Viime aikoina Hesarissa on taas sivuttu aborttiasiaa, ja pelkkä Yhdysvaltojen meiningistä lukeminen on pelottavaa puuhaa. Täällä vapaamielisessä Pohjois-Euroopassa kun ilmapiiri on varsin toisenlainen, ja vain omituinen marginaali vastustaa aborttioikeutta.
En millään muista, milloin ja mistä luin aihetta käsittelevän kolumnin; joskus vuosia sitten joko Hesarista tai jostain naistenlehdestä. Kolumnissa todettiin jokseenkin kaikkien suomalaisten pitävän kysyttäessä aborttioikeutta itsestäänselvyytenä, mutta jos tosielämässä törmää abortin tehneeseen, ei suhtautuminen ole mitenkään luontevaa. Sen luettuani tajusin itsekin vasta ensimmäistä kertaa, etten minäkään suhtaudu asiaan niin puhtoisen feministisesti kuin olen kuvitellut. Tuolloin olin vielä lapseton, ja olin lähestynyt koko aborttikysymystä yksinomaan naisten oikeuksien näkökulmasta. En ole vieläkään ikinä puhunut aiheesta kenenkään abortin kokeneen kanssa, kyse ei lienekään tyypillisestä kahvipöytäkeskustelusta.
Nyt omien lasten saamisen jälkeen ajatus on kirkastunut: en voisi ikinä kuvitella itse tekeväni aborttia, enkä osaa eläytyä sellaisen päätöksen tehneen naisen asemaan. Puolustan yhä itsestäänselvyytenä naisen oikeutta päättää omasta kehostaan tässäkin asiassa, mutten tiedä, mitä todellisuudessa sanoisin naiselle, joka harkitsee aborttia.
Stakesin tilastojen perusteella yli 90 % aborteista tehdään "sosiaalisten syiden perusteella" - lääketieteelliset syyt, äidin nuoruus tai vanhuus sekä raiskaukset ovat siis häviävässä vähemmistössä. Toisaalta yli 60 % sanoo käyttäneensä jotain ehkäisyä; olisikin mukava tietää, kuinka luotettava tämä potilailta itseltään saatu tieto on. Ja vaikka luku olisikin oikea, edelleen melko moni on yksinkertaisesti jättänyt ehkäisyn väliin. Virheitä sattuu, mutta jossain vaiheessa ihmisiltä soisi suurempaa vastuunkantoa.
No, kuten sanottu, puolustan silti aborttioikeutta: virheistä ei tulisi rangaista kohtuuttomasti. Ja jos kylmän laskemoivasti ajatellaan, epätoivotun lapsen syntyminen voi vallan hyvin tuhota sekä äidin että isän elämän ja tuoda yhteiskunnalle lisää elätettäviä. Kansantaloudellisesti sellainen ei liene järkevää, eikä kai inhimillisestikään ajatellen. Kyllä aikuiselle ihmiselle tulisi edelleen antaa oikeus päättää itse omasta elämästään, valtiovalta tai virkalääkäri kun tuskin ovat oikeita tahoja tekemään näin mittavia päätöksiä toisten tulevaisuudesta.
Koko tämä aborttijuttu meneekin siihen kasvavaan kategoriaan asioita, jotka voin hyväksyä vaan joita en kykene ymmärtämään. Se ei tunnu enää lainkaan niin mustavalkoiselta kuin silloin kultaisessa nuoruudessa.
En millään muista, milloin ja mistä luin aihetta käsittelevän kolumnin; joskus vuosia sitten joko Hesarista tai jostain naistenlehdestä. Kolumnissa todettiin jokseenkin kaikkien suomalaisten pitävän kysyttäessä aborttioikeutta itsestäänselvyytenä, mutta jos tosielämässä törmää abortin tehneeseen, ei suhtautuminen ole mitenkään luontevaa. Sen luettuani tajusin itsekin vasta ensimmäistä kertaa, etten minäkään suhtaudu asiaan niin puhtoisen feministisesti kuin olen kuvitellut. Tuolloin olin vielä lapseton, ja olin lähestynyt koko aborttikysymystä yksinomaan naisten oikeuksien näkökulmasta. En ole vieläkään ikinä puhunut aiheesta kenenkään abortin kokeneen kanssa, kyse ei lienekään tyypillisestä kahvipöytäkeskustelusta.
Nyt omien lasten saamisen jälkeen ajatus on kirkastunut: en voisi ikinä kuvitella itse tekeväni aborttia, enkä osaa eläytyä sellaisen päätöksen tehneen naisen asemaan. Puolustan yhä itsestäänselvyytenä naisen oikeutta päättää omasta kehostaan tässäkin asiassa, mutten tiedä, mitä todellisuudessa sanoisin naiselle, joka harkitsee aborttia.
Stakesin tilastojen perusteella yli 90 % aborteista tehdään "sosiaalisten syiden perusteella" - lääketieteelliset syyt, äidin nuoruus tai vanhuus sekä raiskaukset ovat siis häviävässä vähemmistössä. Toisaalta yli 60 % sanoo käyttäneensä jotain ehkäisyä; olisikin mukava tietää, kuinka luotettava tämä potilailta itseltään saatu tieto on. Ja vaikka luku olisikin oikea, edelleen melko moni on yksinkertaisesti jättänyt ehkäisyn väliin. Virheitä sattuu, mutta jossain vaiheessa ihmisiltä soisi suurempaa vastuunkantoa.
No, kuten sanottu, puolustan silti aborttioikeutta: virheistä ei tulisi rangaista kohtuuttomasti. Ja jos kylmän laskemoivasti ajatellaan, epätoivotun lapsen syntyminen voi vallan hyvin tuhota sekä äidin että isän elämän ja tuoda yhteiskunnalle lisää elätettäviä. Kansantaloudellisesti sellainen ei liene järkevää, eikä kai inhimillisestikään ajatellen. Kyllä aikuiselle ihmiselle tulisi edelleen antaa oikeus päättää itse omasta elämästään, valtiovalta tai virkalääkäri kun tuskin ovat oikeita tahoja tekemään näin mittavia päätöksiä toisten tulevaisuudesta.
Koko tämä aborttijuttu meneekin siihen kasvavaan kategoriaan asioita, jotka voin hyväksyä vaan joita en kykene ymmärtämään. Se ei tunnu enää lainkaan niin mustavalkoiselta kuin silloin kultaisessa nuoruudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti