.
Eilen kuitenkin halusin antaa Mellan pyöriä ympärillä ja katsella puuhiani, ja pahimpia sotkuja estämään tarvittiin tietenkin Erik lastenlikaksi. Ja yllättävän hyvin sekin meni, ei haitannut yhtään, vaikka ympärillä oli uteliasta yleisöä. Aiemmin niin intiimi puuha näkyy sopivan myös perhetapahtumaksi. No, eiköhän siitä mene uutuudenviehätys, eli tuskin Mella nyt kamalan usein jaksaa katsella äitinsä tuhruilua.
On tuo hyörinä ympärillä kyllä yleensäkin ihan tervetullutta. Voisi luulla, että sohvalla makaava väsähtänyt odottaja kaipaisi hetken hiljaisuutta saadakseen unen päästä kiinni, mutta itse asiassa ei. Jos olen illalla kovin uupunut ja kaipaan lepohetkeä, haluan nimenomaan maata sohvalla ja kuunnella Mellan ja Erikin mekastusta. Makuuhuoneen suojissa en ikinä nukahtaisi, mutta sohvalla Mellan jumppamattona uni tulee silmään alta aikayksikön. Jotenkin se kaikki touhuaminen rauhoittaa.
Pitäisiköhän jossain vaiheessa ryhtyä maalaamaan jo Mellankin kanssa? Sormiväreillä meillä on toki taiteiltukin, mutta omia akryylimaalejani ja pensseleitäni en ole Mellalle vielä antanut. Mutta eivät ne kai niin vaarallisia ole, vesiliukoisiahan ne? Eikä Mella enää nykyään laita asioita suuhunsa, korkeintaan niistä tulisi sotkua. Pitää varmaan kokeilla ja vuorata maalaushuoneen lattia kokonaan sanomalehdillä.
Note to self: käy ostamassa mustaa akryylimaalia, jostain syystä vanha putkilo oli syöpynyt puhki (?!) eikä se tummanvihreästä ja poltetusta siennasta sekoitettu korvike ollut tarpeeksi väritöntä.
Oikeasti, enpä olisi uskonut, että näin pitkä tauko tulee. Nyt oli meinaan ensimmäinen kerta, kun maalasin Mellan olemassaolon aikana. Ihan totta! Melkein kaksi vuotta. Ei kyllä tuntunut siltä, äkkiä tämä aika on näköjään mennyt.
Aina ennen maalaaminen on ollut hyvä keino olla ihan vain itsekseen omien ajatustensa kanssa, kyseessä on siis ollut erittäin henkilökohtainen tapahtuma. Joskus nuorempana toki maalasin porukassakin joitain kertoja, mutta pääasiassa kyse on ollut aina omasta rauhasta sopivan musiikin tahdittamana.
Eilen kuitenkin halusin antaa Mellan pyöriä ympärillä ja katsella puuhiani, ja pahimpia sotkuja estämään tarvittiin tietenkin Erik lastenlikaksi. Ja yllättävän hyvin sekin meni, ei haitannut yhtään, vaikka ympärillä oli uteliasta yleisöä. Aiemmin niin intiimi puuha näkyy sopivan myös perhetapahtumaksi. No, eiköhän siitä mene uutuudenviehätys, eli tuskin Mella nyt kamalan usein jaksaa katsella äitinsä tuhruilua.
On tuo hyörinä ympärillä kyllä yleensäkin ihan tervetullutta. Voisi luulla, että sohvalla makaava väsähtänyt odottaja kaipaisi hetken hiljaisuutta saadakseen unen päästä kiinni, mutta itse asiassa ei. Jos olen illalla kovin uupunut ja kaipaan lepohetkeä, haluan nimenomaan maata sohvalla ja kuunnella Mellan ja Erikin mekastusta. Makuuhuoneen suojissa en ikinä nukahtaisi, mutta sohvalla Mellan jumppamattona uni tulee silmään alta aikayksikön. Jotenkin se kaikki touhuaminen rauhoittaa.
Pitäisiköhän jossain vaiheessa ryhtyä maalaamaan jo Mellankin kanssa? Sormiväreillä meillä on toki taiteiltukin, mutta omia akryylimaalejani ja pensseleitäni en ole Mellalle vielä antanut. Mutta eivät ne kai niin vaarallisia ole, vesiliukoisiahan ne? Eikä Mella enää nykyään laita asioita suuhunsa, korkeintaan niistä tulisi sotkua. Pitää varmaan kokeilla ja vuorata maalaushuoneen lattia kokonaan sanomalehdillä.
Note to self: käy ostamassa mustaa akryylimaalia, jostain syystä vanha putkilo oli syöpynyt puhki (?!) eikä se tummanvihreästä ja poltetusta siennasta sekoitettu korvike ollut tarpeeksi väritöntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti